Tolkun ihmiset, tuetaan toisiamme

Vaalihuuma on ollut jo jonkin aikaa laskuhumalavaiheessa. Siinä missä tilitetään, kinastellaan ja käyttäydytään huonosti, sekä luvataan ottaa opiksi menneistä mokista. Uutisissa on pohdittu erinäisiä kuplia, vedetty rajalinjoja Juntti-Suomen ja Haihattelija-Suomen välille. Syvällisemmät ajattelijat ovat analysoineet vasemmiston tappiota. Tommi Uschanovin mukaan vasemmistolaiset yksinkertaisesti kuolevat vanhuuteen nopeammin kuin nuoret innostuvat aatteesta. Jotkut syyttävät huonosta menestyksestä mediakatvetta, toiset sitä että Vasemmiston elvytyslinjaa ei pystytty perustelemaan kunnolla. Joidenkin mielestä vaalitappion selitys oli yksinkertaisesti se, etteivät ihmiset nyt halunneet sitä mitä vasemmistolla oli tarjota. Synkimmät ajattelevat, että ihmisiin vetosivat populismi ja kovat arvot.

Vihervasemmistolaisilla on opittavaa Perussuomalaisilta ja kovien arvojen kannattajilta. Arvoissamme tai ideoissamme ei ole vikaa. Saatamme kuitenkin tarvita vuosikausia siihen että opettelemme tukemaan toisiamme ja vasemmistolaisia, humaaneita ajattelijoita. Katsokaa minkä tahansa lehden keskustelupalstaa. Ne ovat öykkäreiden vallassa. Yksi aloittaa, ja saa heti lauman tuekseen. En sano, että vasemmistolaisten pitäisi mennä mukaan öykkäröintiin. Mutta sanon saman minkä olen sanonut aina: on iso ongelma, että vaikenemme kokonaan. Annamme öykkäreille tilaa, annamme heille tilaisuuden luoda illuusion siitä että he edustavat enemmistöä. Jos joku vasemmistolainen erehtyy sanomaan vastaan, hän voi jäädä yksin mielipiteensä kanssa. Ja vaikka hyveet ovat parasta seuraa, pidemmän päälle on uuvuttavaa ja kuluttavaa jäädä aina yksin. Tiedän kokemuksesta, ettei tieto hiljaisten tukijoiden olemassaolosta ole kummoinen lohtu tiukan paikan tullen.

Toistemme tukeminen ei tarkoita sitä että meidän pitäisi alkaa oman aatteemme fanaatikoiksi tai alkaa pitämään meteliä joka paikassa vaikka sellainen ei sovi yhtään omaan luonteeseen. Pienikin parannus aktiivisuudessa olisi kuitenkin parannus. Jos jaksaisi kommentoida johonkin ikävän sävyn saaneeseen nettikeskusteluun edes yhden kommentin verran kuussa, se olisi alku. Jos jaksaisi edes kerran kerätä rohkeutensa ja sanoa jokapaikanrasistille rauhallisesti, ettei ole samaa mieltä, sen sijaan että vaikenisi. Jos jaksaisi jakaa linkin humaaniin uutiseen joskus, sanoa jotakin kannustavaa jollekulle jonka näkee työskentelevän paremman maailman puolesta...pienet valinnat, harvakseltaankin tehtynä olisivat parannus nykytilanteeseen. Kaikista maailman ihmisistä, luulisi juuri sivistyneiden humanistien uskovan hyvän voimaan sekä pienten ystävällisten sanojen ja eleiden merkitykseen. Solidaarisuuden pitäisi olla keskeinen osa vasemmistolaista, humanistista ajattelua. Silti jostain syystä viime vuosina humanistiset ajatukset ja niiden ääneen sanojat ovat jääneet julkisuudessa yksin ja saaneet mahdolliset sympatiapisteensä vasta yksityisissä tilanteissa. Nosteesta ja tuesta pääsevät nauttimaan toisenlaiset ajatukset edustajineen. 

Jos hiljaisuus jatkuu, vähitellen hyvät ihmiset uupuvat. Turhautuvat, luovuttavat. Jossakin vaiheessa turhautuminen ja luovuttaminen lakkaavat olemasta heikkoutta ja alkavat olemaan järkeviä vaihtoehtoja hänelle joka välittää vähäsen itsestäänkin. Uusia tulokkaita on vaikea rekrytoida, sillä heille maailmanparantaminen näyttäytyy yksinäisenä, epäkiitollisena puurtamisena josta saatavat palkkiot ovat niukat ja haukut runsaat. Olemme edustavinamme hyviä arvoja, mutta miten se näkyy käytännön tasolla?
Emme ehkä suoranaisesti sabotoi toisiamme, ja puoluetoiminnassakin pyörii vielä kohtuullisesti sitkeitä vapaaehtoisia. Perusta kuitenkin rapautuu kun aivan arkisimmalla tasolla, pienten sanojen ja tuenilmausten tasolla, on liian hiljaista. Sellainen hiljaisuus on merkki heikkoudesta ja siitä ettei vasemmisto enää itsekään usko solidaarisuuteen. Ja sitten ihmettelemme, miksi mainoskampanjat eivät tehoa...

Jos toiset ovat mänttejä, voidaan aina kysyä, miksi me "hyvät ja viisaat" emme ole yrittäneet opettaa. Jos ne eivät vaan tajua, miksi emme etsi vikaa siitä miten sanomamme esitämme vaan leimaamme toiset tolloiksi ja ahdasmielisiksi sujuvasti ja suurpiirteisesti? Syytämme konservatiiveja sisäänpäin kääntymisestä ja silmien ummistamisesta maailman suurilta ongelmilta, mutta eikö sisäänpäinkääntyneisyyttä ole myös se että emme jaksa ja viitsi tukea omia aatetovereita ja omia arvojamme arjessa? Vaikka yhdellä pienellä teolla viikossa.

Tolkun ihmiset, tuetaan toisiamme. Niin ne muutkin tekevät.

posted under , |

4 kommenttia:

Marra kirjoitti...

Vasemmistolla on niskassaan myös enempi paineita olla "hyviä ihmisiä oikeasti" kuin oikeistopuolueilla. Jos mietitään vaikkapa jotain kohuja, kuten Arhinmäen asuminen vähävaraisille tarkoitetussa asunnossa, vaikka saanut ministerin palkkaa ja vaimokin on eläinlääkäri eli ei mitään köyhiä ihmisiä, niin kyllähän se monen korvaan kuulostaa varmasti pahalta. Tai vaikkapa se, kuinka paljon jotkut vihreiden kansanedustajat selittävät matkustelleensa ja lentäneensä siis ympäri maailmaa enempi kuin ns. ei-vihreä ihminen. Kaikki tällaiset jutut luovat helposti todella kovan kolauksen vasemmistopuolueiden imagoon, kun ajetaan ekologisia arvoja ja tuloerojen vähentämistä jne. Kun taas jos joku kokkari kuorii kermat kakusta ja asuu halvalla isoilla tuloilla tai lentää pitkiä lentoja ympäri maailmaa, niin sellaisellehan se on vain oletettavaa käytöstä, vaikka menisikin vähän överiksi, mutta tuollaista elämäntapaahan voikin "odottaa" kokkarilta. Mutta vasemmistossa korostetaan ihmisten tasa-arvoa ja ekologisuutta, niin kaikki siihen imagoon tulevat tahrat näyttää paljon pahemmilta kupruilta ihmisten silmissä kuin muita arvoja edustavien puolueiden edustajien "moraalittomuudet!.

Tämmöisiä olen pohtinut näiden vaalien jälkeen. Uskon, että näilläkin asioilla on osansa.

Saara R kirjoitti...

Tuo on hyvä näkökulma jossa on varmasti perää. Onko parempi äänestää "rehellisesti" ahnetta ja ympäristöstä piittaamatonta kuin sitä joka puhuu hyvien arvojen puolesta vaikka on epätäydellinen ja mokailee välillä? Näyttää siltä, että monen mielestä on, vaikka järkevää olisi ajatella että se joka edes yrittää toimia vastuullisesti on parempi vaihtoehto kuin se joka ei yritä.

Tämän sanottuani, osa kritiikistä vasemmistolaisten edesottamuksia kohtaan (kuten nuo mainitsemasi jutut) on ihan aiheellista, eikä siihen ole aina vastattu asiallisesti. On kai helpompi syyttää mediaa ajojahdista kuin myöntää että on tullut mokattua ja että yrittää jatkossa toimia paremmin.

Keskeneräinen kirjoitti...

Olen vaalien jälkeen ollut aistivinani sekä vasemmistoliitossa että demareissakin sellaista mietiskelyä, onko puolueella ollut liian pehmeät arvot ja onko perusduunari unohdettu. Siis: koska kansa äänestää persuja, ruvetkaamme persuiksi. Toivottavasti ei sentään.

Samaa mieltä siitä, että hyvät ja oikeassa olevatkin ihmiset voisivat välillä lausua mielipiteensä ääneen :)

Saara R kirjoitti...

Keskeneräinen: Jonkin verran sellaisiin puheisiin olen minäkin törmännyt. Toisaalta ainakin meillä Vasemmistossa on huomattu, että ääniharavamme olivat tämän punavihreän "uuden" vasemmiston edustajia. En usko, että persuuntuminen on akuutti uhka. Toki voi miettiä, olemmeko saaneet nostettua tarpeeksi esiin työelämän epäkohtia, perustuloa ym. "punaisia" arvoja. Näiden kysymysten esiin tuominenhan ei olisi millään lailla vihreydestä tai humanismista pois. Jos pääsen seuraavaan puoluekokoukseen, aion kyllä äänestellä ahkerasti nykyisen punavihreän linjan puolesta. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments