Onnellisuuden päivänä: kunniallisesta nuukuudesta

Ekologisen elämäntavan mediaseksikkyyden kannalta kesto-ongelmaksi on osoittautunut, että se muistuttaa epäilyttävästi köyhyyttä. Tähän ongelmaan on yritetty puuttuakin, muun muassa houkuttelemalla cooleja julkkiksia ekokampanjoiden mannekiineiksi, korostamalla laatua määrän sijasta- ajattelua sekä muistuttamalla kansaa siitä että tavaravuoren kuluttamisen sijaan voi sijoittaa tuhatlappusensa myös elämyksiin ja palveluihin. Tulos...niin, minä tässä mietin, näkyykö sitä tulosta todella jossain. Siitä on tullut mieleeni toinenkin vaihtoehto jota voitaisiin kokeilla: voisimme yksinkertaisesti lakata stigmatisoimasta vähävaraisuutta ja lakata vetämästä yhtäläisyysmerkkejä nuukuuden ja kurjan elämän välille. Voisimme ryhtyä juurimaan syvältä sydämistämme sitä asennetta että elintason kasvu on onnen kasvua ja siksi kannattaa tavoitella aina vain lisää. Voisimme lakata mittaamasta ihmisen menestymistä elämässään hänen omaisuudellaan ja yrittää käyttäytyä niin kuin käyttäytyvät ihmiset joiden mielestä henkisen rikkauden käsite viittaa johonkin todelliseen. Voisimme, yksinkertaisesti, lakata yrittämästäkään erottaa vihreää nuukuutta köyhän nuukuudesta siitä yksinkertaisesta syystä ettei pakosta johtuvassa nuukuudessa ole mitään kunniatonta tai noloa. Ekologinen, säästäväinen taloudenpito on tuloksiltaan yhtä viisasta ja samat hyvän elämän siemenet sisältävää, tapahtuipa se sitten hyveen tai pakon motivoimana.

Pitkän linjan yksinkertaistajana olen huomannut, että edesottamukseni tulkitaan toisinaan merkeiksi siitä että talousasiani ovat kurjalla tolalla. Kun näin käy, herättämäni reaktiot ovat paljonpuhuvia: suorasukaista uteliaisuutta, kutsumattomia neuvoja (joiden vankkumaton taustaoletus on se että haluaisin elää vastuuttomammin), jopa sääliä. Parikin kertaa olen sulkenut neuvojan suun ottamalla kalansilmäisen katseen ja antamalla puheenvuoron sisäiselle aspergerilleni: "Mutta kun en minä halua. En halua matkustaa halvalla/ ostaa kalliimpaa/ heittää pois tuunaamisen sijaan." Miksi on oletusarvoisesti hauskempaa ostaa teollista kuin tehdä itse? Miksi on parempi käydä kaupassa ilman suunnitelmaa kuin listan kanssa? Miksi on parempi viettää vapaa-aikaansa maailmalla kuluttamassa kuin kotosalla puuhastellen? Miksi järkevä taloudenpito on olemuksellisesti taakka ja rasite vaikka tosiasiassa sentinvenytyksessä on kyse yksinkertaisesti siitä että venytetyt sentit riittävät enempään ja parempaan? Miksi meidän pitäisi kuluttaa fyysisten ja henkisten tarpeidemme lisäksi vielä siihen etteivät puolitutut vaan erehtyisi pitämään meitä euroakaan vähävaraisempina kuin olemme? Miksi yli varojen eläminen voi herättää ympäristössä vain kutkuttavaa kateutta mutta säästäväisyyden merkit eivät herätä yhtään ihailua taloustaitojani kohtaan? Eikö hyvä taloudenpito kuitenkin ilmene ainakin yhtä paljon säästäväisinä tapoina kuin siinä että toisinaan on sitten varaa kuluttaa?

Todellinenkaan tiukka taloustilanne ei kaipaa säälittelyä eikä kutsumattomia neuvoja. Parempia poliittisia päätöksiä voidaan kyllä kaivata, sekä arjessa lähimmäisten aitoa tukea jonka pohjalla on perusteellinen ymmärrys siitä ettei köyhyys ole sen kunniattomampi taloudellinen asema kuin muutkaan. Kyse ei ole vain siitä että tämän päivän Suomessa on helppo pudota köyhyyteen ilman mitään omaa syytä, vain huonon onnen potkaisemana, vaan myös siitä että muihinkin taloudellisiin asemiin mahtuu aivan yhtä paljon moraalista kehnoutta- jos viitsisimme niitä lähemmin tarkastella. Köyhyydestä seuraa monenlaisia ongelmia, mutta moni näistä ongelmista voi olla seurausta myös köyhyyden ja jopa yleisemmän nuukuuden stigmatisoinnista. Jos havaittu nuukuuteni joskus olisikin seurausta todellisesta, vakavasta tarpeesta säästää, näyttää siltä etten voi luottaa siihen että kaikkien yleissivistys riittää käsittämään sen että yksityistaloudenkin suhdanteet voivat vaihdella ja että jos näin käy, säästäväinen on järkevä selviytyjä toisin kuin se joka ei osaa eikä kehtaa sopeuttaa kulutustaan vaan pitää kulisseja pystyssä viimeiseen asti. Pelottaa ajatellakin, millaisia äänestyspäätöksiä näillä asenteilla varustetut ihmiset tekevät...

Ekologisesti ajattelevat ihmiset, jotka oletettavasti ovat myös eettisesti keskivertoa tiedostavampia, voisivat helpottaa tätä stigmaa lakkaamalla yrittämästä erottua niistä joiden vihreät valinnat ovat seurausta köyhyydestä. Voisimme ajatella, ettei ole mikään ongelma jos yksinkertainen elämä on joiltakin osin samanlaista kuin pakosta vähävarainen elämä. Voisimme ajatella, että yksinkertaistaminen sisältää onnen mahdollisuuksia paljon enemmän kuin elitismi, ilmeni elitismi sitten eksklusiivisen kerskakuluttamisen muodossa tai boheemiporvarillisena vihreytenä. Hyvän ihmisen ei tarvitse olla varakas, eikä hyvän elämänkään. Miksi siltä siis pitäisi yrittää näyttää, jos järkikin ohjaa aivan toiseen suuntaan?

3 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

Jälkijunassa kommentoin, että olen ihan samaa mieltä ja itseasiassa esikuvakseni onkin nousseet omat isovanhempani, jotka elivät hyvin vaatimattomasti(materiaalisesti), mutta onnelista ja hienoa elämää. Heidän luonaan asiat käytettiin loppuun, tarvittaessa korjattiin ja tuunattiin. Nyt olenkin ottanut tavakseni ajatella kun tulee valintoja, että mitä olisi mummoni tehnyt.

Mieletön migreenikko kirjoitti...

Opiskelijana olen joutunut miettimään paljon omaa rahankäyttöäni varsinkin nyt, kun halusin toisena opiskeluvuotena keskittyä opiskeluun ja harrastuksiin enkä käyttää viikonloppuja hanttihommien tekoon. Olen tehnyt suunnitelmia vaihtoon lähtöä varten, joten tähän prosessiin on liittynyt myös melkein kaikesta omaisuudesta luopuminen. Olen tehnyt mielenkiintoisia havaintoja.

1.En kaipaa tavaraa. Feministinenkin oivallus siitä että miksi helkatissa minun pitäisi syytää satoja euroja epämukaviin vaatekappaleisiin ja kenkiin, kampaamokäynteihin ym. vain näyttääkseni hyvältä. Minulla ei myöskään ole tarvetta osoittaa statusta tavaralla. Olen yrittäjätaustaisesta perheestä ja olen nähnyt, etteivät ne hienot autot ja Marimekon astiakokoelmat onnea tee.

2.Rahan puute syrjäyttää:
Mennäänkö baariin? Ei, koska se yksi limulasillinenkin maksaa saman verran kuin opiskelijahintainen lounas.
Mennäänkö elokuviin? Kahville? Lounaalle? Ei, ei mennä. Tulisitko meille? En jaksa tulla teille koska ulkona sataa lunta, teille on 10 kilometriä eikä minulla ole varaa bussikorttiin. Synttärikutsut, polttarikutsut, hääkutsut? Ei ole varaa lahjoihin, matkoihin, jne.

3.Rahan puute vaatii superihmisen voimat:
Kun hoidettavana on esimerkiksi opiskelut tai perhe, itse tekeminen ja korjaaminen ei ole vain mukavaa puuhastalua vaan aidosti resurssikysymys. Pyörän kumi puhkesi. Vaihdatanko sen viereisessä liikkeessä a 30€? Vai talutanko pyörää väsyneenä ja nälkäisenä kotiin monta kilometriä, googletan mistä saa halvimman pyörän kumin, lähden kävellen hakemaan sen, koska bussikorttiin ei ole varaa...Soijamaitolitra maksaa kaupassa halvimmillaan 2,10€ ja itsetehtynä 30snt, mutta onko joka sunnuntai aikaa keitellä viikon maidot papujen liottamisineen, maidon keittelemisineen, maitopullojen desinfioimisineen jne. jos seuraavalla viikolla onkin tentti?

4. Rahan puute rajaa harrastusmahdollisuuksia:
Minun harrastukseni perustuvat pitkälti aiempiin sijoituksiin. Koska olen aikanaan sijoittanut/perheeni on sijoittanut useampaan instrumenttiin ja soitto- ja laulutunteihin, voin nyt kuluttaa aikaani soittamalla ja laulamalla. Jos olisin aina ollut persaukinen, ei noita soittimia eikä soittotaitoa olisi. Treenaan kotona salimaksujen välttämiseksi, mutta siinäkin on taustalla aiemmin tekemäni sijoitukset pariin kahvakuulaan, käsipainoihin jne.

5.Rahan puute heikentää terveyttä:
Aioin pysytellä vuoden supertiukassa budjetissa säästääkseni kesää varten. Ne ensimmäiset kompromissit, jolloin annoin itselleni luvan koskea tilillä makaaviin veronpalautuksiin, liittyivät terveydenhuoltoon. En halunnut jättää välistä hammaslääkärikäyntejä, papakontrollia jne. Välillä myös vain tulee esimerkiki antibiootteja vaativa tulehdus, jolloin lääkkeet on pakko maksaa.

6. Rahan puute hankaloittaa eettisiä valintoja:
Kun katselee vegaanisuklaiden 4euro/100g huitelevia hintoja tulee väkisinkin mieleen, että eettiset kuluttajavalinnat ovat modernia anekauppaa. Sama koskee Reilun Kaupan tuotteita ja sitä, millaisia vaatteita ostaa jne. (tosin tuntuu että hinnasta riippumatta kaikki tuotetaan halpamaissa)

Itse koen tällaisen vähävaraisuuden lähinnä syrjäytymispotentiaalisena ja henkisesti kuluttavana. Tästä näkökulmasta ymmärrän köyhyyden stigman, koska köyhyys ON aivan syvältä. Luulen, että esimerkiksi köyhyydestä hyvätuloiseksi nousseella homma menee helposti överiksi, koska köyhyyttä on todella oppinut vihaamaan ja sitä tekee kaikkensa, ettei joudu siihen loukkoon takaisin. Minäkin ennen opintoja ajattelin että raha ei ole niin tärkeää. Opintojen aikana kulutuskäyttäytymiseni on muuttunut täysin, mutta silti rahan merkitys korostunut. En halua enää koskaan elämässäni tilanteeseen, missä rahan puute syö jatkuvasti energiaani ja valinnanvapauttani.

Saara R kirjoitti...

Mama Elf: Tuo onkin hyvä ajatusleikki!

Mieletön migreenikko: Kiitos havainnoistasi, ne ovatkin tosi mielenkiintoisia. Ihan vaan pari pikaista kommenttia:

2) Rahan puute syrjäyttää...niistä joilla on rahaa niin paljon että kuvaamasi menot ovat itsestäänselviä sosialisoimisen muotoja. Toisilta pienituloisilta saisi varmasti enemmän ymmärrystä ja tukea, mutta sitten tietysti syrjäytyy entistä kauemmaksi niistä joille shoppailemaan lähtö ei tarkoita UFFin alepäivien kiertämistä. Tätä olen miettinyt paljonkin viime aikoina...

3) Tuo on totta! Ja jos nostaa yhteiskunnan tukia, kontrolli on kova. Samalla kuitenkin tiede tietää kertoa että köyhyys on niin kuormittavaa että se alentaa (kestonsa ajaksi) älykkyyttä, erityisesti kykyä pitkäjänteiseen suunnitteluun ja kuvaamasi kaltaisten resurssikysymysten ratkomiseen.
Toki itse tekemisen ja mukavan puuhastelun raja on aina vähän häilyvä. Jos lopettaisin tuotteliaat "harrastukseni" ja alkaisin ostamaan vastaavat tuotteet valmiina, voisi säästökuuri tulla pian ajankohtaiseksi.

6) Tuo on minusta surullinen harhakäsitys, ja olen kanssasi samaa mieltä siitä että kalliissa eettisissä tuotteissa on anekauppa-aspektinsa. Jos reiluun ja luomuun ei ole varaa, kulutustaso on luultavasti joka tapauksessa niin alhainen että sitä voi sanoa hyvin vihreäksi. On aina ekologisempaa olla kuluttamatta lainkaan kuin ostaa eettisiäkään tuotteita. Joten -kuten linkittämässäni aiemmassa postauksessa olen kirjoittanut- ne joilla eettiseen kulutukseen on varaa, voivat sen kautta kompensoida jonkin verran sitä seikkaa että kulutustaso on muutenkin korkea. Vähävaraisten ei tarvitsisi tästä asiasta stressata ja tuntea huonommuutta. Sitä paitsi, jos on pakko ostaa halpaa ja epäeettistä, kysymyksessä ei ole eettinen ongelma siksikään että eettisyys edellyttää aina aitoa mahdollisuutta valita. Pakko on pakko, ja juuri sitä ettei vaihtoehtoja käytännössä ole (ja teoreettisesta jeesustelusta emme ole kiinnostuneita...)

Köyhyys on todellakin syvältä siitä kärsivän näkökulmasta- ja siksi vähintä mitä parempituloiset voisivat tehdä olisi olla edes asenteiden tasolla inhimillisempiä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments