Tekstiilijätteestä, minimalismista, syyllisyydestä ja vähän hyvästä elämästäkin


Minimalismin miettiminen jatkuu vielä ainakin tämän postauksen ajan. Kiitos siitä kuuluu Martoille, jotka näkivät hyväksi muistuttaa ihmisen tulevan toimeen kolmella vaatekerralla. Paitsi että väite on monen kohdalla (itseni mukaan lukien) täyttä puppua, sen syyllistävä sävy on hyvä esimerkki siitä miten ympäristökeskustelua ei ainakaan pitäisi käydä: ylhäältä neuvomalla ja yhden muotin ratkaisuja jakelemalla.



Tarkemmin ajateltuna,kuten juuri pääsin sanomasta, minimalistista isompi vaatevarasto ei mitenkään välttämättä ole eettisesti ongelmallinen, ja itse asiassa voimaperäiset vaatevaraston kutistamiskampanjat voivat helposti pahentaa jäteongelmaa. Tätäkin tärkeämpi pointti on, ettei etiikassa eikä edes ympäristöetiikassa ole kyse kärsimys- kituuttamis- ja syyllistymisprojektista. Etiikka on ennen muuta tiedettä hyvästä elämästä ja inhimillisestä kukoistuksesta. Paheen ja liiallisuuden välttäminen on tärkeää, tietenkin, mutta tärkeää on myös muistaa, että aitojen tarpeiden (joihin kuuluu siis fyysisten tarpeiden lisäksi myös henkisiä ja sosiaalisia tarpeita) tyydyttäminen ei lähtökohtaisesti ole paheksuttavaa. Tämän vuoksi pidän huomattavasti enemmän Projekti 333:n tapaisista malleista kuin "kyllä ihminen kolmella vaatekerralla pärjää"-sanelemisesta. Projekti 333:sta tekee hyvän idean nimenomaan se että siinä on tilaa yksilöllisyydelle ja erilaisille olosuhteille. Sen sääntöjä voi taivuttaa jos tarvis on, se ei arvota vaan rohkaisee kokeilemaan ja yrittämään. Sen sijaan ajatus siitä että kolmen vaatekerran pitäisi riittää hyvälle, kohtuulliselle ja ympäristöstä välittävälle ihmiselle, syyllistää ja ahdistaa useimpia, ja tarkemmin arvioituna vieläpä turhaan. Toistan: se on surkea eettinen neuvo, ja toivon hartaasti että se painuu unholaan vikkelästi kiusaamasta ympäristöeetikoita. Meillä on ihan riittävän rankkaa muutenkin.

Rakentava eettinen pohdinta ei lähde palikkamatematiikasta vaan pyrkimyksestä ymmärtää ongelman ydintä. Esimerkiksi, kaikki omistamamme tekstiilit eivät selvästikään ole sellaista tekstiilijätettä mistä  tulisi syyllisyyttä kantaa. Niin kauan kuin vaate on käytössä, se ei tietenkään ole jätettä. On ihan sama, onko paitoja kaapissa kaksi vaiko kaksikymmentä, niin kauan kuin ne ovat aidosti käytössä ja omistaja jaksaa hoitaa niitä, käyttää ne loppuun ja mahdollisesti kierrättääkin kotona. Kerskakulutukseksi en laskisi myöskään sellaisia tekstiileitä jotka eivät ole olleet laadultaan täyttä kuraa mutta jotka ovat kuluneet loppuun huolimatta huolellisesta hoidosta ja ehkä ehditty kertaalleen kierrättääkin. Laadukas, hyvin hoidettu ja huollettukin vaate päätyy lopulta jätteeksi, mutta se on sellaista jätettä jonka syntymiselle vastuullisinkaan ihminen ei enää mahda mitään. Ja siitä mille ei mitään mahda, ei kannata alkaa syyllistymään.


Toisaalta esimerkiksi elämäntavan muutokset, suuret painonvaihtelut tai vaikkapa muutto ilmastosta toiseen voivat johtaa siihen että suuri osa järkevästi hankitusta vaatekaapista tulee omistajalleen käyttökelvottomaksi. Tekstiilien loppuun käyttämisen ja kotona kierrättämisen ihanne toimii normaalioloissa kohtuullisella kulutustasolla, mutta aina elämä ei mene niin tasaisesti. Olisi absurdia ajatella että työpaikan vaihto, iso painonpudotus (tai lihominen syistä jotka eivät liity luonteenvikoihin), lasten hankkiminen tai vaikka töiden perässä ulkomaille muuttaminen olisivat asioita joita pitäisi epäröidä koska ne saattavat aiheuttaa suurempia muutostarpeita vaatekaapissa. On myös mahdollista, että vaate osoittautuu käytössä niin huonolaatuiseksi että sen käyttöikä jää lyhyeksi. Kallis hinta tai tunnettu merkkikään ei tänä päivänä ole laadun tae. Kankaan pintakäsittelyt saattavat saada luokattoman kehnonkin kankaan näyttämään kaupassa kelvolliselta. Aina on hyvä pyrkiä hankkimaan mahdollisimman laadukasta, mutta edellämainitut seikat huomioon ottaen tämäkin neuvo tuntuu varsin lattealta. Hutiostoksia kannattaa yrittää vältellä, mutta muutamasta hudista ei ole syytä suuremmin syyllistyä. Tekstiilijätevuoria esiintyy yksilötasolla, mutta niiden olemassaoloon voi olla myös ymmärrettäviä ja järkeviä syitä. Nämä asiat tulisi siis ottaa keskustelussa huomioon aivan alkajaisiksi, ei vasta myöhemmin lisättyinä poikkeuksina semminkin kun keskivertoelämä on yhtä fiktiivinen juttu kuin keskivertoihminen.


Tämän siivouksen jälkeen ongelmallisten tekstiilijätteiden kasassa ovat vielä sellaiset tekstiilit jotka ovat päätyneet jätteeksi jollakin eettisesti arveluttavalla tavalla. Vaatteet jotka ovat hyväkuntoisia, tai vähintään itse kierrätettäväksi sopivia (koska UFFilaatikko voi tänä päivänä olla myös yksityisen ihmisen viherpesukone, sitä ei lasketa tässä yhteydessä kierrätykseksi). Tämän kasan synkän ytimen muodostavat vaatteet joihin on yksinkertaisesti kyllästytty, sekä hutiostokset eli vaatteet jotka on hankittu mutta jotka eivät pääse käyttöön. Tämä on se osa henkilökohtaista jätevuorta jonka syntymisen kuluttaja olisi voinut ehkäistä. Siihenkin kasaan päätyy monenlaista: muotivaatteet jotka menevät muodista pois, hutiostokset joita ei vain tule pidettyä ja jotka lopulta siivotaan nurkista tilaa viemästä, vaatteet jotka on ostettu välittämättä niiden ilmiselvästä lyhytikäisyydestä, kierrätyskelpoiset vaatteet joita ei ole vaivauduttu kierrättämään pois heittämisen sijasta, rikkinäiset vaatteet jotka olisi voinut vielä korjata ja vaatteet joita on pidetty niin huolimattomasti että se on lyhentänyt niiden käyttöikää selvästi.Tätä pinoa tarkastellessamme näemme vihdoin selvästi ne paheet, keinotekoiset tarpeet ja markkinoiden luomat tavat joista irti ekologisen kuluttajan on hyvä pyristellä. 

Suomalainen kulutus on toki sillä tasolla, että viimeiseenkin kasaan päätyy monella häiritsevä määrä tavaraa. Silloinkaan ongelman ydin ei ole tavara, vaan ne paheet joista turhuuden valta nurkissa kielii. Ja koska ongelman ydin ei ole tavara vaan ne paheet jotka ovat saaneet ihmisen turhakkeensa hankkimaan, tilanteen ratkaisemisen ytimessä ei myöskään ole tavaran uudelleensijoittelu, vaan tapahtuneen ajatteleminen, siitä oppiminen ja jatkossa tapahtuva viisaampi reagoiminen niihin seikkoihin jotka ovat saaneet kuluttamaan yli tarpeen.

Niin, se hyvän ihmisen ihannevaatekaappi? Minkä näköinen ja kokoinen se nyt sitten oikein on?  Minä sanoisin, että siellä on kaikki tarpeellinen muttei mitään turhaa, kehnoa tai masentavaa.Sen sisältö on kaunis, mieltäylentävä ja sopii omistajan elämään niin hyvin ettei uutta kaipaa vain uutuuden vuoksi. Se on hyvän arjen ja hyvän elämän luotettava palvelija.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments