Laskussa: korjaamisen ja kunnostamisen mielekkyys



”Köyhälläkin on varaa rihkamaan, muttei välttämättä kallistuviin palveluihin”, tiivisti Helsingin Sanomat elinkustannusten hintavertailunsa kuluneella viikolla. Tätä taustaa vasten eräiden vihreästi ajattelevien puhe kulutuksen painopisteen siirtämisestä tavaroista palveluihin ei ainakaan ole omiaan helpottamaan syytöksiä vihreydestä elitistisenä aatteena. Niin ikään ekologista ajattelua tukevat korjaus- ja pesulapalvelut ovat kallistuneet vajaassa kymmenessä vuodessa reilusti. Jos upouuden tuotteen ostaminen ja vanhan korjaaminen ovat lähes saman hintaisia, täytyy ekologisen ajattelun olla jo hyvin sisäistetty jotta korjaaminen pääsisi voitolle. Toisin sanoen: vihreys on menettänyt taloudellista vetovoimaisuuttaan reippaasti. Korjaus- ja kunnostuspalveluiden käyttäminen on yhä aatteellisempaa touhua, sen yhteys omaan etuun on yhä todellinen mutta yhä vaikeammin hahmotettava konkretiaa rakastavalle arkijärjelle joka on oppinut näkemään oman edun hetitännemullenyt-asiana.


Ostaako uusi talvitakki, jos vanhasta saisi käyttökelpoisen pesettämällä sen pesulassa ja korjauttamalla revenneen vuorin ja puhjenneen taskunpohjan ompelijalla? Kannattaako halpoja keinonahkakenkiä korjauttaa suutarilla? Lasihelminauhaa nyt ainakaan ei ole mitään järkeä solmituttaa uudelleen kultasepänliikkeessä satasen hintaan jos se sattuu katkeamaan. Suomen tie ekologiseksi palveluyhteiskunnaksi näyttää hieman kiviseltä. Jos pystyy hankkimaan kalliimpia ja laadukkaampia tuotteita, kunnostaminen ja korjauttaminen saattavat edelleen olla hyviä vaihtoehtoja. Kaikilla ei kuitenkaan varaa ole. Elinkustannusten vertailu paljastaa syyn siihenkin: vaikka ruoka on pitkästä aikaa halpenemaan päin, välttämättömyysmenot kuten asuminen liitännäiskustannuksineen (ml. jätehuolto ja energia) sekä liikenne (sekä polttoaine yleisesti että julkisen liikenteen lippuhinnat) ovat kallistuneet. Näistä menoista on vaikea tinkiä, toisin kuin autojen, teknolelujen tai lentolippujen ostamisesta. 


Ostaako uusi talvitakki, jos vanhasta saisi käyttökelpoisen pesettämällä sen pesulassa ja korjaamalla itse pienet repeämät? Itse tekeminen ja korjaaminen ei ratkaise koko ongelmaa (eikä paranna työllisyyttä), mutta se on askel ekologiseen suuntaan. Toiseksi, tämä näyttäisi olevan sellaista problematiikkaa johon auttaa tavaravuoren karsiminen. Jos tavaramme ovat ainutlaatuisempia, motivaatio kunnostamiseenkin on parempi. Ehkä monessa mukana olleelle luottotavaralle voi antaa anteeksi hiukan kulumistakin? 


Halvan tavaran paljoutta taivastellessa unohtuu helposti kolikon toinen puoli: se että aikana ennen halpatuotantoa varattomuus tarkoitti usein konkreettista puutetta. Tänäkin päivänä on olemassa iso kansanosa joka ei osta halpaa ja huonoa vain junttiuttaan, pihiyttään ja välinpitämättömyyttään vaan tarpeesta. Halpa ja huonokin, se huonosti korjattava rihkamatuotekin voi olla omistajalleen parempi kuin ei mikään (ja toisaalta viime aikoina paljon siteerattu tutkimus kertoo, että köyhyys heikentää siitä kärsivän kykyä pitkäjänteiseen ajatteluun). Halpaa tai kallista, tavarapaljous voisi kohtuullistua yksinkertaisesti silläkin että ostettaisiin halun sijasta tarpeeseen. Ostettaisiin parasta mihin suinkin on varaa, ja sitten koitettaisiin saada se kestämään. Rihkaman huonoa laatuakin suurempi ongelma on arvostuksen puute ja se että halvan hankintahinnan koetaan oikeuttavan huolimattomuus. Jos saamme tämän asenneongelman korjattua, olemme korjanneet paljon, ja vieläpä sellaisella tavalla joka on kaikkien ulottuvilla.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments