Kysy mitä vain, osa 5: Ympäristöetiikkaa

Kysy Mitä Vain on ehtinyt jo viidenteen, siis toiseksi viimeiseen osaan. Loistoluoto oli kiinnostunut ympäristöetiikkaa sivuavista kysymyksistä.

Mitä mieltä olet vieraslajeista? Miten suhtaudut niihin? Koetko jonkin vieraslajin uhkana (mille?) ? Milloin lajia saa lopettaa kutsumasta vieraslajiksi (vrt. "kolmannen sukupolven maahanmuuttaja" tms.) ?

Vieraslajejahan on moneen lähtöön. Vieraslaji eroaa tulokaslajeista (kuten vaikka kuusesta) siinä että se on ihmisen levittämä. Vieraslajit ovat aiheuttaneet alkuperäisille ekosysteemeille suuria ongelmia. Minusta niihin suhtautumisessa on olennaista ymmärtää kuitenkin se että vieraslajien edustajat eivät ole minkään valtakunnan pahiksia, vaan lajityypillisellä tavalla toimivia olentoja. Perimmäisessä vastuussa vahingoista on ihminen, joko tahallaan tai huolimattomuuttaan. Siksi vieraslajienkaan hävittämisessä ei mielestäni saisi toimia julmasti, vaan esimerkiksi kemiallinen sodankäynti ja julmat metsästysmenetelmät ovat mielestäni väärin. On myös dokumentoituja tapauksia joissa sinänsä haitalliseksi havaitun vieraslajin verenhimoinen hävittäminen on johtanut uusiin ekologisiin ongelmiin. Joten lähtökohtaisesti olen vieraslajien kanssa sitä mieltä että maltti ja tutkimus ovat valttia, ja toiseksi sitä mieltä että vieraslajien aiheuttamista vahingoista puhuttaessa ei pitäisi unohtaa hetkeksikään että alkuperäinen syyllinen ongelmiin on ihminen ja hänen törppöytensä.

Mielestäni jonkinlainen vahingollisuus ekosysteemille kuuluu vieraslajin käsitteeseen niin olennaisesti, että katsoisin lajin kotiutuneen siinä vaiheessa kun se on löytänyt uudesta ympäristöstä sellaisen ekologisen lokeron jossa se on jäsentynyt rakentavaksi osaksi bioottista yhteisöä. Valaiseva esimerkki tällaisesta tilanteesta ovat brittiläiset kanit. Kani on Britanniassa selvä vieraslaji, mutta muut ihmisen toiminnan aikaansaamat muutokset paikallisissa bioottisissa yhteisöissä ovat hävittäneet sellaisia avainlajeja joiden ekologinen lokero on sopinut kaneille. Ympäristö on siis saavuttanut uuden tasapainotilan jonka ylläpitämisessä kanipopulaatio on hyödyllinen: ne toimivat toisaalta ravintona monille petoeläimille, että muokkaavat ympäristöään nakertamalla, kaivamalla ja levittämällä siemeniä papanoidensa mukana. Niillä on luontaisia vihollisia jotka toisaalta pitävät populaation koon kurissa että tarvitsevat saaliseläimiä, ja toisaalta niiden toiminta on hyödyksi monelle sellaiselle lajille joka on aikaisemmin tarvinnut nyttemmin harvinaistuneita lajeja. Jos kanit siis nyt hävitettäisiin vieraslajiuden perusteella, hädässä olisi pian monta muutakin lajia joiden olot ovat alkaneet helpottua kun kanit ovat omaksuneet bioottisen yhteisön kannalta tärkeitä rooleja jotka ovat (niin ikään ihmisen toiminnan johdosta) vaarantuneet.

Onko ihan sama, mitkä ovat motiivit, jos tekee hyvän ympäristöteon? Puhuimme tästä eräällä luennolla, kun luennoitsija kehotti kiinnittämään huomiota siihen, miten eri tavoin eri ihmisiä kannattaa motivoida ympäristötekoihin. Pohdin, että olisiko epäeettistä motivoida rahanahnetta ja ympäristöön välinpitämättömästi suhtautuvaa ihmistä ympäristötekoihin vetoamalla hänen ahneuteensa, tyyliin "Aloita tämä (ympäristöystävällinen) bisnes, niin saat itsellesi paljon rahaa?" Luennoitsijan mielestä motiivilla ei ollut väliä, kun lopputulos olisi kuitenkin sama (eli positiivinen ympäristöteko). Mitä mieltä sinä olet tästä?

Olen ensinnäkin sitä mieltä, että luennossasi oli se valoisa puoli että logiikkahälyttimesi toiminta tuli testattua ja hyväksi havaittua, kun kysymys jäi sinua vaivaamaan. On myös hauska, että kysymyksesi myötä sain tilaisuuden jälleen kirjoittaa eräästä suosikkiteemastani: siitä että jalot päämäärät ja hyvät välittömät tulokset eivät alkuunkaan riitä jotta toimintaa voitaisiin kutsua hyväksi, vaan hyvää toteutetaan aidosti vain ja ainoastaan silloin kun motiivit ovat hyveelliset.

Luennoitsijasi on hyve-etiikan näkökulmasta katsottuna erehtynyt perusteellisesti. Epäeettisyydestä viis (mitä se ikinä tarkoittaakaan), nyt puhutaan yksinkertaisesta johdonmukaisuudesta. Hyvetietoteoreetikko Linda Zagzebskin mukaan, jos toiminta ei ole seurausta hyveellisistä motiiveista, sen "menestyminen" on hyvää tuuria, ja luonnollisesti juuri niin häilyväistä kuin tuuri yleensä on. 

Ajatellaanpa esimerkkiäsi ahneesta bisneshaista jonka joku hyvä argumentoija onnistuu suostuttelemaan perustamaan ympäristöystävällisen yrityksen vetoamalla odotettavissa oleviin voittoihin. Yrityksen perustaminen on siis se "hyvä teko", eikö? Kuitenkin, jos motiivina on ahneus, yrittäjällemme ei ole mikään ongelma muuttaa toimintaansa epäekologisemmaksi heti jos se alkaa näyttämään jostain syystä voitokkaammalta. Hänelle ympäristöystävällisyys on pohjimmiltaan vain välinearvo, myyntiargumentti, PR:ää. Siis juttu joka sattuu olemaan hänelle tällä hetkellä hyödyllinen hänen todella arvostamansa asian eli ahneuden toteuttamiselle. Siis hänen toimintansa havaittu ympäristöystävällisyys perustuu tukevasti sattumaan ja onnenkantamoiseen ja kestää oletettavasti tasan kunnes onni loppuu. Luennoitsijasi logiikka toimii siis vain siinä tapauksessa että teon seurauksia ajatellaan hyvin lyhytnäköisesti ja kapeakatseisesti. Mitenkään muuten ei nimittäin voida päätyä väittämään, että lopputulos olisi motiiveista riippumatta sama. Eihän se selvästikään ole, jos tarkastelemme asiaa hieman laajemmasta näkökulmasta. Mikäpäs estäisi niin tekemästä?

Sen sijaan, jos yrittäjä olisi toiminut hyveellisistä motiiveista, ympäristöystävällisyys olisi ollut hänelle aito arvo jota hän luultavasti toteuttaa myös monin "näkymättömin" tavoin yrityksessään, ja josta hän ei ole valmis kerkeästi luopumaan vaikka toisenlaiset toimintatavat näyttäisivät lupaavan isompia voittoja. Sellaisen yrittäjän havaittu kiitettävä toiminta ei riipu olennaisilta osin onnesta ja sattumasta vaan on looginen seuraus siitä että hän toteutti menestyksekkäästi kiitettäviä motiivejaan. Minun (ja useamman isommankin hyve-eetikon mielestä) vain tällainen toiminta ansaitsee tulla kutsutuksi hyväksi. Hyvä on siis itse toiminnan ja motiivien ominaisuus, ei vain kontekstiltaan huolellisesti rajattu "tulos" joka on saatu puristettua esiin isolla annoksella hyvää tuuria ja kapea-alaista ajattelua. 

Enkä nyt edes viitsi alkaa pidemmälti repostelemaan sitä seikkaa, että koska paheet (kuten ahneus) ovat määritelmällisestikin pysyviä ja laaja-alaisesti vaikuttavia persoonan ominaisuuksia, ne tuppaavat nousemaan esiin kaikissa relevanteissa yhteyksissä. Esimerkiksi ahneus on ympäristölle yleensä erittäin vahingollinen pahe. Yritystoiminta on toki elämänalue jolla ahneuden toteuttaminen on helppoa, mutta luultavaa on että tästä paheesta kärsivä ihminen toteuttaa ahneuttaan myös muilla ympäristölle haitallisilla tavoilla, kuten näyttämällä muille huonoa esimerkkiä, kerskakuluttamalla tai tekemällä poliittisia päätöksiä ahneuden ohjaamana. Onko mitenkään järkevää ruokkia kanssaihmisessään näin haitallista ominaisuutta siinä toivossa että saavutettaisiin jokin yksittäinen toivottava "tulos"?

Ajatus siitä että pahetta voitaisiin hyödyntää kestävän hyvän tavoittelemisessa tai että sen paapominen jossakin tilanteessa olisi järkevää ei ole epäeettinen vaan epälooginen. Todellisuudessa asiat ovat juuri niin vaikeasti että hyvään voidaan pyrkiä vain hyveellisistä motiiveista hyveellisillä keinoilla. Mitenkään muuten toimimalla ei saada lopputulokseksi aitoa hyvää, vaan korkeintaan satunnaisia myönteisiä tuloksia, sillä hinnalla että samalla on tullut konkreettisesti edistettyä pahetta kaikkine karmeine oheisvaikutuksineen. Minusta tämä on huono diili, varsinkin kun vaihtoehtokin on keksitty. Hyveen harjoittaminen ja muiden kannustaminen hyveeseen on toki hyvin vaikeaa verrattuna luennoitsijasi asenteeseen, mutta minusta rehellinen vaikeus on huomattavasti pienempi ongelma kuin looginen mahdottomuus. Sitä paitsi, jos toimitaan vain kiitettävillä keinoilla ja rohkaistaan vain hyveen viljelyy, pieninkin edistys on aitoa edistystä. Jos koitamme toteuttaa hyvää keplottelemalla, tinkimällä keinoista ja paapomalla paheita ja onnistumme vain osittain, mennään miinuksen puolelle jos jaloa päämäärää ei saavutetakaan vaan eksistenssiin päätyvät vain ne puolivillaiset keinot joita ehdimme yritellä.

Järkevä hyvästä välittävä ihminen ei siis kuvittele voivansa hyödyntää kenenkään pahetta puhumattakaan siitä että huijaisi toisen tuottamaan sattumankauppaan raskaasti nojaavia "hyviä tuloksia" tämän paheisiin vetoamalla ja niitä hellimällä. Sen sijaan järkevää on yrittää valaista paheesta kärsivälle, että hän ensinnäkin kokee kärsimystä vaikka ei sitä huomaisikaan ja toiseksi ohjata hänet kohti moraalisesti kestävämpää tilaa, eli hyvän arvostamista. Tämä on parasta tehdä vetoamalla toisen terveeseen järkeen ja näyttämällä hyvää esimerkkiä, ei manipuloimalla, pelottelemalla tai syyllistämällä. Tärkeää on muistaa, että Hyvä on todellakin hyvää: kykenevää puhumaan omasta puolestaan heti kun pienenkin tilaisuuden saa. Niin hienoa ettei se tarvitse vähäisimpiäkään kepulikonsteja tuekseen, vaan vain yksinkertaista puhetta ja sellaisten ihmisten esimerkkiä jotka siihen jo luottavat.

Syyllisyystalkoot

Joulu on ohi, ja koska se saattoi olla mukava, on taas aika tasapainottaa olotilaa aloittamalla syyllisyystalkoot. Tunnelmavalaistuksen vaihtuessa loisteputkien kovaan valoon voi taas alkaa tuntemaan syyllisyyttä ainakin seuraavista asioista.

-Ruokavalio. Jos se ei ole suoranaisen pielessä, niin ei se ainakaan optimaalinen ole. Se voisi olla terveellisempi, eettisempi, trendikkäämpi tai elämyksellisempi. Vaikka ruokavalio olisi optimaalinen, voi syödä liikaa ja tulla lihavaksi, liian vähän ja sairastua anoreksiaan ja puutostauteihin, tai ainakin kärsiä jonkinsortin ortoreksiasta. Parasta lienee stressata syömisestä pari viikkoa vuoden aluksi ja vajota sitten tylsään välinpitämättömyyteen?

-Muut elämäntavat. Tammikuun olisi hyvä olla ainakin tipaton, savuton ja lihaton. Kuntosalikortti kannattaa ostaa saman tien kahden vuoden sopimuksella, niin voi jatkaa syyllisyyden potemista vielä pitkään kuntoiluinnostuksen laannuttua. Koska tipattomuus, savuttomuus, lihattomuus ja ankara elämäntaparemontointi vievät kaiken liikenevän energian, tulee ajasta helposti myös iloton, mikä sopiikin hyvin syyllisyysprojektin tunnelmaan, sekä ennen että jälkeen retkahduksen.

-Perhetilanne. Jos on sinkku, jotakin on pahasti pielessä. Jos ei ole sinkku, jotakin on varmasti sittenkin vinossa, ainakin kun kuuntelee tarpeeksi asiantuntijoita. Esimerkiksi meillä on ihan selvästi hirveitä patoumia (kun emme tänäkään vuonna saaneet yhtään mehevää riitaa pystyyn). Myös lapsia on vaikea saada oikein. Syyllisyyttä voi ainakin tuntea erovanhemmuudesta, yksinhuoltajuudesta, vapaaehtoisesta lapsettomuudesta, vastentahtoisesta lapsettomuudesta, liian suuresta lapsiluvusta, liian sovinnaisista valinnoista, siitä että tekee lasten ohella uraa, siitä että loisii kotosalla, siitä että on liian nuori, vanha, ongelmainen tai hyvinvoiva lapsilukuunsa nähden. Näistä lähtökohdista ei ole ihme, että niillä joilla lapsia on, kasvatusperiaatteet ovat yleensä sellaiset että niistä voi syyllistää vanhempia oikein urakalla.

-Seksielämästä voivat myös stressata kaikki tasa-arvoisesti, sillä yleisessä tiedossa on, että se kuuluu vain valokuvamallin näköisille (ja ikäisille) ihmisille joilla on stressitön elämä (toisin kuin oikeilla malleilla), elokuvakäsikirjoittajan mielikuvitus ja avioliitto joka on omia aikojaan muotoutunut sekä turvalliseksi että jännittäväksi. Kaikki poikkeamat tästä ihanteesta ovat merkkejä moraalisesta rappeutuneisuudesta, mielenvikaisuudesta ja epäonnistumisesta elämässä, eli oivaa materiaalia syyllisyystalkoisiin.

-Yleinen riittämättömyys ihmisenä. Jos ei ole tukevasti matkalla huippumenestyjäksi, on syytä tuntea syyllisyyttä. Ihmiselle ei kerta kaikkiaan riitä että on onnistunut elämään ilman suurempia mokia ja tehnyt maailmasta hiukan paremman paikan. Myös uupumus, normaalin  avarissa rajoissa toimiva tunne-elämä  ja kykenemättömyys täyttää järjettömän suuria odotuksia tarjoavat rajattomia mahdollisuuksia syyllisyystalkoisiin. Tärkeintä talkoissa on taito kaivella omia vikojaan armottoman perusteellisesti, sivuuttaa täysin inhimillisyys ja olosuhteet, ja sairaalloiseen mittakaavaan paisuneen perfektionismin omaksuminen. Täydellisyyden ainoa vaihtoehto on täydellinen epäonnistuminen!


Varmaankin johtuen siitä että eetikot ovat tunnetusti yleisesti kettumaisia ihmisiä ja änkyräisiä moralisteja,  suren syyllisyystalkoissa lähinnä niiden rajoittuneisuutta. Miksei syyllisyystalkoisiin saa millään mukaan ketään jos tähtääkin piimäpyssyllään kovasydämisyyden, ahneuden, pätemisen halun, häijyyden tai välinpitämättömyyden kaltaisia paheita? Minun puolestani, jos keskittyisi näihin yleisiin ja paljon kärsimystä tuottaviin paheisiin, voitaisiin ylläolevan listan asioiden kanssa ottaa vähän rennommin.

Seuraavaksi kuitenkin palaamme Kysy mitä vain-teeman pariin, sillä tunnen hiukan syyllisyyttä siitä että nekin tovit jotka olisin voinut parina päivänä käyttää vastausten rustaamiseen, on tullut hassattua uuden Civilization: Beyond the Earth:in parissa.

posted under , | 3 Comments

Talven hiljaisuuden saapuessa / As the Wintery Silence Arrives

Kysymyksiä ja vastauksia on vielä muutama jäljellä, mutta nyt on aika levähtää pesäpäivien verran. Joulutervehdykseksikin sopii tämä kuvapostaus hiljentyvän Pientilan seudulta.

This photo post is my little Season's Greetings for you, Dear Readers.

 photo DSCN9508.jpg

Ehdimme tänäkin vuonna menneen ajan joulumarkkinoille. Ostin sieltä perinteiseen tapaan sen verran suomenalmmasvillalankaa. Nyt näyttää siltä että lankavaraston loppulukemiksi tältä vuodelta kertyy miinusta aika tarkalleen kilon verran, eli ei kovin paljon. Onneksi se kilo on ongelmapuuvilloista pois. Puoliso löysi markkinoilta lammashatun. Tarpeeseen tuli.

We visited Lohja's Christmas Fair earlier in December. As usual, I bought some lovely Finnsheep yarns. DH bought this handmade shearling hat that became immediately a favourite.

 photo DSCN0188.jpg

Lintulauta on talven tärkein viihde-elementti. Eräänä lumisena aamuna huomasimme jonkun unohtaneen häntänsä laudan päälle.

Bird feeder is where all the action takes place during the winter months. On one snowy morning we noticed that someone had forgotten his tail on the feeder.

 photo DSCN0192.jpg

"Minä! Tää on mun häntä!". Hännän omistaja löytyi onneksi pian eikä tarvinnut alkaa väsäämään lähikaupan seinälle ilmoituslappua.

"Me! It's my tail!" Luckily, the owner was found quickly and we didn't need to start making inquiries.

 photo DSCN0214.jpg

Joka vuosi lintulautakauden alkaessa meillä on mietitty, joko tuleva talvi on sellainen jolloin aivan uusia lajeja ei enää ruokinnallemme eksy. Se talvi ei kuitenkaan koittanut vielä tänäkään vuonna. Puluparven jatkoksi ilmaantui eräänä päivänä sepelkyyhky. Niitä ei pihallamme olla ennen tavattu. Sehän on olevinaan vähän parempia lintuja olkoonkin, ettei se oikeasti ole pulua harvinaisempi.

Every year as we start the feeder, we wonder whether this is the winter with no new species. This winter wasn't that yet. A common wood pigeon arrived to our feeding. It's supposed to be a bit "better pigeon" than our plentiful domestic pigeons, though in fact it is just as common. But still new to our feeding!

 photo DSCN9529.jpg

Eilisaamuna täällä oli vielä mustaa, mutta päivällä lämpötila painui nollan alle ja alkoi tulla lunta. Tänä aamuna minua tervehti ulko-oven avatessani näin kaunis näkymä.

Yesterday morning this was still a wet and dark place, but during the day the temperature dropped and it started to snow heavily. This is the beautiful view that greeted me this morning as I opened the front door.

 photo DSCN9540.jpg

Talviviidakko.

Have you ever wondered what a jungle would look like after a heavy snowfall? Like this.

 photo DSCN0226.jpg

Käsityönurkassa minulla on työn alla sormikkaat, kun menin hukkaamaan sellaisen reissussa. Sen valmistuttua minulla on taas vakaa aikomus uppoutua ristipistoihin. Gracious Era on edistynyt viime kuukausina paljon, mutta sen kuvaaminen sisällä vuoden pimeimpään aikaan ei ollut ihan helppoa. Näkee tuosta nyt sen että edistytty on, eikä puoliväliin ole enää pitkä matka. Tämä on ollut hyvä ristipistovuosi.

I am actually working on a pair of new gloves right now, after losing one. Once it is finished, though, I am planning to enjoy some cross stitch time. I have made a lot of progress with Gracious Era lately, and it's starting to get close to the halfway mark. The photo didn't turn out too well, though, so no great beauty here. Just progress.

 photo DSCN9515.jpg

Talven sininen ja valkoinen hiljaisuus on jo laskeutumassa Virkkalaan. Keittiössä on kuitenkin usein vilkasta kun Puoliso ja Kola leikkivät iltaisin keittiön lattialla, syövät yhdessä iltapalaksi banaania ja puhuvat poikien juttuja.

Blue and white wintery silence is falling over Virkkala as I finish this post, but in our kitchen, the mood is often quite lively as DH and Koksu entertain each other. In the evening they play in the kitchen, have some banana for an evening snack and talk about manly stuff.

Kysy mitä vain, vastaukset osa 4: Maailmaa syleilevät

Minulle on jäänyt epäselväksi uskontosi. Olet polyteisti, joten uskotko persoonallisiin, näkyvää mailmaa hallitseviin voimiin.? Vai oletko sittenkin panteisti?

Yleensä luikertelen tällaisia kysymyksiä pakoon vastaamalla, että olen suomenuskoinen. Vuosien varrella olen oppinut uskonasioista lähinnä sen, että teologinen viisaus ei kuulu vahvuuksiini. Sitäpaitsi, suomenuskosta on vaikea puhua siksikin että "neutraalikin" uskonnollinen käsitteistömme on kristillis-monoteistisen ajattelun alimääräämää.


Esimerkiksi tästä alimääräämisestä kelpaa vaikka kysymyksesi siitä, uskonko persoonallisiin näkyvää maailmaa hallitseviin voimiin. Mikäs uskonnollinen suuntaus se onkaan joka ajattelee että jumalat ovat "persoonallisia näkyvää maailmaa hallitsevia (mutta siitä jollain tavalla erillisiä) voimia"? Olen nyt yrittänyt monta päivää miettiä, miten selittäisin napakasti ja selkeästi jumalakäsitykseni joka siis eroaa suuresti tuosta määritelmästä, mutta turhaan. Joudun tyytymään siis siihen että kerron, mihin en usko: minusta ei yhtään näytä siltä että jumalat olisivat näkyvästä maailmasta erillisiä, tai että He olisivat jonkinlaisia mystisiä voimia. Kuten metafysiikan jatkokursseilla oppii, "todellisuus" on myös niitä käsitteitä joihin ei kannata hirttäytymään ryhtyä. Sielulliseen luontoon en väitä edes uskovani, vaan totean että siinä ajatuksessa on mielestäni järkeä, kunnes toisin todistetaan. Kerjätäkseni verta nenästäni olen testannut ajatusta jo yhdessä ympäristöetiikan jatkotutkintotentissä, ja turkkilainen vierailijaprofessori antoi esseestäni parhaan arvosanan. Tulipa kuitenkin yritettyä.


Joten ehkä vastaan vain, että olen suomenuskoinen ei-monoteisti, kallellaan ainakin ateismiin, animismiin ja polyteismiin, ontologisilta asenteiltani joustava ja leppoisa universumin ihmettelijä. Päivittelen tarkennuksia, kun ja jos tästä viisastun. Itämerensuomalainen ajatusmaailma on minulle läheisin ja valaisevin apu uskonnollisten ilmiöiden ajattelemiseen, mutta olen huomannut myös muihin alkuperäisuskontoihin tutustumisen hyväksi ideaksi.


- Millaisena näet ihanteellisen tulevaisuuden Suomessa/Euroopassa/Lähi-Idässä? (Itseasiassa kolme kysymystä...)

Kuinka realistinen pitää olla? Sitä mietin pitkään vastauksia luonnostellessani ja saadessani tulokseksi kaikkia utopistisen ajattelun sävyjä. Lopulta päädyin vastaamaan yhden edistysaskeleen jonka haluaisin kullakin alueella tulevaisuudessa nähdä (ja joka ei ole mielestäni totaalisen todellisuuspakoinen). Ajatukseni suotavasta ympäristöasenteiden kehityssuunnasta, ihmisoikeustilanteesta ja siitä että kansallisvaltiot voisi ehkä korvata kaupunkivaltioilla, ovat jo jotenkuten tuttuja toisaalta.


Suomessa: Kansalaispalkkajärjestelmä ja paluu hyvinvointivaltion vahvistamiseen ovat listallani hyvin korkealla, ja uskon että menestyessään (en nyt sano pelkästään että toteutuessaan, sillä toteutua voi monella tavalla) ne ratkaisisivat monta yhteiskuntamme ongelmaa.


Euroopassa: Ehkäpä euroopanlaajuiseksi utopiaprojektiksi sopisi sitten yritys siirtyä finanssikapitalismista kohtuullisuusajatteluun ja uusien eurooppalaisten arvojen kehittäminen nykyisten hyvin kovien arvojen tilalle. Euroopan pitäisi myös olla eturintamassa globaalin eriarvoisuuden poistamiseen tähtäävien avausten kehittämisessä. 

Lähi-Idässä: Se mitä olen Lähi-Idän tilanteeseen perehtynyt (eli loppujen lopuksi aika pintapuolisesti), kertoo että Lähi-Idän tilanne on tosi vaikea ja rauhankehitystä hankaloittaa se että alueella on samanaikaisesti useita päällekkäisiä konflikteja, ja lisäpainolastina pitkä konfliktien ja kostonkierteiden historia. Suurvaltojen öljyintressit monimutkaistavat tilannetta entisestään... Olennaisin asia on vaikein: saada ihmiset rakastamaan rauhaa yli kaiken, ei vain silloin kun tietyt korkeammat intressit on toteutettu. Niin että rauhan vuoksi ihmiset ja valtiot olisivat valmiit antamaan anteeksi hirmutekoja, luopumaan ymmärrettävästä kostonhimosta, esivanhempiensa elämäntyön jatkamisesta ja perinnöstä, jopa uhmaamaan jumaltensa verenhimoa. Tuolla alueella on paljon painavia syitä suureen vihanpitoon, mutta unelmieni Lähi-Idässä herättäisiin huomaamaan, että kaikkein tärkeintä on sittenkin rauha. Silloin voitaisiin lähteä hitaasti ja vaivalloisesti tarpomaan kohti rauhaa.

posted under | 6 Comments

Kysy mitä vain, vastaukset osa 3: Kepeät kysymykset

Koska päivän ensimmäinen postaus oli hiukan synkkä, sopivat illan kevennykseksi kepeät kysymykset.

Mille planeetalle Ziltoid joutui Z2 -albumin lopussa?
Jaa-a! Ziltoid taisi olla madonreikäretkestään niin sekaisin, että epäselväksi jäi sekin, oliko päätynyt Warrion Princessin kanssa planeetalle vai ankeaan kuuhun keskellä jotakin kaukaista tähtisumua. Tähtisumuista planeettoja löytyy sitä todennäköisemmin, mitä pölyisempi pilvi on. Joku Pillars of Creation voisi olla sopivaa seutukuntaa.

Pidemmän päälle, Ziltoidin asuinsijaksi sopivan planeetan pitäisi ensinnäkin pystyä ylläpitämään tuntemamme kaltaista elämää. Sellaista eksoa ei olla vielä löydetty, vaan parhaista kandidaateista voidaan sanoa että ne näyttävät olevan kokonsa ja koostumuksensa puolesta sopivia sekä sijaitsevat elämänvyöhykkeellä. Ziltoidin tapauksessa, soveltuvan planeetan tulisi mielestäni olla paitsi riittävästi maankaltainen, myös riittää kokonsa puolesta Ziltoidin egolle. Veikkaisin siis Ziltoidin kotimaailmaksi supermaapalloa.

Oliko Baabelin torni hotelli?
Kyllä se vähän siltä kuulostaa. Se ei kuitenkaan tainnut olla kovin hyvin johdettu hotelli. Rakennustyötkin taisivat jäädä kesken… ehkä tunnelmaan pääsee kuitenkin nykyaikana  Burj al Khalifan ylimmissä kerroksissa?

Onko tämä Korson Liha ja Leikkele?

Ei, täältä saa vain ajatuksia ja omenajalosteita. Ilman laatutakuuta.

posted under | 2 Comments

Rikkaassa maassa

Rikkaassa maassa joulupöytä notkuu runsaudesta jollaisesta Esivanhemmat eivät osanneet uneksiakaan. On MRSA-kinkkua. On keskellä talvea vihreää salaattia jonka seasta löytyy värjättyjä oliiveja ja lasivillassa kasvatettuja tomaatteja. On äitien tekemää perunalaatikkoa (kun oman perheen äiti joutui paahtamaan jouluvalmistelujen sijaan ylitöissä irtisanomisen pelko perässään) ja lapsityövoimalla tuotettua suklaata.

Rikkaassa maassa hädin tuskin joka kymmenennen lapsen surullinen joulu tulee tilastonikkareiden tietoon. Suuri hyvinvoiva enemmistö saa runsaat lahjat. Ei mitään nekkuja eikä puuautoja vaan toisten lasten kaukomaissa öljytuotannon jätemateriaalista tekemää krääsää jota ei voi korjata ja  joka menettää arvonsa hetkessä. Jälkimmäinen ei kuitenkaan haittaa ketään, sillä suosituimpien joululahjojen listakärjessä killuvat vuodesta toiseen muoti-ilmiöt jotka ovat kolmen vuoden päästä joka tapauksessa liian noloja päivänvaloon.

Rikkaassa maassa on väkilukukin yli kaksinkertaistunut sadassa vuodessa. Silti yksinäisyys on erottamaton osa monen arkea ja juhlaa. Työntekijöitäkin on uutisista päätellen riesaksi asti liikaa, ja tähän liittyen lisääntymään päin ovat myös leipäjonojen asiakkuudet. Korkea teknologia auttaa hoitamaan asiat kätevästi kotoa käsin. Ystävätkin löytyvät virtuaalimaailmasta. Rakkauden tilalle kehitteillä ovat parisuhdemarkkinat jossa tavoitteena ei ole ihmissuhde vaan huippuunsa esineellistetty Täydellinen Kumppani, tai ainakin niin täydellinen kuin minkä omalla markkina-arvolla saa. Onneksi sen, kuten muutkin tavarat, voi päivittää parempaan jos oma tilanne paranee.

Parasta rikkaassa maassa on kuitenkin vapaus valita ajatustensa sisältökin monista kivoista asioista. Negatiivisia, omatuntoa pisteleviä blogikirjoituksiakaan ei tarvitse lukea jos ei halua. Viihdettä on tarjolla ilmaiseksi tai ainakin hyvin halvalla. Jos kuuluu suureen hyvinvoivaan enemmistöön, ei ole pakko muuta nähdäkään jos ei halua, eikä negatiivisuudessa vellominen ole muutenkaan hyväksi kun voisi osallistua vaikka positiivisuustalkoisiin joissa menestyjät kertovat toisilleen miten hienoa kaikki pohjimmiltaan on. Voi nauttia rikkaudesta ja laulaa ettei etsi valtaa eikä loistoa, se vain on osaksi tullut kun on oltu niin fiksuja ja ahkeria.


Talvipäivänseisauksen pimeyden vaihtumista säätiedotuksen lupaamaan lumeen odottaa Uudenmaan reunamalla kuitenkin yksi blogisti joka unelmoi loistosta ja kaipaa kultaa. Kaukaisena kuin taivahan talikynttilät päreitä polttavalle torpparille suurten nälkävuosien puristuksessa, on unelmani siitä että tavarataivas ja notkuva pöytä vaihtuisivat sellaiseen rikkauteen jonka takaa tosiaan löytyisi vain ahkeruutta, rehellisyyttä ja reilua vaihdantaa. Etelän-jumalten mielen perälle istuttamat ajatukset versovat jälleen. Jotenkin on alkanut tuntua siltä että tämä yltäkylläisyys jonka taustoja pitää huolellisesti varoa ajattelemasta liian tarkasti, on jotenkin tyhjää ja onttoa. Hieman ahdistaa tämä elämä maailmassa jossa parhaansa yrittävä eetikkokin joutuu toteamaan että suurella osalla ympäröivästä runsaudesta on jonkin lajin varastamista taustallaan.

Kysy mitä vain, vastaukset osa 2: Utopianrakentelua

Miten paljon meidän pitäisi laskea (keskimääräistä) elintasoamme, jotta maapallo pystyy meitä elättämään vielä tulevaisuudessakin? Miten teemme sen parhaiten ottaen huomioon, että esim eri ilmastoissa on hyvin erilaiset vaatimukset esim lämmityksen ja vaatetuksen suhteen?

Vastuuvapauslauseke: Minähän en sitten ole yhteiskuntafilosofi…

Luonnonvarojen ylikulutus on tuore ilmiö. Vielä 50-luvulla tilanne oli tasapainossa. Ei kuitenkaan suoraan voi sanoa että elintason laskeminen 50-luvun tasolle ratkaisisi ongelman. Vuonna 1960 maailman väkiluku oli 3 miljardia, nyt se on yli seitsemän miljardia. Vuonna 1960 henkeä kohden käytettävissä luonnonvaroja oli siis yli tuplasti nykyistä enemmän. Toisaalta taas teknologinen kehitys on johtanut myös parempaan energiatehokkuuteen, parempiin satoihin (sitten taas toisaalta, tehomaatalous ei ole kaikilta osin kovin kestävällä pohjalla), mahdollisuuksiin hyödyntää sellaisia resursseja joihin aiemmin ei olla yletytty. Meillä on myös enemmän tietoa ympäristöstä sekä ihmisen toiminnan ympäristövaikutuksista- eri asia toki on, hyödynnetäänkö tietoa…

Lisäksi iso ongelma on se että vaikka vain pienellä osalla väestöstä on korkea elintaso, se antaa muille (esim. kiinalaisille ja intialaisille)huonoa esimerkkiä ja oikeutettuja odotuksia elintason noususta. On vaikea perustella, mikseivät kehittyvät taloudet saisi tavoitella länsimaista elintasoa, etenkin jos on sopimatonta myöntää että länsimainen ahneus on paheellista.
Jos ajatellaan, että Maapallon resurssit jaetaan tasan kaikkien kesken, johtopäätökseksi tulee että eniten putoaa juurikin esim. suomalaisten elintaso, sillä meidän on pakko käyttää paljon resursseja lämpimänä pysymiseen ja valaistukseen, siinä missä etelän eläville jäisi enemmän resursseja vaikka luksukseen. Tällöin heillä olisi siis varaa korkeampaan elintasoon. Vai olisiko järkevää jakaa ihmisten resurssit alueittai, esimerkiksi maittain, tasan? Tällöin suomalaisten tilanne olisi parempi, sillä olemme suhteellisen laaja mutta vähäväkinen korkean teknologian maa. Elintasoa tarvitsisi tiputtaa siis vähemmän.

Isoin ongelma kuitenkin lienee se, ettei kukaan halua tiputtaa elintasoaan piiruakaan. Näyttää siltä että ihmisen on helpompi sopeutua elinympäristön heikkenemiseen –esimerkiksi ilman saastumiseen ja biodiversiteetin vähenemiseen- kuin kulutustason laskuun. Näyttää siltä että valinnat ja sääntely on helpompi huomata kuin ympäristön asteittainen heikkeneminen, saastumisen ja sukupuuttoaallon kaltaiset globaalit uhat.

Näin aluksi, haluaisin kuitenkin haastaa nykyään suositun käsityksen siitä että nykyinen elintasomme olisi jonkinlainen onnela jonka kohtuullistuminen merkitsee väistämättä elämänlaadun heikkenemistä. Onko todella näin? Vai onko kyse siitä että olemme oppineet arvostamaan krääsää enemmän kuin puhdasta luontoa, puhdasta ruokaa, lajirikkaampaa ympäristöä? Onko se nyt nimenomaan kuluttaminen mikä ihmisen onnelliseksi tekee? Vai voisimmeko itsekin paremmin jos alkaisimme etsiä onnea kohtuullisemmasta, rauhallisemmasta ja vähemmän kuluttavasta elämäntavasta? Miksi on niin helppo ajatella että ympäristön pelastaminen vaatii nimenomaan tinkimistä ja luopumista? Minulle hitaasti etenevä yksinkertaistamisprojekti on opettanut, että kohtuullistaminen tarkoittaa myös lisää tilaa luovuudelle, uusia elämyksiä ja iloja, uusia tapoja nauttia elämästä. Ei kai elintaso laske jos luopuu turhuuksista kun saa tilalle parempaa? Vastaus voi siis olla myös se, että elintasoa ei tarvitse laskea -riittää jos määrittelee tasokkaan ja tavoittelemisen arvoisen elämän käsitteen uudelleen ja alkaa tähdätä siihen. 

Onko isoilla poliittisilla yksiköillä tulevaisuutta (esim EU, Venäjä, USA) nykyisessä muodossaan?

Olen tullut hiljakseen siihen tulokseen, että Platon oli viisas mies ajatellessaan että sopivin koko hallintoyksikölle on kaupunkivaltio. Suunnilleen Virkkalan kokoinen. Tämän kokoisessa yksikössä ihmisen tuhoava potentiaali pysyy paremmin hallinnassa. Virkkalan keskusaukiolla voisimme päättää lähteä nuijimaan siuntiolaisia, ja voisipa joku Kalkki-Petteri hankkia meille oman ilmatorjuntatykinkin. Mutta esimerkiksi ydinaseen kehittämiseen meillä ei yksinkertaisesti olisi resursseja. Toiseksi, sotaisuutta saattaa hieman hillitä se että pienemmässä yhteisössä moni on ainakin naamalta tuttu. Kansallisvaltionkin kokoisen yksikön on helppo puhkua sotaisuutta. Mutta lähettäisinkö siuntiolaisia vastaan kylän optikon tai vapaapalokuntalaiset? Naapurit joiden kanssa on istuttu iltaa ja vaihdettu rottasotavinkkejä? Eipäs houkuttelekaan yhtään niin paljon kuin lähettää pohjimmiltaan ventovieraita ”poikia kansan urhokkaan”.

Tietysti on paljon hyviäkin asioita joiden tiimoilta yhteistyön tekeminen on järkevää. Jos päättäisimmekin elää siuntiolaisten ja lohjalaisten kanssa sovussa ja yhteistyössä, voisimme säilyttää palvelutason. Lisäksi monet ihmiskunnan isoista ongelmista ovat globaaleja, joten YK:n kehittyminen jonkinlaiseksi maailmanparlamentiksi olisi varmaan hyvästä. Valtioiden sijasta unelmieni  YK:n jäsenten pitäisi vain olla hyvin pieniä ja suhteellisen tasakokoisia.
Kansallisvaltiot, puhumattakaan suurvaltarakenteista, ovat siis mielestäni aivan ylisuuria. Niitä tarvitaan vain puolensa pitämiseen toisia dinosauruksia vastaan. Onko tässä järkeä? Pelko, ja osittain isot yhteiset intressit, ajavat meitä käyttämään paljon voimavaroja dinosaurusten pystyssä pitämiseen, mutta kuinka kauan tämä nähdään mielekkääksi? Tietotekniikan kehitys antaa myös kaupunkivaltioiden saaristolle aivan uudet mahdollisuudet. Maailmanparlamentin äänet pystyttäisiin jo nykytekniikalla keräämään ja laskemaan, vaikka jäsenet olisivat Virkkalan kokoluokkaa.

Tällä hetkellä minusta näyttää siltä että isojen valtioiden koossapitäminen on raskasta työtä. Toisaalta suurvaltaan kuuluminen tuntuu tuovan turvallisuudentunnetta kansalaisille, olkoonkin että suurvaltojen olemassaolo sinänsä lisää maailman turvattomuutta. Eikä kukaan tietenkään uskalla luopua saavutetusta suurvalta-asemasta ensimmäisenä. Ehkä suurvaltojen purkautuminen vaatisi globaalin mittakaavan katastrofia? Toivottavasti kuitenkaan ei.

Keskeneräinen kysyi: Mitä kamalaa tapahtuisi jos talous lakkaisi kasvamasta ihan vaikka pysyvästi ja joka paikassa? Kuinka olisi järkevä järjestää ei jatkuvasti kasvava talous? (Siis en pidä tätä nykymallia mitenkään järkevänä)

Maailmanloppu ja sivilisaation tuho, jos on kapitalisteja uskominen. Itse en ole näin synkkä, vaan ennemminkin fatalisti: rajallisessa maailmassa kasvun rajat myös tulevat vastaan. Olen lukenut taloushistoriaa vain vähän, mutta siitä olen oppinut että nykymuotoinen finanssikapitalismi on vain yksi, tuoreenpuoleinen luku taloushistoriassa vaikka se mielellään esiintyykin globaalina ja ikuisena kuin katolinen kirkko ennen vanhaan. Rajallisten resurssien todellisuuden mukaisesti voisi kuitenkin ehkä yrittää elää?  Itse asiassa, olen viime aikoina miettinyt, onko näin käymässä paraikaa. Työttömyys on lisääntynyt globaalisti. Eriarvoisuuden kasvu viittaa siihen ettei uusista resursseista ole saatu lisää hyvinvointia jakoon,  vaan taloudessa olemassaolevaa varallisuutta vain siirrellään (enimmäkseen köyhiltä ja keskiluokalta rikkaimmille). Talouden syklisyyden luonnollisuudesta jaksetaan kyllä muistutella, samalla kuitenkin unohtaen etteivät nousukaudet ole enää riittäneet nostamaan työllisyyttä lamaa edeltävälle tasolle. Tämä on aika valtava ongelma, kun ottaa huomioon että nykymuotoinen talousjärjestelmä perustuu keskeisesti ajatukseen siitä että itsensä voi elättää palkkatyöllä ja yhteiskunnan tärkeät toiminnot hoituvat vaihdantatalouden piirissä (mistä voisi melkein päätellä että tehokas ja järkevä reagointi ympäristökatastrofiin on yhdentekevää) sekä siihen että koulutuksella voi taata itselleen turvallisen uran. 

Koska nykyinen talousjärjestelmämme siis perustuu ikuiseen kasvuun, nollakasvun maailmassa pärjääminen edellyttäisi talouden syvärakenteiden muutosta. Se olisi varmasti rankkaa ja vaikeaakin, mutta on sellaista sattunut ennenkin maailmanhistoriassa. Eri asia tietysti on, onko muutos tällä(kään) kertaa hallittu tai järkevä, mutta epäilen. 

Kapitalismia pitää ymmärtääkseni voimissa paljolti se että meidät on ehdollistettu tavoittelemaan elämässä etupäässä asioita joita saa rahalla. Monen mielestä raha on vähintään hyödyllinen paljon muunkin saavuttamisessa: puoliso ja onnellinen perhe-elämä, turvallisuus, tarpeisiin sopiva asuminen, terveys, status ja arvostettu asema yhteiskunnan hyödyllisenä jäsenenä…kaikki nämä ovat kulttuurissamme asioita joiden saavuttamisessa hyvästä taloudellisesta asemasta on hyötyä vaikkei niitä voi rahalla ostaakaan. Toisaalta, perustarpeidenkin tyydyttäminen vaatii rahatalouteen osallistumista. Taloustiede ei ole ominta alaani, mutta ajattelisin että onnistunut muutos edellyttäisi että meidän pitäisi oppia motivoitumaan muista asioista kuin elintason ikuisesta noususta. Tällöin taloudellisten resurssien jako jonkinlaisen kommunistisen ajattelun mukaan (joka muuten ei edes ole täyttä utopiaa, hutteriitit tuntuvat pärjäävän ihan hyvin kommunistisissa kolonioissaan) ei lamaisi toimeliaisuutta niin kuin esimerkiksi Neuvostoliiton "reaalisosialismissa" kävi. Uskon, että ihmisellä on hyvä olla tavoitteita ja unelmia, ongelma on se jossa yksien luksus on oikeutettua samalla kun toisten kurjuutta siedetään. Miten siis kannustaa ihmisiä ahkeruuteen ja yhteistyöhön ilman eriarvoistamista?


Ei-kasvavan talouden pitäisi pystyä vastaamaan muutamaan muuhunkin kysymykseen. Miten yhteiskunnan jäsenet saadaan tuntemaan yhteenkuuluvuutta? Miten saada kaikki mukaan yhteiskuntaan? (Nämä kysymykset ovat työttömyyden kasvaessa muutenkin ajankohtaisia). Mitä saada sen tyhjiön tilalle joka syntyy siitä että omistuksesta ei syntyisi statuseroja, että omaisuuden lisääntyminen ei käytännössä merkitsisi myös vallan ja vapauden lisääntymistä? Miten tyydyttää vallan, vapauden ja statuksen kaipuu- vai pitäisikö näiden motivoivuutta pyrkiä lieventämään? Jos, niin miten? Taloudessa ei ole kyse vain resursseista, vaan varallisuuden lisäksi talous allokoi myös valtaa, vapautta ja statusta.  Nykyistä paremman talousjärjestelmän pitäisi siis suoriutua tästä tehtävästä hyveellisesti, sekä mielellään kannustaa ahneuden ja omaneduntavoittelun sijasta hyveiden viljelyyn. Kulutuskeskeisestä kulttuurista ei-kulutuskeskeiseen siirtyminen olisi henkisesti haastavaa. Miten ilmaisisimme itseämme, jos emme kuluttamalla? Mistä löytäisimme onnen, jos emme kuluttamisesta?

Niin, en ole yhteiskuntafilosofi joten osaan paremmin kysellä kuin vastailla. Olen silti iloinen että sain tilaisuuden kysellä näitä julkisesti- ratkaisujen löytäminen vaikeisiin kysymyksiin on sitä lähempänä mitä useampi alkaa asioita miettimään.

posted under | 0 Comments

Kysy mitä vain 2014, Vastaukset osa 1: Luonnon ihmeet

Aloitan vuoden Kysy Mitä Vain-karnevaalin vastausosaston toteamalla että en kyllä yritäkään ymmärtää bloggaamisen logiikkaa. Tänä vuonna blogi (kuten muuten parin blogiystävänkin blogi) on ollut kävijämäärällisesti aiempaa hiljaisempi. Omalta osaltani hiljaisuutta selittänee osin se että postauksiani on päätynyt Facebookiin aiempaa hillitympään tahtiin. Lukijamäärä on noussut vuoden aikana yhdellä. Ja perinteisesti vaisunpuoleinen Kysy Mitä Vain-karnevaali houkutteli enemmän hyviä kysymyksiä kuin kaikkien aiempien vuosien tempaukset yhteensä. Tässäpä arvoitusta kerrakseen, ja tällä saatteella itse kysymyksiin. Niitä siis puretaan tänä vuonna useammassa postauksessa, jotka yritän jaotella jotakuinkin aihepiireittäin.

Minkä takia hirven kakka on sellaisia kivoja pitkulaisen muotoisia papanoita?


Olen miettinyt papanakysymystä usein siivotessani kanien vessoja jotka täyttyvät tasakokoisista, täydellisen pyöreistä ja hajuttomista papanoista, mutta nyt innostuin kaivamaan ihan oikean vastauksen.

Hirvet, kuten kanitkin, ovat kasvissyöjiä, ja papanat muodostuvat suureksi osaksi sulamattomista kasvijätteistä. Siksi ne eivät ole kosteita tai löysiä, eivätkä haise. Kasvismassa soveltuu siis koostumukseltaan ja kosteusasteeltaan kiinteiden papanoiden tuotantoon. Kuten kaninomistaja tietää, papana ei hajoa vaikka iso ihminen astuisi sen päälle- se on siis tiukasti pakattu pelletti, ja siksi siihen astuminen ei ole ärsyttävää toisin kuin vaikkapa koiranpökäleeseen astuminen.  Koska vähäenergistä kasvismassaa on syötävä paljon, papanoitakin tulee usein ja koko kasa samalla kerralla. Toisaalta, on myös kasvissyöjiä joiden jätökset ovat suorastaan papanoiden vastakohta, kuten löysiä läjiä tehtailevat lehmät. Tässä on siis takana muutakin.

Papanoiden muoto  johtuu rytmikkäistä suolen liikkeistä jotka pilkkovat suolen sisällön tasakokoisiksi papanoiksi, suolen lihaksista jotka puristavat papanat tasamuotoisiksi, sekä sulkijalihaksen liikkeistä. Lisäksi papanat ovat hyvin kuivia, mikä tarkoittaa että papanoivien eläinlajien elimistö ottaa ruokamassasta veden tehokkaammin talteen kuin vaikkapa lehmän elimistö. Terveen papanantuottajaeläimen suoli toimii siis sellaisella rytmillä että tuloksena on tasakokoisia ja -muotoisia papanoita (poikkeuksena löysät, pahanhajuiset vitamiinikakat jotka kani syö suoraan takapuolestaan ). Sekä hirven että kanin sulkijalihas liikkuu myös nopeassa tahdissa niin ettei uloste pötköönny.  Esimerkiksi hevosen jätökset ovat jo epämääräisempiä. Eläimillä joiden jätökset ovat epäsäännöllisiä, ainoastaan sulkijalihas ”muotoilee” kakat. Papanantuottajilla jätösten esteettisistä arvoista huolehtii siis koko ruuansulatusjärjestelmän toimintatapa.

 Luonnonystävälle tästä kaikesta on se hupi, että osaava voi päätellä myös jätöksistä, mikä eläin paikalla on liikkunut. Jätökset säilyvät jälkiä paremmin, ja niitä voi löytää kaikkina vuodenaikoina. 

Miksi ihmisellä on aivot, jonka kapasiteetista se kuulemma käyttää vain murto-osan? Onko apinoilla sama ongelma?

Tämä on tietääkseni myytti. Käsitykseni on se, että ihminen käyttää aivokapasiteetistaan kerralla vain pientä osaa- mutta eri toiminnot vaativat tietysti eri aivoalueiden aktiivisuutta. Esimerkiksi lapsuusaikojen muisteleminen, kärrynpyörien heittely ja filosofoiminen ovat kaikki erilaisia tapoja käyttää aivoja, ja kaikkeen pitää siis löytyä resursseja. Aivojen "kapasiteetti" on siis ihan hyvässä käytössä, eikä meillä ole valtavaa kokonaan käyttämätöntä aivoreserviä. Esimerkiksi unohtaminen on aivoille hyödyllinen tapa ylläpitää järjestystä päässä jossa on tilaa rajallisesti ja uuttakin pitää oppia. Huippulahjakkailla ihmisillä jokin aivojen osa saattaa olla "ylikehittynyt", tai sitten on kyse siitä että yhteydet aivoissa ovat poikkeuksellisen hyvät. Myös loukkaantumiset joissa ihminen oppii tavalla tai toisella kompensoimaan vahingoittuneiden aivojen osien toimintoja, paranevat yleensä siten että reititykset aivoissa muuttuvat tai aivoalueet sopeutuvat muutokseen, ei siten että aivot ottaisivat käyttöön aikaisemmin tyhjän panttina olleita varareservejä.

Eri eläimillä on erilaiset aivot, ja ne käyttävät aivojaan eri tavoilla, joten vertaileminen on vaikeaa. Joidenkin eläinten aivot esimerkiksi vastaanottavat tietoa sellaisilta aisteilta mitkä ihmisiltä puuttuvat, toisaalta muut kuin ihmiset eivät tiettävästi käytä aivojaan predikaattilogiikan ongelmien ratkomiseen. Delfiinit nukkuvat vuorotellen aivopuoliskoillaan. Koska aivot ovat tavattoman energiasyöppö elin, olisi mielestäni aika erikoista jos evoluutiossa menestyisi pidemmän päälle sellainen eläinlaji jonka aivokapasiteetista suuri osa makaisi käyttämättömänä.

Saako lemmikkiään pitää paperikorina?

Jos se on lemmikistä tosi hauskaa eikä vaaranna sen terveyttä. Esimerkiksi keittiökanimme Koksu hoitaa toisinaan oma-aloitteisesti paperisilppurin, lattiamopin ja jätemyllyn virkaa. Ehkä siitä voi vähän huolestua, jos lemmikistä on riemukasta raadella Amnesty-lehteä viikkokaupalla...

posted under | 0 Comments

Kohtuullistuuko lentäminen itsestään?

Kuluneena vuonna meidän perheessä tuli lennettyä (ja laskettua päästömaksuja) reilummin. Samalla olen jälleen muistanut, että nykyään lentomatkustus vain ei ole kivaa. Tämän päivän viisas matkailija pakkaa matkustamoon kattavan selviytymispakkauksen, turvatarkastuksen jälkeen ostettua juomaa ja välipalaa unohtamatta. Tiedelehdistä saa lukea, että kehittyvä teknologia mahdollistaa yhä mukavamman ja elämyksellisemmän lentomatkustuksen. Ehkä näin, mutta todellisuudessa matkustuksen laatu on sukeltanut. Teknologian lisäksi raha, turvallisuus ja matkustajamäärien kasvu ovat osoittautuneet matkustusmukavuuden kannalta olennaisiksi tekijöiksi.

Samaan aikaan netti vähentää ostosmatkailun tarvetta. Kokousten pitäminen videoyhteyden avulla tai netin kautta alkaa olla sujuvaa, mikä vähentää työmatkailun tarvetta. Lentämistä siis tarvitaan vähemmän. Tähän mennessä matkustajamäärät ovat kasvaneet, mutta kuinka kauan tätä vielä jatkuu, kun polttoaineiden hinnat ovat pitkällä aikavälillä nousemaan päin ja toisaalta lentoyhtiöt tuntuvat jo nyt tekevän parhaansa vähentääkseen kansan matkustushaluja.  Ympäristöeetikon ominaisuudessa, en osaa olla näistä trendeistä kovin murheellinen.

Jos eko-optimistiksi heittäydyn, osaan luonnostella kolmannenkin samansuuntaisen kehityskulun, joka tosin on tällä hetkellä enemmän mahdollisuus kuin todellisuus. Olemme eläneet turismin suurta vuosisataa. Matkat Intiaan, Thaimaaseen ja muihin kaukokohteisiin eivät ole enää eliitin statussymboleita vaan reppureissaajabudjetinkin ulottuvilla. Vuosittaisesta lomamatkasta on tullut lähes perusoikeus. Samalla läheisemmät kohteet jäävät vieraammiksi. Matkailun statussymboliarvo on alkanut laskea kun kaikilla on halutessaan mahdollisuus matkustaa ainakin johonkin, ja toisaalta viitseliäs saa netin konkarimatkustajilta kädestä pitäen-opastusta siihen miten kauaskin voi matkustaa pienellä budjetilla.

Sitä paitsi kotonakin on tarjolla enemmän viihdettä kuin koskaan. Nähdäkseen 3D-elokuvia ei tarvitse välttämättä lähteä elokuviin, riittää että hankkii lähimarketista jonkun kympin lasit. Eksoottisten illallisten reseptit löytyvät netistä ja tarvikkeita voi etsiä kotikylän etnisestä ruokakaupasta. Kaukomatkan sijaan Ebaysta voi ostaa vaikka harvinaisen ja arvokkaan Ni'ihau lein (sekä samalla tukea ostoksella Ni'ihaun asukkaiden pärjäämistä ja perinteistä elämänmuotoa). Yhdistettynä lentomatkustuksen muutokseen glamourmatkustamisesta hikiseksi ryynäämiseksi voisi aavistella, että myös turismin juhla-aika voi olla ohimenevä ilmiö jonka jälkeen matkailu kohtuullistuu, elämyksiä aletaan etsiä lähempää ja eksoottisten matkojen rinnalle nousee uusia statussymboleita. Mitähän ne voisivat olla?

Tämä kehityskulku voisi olla ympäristön kannalta hyvinkin myönteinen. Mielenkiintoista siinä on, että se voi päästä vauhtiin ilman moraalisia kehityspaineita. Loistoluodon Kysy mitä vain- kysymystä enteillen, peruspaheelliset taipumukset kuten mukavuudenhalu, voivat tässä tapauksessa edistää myönteistä kehityskulkua. Vaikka se asia ei lopulta olekaan yhtään näin yksinkertainen...

posted under , , | 0 Comments

Maailmanalkuja

Eteläiseltä taivaalta joka ei Suomeen näy, löytyy pieni ja himmeä, huomiota herättämätön Maalarin tähdistö. 63 valovuoden päässä omasta aurinkokunnastamme sijaitsevan Beta Pictoris-tähden ympärillä tapahtuu kuitenkin jännittäviä asioita. Sinne on muodostumassa aurinkokunta.
Beta Pictoriksen järjestelmä on nuori, vain 8-20 miljoonaa vuotta vanha. Aurinkokunnan kappaleet ovat vielä muodostumisvaiheessa, joskin yksi jättiläisplaneetta on jo sieltä jo löydetty. Beta Pictorista ympäröivä pölykiekko on erityisen rikas hiilestä. On mahdollista, että siitä on muodostumassa eksoottisia hiiliplaneettoja. Toinen mahdollisuus on, että kysymys on vain järjestelmän kehitysvaiheesta. Myös omasta aurinkokunnastamme on löydetty erittäin hiilipitoisia meteoriitteja, ja on spekuloitu että Jupiterin ydin voisi olla hiilipitoinen. 

Erityisen kiinnostavaa Beta Pictoriksen järjestelmässä on, että siellä on parhaillaan meneillään komeettapommitus. Komeettoja suihkii järjestelmän sisäosiin vauhdilla. Omankin aurinkokunnan syntyhistoriassa oli vastaava jakso. Beta Pictoris tarjoaa siis näkymän maailmanalkuun. Emme vielä tiedä, millaiseksi Beta Pictoriksen pölykiekko lopulta asettuu. Oman aurinkokuntamme menneisyydestä tiedämme, että aurinkokunnan synty on rajua ja dramaattista aikaa. Oma Kuummekin on peräisin lähes Marsin kokoisen kappaleen mäiskähtämisestä Maan kylkeen. Toisaalta tällä hetkellä vaikuttaa siltä että elämä Maassa alkoi pian sen jälkeen kun planeetan kuori oli jähmettynyt. Elämän alku näytti mikroskooppitason versiolta sademetsään valuneesta havaijilaisesta laavavirrasta johon elämä tänä päivänä iskee hennot juurensa ja pikku koipensa heti kun kuoliaaksi kärventyminen laavavirrassa lakkaa olemasta välitön uhka. Elämä ei odota optimaalisia olosuhteita, sillä on kiire.

 Vajaan miljardin vuoden päästä jokin Beta Pictorista kiertävistä protoplaneetoista on saattanut kehittyä elämää. Neljän miljardin vuoden päästä, Aurinkokunnan vedellessä viimeisiään…kuka tietää? Se aika on niin kaukana että todennäköisesti ihminen yltää sinne vain mielikuvituksen siivillä. Jos joku älyllinen olento suuntaa silloin kaukoputkensa  joltakin miellyttäväksi kehittyneeltä Beta Pictorista kiertävältä taivaankappaleelta tännepäin, hän näkee punaisen jättiläistähden joka on kärventämässä Aurinkokuntamme sisäplaneettoja hengiltä. Ehkä hän miettii, onko täällä kerran kaukaisessa menneisyydessä ollut kukoistavaa elämää. Mahtaisiko hän arvatakaan,  että kerran täällä ihasteltiin hänen kotiaurinkokuntansa syntyhetkiä? Että täällä katsottiin joskus hänen maailmansa syntymäkuvia ja ajateltiin ”Tervetuloa maailmankaikkeuteen!” 

Maailmankaikkeus on kai maailmanalkuja täynnä. Uusia aurinkokuntia uusine tarinoineen syntyy kaiken aikaa. Niin tulee olemaan vielä kauan. Samoihin aikoihin kun kaasu alkaa ehtyä galaksistamme, Linnunrata ja Andromeda yhdistyvät jättiläisgalaksiksi, ja yhdistyminen innostaa vanhoja galakseja tuottamaan maailmaan vielä yhden iltatähtien syntyaallon. Tieteellisen tutkimuksen vauhdittaman mielikuvituksen avulla pääsee kurkistamaan näinkin kauas. ”Mutta toisaalta on tosi hauskaa että meidän elämämme on juuri tässä kohdassa aika-avaruutta. Juuri nyt on ihan loistava aika olla olemassa täsmälleen täällä, sillä nyt eläinkauppa myy hyvää syysheinää ja minulla on mukava perhe ja uudet matot keittiössä” , huomauttaa Koksu. Ja on omalla tavallaan ihan oikeassa, niin kuin pienet kanit usein ovat. Meille maailmanalut ovat unelmien valtakuntaa.

Ja muistuttelenpa vielä, että tämän viikon ajan täällä on käynnissä Kysy mitä vain- karnevaali.

Kysy mitä vain 2014

Marrasaika on meillä vähän venähtänyt, mutta Loistoluoto on oikeassa: kalenteri on jo rientänyt sen verran että on vuoden 2014 Kysy mitä vain- karnevaalin aika.

Pientä tai suurta, tärkeää tai tyhmää, taas voi kysyä mitä vain, ja lupaan vastata parhaani mukaan. Aikaa jättää kysymyksiä kommentoimalla tai sähköpostilla (saarapistereimanäthelsinkipistefi) on viikon loppuun (su 14.12.) saakka.


posted under | 7 Comments

Kohti rauhan aikaa

Marrasaikaa on jäljellä vielä muutama päivä. Siitä meillä sitten siirrytään odottamaan pesäpäiviä, rauhan aikaa. Koko joulukuu sopii hyvin rauhan ajaksi, vaikka Kulutusyhteiskunta tekeekin parhaansa masinoidakseen kiirettä, kulutushysteriaa ja riittämättömyyden tunnetta. Kannattaa kuunnella muita ääniä, hiljaisempia, jotka kuuluvat hyvin mitä kauemmaksi kaupungin keskustasta pääsee. Virkkalassa hiljaisuus alkaa jo kuulua. Silti, paradoksaalista sinänsä, rauhan juhliin valmistautuessa juuri rauhan löytäminen ja siitä kiinni pitäminen on usein kaikkein vaikeinta.

Jotta voisi ottaa pesäpäivät ihan rauhallisesti ja suuremmin stressaantumatta, on tietysti tehtävä hiukan etukäteisvalmisteluja. Tärkeintä on siis rauha ja rakkaus. Jos rauha ja rakkaus sitä edellyttävät, saa suursiivous kutistua vähän paremmaksi viikkosiivoukseksi ja tarjoilukin kohtuullistua. Jos pankkitilin saldo ahdistaa, voivat lahjasuunnitelmatkin pienentyä, varsinkin jos sillä välttää rahasta kinastelemisen. Sen sijaan rauhallista tunnelmaa edistävät asiat, kuten tunnelmamusiikin etsiminen, pirtin koristelu ja silitysten jakaminen perheenjäsenille pääsevät tärkeysjärjestyksen kärkeen. Ilman rauhaa ja myönteistä suhtautumista perheenjäsenten naamoihin eivät pesäpäivät voi koittaa, tuskin joulukaan. Sotku ei itsekseen lähde mihinkään, eivätkä kortitkaan, vaikka pysähtyisikin hetkeksi silittämään mukavan pupueläimen päätä. Niihin siis ehtii selvästi tarttua vasta hetken päästä.


Sitten on aika kiinnittää huomio ympäristöön ja aikatauluihin. Laittelen mielelläni jouluruuat etukäteen niin että pesäpäivinä voi pitää parikin päivää lomaa lämmittämistä isommasta ruuanlaitosta. Muutenkin kaikki mikä on mahdollista tehdä hyvissä ajoin kannattaa myös tehdä hyvissä ajoin. Tai jättää tekemättä. Pääasia että elämä alkaa hiljalleen laskeutua kiireestä rauhaan päin. Kotia laitellessa ja leipomuksia miettiessä on syytä varoa erityisen tarkasti kaikkia suoritus- ja kilpavarusteluajatuksia sekä perinteitä joista on enemmän stressiä kuin iloa. Mainosten koreat kartanojuhlatkin voi jättää rauhassa niille joilla kartano on. Lähiökaksiojoulussa ei ole mitään vikaa, jos vain rauhaa ja rakkautta riittää.Sosiaalisessa mediassa kannattaa varoa kilpavarustelun ja riittämättömyyden tunteita aiheuttavaa väkeä tavallistakin huolellisemmin. Rauhallinen, valoisa mieli riittää yllättävän pitkälle, paljon pidemmälle kuin stressikiukkupaniikilla pystytetty komea joulukulissi. 

Maailman mittakaavassa se jonka kotona on rauha on tänäkin vuonna rikas. Kotimaankin mittakaavassa, se jonka elämässä on rauhaa ja lämpöä.

posted under , | 3 Comments

Tahdon kovempaa!

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä on hyvin pettynyt Tahdon2013-kansalaisaloitteen menestykseen. Hän on pistämässä pystyyn uutta kansalaisaloitetta joka tahtoo palauttaa syrjinnän avioliittolakiin. Kampanja tunnetaan virallisesti nimellä...*reps*...Tahdon kovempaa.

Filosofian Puutarha tuntee suurta myötätuntoa niitä kohtaan joiden ainoa toivo saada kovempaa on julkisen älämölön nostaminen. Kyllä tämmöinen maalaisblogistikin ymmärtää, että kyseessä on vakava yhteiskunnallista huomiota ansaitseva epäkohta. Mutta miksi Kristillisdemokraatit etsivät taas (edelleen?) ratkaisua homojen kiusaamisesta? Kyllä Viagraa tietääkseni määrätään heteroillekin.


Nyt on valitettavasti sellainen tilanne, että tähänkin tilanteeseen äärettömän hyvin äänitehosteeksi sopinut Rammsteinin Bestrafe Mich on tullut jo käytetyksi tässä blogissa. Nämä tunnelmat eivät siis ole uusia. Tämän kampanjan korvamadoksi tarjoan toista Rammsteinin tunnelmabiisiä. Osaan saksaa juuri sen verran, että ymmärrän Rein Raus:in kertovan siitä miten kirkon ovet voivat käydä molempiin suuntiin, ja kitarariffistäkin kuulee että rankkaa on. Söpöistä elefanteista puhutaan myös, sekä muistutetaan rohkaisevasti miten oivallista elämä voi kuitenkin vielä olla. Joten häntä pystyyn, Kristillisdemokraatit, kyllä tämä tästä!

Vaan kumpi loppuu ensin, kristillisfundamentalistien omituisia ajatuksia herättävät kampanjat, vai Rammsteinin läheisyydestä kertovat laulut?


Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments