Syys talveksi vaihtuu

Tämäkin viikko on oli kovin kiireinen kunnes flunssa tuli ja teki viipotuksesta lopun. Ehdin kaivelemaan kameraan tarttuneita marrasajan kuvia.

This week was a busy one, until I caught a cold and all the fuss ended just like that. I had finally time to check out my camera...

 photo DSCN0086.jpg

Tänäkin vuonna nähtiin se päivä jona järeät moraalinnostokeinot olivat tarpeen. Vaniljakuppikakut vihreällä kookos-limettikuorruuksella pääsivät mukaan sukuloimaan.

Once again, late fall saw the day when serious means were needed to lift our spirits. Vanilla cup cakes with coconut-lime topping did the job.

 photo DSCN0087-1.jpg


 Kylmänä vuodenaikana aamu tulee aloitettua usein puurolla. Mitä te laitatte aamupuuroonne? Minun lautasellani puuro saa tavallisesti seurakseen kotitekoista omenasosetta, kaakaonibsejä ja ekstrakanelin. Sanovat, että kaakaonibsitkin sisältäisivät serotoniinia...

During the cold season, oatmeal is a common breakfast in this house. What do you serve with oatmeal? I eat mine typically with homemade applesauce, cocoa nibs and extra cinnamon. They say that cocoa nibs contain serotonin...

 photo DSCN0129.jpg

 Viime päivinä teetä on uponnut litrakaupalla. Flunssan tehdessä tuloaan keksin tarttua taas ongelmapuuvillaan ja virkata pikaisesti parit lasinaluset. Painoa näille tuli juuri sen verran että kilon puuvillalangankulutustavoitteeni täyttyi. Jippii!

During the past few days I have consumed tea like a whale. When I felt the first cold symptoms, I had an inspiration to crochet these two coasters. And so I met my goal of consuming one kg of problematic cotton yarns! 

 photo DSCN0102.jpg

 Innostuin paistamaan teen seuraksi ja Puolison iloksi satsin pipareitakin. Dinosaurukset ja puput ovat meillä suosituimpia malleja. Ja sydämet.

I baked some gingerbread biscuits to be served with tea. It seems that dinosaur, rabbit and heart shapes are our favorites.

 photo DSCN0101.jpg


 Jouluihminen en ole, mutta joulukrääsäihminen kylläkin. Kynttelikkö löysi tiensä ikkunalaudalle jo hyvissä ajoin ennen adventteja. Onhan tässä ollut kuitenkin kekri, ja ennen kaikkea suuri tarve valolle ja säihkeelle.

Christmas isn't my thing, but shiny decorations are a whole another matter. So a candle tree found its place on our windowsill a good while ago. There has been Kekri, after all, and more importantly, a great need for light and shine.

 photo DSCN0089-1.jpg


 Myös väreille on ollut tarvetta. Marraskuun lankasaldo pamahti plussalle kun menin lankakaupassa vähän sekaisin Austermann Step 6:n Irish Rainbow-sävyistä. Ostos oli kuitenkin hyvä: nämä kauniit ja lämpimät sormikkaat pääsivät heti puikoille.

There was also a great need for color. In November, my yarn stash grew when I found the beautiful Irish Rainbow colors of Austermann Step 6 yarn. It was a good buy though: I was instantly inspired to knit these beautiful gloves.

 photo DSCN0151.jpg 


Lumi ei ole vielä päättänyt, onko se nyt tullut puutarhaan jäädäkseen vai ei. Linnut sen sijaan ovat. Puskaradio on toiminut taas tehokkaasti ja kaikki tavalliset lajit ovat viikon aikana löytäneet ruokinnan.

Snow has not yet decided, whether or not it has come to stay in our garden. Birds, however, have made up their mind. Grapevine has worked efficiently and all our common species have showed up already.

 photo DSCN0130.jpg 

Sana on kiirinyt vähän kauemmaksikin. Kuusitiainen on havaittu meillä vain kerran aikaisemmin. Nyt tämä söpö pikkukaveri on viihtynyt ruokinnalla pitkiä aikoja jo kolmena päivänä.

The word has reached quite far, actually. Coal tit has been spotted here only once before this year. Now this cute little fellow has been spending time on our feeder on three days already.

 photo DSCN0169.jpg 


Olen varma siitä että kuusitiaisen peräpää näin varhain tietää hauskaa lintutalvea.

I'm sure that a coal tit's butt this early in feeding season means that we'll have a fun bird winter.


Laulu rakkaudelle ja perheonnelle

Olen niin iloinen siitä että pääsen kirjoittamaan tätä postausta joka on marrasajan, ja ehkä koko vuodenkin positiivisin. Vastoinkäymisten ja monenlaisen vänkäyksen jälkeen eduskunta on äänestänyt selvin luvuin tasa-arvoisen avioliittolain hyväksymisen puolesta. Kansalaisaloite on näyttänyt olevansa todellinen vaikutusmahdollisuus. Rakkaus, tasa-arvo ja sekulaari yhteiskunta ovat voittaneet tärkeän erän kamppailussa edistyksen puolesta. Ja se on voitettu vain hyvällä, vain demokratialla, vain aktiivisella kansalaistoiminnalla. 

” Aatteelliselle vasemmistolaiselle kannan muodostaminen tasa-arvoiseen avioliittolakiin on ollut helppoa. Ei asiaa ole tarvinnut oikeastaan pohdiskella, se on itsestäänselvyys. Vasemmisto puolustaa ihmisoikeuksia, tasa-arvoa ja edistystä,” totesi Paavo Arhinmäki Kansan Uutisten kolumnissaan. Tähän voin vain lisätä, että olen iloinen kuulumisestani sellaiseen puolueeseen joka äänesti yksimielisesti tasa-arvoisen avioliiton puolesta. Vihreät, Vasemmistoliitto ja jälkimmäisestä irtautunut Vasen ryhmä tekivät näin. Useimmissa puolueissa äänet jakautuivat, Kristilliset äänestivät yhtenä rintamana lakia vastaan. Vaikka olen iloinen Vasemmiston yksimielisyydestä, suurimmat respektit lähtevät minulta Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvoselle joka äänesti lain puolesta vastoin puolueensa kantaa ja Soinin erittäin jyrkkää painostusta. Siinä missä useimmat puolueet käsittelivät äänestystä ns. omantunnon kysymyksenä, Soini ajoi Perussuomalaisissa tiukkaa puoluekuria (mikä, mielenkiintoista sinänsä, on yksi niistä ilmiöistä joita vastaan Perussuomalaisten piti protestoida...)

Äänestys on tietysti suurin voitto niille perheille joiden elämään avioitumismahdollisuus konkreettisesti vaikuttaa. Lähes yhtä suuri voitto se on koko yhteiskunnalle jossa tasa-arvo ja yhtäläiset ihmisoikeudet ovat ottaneet ison askelen eteenpäin. Lakimuutos on myös askel avioliiton maallistumisen tiellä (jos keskustelussa on jotain selväksi tullut, niin se että siviiliavioliiton olemassaolo on vielä mennyt kokonaiselta kansanosalta komeasti ohi). Tämä on hyvä asia kaikille ei-kristillisessä avioliitossa eläville. On hienoa, että avioinstituution keskiöön nousevat rakkaus ja halu ottaa kumppanista vastuuta, ei se mitä itse kunkin jalkovälistä löytyy, eikä se mitkä lisääntymisaikeet ovat. Eetikkona olen myös iloinen siitä että yhteiskuntamme sekopäiset rakkaudenrajoittamistalkoot alkavat lähestyä loppuaan. Olen iloinen myös siitä että avioliittoinstituutio lähestyy homoparien adoptio-oikeuden kautta reaalimaailmaa. Todellisuudessa homo-ja lesboperheillä on lapsia jo nyt. Todellisuudessa epätasa-arvoisesta oikeustilasta on ollut haittaa etenkin sateenkaariperheiden lapsille. Eikä sovi unohtaa sitäkään, että todellisuudessa moni lapsi voi heteroperheessä niin huonosti jo nyt ettei vanhempien heteroudesta ole heille mitään iloa. 


Hyvä asia on myös se, että Suomessakaan avioliittoinstituutio ei ole muinaisjäännös vaan instituutio joka pystyy muuttumaan –etten peräti sanoisi kehittymään – sitä myötä kun maailma ja käsityksemme siitä mikä on oikein, muuttuvat. Avioliiton merkityksellisyydelle tämä tietää vain parempia aikoja:  nyt kun tämä jalkoväliasia on saatu todettua merkityksettömäksi, voidaan ehkä vihdoin alkaa puhumaan rakkaudesta, vastuusta, arjen, myötä- ja vastamäkien jakamisesta, voimavaroista ynnä muista hieman olennaisemmista asioista. Perheonni ei ole hetero- eikä seksikysymys, vaan perheiden hyvinvointi riippuu pohjimmiltaan aivan muista asioista. Viime päivinä uutisissa on puhuttu paljon muun muassa siitä miten lastensuojelun tarve on moninkertaistunut sen jälkeen kun kunnat käytännössä lakkauttivat lapsiperheiden kotiavun laman myötä.

Ja eräs tärkeimmistä asioista on rakkaus. On korkea aika ryhtyä tekemään muuttoa yhteiskuntaan jossa kaikki syvä rakkaus ja sitoutunut perhe-elämä ovat tasa-arvoisia myös lain edessä. Jossa sitoutuneita parisuhteita ei jaeta A-luokan ja B-luokan liittoihin epäolennaisuuksien perusteella vaan jossa kaikki vastuunottohaluinen rakkaus on arvossaan.

Sen kunniaksi, laulu rakkaudelle! Ja isot onnittelut kaikille tutuille ja lukijoille joille ovi avioliittoon pian avautuu!

Talven etiäisiä, onhan niitä

Virkkalaankin saatiin eilen kunnollinen ensilumi ja sen verran viileää ettei se heti sulanut. Aloitimme lintujen ruokkimiskauden. Mietimme, että jos tulevaa kesää voi ennustaa ensimmäisistä perhosista, täytyy lintulaudan ensimmäisen vieraan olla tärkeä etiäinen siitä millainen talvesta on tulossa.

 photo DSCN0092.jpg

Talitiainen: tavallinen talvi

Sinitiainen: hiukan värikkäämpi talvi, suuria tunteita
Pulu: luvassa on todella rasittava talvi. Guanoa niskaan ja urputusta päälle.
Pikkuvarpunen: huono enne tämäkin: huutoa ja riitasointuja kuullaan pihalla ja tuvassa kevääseen asti
Varis: synkkyyttä ja alakuloista raakkumista luvassa pitkäksi aikaa
Naakka: luvassa hauskoja aikoja hyvässä seurassa
Punatulkku: oikein kaunis talvi
Keltasirkku: rauhallinen, perinteiseen tapaan etenevä talvi
Fasaani: luvassa värikkäitä juhlia
Viherpeippo: talvi tuo tullessaan parempia aikoja (viherpeippojen kanta romahti muutama vuosi sitten)

Tänä vuonna saimme odotella ensimmäistä vierasta jonkin aikaa. Lopulta talipallotelineeseen lensi tämä kaveri.

 photo DSCN0097.jpg


Naakka: luvassa hauskoja aikoja hyvässä seurassa!

Mitenkäs teillä?


posted under , | 2 Comments

Päivän lista: Asioita jotka uhkaavat avioliittoni arvokkuutta

Ajankohtaisessa keskustelussa on taas pohdittu kovasti, miten avioliiton tasa-arvoistaminen voisi uhata kunniallisten heterokansalaisten liittoja. Tämän kunniaksi, ja vähän senkin kunniaksi että kahdeksas hääpäivä on jo ovella, tein pienen kartoituksen asioista jotka saattavat uhata avioliittoani ja käsityksiäni avioliittoinstituution arvokkuudesta.


      1. Avioeropapereiden toimittaminen käräjäoikeuteen
Ei tarvinne pidemmälti perustella. Tämä on ylivoimaisesti pahin uhka avioliitolleni. Niin kauan kun vain jätämme avioeropaperit toimittamatta, voimme törttöillä miten vain ja pysyä silti naimisissa.

2. Puhumattomuus ja mykkäkoulut. Addiktiot, vakaviin rikoksiin syyllistymiset, hulluksi tuleminen, viidentoista rakastajan haaremi ja muut vastaavat vastoinkäymiset eivät taio allekirjoituksia avioeropapereihin, mutta saattavat nostaa houkutusta niiden allekirjoittamiseen. Puhuminen, sopiminen, kärsivällisyys ja tavallisten vastoinkäymisten ennakoiminen miettimällä pelisääntöjä jo etukäteen sen sijaan ovat ihmelääkkeitä joiden avulla suuretkin ongelmat voidaan ratkaista. Tähän uhkaan olemme jo vastanneet kieltämällä mykkäkoulut ja huolehtimalla siitä että meillä on yhteistä aikaa ja juttuhetkiä.

      3. Se että viranomaisten kelpuutettua liittoni joku vierasuskoinen änkyrä tulee kertomaan minulle, mikä minun perheeni on, miksi se on olemassa ja miten meillä varmaan eletään
Kohdat 4-6 yksilöivät tämän asenteen ärsyttävimmät ilmenemät.

      4. Se että joku nostaa lasten hankkimisen avioliiton perimmäiseksi tarkoitukseksi
Se on aivan todella loukkaavaa ihmisille jotka menevät naimisiin sillä puheella että lapsia ei yritetä. Voin vain kuvitella, miten tuskallinen tämä asenne on niille pareille jotka jäävät lapsettomiksi vastoin tahtoaan, sekä niille pareille jotka avioituvat vanhemmalla iällä. Ei, arvon änkyrät, avioliitossa on kysymys lastenkasvatuksesta suunnilleen yhtä paljon kuin sukujen välisistä talous- ja valtaliittoumista. Eli voi sillä jotakin tekemistä olla, jos niin on sovittu, mutta koittakaa nyt painaa kaaliinne että lasten hankkiminen ja kasvattaminen eivät ole automaattisesti avioliiton lähtökohta, perimmäinen tarkoitus tai olemassaolon oikeutus.

      5. Se että joku tulkitsee kaikki heteroavioliitot kannatuksen ilmaukseksi oman uskonsa moraalinormeille
Vielä kerran rautalangasta: meidän, kuten monien muidenkin suomalaisten liitto perustuu siviilikaavaan, niillä lisäyksillä joita olemme siihen keskenämme sopineet. Aivan erityisen ärsyttäviä ovat ne änkyrät jotka väittävät onnellisen avioliiton salaisuuden olevan änkyräisten moraalinormien kunnioittaminen. Höpö pöp pöö.

      6. Se että joku änkyrä käyttää avioliittoani syrjinnän puolustamiseen esimerkiksi väittämällä että tasa-arvoinen avioliittolaki uhkaisi sitä
Minun avioliittoni on niin hieno etteivät homojen tekemiset häiritse sen onnea tippaakaan. Ainoastaan omat ja Puolison edesottamukset voivat sitä horjuttaa. Jos jonkun avioliitto on hauraampi, surullinen juttu! Suosittelen ratkaisuksi terapiaa, en vieraiden ihmisten syrjintää. 

      7.  Ihmiset jotka suhtautuvat julkisesti avioliittoon hyvin kevytmielisesti
Tämä ärsyttää ja voi heikentää avioliittoinstituution yleistä arvostusta- olkoonkin että kannatan jokaisen oikeutta järjestää omat perhesuhteensa toisten täysivaltaisten ihmisten kanssa kuten parhaaksi näkee. Ehkä olisin iloinen, jos ihmiset vain välillä harkitsisivat vähän…

     8. Syrjintä
Ajatus siitä että avioliittoinstituutio on turhake joka pysyy pystyssä vain moraalisesti arveluttavia keinoja viljelemällä, kuten syrjimällä, loukkaa käsitystäni avioliiton arvokkuudesta. Kuvitelma siitä että avioliitto on muuttumaton instituutio on instituution muumioitumista, sillä instituutiot ja rakenteet jotka eivät muovaudu ja pysty löytämään merkityksellisyyttään muuttuvassa maailmassa ovat tuomittuja vähitellen menettämään merkityksensä ja kuolemaan. Ajatus siitä ettei avioliitto pärjää nykymaailmassa vain hyvällä, vain oman erinomaisuutensa voimalla, on minusta instituutiota halventava. Käsitys siitä että rakkaus ja halu ottaa vastuuta läheisistään ovat tässä maassa kehittyneet sellaiseksi epidemiaksi jota valtion pitää rajoittaa vaikka lainsäädännön keinoin, tuntuu totaalisen pimeältä. 

Käsityönurkan tunnelmia

Tänään on ollut taas sellainen päivä että olisi tehnyt mieli useammastakin syystä allekirjoittaa irtisanoutumisilmoitus ihmiskunnasta ja ryömiä sängyn alle pölyisten pehmolelujen seuraan. Mutta jos nyt en kuitenkaan. Jos taas koittaisin miettiä omaa, pientä ja valoisaa elämääni ja asioita jotka sitä sulostuttavat. Kuten käsitöitä, joista en ole taas hetkeen blogannut. Jospa huolehtisin loppuillan itsestäni, ja jatkaisin maailmanparantamista vasta huomenna työajalla.

Kutomo on muuttunut varsinaiseksi Joulupukin pajaksi. Kaikissa kangaspuissa on loimet ja ilmassa on suuren ahkeroinnin tuntua. Minulla on työn alla 15 metrin pätkä mattolointa. Kun ei keittiön laittaminen näytä olevan vieläkään loppu. Huomasin, että vanhaa, vaaleanharmaata lattiaa varten kutomani matot näyttivät kamalilta vasten uutta lämpimänruskeaa lattiaa. Siis ei kun kutomaan uudet matot, ja vielä vaihtomatot päälle. Jos keittiö olisi sen urakan jälkeen ihan valmis?

Kotosalla lankavarastonkuluttajaiset sujuvat tavalliseen syksyiseen tapaan. Marraskuusta tulee toinen perättäinen kuukausi jona kirjanpitoni näyttää plussaa. Kun syksy alkaa pimentyä, on lankakauppojen pehmeitä, värikkäitä houkutuksia mahdotonta vastustaa. Voi olla, että plussaa tulee vielä joulukuussakin, sillä olen ajatellut ostaa joulumarkkinoilta vähän lisää villalankoja. Onneksi varastokirjanpito on kokonaisuudessaan vielä yli 1700 grammaa miinuksella. Ja ongelmapuuvillalankoja on kulunut ihan muutamaa grammaa vaille kilo! Lankavarasto siis kutistuu hyvin verkkaisasti, mutta siistiytyy nopeammin. Mikä toki onkin se tärkein juttu.

Tänä iltana täytyy kuitenkin tehdä ristipistoja. Sillä tänään on ollut taas Sellainen Päivä, ja ristipistoilla on ihmeellinen taikavoima saada maailma tuntumaan täydelliseltä paikalta. Loppuillan ohjelmassa on siis takanvahtimisen lisäksi annos laatuaikaa Gracious Eran seurassa. Sitä pistellessä on mukava odotella vuoden ensimmäistä kunnon lumisadetta ja unelmoida kauniista talvesta. Mieli keskittyy, sitten rauhoittuu. Maailma jossa on tilaa ja aikaa laskea pieniä pistoja, ei ole ihan toivoton paikka. Jos lumi ei aivan valloita puutarhaa lähipäivinä, siellä olisi vielä pari pientä tehtävää. Jos valloittaa, ne saavat odottaa. Joka tapauksessa vuoden paras käsityöaika on aluillaan.

posted under | 2 Comments

L-sana

Tämän syksyn merkittävin talousuutinen taitaa olla taantuman vaihtuminen lamaksi ihan virallisissakin yhteyksissä. Kokoomuslaisen optimismin vuosina tässä on vähän kestänyt, ovathan talousluvut näyttäneet taantumaa jo tuolta vuoden 2008 tienoilta asti. Mutta nyt se lama siis on täällä. 

Downshiftaajien päitä on tietysti vaadittu pölkylle jo, olkoonkin etteivät lamantorjunta ja downshiftaus ole mitenkään toisensa poissulkevia asioita. Eilisen Hesarin upliftaus-jutussa downshiftaajia ripitettiin perinteiseen tapaan myös työn vieroksumisesta. Mielenkiintoista oli, että ylitöitä paiskimaan piiskattiin taas pelolla. Eikä vain pelolla elintason laskusta vaan siitä että yhden keski-ikäisen työssäkäyvän pitää tulevaisuudessa pystyä elättämään sekä vanhoja vanhempiaan että aikuisia lapsiaan. Voin siis alkaa odottamaan, milloin arvon ekonomistit huomaavat että kapitalistinen järjestelmä on rikki sillä tavalla ettei sitä enää korjata yksilöiden reipastumisella. Jos globalisaatio ja automatisaatio syövät työpaikkojamme niin että työnantajilla on varaa hyljeksiä kaikkia paitsi urakeskeisimpiä ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan yli-ihmismäisimpiä raatajia (ja pysyväisluontoisesta suurtyöttömyydestä aiheutuu kerrannaisvaikutuksena lisää elintason laskua), voisi kuvitella ettei järkevintä ole pyrkiä varmistamaan oma selustansa kilpailemalla yhä kovempaa yhä pienemmistä murusista vaan aktivoitua poliittisesti ja alkaa miettimään, miten yhä huonommin toimivan järjestelmän saisi korjattua. Keskustelun lopettaminen "kommunismia kokeiltiin jo"- vaihtoehdottomuuteen on päivä päivältä typerämpi heitto.

Työlle on tarvetta tulevaisuudessakin. "Tarpeellinen työ" kuitenkin eroaa "työstä josta maksetaan". Tarkemmin ajatellen, onhan se esimerkiksi ihan hullu tilanne että Ylijumala Taloudella on varaa panostaa citymaastureiden kehittämiseen ja markkinointiin samaan aikaan kun ebolan torjuntaan sen lähtömaissa ei tahdo liietä millään varoja, ajankohtaisen esimerkin mainitakseni. Paitsi että talousjärjestelmän kyky tuottaa lisääntyvää vaurautta ja allokoida ihmiskunnan työresurssia hyvinvointia lisäävällä tavalla näyttää kyseenalaiselta, on myös tullut selväksi sen kyvyttömyys puuttua tehokkaasti ihmiskunnan selviytymistä vakavasti uhkaaviin tekijöihin kuten saastumiseen ja ilmastonmuutokseen. Mutta, mikäli Hesarin juttua on uskominen, tällaisia ei pitäisi edes joutaa ajattelemaan vaan roikkua oravanpyörässä yhä kouristuksenomaisemmalla otteella. Minäkin voin tässä kirjoitella hyvällä omallatunnolla vain siksi että panokseni sekä kansantalouden että ihmiskunnan hyväksi sattuu sisältämään etupäässä ajattelemista...

Kuluneena vuonna meillä on kuitenkin vietetty suoranaista kulutusjuhlaa. Kotiportin sisäpuolella lama on näkynyt Talousvastaavan tarkkoihin silmiin peruselämisen kallistumisena, sekä tietysti siinä että isot yt-neuvottelut ovat tuoneet jännityselementin meidänkin syksyymme ja muistuttaneet siitä että vaikka tilanteemme on tällä hetkellä hyvä, se voi muuttua. Se on näkynyt sijoituskäyttäytymisessä. Emme ole nähneet hyväksi makuuttaa rahoja. Kiinnostavia sijoituskohteitakin on löytynyt: hyväntekeväisyys, edulliset polttopuut varastoon, neulelangat, omenapuut, remontointi, velkojen maksu, henkinen pääoma. Tuotoksi on luvassa hyvinvointia jonka kasvu ei täysin riipu tulotason jatkuvasta noususta myrskyisässä taloudessa. Täysi omavaraisuus on downshiftaajallekin tukevaa utopiaa, tietenkin, mutta jokainen askel itsellisyyden suuntaan on edistystä silti. Varallisuuden kasvattaminen pelon motivoimana ei ole hyveellisistä motiiveista nousevaa toimintaa. Voi olla parempi tehdä kaikkea sellaista mikä inhottaa oravanpyörän asukkeja.

Talven juureksista

Sama juttu tänäkin vuonna: alkusyksystä kausiruoka oli trendikästä, mutta sesongin vaihduttua talveksi ollaan taas iloisia siitä että meillä on lisäaineet ja kylmäketjut ja lentotomaatit, niin ettei talvella tarvitse syödä talviruokaa. Ei tarvitse, mutta kannattaisi ainakin kokeilla. Koska Suomessa keittiön talvi on pitkä, suuri osa siitä ruuasta minkä miellämme tavalliseksi, on nimittäin talviruokaa. Eivät riekot ja mateenmädit, vaan juurekset, sipulit ja kaalit, kellarin ja pakastimen aarteet, herneet ja pavut ja sitrushedelmät. Talven saapuessa keittiööni lisukesalaatti vaihtuu arkena raasteisiin ja jääkaapin vihanneshyllyn valloittavat isot juurespussit ja kaalinpäät. Sille jonka mielestä tämä kuulostaa tylsältä ja pahalta, ei tarjoilla santsiannosta kaalipiirakkaa.

Meillähän ollaan niin edistyksellisiä että lehtikaali on talossamme jo vanha hittituote. Olenkin jo kehittänyt uuden vihannesihastuksen kolutessani lähimarkettien vihanneshyllyjä. Viime aikoina olen huomannut pilkkovani juuripersiljaa kiihtyvällä tahdilla vähän sinne ja tänne. Juuripersiljan maku muistuttaa persiljaa, eli se on oikein maukas ja "helppo" juures. Se sopii jotakuinkin kaikkialle minne juurekset nyt yleensä sopivat, siis raasteeksi, patoihin, keittoihin, uunijuuresten, kasvispihvien ainekseksi ja kastikkeiden jatkoksi. Se on kokeilemisen arvoinen niillekin joita perinteiset lantut ja punajuuret eivät oikein tahdo innostaa. 

Kausiruokailijan pitkä talvi ei ole haasteita vailla. Väitänpä kuitenkin monivuotisella kokemuksella, että (rennosti toteutettuna, ja tiukkapipoiksihan emme rupea) kausiruokailu on hyvä tapa monipuolistaa ruokavaliota. Miten helppoa olisikaan jämähtää pyörittämään vuoden ympäri samoja suosikkikasviksia? Kausiruokailun paras puoli on, että se ohjaa etsimään uusia reseptejä ja kokeilemaan uusia raaka-aineita. Kausiruokailija ei syö kaikkea kaiken aikaa, mutta jotenkin siitä näyttää kuitenkin seuraavan se että vuoden aikana tulee syötyä paljon aiempaa monipuolisemmin. Samalla säästää selvää rahaa. Erityisesti talvella kun vihannesosasto on täynnä varastossa kypsytettyä ja lasivillassa kasvatettua, kauden kasvisten suosiminen on myös hyvä tapa poimia joukosta ne kasvikset joiden ravintoarvoja vuodenaika ei ole kurittanut.

Olen ruokatrendejä ja muotidieettejä seuraillessani tullut siihen johtopäätökseen, että monet meistä kaipaavat yksinkertaisesti jotakin keinoa millä suunnistaa loputtomien vaihtoehtojen keskellä. Siinä missä trendien seuraaminen muuttuu helposti uuvuttavaksi ihastumisen ja kyllästymisen sykliksi, kausipainotteinen ruokailu on järkevä, käytännöllinen ja yksinkertainen tapa poimia koriin vaihtoehtoja jotka ovat hyväksi sekä terveydelle, makunystyröille että ruokabudjetille.

Marrasillan meemi

Tänään kotiin tultua tuntui siltä että elämä oli taas vähän keventämisen tarpeessa. Kun en löytänyt mistään sopivaa meemiä, päätin tehdä oman. Olkaa hyvät ja ottakaa tästä marrasillan iloksi jos mieli tekee!


1         Einstein vai Bohr? Einstein
2         kvanttimekaniikka vai yleinen suhteellisuusteoria? suhteellisuusteoria sillä outokvarkit on vähän liian outoja
3         varpunen vai pikkuvarpunen? meillä on pikkuvarpusia
4         Waltari vai Paasilinna? Waltari
5         Monet vai Kandinsky? Monet
6         Valtaoja vai Enqvist? molemmat popularisoivat tiedettä kiinnostavasti
7         Ediacara vai kambrikausi? juuri nyt Ediacaran rauha puhuttelee
8         Trilobiitti vai oikosarvi? oikosarvi
9         Triceratops vai apatosaurus? triceratops
10     Neandertalinihminen vai denisovanihminen? neandertalinihminen
11     Valkoinen kääpiö vai ruskea kääpiö? ruskeat kääpiöt ovat minusta kiinnostavampia
12     Yoda vai Leia? Yodalla on söpömmät jalat
13     Islanti vai Grönlanti? En osaa valita!
14     Pietari vai Moskova? Pietari on ainakin matkustuslistallani
15     Jäämeri vai Intian valtameri? Jäämeri
16     Jeriko vai Altamira? Jeriko, Altamiran olen jo nähnyt
17     kyrilliset aakkoset vai kanjit? kyrilliset aakkoset, sillä osaan lukea niitä
18     Eiffeltorni vai Neuschwanstein? molemmat ovat hienoja, mutta ehkä tällä kertaa Neuschwanstein
19     sfinksi vai porraspyramidi? sfinksillä on pieni pää, siis porraspyramidi
20     lei vai voikukkaseppele? Ni'ihau lei, kiitos!
21     Sokrates vai Platon? Platon, sillä ilman häntä Sokrateenkaan viisaus ei olisi säilynyt 
22     tieto-oppi vai etiikka? tämä on paha! en osaa päättää!
23   savusilli vai kalteva taso? kaltevalta tasolta on ehkä helpompi pelastua?
24   teatteri vai ooppera? oopperasta on lyhyempi matka oopperaheviin 
25     lyijykynä vai hiili? lyijykynä
26   hiihto vai luistelu? hiihto, jos on pakko valita  
27     Tolkien vai Rowling? Tolkien
28     Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas vai Joutsenlampi? Pähkinänsärkijä
29     Tshaikovski vai Rammstein? Rammstein, ainakin sen perusteella kumpaa on tullut kuunneltua enemmän
30     Game of Thrones vai Sex and the City? Game of Thrones
31     hopit vai tasankointiaanit? tasankointiaanit
32     Bostonin teekutsut vai teekutsuliike? Bostonin teekutsut
33     kuningas Arthur vai kuningas Kaukomieli? Kuningas Kaukomieli tietty!
34     antiikki vai keskiaika? antiikki
35     internet vai e-pilleri? e-pilleri, sillä jos sitä ei olisi keksitty, minullakaan ei varmaan olisi pahemmin nettiaikaa
36     säilyketölkki vai ompelukone? säilyketölkki
37     puudutusaine vai rokote? puudutusaine, sillä rokote ei pelasta hammaslääkäriltä
38     hieroglyfi vai papyrus? jos hieroglyfejä ei olisi keksitty, olisiko papyruksellekaan ollut niin paljon käyttöä?


posted under | 3 Comments

Syksyn suuri muotinumero: Keski-ikä / Fall Fashion Report: Certain Age

Olin pitkään sitä mieltä että projekti 333:n aikana muodista tuli puhuttua vähintään yhden syksyn tarpeeksi. Sitten Puoliso kävi Kiinassa, toi tuliaisiksi helmiä, ja tulin toisiin ajatuksiin. Maalaismekot ja keittiöessut ovat tietysti ajattomia, mutta muuten vaatekaapista löytyi selviä merkkejä keski-ikäistymisestä.


Kauneuden takia kärsimisen kiintiö on tullut täyteen. Söpöt kevyttoppaliivit ovat vaihtuneet kunnollisiin, lämpimiin talvipukimiin. Kenkähyllyyn on hiipinyt korkkareiden lisäksi järkeviä kenkiä. Sellaisia kuin nämä kotimaiset, Citarin alennusmyynnistä ostetut mustat nilkkurit jotka pitävät vettä, eivät pelkää kurakelejä ja joissa on pitävä pohja.

For a long while I thought that participating in Project 333 was more than enough fashion for Fall. Then DH visited China, brought me some pearls and I changed my mind. Plain dresses and kitchen aprons are naturally timeless, but otherwise pearls were not the only thing that made me think that my wardrobe has taken leaps towards belonging to a woman of a certain age.

For one thing, my quota of suffering for beauty is rather full. I now have really warm winter gear instead of cute, fashionable and cold winter wear. Besides heels, I now own many pairs of sensible shoes. Such as these ankle boots I bought from sale of local supermarket. They are made in Finland, water proof, mud tolerant and have good soles. They also look rather plain, which is not a bad thing at all.

 photo DSCN0082.jpg

Keski-iän kynnyksellä kuolevaisuudesta on jo tullut vähän todisteita. Se motivoi huolehtimaan terveydestä. Lapsivapaat oppivat sen mikä hiekkalaatikoiden varrella päivystäville äiti-ihmisille on selvinnyt jo aiemmin: tuulipuku on erinomainen valinta ulkoiluun suuren osan vuotta. Myös lämmittävät päähineet ovat järkeviä, ja kaikkein järkevimpiä ovat lämmittävät päähineet joissa on heijastimia. Juoksupipo on Lidlistä, heijastinlankaa sisältävän calorimetryn lanka löytyi Säästötalo Latvalasta (ja teki pienen stiplun muovilakkooni).

As middle age approaches, so accumulates proof of one's mortality. That motivates to take better care of one's health. Child free people learn what mothers have known for some time already: track suit is a great choice for outdoors for most of the year. Also warm headgear is a smart choice, and smartest choices are both warm and have reflectors. Running beanie is from Lidl, calorimetry is made of reflective yarn.

 photo DSCN0081.jpg

Liikunnan lisäksi moni kiinnostuu käsitöistä viimeistään keski-iän kynnyksellä. Ja miksipä ei kiinnostuisi, onhan käsitöiden tekeminen niin täydellinen yhdistelmä hauskaa ja järkevää. Luonteen jämähtämistä kuvannee se, että tämänkin huivin malli on hyttysverkko. Tällä kertaa se syntyi suomenlammaslangoista marrasmasennuksen karkotusväreissä. Parempi hieno, lämmin hartiahuivi kuin kasa hienoja lämpimiä lankoja!

In addition of exercising, many become interested in crafts. Why wouldn't they, as crafting is such a perfect combination of fun and sensible. Decreasing creativity is described in this picture, as it is yet another shawl in my favorite pattern. This time I crocheted it from Finnsheep yarn in cheerful colors. I prefer a warm shawl to a pile of warm yarn.

 photo DSCN0079.jpg

Fossiloituminen ei ole uhka vaan mahdollisuus, kuten tämä eBaysta pikkurahalla irronut ja ahkeraan käyttöön heti päässyt oikosarviriipus  todistaa. Niitä alussa mainittuja Kiinan-tuliaisia en kuvannut, kun koitan välttää kalliin näköisten asioiden esittelemistä blogimuodissa. Keski-ikään mennessä rihkamakoruja on hajonnut jo sellainen läjä että siirtyminen huollettaviin, muodistettaviin ja kierrätettäväksi sopiviin koruihin alkaa tuntua hyvältä idealta. Nahkanauhaan sidottu pikku oikosarvi (orthoceras) on taatusti kestävä ja osoittaa etteivät aidot korut välttämättä maksa mansikoita.

This orthoceras pendant from eBay knows that becoming fossilized is not a threat but an opportunity. I chose not to show my pearls because I try to avoid showing expensive looking items here in my blog. However, I have to say that at my age, I have broken my share of cheap jewelry and am nowadays drawn to "real" jewelry that is durable, repairable, can be restyled and even recycled. That is much to ask, but this pendant shows that jewelry that meets these requirements isn't necessarily expensive.

 photo DSCN0084.jpg

Marrasaikaista kauneutta: Iiu Susirajan valokuvat

Eräs tärkeä syy sille miksi en itse ole koskenut maalaustarvikkeisiin yli kymmeneen vuoteen on, että maailmassa on mielestäni jo enemmän kuin tarpeeksi kuvia. Minulla ei ole sillä tavalla oikeastaan mitään sanottavaa. Iiu Susirajan valokuvia katsellessa tulee kuitenkin mieleen, ettei tämä ehkä sittenkään ole totta. Taidetta maailmaan mahtuu aina, siitä on jopa pulaa. Kuvista jotka herättävät ajatuksia ja kyseenalaistavat arjen. Olen kiitollinen siitä että toisilla on yhä paljonkin sanottavaa kuvien kielellä.

Susirajan kuvathan eivät ole nättejä. Taidetta niistä tekeekin se että jokainen tuntuu saavan niistä erilaisia ajatuksia, kuitenkin niin että useimmat ajatukset ovat selvästi ajattelemisen arvoisia. Mitäkö minä näen? Näen kuvia jotka on riisuttu sievyydestä ja kaikesta kelpaamisen tarpeesta. Kuvia jotka ovat hyvin hiljaisia maailmassa joka on tapahtumia täynnä. Myös kuvien huumori on erikoista. Hiljaisissa, vakavissa kuvissa humoristiset elementitkin vain ovat ja katsoja tuntee olevansa vapaa joko huvittumaan, tuntemaan jotain muuta tai jäämään kylmäksi. Susiraja näyttää asioita muttei houkuttele katsojasta tunteita esiin. Koska olet viimeksi katsonut kuvia joiden edessä tunnet olevasi vapaa tuntemaan mitä haluat, mutta tiedostaen että kuvista mahdollisesti heräävät tunteet ovat omia ja kertovat jotakin itsestä? Kuvia, jotka eivät tunnu odottavan katsojalta yhtään mitään? Minusta Susiraja näyttää miettivän kuviensa kautta, mitä ihminen on jos hän vain on, yrittämättä esiintyä edukseen. Jos on kotonaan marraskuisessa hiljaisuudessa? Jos jakaa outoutensa? 

Valokuvat kertovat, että silloin ihminen on paljon: rohkea, vapaa, älykäs, monimutkainen, sympaattinen, kulttuurikriittinen, humoristinen ja luova. Hän on kuvan ja katsomisen arvoinen. Kun konventionaalinen sievyys on riisuttu, nämä ominaisuudet nousevat esiin, ja yhtäkkiä huomaan tarkastelevani kuvien kautta sellaisia kauneuden lajeja joista harvemmin näkee kuvia otettavan sivilisaatiossa jossa taide on jo kauan tiennyt tarkalleen, millaiset kuvakulmat, valaistukset ja kompositiot miellyttävät silmää. Silmän miellyttäminen ja hengenravinto ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, ja vaikka ne voivat esiintyä yhdessä, on mielenkiintoista kun taiteen keinoin tutkitaan myös niiden erilaisuutta. Susirajan kuvissa kauneus kulkee marrasajan läpi.

Kuvat saavat minut miettimään myös aikaa. Ne ovat, kaikessa hiljaisuudessaan ja epämuodikkuudessaan, tiukasti kiinni ajassa. Niistä on helppo löytää kritiikkiä nimenomaan tätä aikaa riivaavia epäkohtia kohtaan. Samalla kuvien hiljaisuus, asetelmallisuus ja tavanomaisuus tuo niihin ajattomuutta. Jos (eli toivottavasti kun) niitä joku katsoisi vielä kymmenien tai satojen vuosien päästä, ne olisivat varmasti yhä puhuttelevia, mutta eri tavalla. Tunnistaisiko tulevaisuuden katsoja vielä kuvien hiljaisuuden ja ajattomuuden? Mitä kuvat hänelle kertoisivat? 

Lopuksi: kirjoitettuani kaiken tämän mietin, mitä Susirajan maineen kasvamisesta kertovan jutun otsikointi kertoo Nyt-liitteestä.

Argumentum ad trauma

Argumentum ad trauma (nimitys itse keksimäni) on jännittävä lähteen myrkyttäminen- ad hominemin muoto. Hyvän esimerkin siitä löytää vaikkapa tästä Melissa Mäntylän seksipositiivisia näkemyksiä ruotinutta lehtijuttua käsitelleestä postauksesta. Postauksessa kerrotaan, miten toimittaja alkoi kyselemään Mäntylän lapsuudesta ja henkilöhistoriasta ja yritti sitten selittää tämän mielipiteitä ja käyttäytymistä näillä seikoilla. Siitä eteenpäin Mäntylän mielipiteiden järkiperäinen punninta jäikin vähemmälle ja asian sijasta ihmettelyn kohteeksi nousi hänen henkilönsä.

Ihminen jolla on traumoja (tai pikemminkin, ihminen jonka traumat ovat tiedossa), on teoriassa yhtä hyvä kuin muutkin. Useimpien ihmisten moraalitaju kertonee, että jos tiedämme jonkun joutuneen kokeneen pysyviä traumoja aiheuttaneita koettelemuksia, meidän on kiitettävää olla myötätuntoisia, ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä. Edelleen, kuvittelisin arkijärjen kertovan senkin etteivät traumat väistämättä vähennä kokijansa järkeä, havaintokykyä tai kykyä johdonmukaiseen ajatteluun. Argumentum ad trauma paljastaa, että käytännössä näin ei useinkaan ole, onhan sen perusidea lyödyn lyöminen. Tietoa koettelemuksesta käytetään ihmisen mielipiteen mitätöimiseen. Trauma selittää, miksi ihminen on sellainen kuin on vaikka hän (kuten Melissa Mäntylä po. lehtijutussa) perustelisi näkemyksiään tutkimustiedolla ja argumentoisi aivan järkevästi. Päätellään, että jos traumaa ei olisi, Tuo olisi yhtä normaali kuin Minä. Ihminen jonka trauma on nostettu reposteltavaksi, ei siis voi sanoa mitään järkevää ja hänen argumenttinsa voi ohittaa. Kun sillä on taustallaan Sellaista. Minulla on varaa arvostella vain siksi että olen toistaiseksi säästynyt traumaattisilta kokemuksilla. Trauma myrkyttää lähteensä.

Oma ymmärtämättömyyden lajinsa on olettaa toisille traumoja. Kas näin: isoäitisi kuoli, joten sinun täytyy olla murheenmurtama. Koitat vaan näytellä urheaa, mutta kyllä minä tiedän miltä sinusta oikeasti tuntuu. Tällainen ihminen ei ole aivan käsittänyt yksilöllisyyttä ja elämien erilaisuutta, kuten sitä että tosiasiassa lähisukulainenkin voi olla etäinen ihminen johon ei ole vahvaa tunnesidettä. Ehkä ero parisuhteesta on helpotus jonka jälkeen kaipaisi pikemminkin onnitteluita ja osaa ottavat lähimmäiset lähinnä ärsyttävät. Ehkä vakava sairastuminen osoittautuukin kipeästi kaivatuksi tilanteeksi pysähtyä ja parantaa elämän suuntaa. Sama tietysti toimii toisinkin päin: jos traumaattinen kokemus ei ole tarpeeksi dramaattinen, traumaakaan ei voi olla. Klassinen esimerkki tästä ovat "lemmikin kuolemaa ei voi oikeasti surra"- tyypit. Tapahtumat ovat kuitenkin kokemuksellisia, ja siksi niiden leimaaminen suoralta kädeltä on ihmisen lokeroimista joka voi mennä hyvinkin pahasti pieleen. Tunteet ja traumat suuntaan jos toiseenkaan eivät ole saneltavissa, vaikka toki on arkista käyttäytyä ikään kuin ne olisivat. Asiaan kuuluu oleellisesti, että kun joku käyttäytyy oletusten vastaisesti, hänen käytöksensä joko mitätöidään ("se vain näyttelee urheaa") tai hänet leimataan moraalittomaksi. Mitään vaihtoehtoisia selityksiä havaitulle käytökselle ei vaivauduta miettimään, puhumattakaan siitä oivalluksesta ettei olettaja ehkä tiedä asiasta kaikkea olennaista. Ilmassa leijuvat väärät yleistykset ja hätäiset johtopäätökset, sekä tietysti se harhaluulo että moraalin keskeinen tehtävä on toimia tunteiden poliisina. 

Argumentum ad trauma on portti monenlaiseen typeryyteen, alkaen sen unohtamisesta että traumatisoivat elämänkokemukset ovat paitsi kamalia, myös avartavia. Usein traumoilla vähättely on vain merkki siitä että virhepäätelmiä on luvassa lisääkin, yleensä keittiöpsykologisoivaa lajia. Todellisuudessa ihmisen reaktioita ylitulkitseva ja moralisoiva onnistuu esittelemään lähinnä oman kuuppansa onttoutta ja maailmankuvansa pienuutta. Erilaiset ihmiset on pakko tunkea lokeroihinsa, vaikka virhepäätelmien voimalla. Entä mitä väliä on sillä millainen kokemus on näkökulman tai ajatuksen takana, niin kauan kuin ajatuksessa on järkeä? Ei yhtään mitään, tietenkään. Järkevän argumentin tunnistamiseksi ei tarvitse tietää mitään puhujan traumahistoriasta. Riittää kun koettelee sitä argumenttia.


posted under , , | 0 Comments
Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments