Ruskeat kääpiöt: tulevaisuuden menestyjiä

Ruskeita kääpiöitä kuvataan usein epäonnistuneiksi tähdiksi. Kuvauksella yritetään viitata siihen että nämä kappaleet ovat liian suuria jättiläisplaneetoiksi mutta liian pienimassaisia tähdiksi. Ne eivät pysty fuusioimaan vetyä, vaan korkeintaan litiumia ja deuteriumia. NASA löysi tähän mennessä viileimmän ruskean kääpiön jonka lämpötila vaihtelee -48 ja -13 pakkasasteen välillä muutama päivä sitten, 25.4.2014. Nimestään huolimatta ruskeat kääpiöt eivät ole välttämättä ruskeita, vaan sikäli kun ne ylipäätään ovat optisesti havaittavissa, värivalikoimaa löytyy sinipunaisesta oranssihtavaan. Ylipäätään kääpiöitä löytyy joka lähtöön: valkoiset kääpiöt ovat elämänkaarensa loppupäässä olevia hitaasti jäähtyviä tähtiä joista lopulta tulee mustia kääpiöitä. Punaiset kääpiöt puolestaan ovat aivan oikeita tähtiä jotka pystyvät fuusioimaan vetyä heliumiksi. Ruskeilla kääpiöillä ei ole takanaan loistokasta elämää tähtenä. Sen sijaan joillakin niistä saattaa olla loistava tulevaisuus.

Kaukaisessa tulevaisuudessa Linnunradasta (vai pitäisikö sanoa että Lintumedasta sillä puhumme ajanjaksosta jolloin Linnunrata ja Andromeda ovat yhdistyneet jättimäiseksi ellipsigalaksiksi) loppuu kaasu jota tarvitaan uusien tähtisukupolvien tuottamiseen. Galaksien yhdistyminen tuottaa toki uusien tähtien syntyaallon, mutta lopulta sekin aika päättyy. Sama kehityskulku tapahtunee kaikkialla universumissa. Vanhojen tähtien sammuessa maailma alkaa hiljalleen pimentyä, harventua ja viilentyä. Vain aikaa on loputtomasti. Miljardien vuosien kuluessa epätodennäköisiäkin asioita ehtii alkaa tapahtumaan. Pimeässäkin universumissa on kaasua ainakin yhdessä paikassa: ruskeissa kääpiöissä. Niiden keskinäiset törmäykset voivat synnyttää uuden taivaankappaleen jonka massa riittää fuusioreaktion käynnistämiseen. Ruskeiden kääpiöiden törmäyksistä maailmankaikkeus voi saada viimeiset uudet tähtensä jotka loistavat hitaasti himmenevien ja jäähtyvien valkoisten kääpiöiden ja muiden tähdenjäänteiden seassa. Ehkäpä näin syntyneiden tähtien ympärille kehittyy viimeistä kertaa tuntemamme kaltaista elämää, olentoja joille tähdetön yötaivas on itsestäänselvyys.

Ajatus ruskeista kääpiöistä epäonnistujina edustaa jonkinlaista teleologista dualismia jonka mukaan kookkaiden taivaankappaleiden ”kuuluu” olla joko tähtiä tai planeettoja. Ne ovat kosmisia luusereita jos eivät ole jompiakumpia. Pienestä perspektiivistämme on vaikea keksiä, mitä hyötyä ruskeista kääpiöistä on. Joidenkin ympärillä tiedetään olevan planeettoja tai pölykiekkoja, mutta mitä niistäkään ikinä tulee? Aika pikkusieluista, eikö totta? Epäonnistumista on kuitenkin vain siellä missä on yrittämistä, eivätkä ruskeat kääpiöt ole tiettävästi toistaiseksi yrittäneet olla tähtiä. Ne vain asuttavat maailmankaikkeutta. Jo nyt tiedämme, että jotkut niistä vain odottelevat pääsyään maailmankaikkeuden dramatiikan keskiöön. Eikä niillä ole kiirettä minkäänmoista. Sitä odotellessa, voitaisiin kenties lähteä siitä että vaikka ruskean kääpiön massa on liian pieni ydinreaktioiden käynnistymiseen, se on juuri sopiva monenlaisten kiinnostavien luonnonilmiöiden tapahtumiselle. Jupiterin isot myrskyt ovat leppeitä tuulia verrattuna mellakkaan jota ruskeat kääpiöt pystyvät kaasukehässään pitämään. Joissakin on rautasateita. Itse epäilen, että ruskeat kääpiöt alkavat osoittautua sitä kiinnostavammiksi mitä paremmin niihin pääsemme tutustumaan. Jokusen valovuoden päästä niitä on jo löydettykin. Sen sijaan teoria Aurinkokunnan laitamilla kiertävästä ja Oortin pilven kanssa vuorovaikuttavasta suuresta kappaleesta on uusimman tutkimustiedon valossa kuopattu. Nyt näyttää siltä, että joudumme matkustamaan 6.5 valovuotta päästäksemme lähietäisyydelle Luhman 16:sta, kahden ruskean kääpiön muodostamasta järjestelmästä. Tämäkin löytö on kuitenkin viime vuodella, joten ehkä voi vielä vähän elätellä toivoa että lähempääkin löytyisi jotakin. Kuten sanottua, himmeiden ja pienimassaisten kappaleiden bongaaminen on haastavaa puuhaa.

Naisten tavaroista ja vähän epätoivostakin

Eetun kommentti siitä miten raiskaus usein ymmärretään olemukseltaan pikemminkin omaisuus- kuin väkivaltarikokeksi muistui mieleeni kun poimin aamun uutisvirrasta tämän Nyt-liitteen elokuva-arvostelun kommenttiketjuineen.

Monet naiset tuntuvat itsekin olevan sitä mieltä, että heidän seksuaalisuutensa on tavara josta sopii puhua tavaran vaihdantaan viittaavin käsittein. Jos on nainen, seksiä annetaan tai oikein jaetaan, otetaan ja pihdataan. 

Mutta tavaraa ei ole. Nainenkin on psykofyysinen kokonaisuus. Kaikki osat ovat tiukasti kiinni toisissaan. Tästä ei tietenkään seuraa, että seksi olisi kuolemanvakava asia jonka harrastaminen avioliiton ulkopuolella syö sielua, vaan ainoastaan se ettei seksiäkään voi irroittaa olemisen kokonaisuudesta. Jos mieli on kevyt, voi seksisuhdekin sitä olla, mutta olemuksellisesti se on osa ihmisyyttä. Sellainenkin olento ihminen on.

Nainen ja hänen tavaransa- ajattelun vastakohtana on käsitys miehestä viettiolentona. Toisaalta tämä näkemys on selvästi miestä alentava, vihjaahan se ettei mies pysty kontrolloimaan itseään vaikka todella haluaisi ja vaikka hänen todella pitäisi. Toisaalta mies ja hänen seksuaalisuutensa ovat olemuksellisia. Miehellä ei ole tavaraa. Hän harrastaa seksiä, tai ehkä saa sitä, mutta hänellä ei ole mitä antaa tai jakaa, ja niinpä häntä ei myöskään voi moralisoida omaisuutensa kehnosta hoitamisesta. Yleisellä tasolla naisen seksuaalisuuden moralisointi viittaa siihen että seksuaalisuus on naiselle vain käytöstä, ei osa naisellista olemusta. Tiukkojen normien noudattaminen on naiselle teoriassa mahdollista sillä käytöstä on helpompi kontrolloida kuin olemusta. Seksuaalisesti villiintyneessä miehessä luonto saa vallan järkiolennosta, mutta vastaavassa tilassa oleva nainen on yksinkertaisesti kuriton tai hunningolla. Onhan seksuaalisuus naiselle jotenkin ulkoista, ei osa hänen olemustaan.

Naisen seksuaalisuuden moralisointi on siten omaisuudenhoidon moralisointia. Huono nainen on kuin rikas mies joka jakelee omaisuutensa torilla pois. Hyvä nainen vahtii ja säästää tavaraansa tarmokkaasti. Toisin kuin raha, naisen tavara ei korkoa kasva vaikka opiskelisi kaikki kamasutran temput. Tarkemmin ajatellen, kamasutran opiskelu olisi iso virhe, sillä sellainen viittaisi siihen että nainen on kiinnostunut muustakin kuin vahtimisesta ja säästämisestä.  Pahinta kuitenkin on, jos nainen tekee tavarastaan konkreettisen vaihdannan välineen ja laskuttaa seksistä kylmää käteistä. Vaikka naisen on siis sisäistettävä se että naisen tavara pohjimmiltaan on vain tavaraa, hänen on toisaalta myös pidettävä asiaa tabuna. Alistussuhde tulee ylevöittää moraaliksi, vieläpä keskeiseksi naisen moraalin mitaksi. Yleisen etiikan voisi samantien uudelleennimetä miesten etiikaksi, sillä se ei pahemmin käsittele tavaran vahtimisen tärkeyttä vaan enemmänkin hyveitä ja muita juttuja mitä pitää miettiä, jos ei ole tavaraa mitä vahtia. 

Esineellistämisen diskurssissa ikävä juttu on sekin, että vaikka ääneen lutkittelua saavat osakseen etupäässä ne naiset jotka eivät näytä hoitavan omaisuuttaan hyvin, paraskin tavaransa vahti on aina potentiaalinen huora. Naisen seksuaalinen halu on aina ongelma, sillä halu tuppaa haittaamaan valppautta ja sitä kylmäpäisyyttä jota hyvältä tavaranvartijalta täytyy löytyä. Mitä iloa naisen halusta edes on, voihan kylmänkin naisen tavaran ottaa jos siihen vain pystyy? Minusta ei ole mikään ihme, että huora on teinixissä naisesta käytettävä yleinen haukkumasana eikä viittaa suoranaiseen seksikauppaan. Teinit kun ovat tarkkanäköisiä, ja huomaavat usein aikuisten maailmasta pikemminkin todellisuuden kuin sen miten asioiden sanotaan olevan. Nainen joka vahtii tavaraansa tarmolla, voi olla huorasta kaukana, mutta ero on aina vain aste-ero. Sen sijaan hän joka yrittää elää ihmisen elämää elää aivan eri maailmassa jossa rumalle sanalle ei ole mieltä eikä merkitystä. Se on hyvä paikka elää.

”Tuo on edistyksellistä, mutta eivät kunnon miehet kelpuuta noin vapaamielisiä naisia.”, on minulle sanottu joskus pohdintojen tässä vaiheessa. Silloin ollaankin asian ytimessä eräältä kantilta: sosiaalisesti haitalliset tai suorastaan tuhoisat käytännöt, joista naisten esineellistäminen on vain yksi esimerkki, eivät useinkaan menesty ylivertaisella johdonmukaisuudellaan. Ne hallitsevat pelolla. Ajattelevaisetkin ihmiset jotka osaavat olla periaatteessa eri mieltä, taipuvat kannattamaan vallalla olevia käytäntöjä sosiaalisten sanktioiden pelossa. Ja missä sosiaaliset sanktiot olisivatkaan kamalammat kuin seksuaalikysymyksissä? Yksinäisyys, tai ainakin pelko siitä ettei valinnanvaraa ole läheskään siinä määrin kuin niillä jotka alistuvat kiltisti. Hyviä asioita voi kannattaa periaatteiden tasolla,mutta eikö ole ihan oman edun mukaista mukautua valtavirtamoraaliin kunnes ajat paranevat ja Jotkut Muut hoitavat ilmapiirin pehmittämisen?


Minulla onkin jo standardivastaus kaikille jotka pelkäävät sosiaalista painetta enemmän kuin väärin tekemistä: Ensinnäkin, naisten seksuaalisuuden esineellistäjät eivät ole kunnon ihmisiä. Esimerkiksi naisten esineellistäminen on perinteikästä, yleistä ja jopa yleisesti hyväksyttyä. Samalla se on väärin, siis luonteenominaisuutena esiintyessään pahe, siis jotakin joka ei kuulu niihin ominaisuuksiin jotka arkkityyppisellä hyveellisellä ihmisellä on. Esineellistäminen ei ole sellainen ajattelutapa jota kunnon ihmiset hellivät ja jota pitäisi siksi ymmärtää. Kunnon ihmiset ymmärtävät, että naisetkin ovat ihmisiä ja persoonia. Hyvään pyrkivät ihmiset viihtyvät kaltaistensa seurassa, joten hyveen viljeleminen on paras vaihtoehto silloinkin kun sitä ei arvosteta eikä ymmärretä. Enemmistöt ovat toki eri asia. Enemmistö kumppaniehdokkaista voi tietysti olla vähemmän kunnollisia. Mutta mitä iloa sellaisesta olisi hyvään pyrkivälle ihmiselle? Minusta koko kuvio kuulostaa aika epätoivoiselta, ja kuten olen joskus aiemminkin huomauttanut, rakkaus voi olla rajatonta mutta epätoivoa on silti hyvä koittaa vähäsen rajoittaa. Eikö koko kelpaamisen ja kelpuuttamisen kuvio ylipäätään edusta naisen alistamisen ja alisteisen aseman mielenmaisemaa puhtaaksiviljellyssä muodossa? Itse epäilen suuresti, että koko rakennelma jossa naisen pitäisi vimmatusti laskelmoida, raataa ja pitää päänsä sopivan tyhjänä kelvatakseen vaimoksi, on tukevaa soopaa. Oikeassa maailmassa kun näyttää silti että kumppanin löytyminen on pitkälti tuurilaji ja jos onni on myötä, rakkautta voi löytää myös vaikka olisi kulttuurisista ihanteista kaukana kuin entinen porsas Pohjantähdestä. Varmalta näyttää vain se, että hyvään pyrkiviä ihmisiä miellyttävät todennäköisimmin toiset hyvään pyrkivät ihmiset, sekä se että vain hyvää tavoittelevat ovat miellyttämisen arvoisia.

Jokaisella on tietysti paheensa ja puutteensa. On siis mahdollista että muuten erinomainen kumppaniehdokas kärsii juuri esineellistämisen paheesta. Paheen paapominen ja ymmärtäminen ei kuitenkaan ole silloinkaan viisasta käytöstä. Rakastava ihminen pyrkii hyvään ja haluaa rakastetulleenkin vain hyvää. Havaittuja vikoja ei tarvitse tuomita eikä paapoa. Sen sijaan voi olla kärsivällinen, toimia rauhallisella mielellä hyvän puolesta ja luottaa toisen kehityskelpoisuuteen. Maailman muuttuminen tasa-arvoiseksi paikaksi jossa seksisuhteet ovat kaupankäynnin sijasta ihmissuhteita joista voi puhua kaupankäynnin sijasta ihmissuhteiden kielellä, on nykyistä parempi paikka sekä miehille että naisille, sekä vieraille että rakkaille. Se on ihmisystävällinen maailma. Sellaisen puolesta kannattaa puhua, tehdä työtä ja ottaa riskejä.

Pieni suuri kasvimaa

Tähän aikaan vuodesta vietän paljon aikaa puutarhassa. Siellä suosikkipaikkani on vuodesta toiseen iso kasvimaa. Näihin aikoihin se läpikäy muodonmuutoksen synkästä kyntömaasta sieväksi ja tehokkaaksi keittiöpuutarhaksi. Ensimmäisten kylvöjen tekeminen ennätyksellisen aikaisin näyttää onnistuneen. Nyt vuonankaalit, retiisit, valkosipulit ja juuripersiljat ovat saaneet jo seurakseen paljon muutakin. Kylvämättä ovat enää hallanarimmat kasvit. Siemenperunatkin on jo ostettu. Ne pääsevät maahan heti kehitettyään somat idut.

Kun kasvimaata lähestyy talven jälkeen, se näyttää valtavalta. Tasaisen kokkareisena levittyvä musta maa odottaa lannoitusta, kalkitsemista, kääntämistä ja penkkien tekemistä ja näyttää kovin vaateliaalta. Kun sitä alkaa istuttamaan, se alkaa kutistua kummallisesti. Tilaa onkin rajallisesti. Tarpeelliset kasvit tietysti mahtuvat, mutta kokeiluille ja eksotiikalle on vähemmän tilaa. Voi olla, että tilaa on vuosi vuodelta vähemmän. Vuosien varrella yhä useampi kasvis on muuttunut kokeilusta tarpeelliseksi peruskasviksi. Lehtikaalipenkki on välttämättömyys. Viime vuoden uutuus, lehtimangoldi, menestyi niin hyvin että sitä piti kylvää tänäkin vuonna. Kokemuksesta tiedän olevani vähän onneton, jos minulla ei ole pensaspapuja. Puoliso on vähän onneton, jos ei ole herneitä. Pian kasvimaa onkin jo täynnä. Se että tomaatti-ja jalapenopenkki, yrttimaa ja kurpitsaprojekti ovat päätyneet hajautetuiksi puutarhan muihin osiin, näyttää jälleen välttämättömyysratkaisulta. 

Naapurustossa kävellessä selviää, että kasvimaamme on hyvinkin XXL-kokoa. Toisaalta useimmissa taloissa on marjapensaiden ja hedelmäpuumetsikön lisäksi ainakin parin neliön kasvimaa johon mahtuu kasvamaan hiukan salaattia, pari perunantainta, yrttejä, ehkä pieni rivi porkkanoita. Kaikki eivät ole yhtä työhulluja vakaumuksellisia kasvimaaviljelijöitä kuin me, mutta harva haluaa olla kokonaan ilman. Kotipuutarhat ovat Suomessa olleet jo vuosikymmeniä koristetarhoja. Siihen nähden on aika hienoa miten pikku kasvimaat ovat pitäneet pintansa täkäläisissä pihoissa.

Muodin näkökulmasta kasvimaamme on siis iso, mutta jos erehtyy ajattelemaan omavaraisuusnäkökulmaa, se kutistuu jälleen vaatimattomiin mittoihin. Sato on niin iso että se näkyy ruokapöydässä ympärivuotisesti ja on muokannut ruokailutottumuksiamme reippaasti. Täydestä omavaraisuudesta olemme silti kaukana. Siihen tarvittaisiin ainakin kaksin- tai kolminkertaisen kokoinen kasvimaa. Ehkä isompikin, jos haluaisimme kasvattaa lajivalikoimaa. Kuka semmoista ehtisi ja jaksaisi hoitaa? 

Kasvimaa kasvaa ja kutistuu näkökulmasta riippuen Arvelen tämän tarkoittavan sitä, että se on meille suunnilleen sopivan kokoinen.

posted under | 0 Comments

Maa(lais)estetiikkaa

Aldo Leopold on tunnettu maaetiikastaan, mutta hän kirjoitti myös maaestetiikasta. Hän vertasi kykyä arvostaa luontoa kykyyn arvostaa taidetta. Leopoldin mukaan, samalla tavalla kuin on olemassa ihmisiä joiden mielestä vain nätit asiat ovat oikeaa taidetta, on olemassa ihmisiä joiden mielestä vain nätit maisemat ovat esteettisesti arvokkaita. Jos mielii ymmärtää taidetta tai maata syvemmälti, on kultivoitava makuaan kunnes oppii havaitsemaan tarkastelun kohteesta muitakin aspekteja kuin sen, onko jokin sovinnaisen nättiä tai rumaa. Maaestetiikassa, välineitä tähän tarjoavat ekologian ja evoluution ymmärtäminen. Ekologia kertoo, miten eri olennot ja elementit maisemassa liittyvät yhteen bioottisiksi yhteisöiksi ja millaisia vuorovaikutussuhteita niiden välillä on. Evoluutiobiologia puolestaan antaa perspektiiville historiallista syvyyttä. Huolellisesti kukkimisaikojen, värien ja muotojen mukaan sommiteltu kukkapenkki voi olla maaesteetikon silmissä nätti, mutta luonnon kedossa joka kertoo tarinoita paikallisesta ilmastohistoriasta, ihmisen jäljistä ja maaperästä on Kauneutta joka ulottuu kirjaimellisesti silmänkantamattomiin.

Minusta Leopold on onnistunut erinomaisesti selittämään, miksi Pientilan 2200 neliötä ovat mielestäni loputtoman mielenkiintoista seutua, olkoonkaan ettei meidän puutarhallamme olisi asiaa puutarhakilpailuihin. Soikkokaksikkojen hidas runsastuminen tontillamme tuntuu paljon jännittävämmältä, kun minulla on tietoa siitä miten ne liittyvät orkideoiden suureen sukuun joka on pitkän historiansa aikana ehtinyt sopeutua ympäristöihinsä ihmeellisillä tavoilla. Tammi jota ihastelen naapurin pihalla, samoin kuin kävelyetäisyydellä sijaitseva pyökkilehto puolestaan kertovat tarinaa Virkkalan muinaisuudesta, ajasta jolloin ilmasto oli nykyistä lämpimämpi niin että sijaitsimme reilusti lehtimetsävyöhykkeellä. Ehkäpä naapurin tammi on siihen aikaan kasvaneiden puiden lapsenlapsenlapsia? Ja tähdet, joita ehdin harvoina iltoina katselemaan…tietoa on kiittäminen siitä että ne voivat olla nykypäivän ihmiselle paljon enemmän kun sieviä taivaan valoja. 

Leopoldilainen puutarha ei ole vain sievä paikka, vaan olennainen osa sen viehätystä on elämän monimuotoisuus ja historia, ne tarinat joita maisema kätkee. Sanalla ”villi” on hieman negatiivinen kaiku, mutta villi on myös yllätyksellistä ja mielenkiintoista, kun taas huolellisesti kitketystä kukkapenkistä löytää yleensä vain sen mitä sieltä odottaakin löytävänsä. Se voi näyttää sievältä, mutta missä ovat yllätyksellisyys ja mielenkiintoisuus? Meidän puutarhassamme on paljon historian kerrostumia. Uusimpiin kuuluvat ne ankeat vuodet joina edellisten asukkaiden voimat loppuivat ja puutarha pääsi villiintymään. Kahdeksan vuotta täällä asuttuamme, se aika näkyy yhä siellä täällä vaikka olemmekin olleet ahkeria. Pieniä jälkiä meidänkin ajastamme näkyy jo. Romuvajan tilalla on terassi, uusi yrttimaa on jo vakiintunut, vanhojen puiden seassa on uusia taimia. Minusta on mukavaa poimia keväällä villivihanneksia syötäväksi. Niin ei voi tehdä, jos ei myöhemmin kesällä siedä rikkaruohoja ollenkaan. Vanha omenapuu jossa on kääpiä ja kiinnostava jäkälä, on arvokkaampi kuin terve ja säntillisesti kasvava mutta paljasrunkoinen taimi. Vanhan puun hilseilevää kuorta pitkin kipittävät pian pikkulinnut etsimässä ruokaa poikasilleen. Jonakin päivänä seuraavana talvena hangelta löytyy pieni kasa höyheniä, terveiset haukalta. Sisiliskot rakastavat vanhaa tiilikasaansa, eivätkä soikkokaksikkonikaan taitaisi kukkapenkin kurissa viihtyä. 

Itse puutarhan tyyli puolestaan kertoo viime vuosisadan alkupuolen elämänmenosta. Ylenpalttisen runsaissa hyötykasvi-istutuksissa ja koristekasvien vähäisyydessä elää muisto ajasta jolloin kotipuutarhan päätarkoitus oli tukea ja turvata perheen toimeentuloa. Siellä täällä kuitenkin näkyy merkkejä myös paljon varhaisemmista ajoista, aina viime jääkauden lopulle. Muodikas puutarhanhoito-oppi sanoo että merkit villistä luonnosta pitäisi kitkeä ja peittää eksoottisilla kasveilla täytettyjen kukkapenkkien ja kiveysten alle. Minä ja Leopold kuitenkin tiedämme, että vaikka maanviljelijä voikin hyödyntää puutarhaansa tarpeikseen, olisi karmea virhe mestaroida luonnon rikkaus keskiluokkaiseksi pikkusievyydeksi. Sellaisen kauneuden tarpeeni tulee tyydytetyksi muutamalla sinne tänne istutetulla pensaalla ja kukkasella jotka saavat menestyä tai menehtyä pitkälti oman onnensa nojassa sillä välin kun aherran kasvimaalla. Mutta on tässä muitakin tarpeita, suurempia, syvempiä, ja sitä laatua joihin huolellisesti suunnitellut ja ylläpidetyt puutarhat eivät pysty vastaamaan. Puutarhani on paikka jossa elämä mellastaa, ihmiset ahertavat enemmän kuin lepäävät, ja onnistuvat lopuksi kantamaan sisään kaikenlaista syötävää. 

posted under , | 0 Comments

Ei mitään pyhää

Minulle on sekä ateisti- että pakana-aikana ihmetelty muutamaan otteeseen, eikö minulle ole mitään pyhää. Ihmettelijän tarkoitus on ollut selvästi loukata, luultavasti sen jälkeen kun oma käytökseni on nostanut hänen karvansa pystyyn, mutta sen sijaan olen tullut mietteliääksi. Ihmeteltyäni maailmanmenoa aikani, olen tullut siihen tulokseen että tietyssä mielessä ihmettelyissä on voinut hyvinkin olla perää. Ymmärrän jotakin pyhästä profaanin vastakohtana, mutta olen huomannut että usein pyhän käsitettä käytetään kiillottamaan käsityksiä jotka ilman tätä taikasanaa vaikuttaisivat suvaitsemattomilta ja jopa julmilta.

Pyhästä puhuttaessa ei useinkaan puhuta rakkaimpien arvojen puolesta vaan halutaan kyykyttää muita. Esimerkiksi: ne jotka pitävät suurinta meteliä avioliiton pyhyydestä, eivät vaikuta itsestäänselvästi parhailta puolisoilta vaan päinvastoin pitävät meteliä syrjiäkseen toisia avioon tahtovia ihmisiä. Monet niistä joiden mielestä luonto on pyhä, voivat aivan hyvin jahdata elämyksiään citymaasturista, tappaa eläimiä huvin vuoksi ja nauraa kaikelle ”viherpiiperrykselle”. Jumalia pyhänä pitävät ihmiset taas ovat yleensä sitä mieltä että jumalten sopii pysytellä visusti huoneissaan. Siellä Heitä voi käydä vähän ajattelemassa etenkin silloin jos tahtoo tehdä pesäeroa vääräuskoisiin, mutta arkielämässä edes jumalten suorien käskyjen noudattaminen (aloittaen vaikka kohdasta ”älä tapa”) on liiallista hihhulointia. Vastaavia esimerkkejä voisi keksiä niin pitkälti, että riittänee jos totean päätelmäni olevan se, että ”pyhästä” puhuminen tarkoittaa usein, että haluaisimme muiden kunnioittavan erinäisiä asioita meidänkin puolestamme, olevan kyseenalaistamatta jonkin asian arvoa tai kenties sitä että olemme valmiita kiukuttelemaan kyseisen asian puolesta. Arkisen kunnioituksen laita on toki toisin. On kuin jonkin nimeäminen pyhäksi olisi sanamagiaa jolla asiasta yritetään tehdä henkilökohtaista omaisuutta. Omaisuus? Se on sitä mitä voi kohdella kuten huvittaa mutta jota muut eivät saa mitenkään loukata. Niitä jotka pitävät pyhänä eri asioita kuin minä, voi halveksua, ja niitä jotka pitävät pyhänä samoja asioita voi vahtia huolellisesti siltä varalta että he eivät kuitenkaan ilmaise tunteitaan täsmälleen oikein. Ei liene ihme, että sieltä missä käsitykset pyhästä ovat selvimmät, näyttävät rauha ja sopu olevan kaukana.

Tältä pohjalta, voi kai sanoa ettei mikään ole minulle pyhää. Et voi loukata minua kertomalla (sättimättä ja perustelujen kanssa) että tapani ovat hölmöjä eikä uskomuksissani näytä olevan paljon järkeä, vaan ainoastaan aloittaa keskustelun jonka seuraava siirto on, että selvitän hieman ajatteluni taustoja. Minusta kyseenalaistaminen ja avoin keskustelu jopa ristiriitaisia tunteita herättävistä asioista on aina hyvä asia. Vaikeiden asioiden hyssyttely ja tabujen vaaliminen puolestaan ei ole hyvä asia, vaan merkki siitä että nyt tarvittaisiin argumentaatiotaitoa ja humaania asennetta. Siis asioita jotka ovat opittavissa ja opetettavissa. Ristiriitojen hyssyttely ja kiertely ei kerta kaikkiaan ole kestävä suhtautumistapa, vaan parempi on etsiä keinoja puhua myös tunteita herättävistä aiheista rakentavasti, avoimesti ja eri mieltä olevien henkilöitä kunnioittaen. Tabut ja hyssyttely perustuvat siihen taustaoletukseen, ettei joistakin asioista ole edes mahdollista olla eri mieltä sivistyneesti. Minun ihmiskuvani on tätä valoisampi. Fakta toki on, ettei kaikista asioista voi keskustella kaikkien kanssa sivistyneesti, mutta tällöin ongelma ei ole se että nämä kyvyttömät yksilöt olisivat toivottomia tapauksia. Todennäköisemmin ongelma on se ettei kukaan ole koskaan opettanut heille sosiaalisia taitoja, hyvää argumentaatiota ja reilun väittelyn perusperiaatteita. Sellaisia ihmisiä valtakunta on väärällään. Ehkä pinnallisissa sosiaalisissa kohtaamisissa on hyvä vältellä ylipäätään syvällisiä aiheita, mutta lähtökohtaisesti ihmisen on hyvä kestää se ajatus että jotkut voivat nähdä maailman toisinkin kuin itse näkee ja olla silti fiksuja ja moraalisesti hyviä ihmisiä.

Kestävät arvot ja asiat sietävät  kyseenalaistamisenkin hyvin, ja kestämättömien asioiden julistaminen loukkaamattomiksi ja "pyhiksi" on vain typeryyttä. Mitä sitten, aikuisten oikeasti, jos (eli kun) joku kyseenalaistaa vaikkapa suomalaisten jumalten olemassaolon ja on sitä mieltä että vain pöhköpää edes epäilee että sellaisia voisi olla olemassa? Ainoa asia mikä näyttää olevan vaarassa, on minun ylpeyteni, siis siinä tapauksessa että se roikkuu epätoivoisesti muiden mielipiteiden varassa. Jos näin on, en suinkaan kaipaa paheellisuuteni silittelyä. Jos olen erehtynyt eikä jumalia ole olemassa, ei ole ketään joka voisi halveksunnasta  loukkaantua. Minullekin on vain hyödyksi tulla ojennetuksi, onhan ihmisen aina parempi elätellä tosia kuin epätosia uskomuksia. Jos taas suomalaisia jumalia on, Heillä selvästi on muita kiinnostuksenkohteita kuin se uskovatko erään kädellislajin edustajat vimmatusti ja horjumatta tämän tosiasian. Todellisuus ei ole mielipidekysymys, ja niinpä on pahimmanlaatuista hölmöyttä ottaa nokkiinsa siitä jos joku ei suuresti arvostakaan Minun käsitystäni siitä. Päinvastoin: jos on onni (ja sivistyneen keskustelun perustaidot) matkassa, kriittisen epäilijän kanssa voi saada aikaan hyvän ja molemmille antoisan keskustelun metafysiikasta. On tietysti hauskaa olla oikeassa, mutta oma oikeassaoleminen ja omat ennakkoluulot eivät pyhänä pitämistä kaipaa. 


Minusta olisi myös ristiriitaista vaatia muita kunnioittamaan itselle pyhiä arvoja enemmän kuin itse niitä kunnioitan ja käyttää pyhän käsitettä tekosyynä kiukutella muille. Mieluummin koitan elää niin että tarkkailijat näkevät, mitä arvostan ja kunnioitan.  Hyvällä onnella, havainnoidessaan toimintaani he ehkä voivat itse oivaltaa siihen sisältyvän viisauden. Jos pitää erityisen arvokkaana jotakin muuta kuin omaa ylpeyttä, omia tunteita ja omia elämyksiään, on parasta mesota vähemmän ja vain koittaa elää kuten viisaaksi näkee. Loukkaamattomissa arvoissani on hankalinta vältellä niiden loukkaamista itse. Esimerkiksi se tosiasia että tasa-arvo on minulle rakas arvo, johtaa siihen että minun pitää yrittää kohdella ihmisiä tasa-arvoisesti koko ajan, siivota päästäni jos jonkinlaisia ennakkoluulon poikasia, ja vastustaa syrjintää minkä kerkeän. Kohdatessani tasa-arvon vastustajia ei alkuunkaan riitä että totean heidän olevan turmeltuneita väärinajattelijoita tai valitan heidän käyttäytyvän loukkaavasti "pyhää" arvoani kohtaan. Minun on yritettävä argumentoimalla selvittää, millä tavalla tasa-arvoinen maailma on parempi paikka kuin maailma jossa esiintyy syrjintää. Pitäisin itseäni tekopyhänä myös silloin jos ylistäisin luonnon pyhyyttä ja hehkuttaisin luontokokemusteni avartavuutta, mutta arjessa ekologiset arvot häviäisivät joka kerta joutuessaan vastakkain rahan, mukavuuden tai ajansäästön kanssa. Pyhä, sikäli kun siitä mitään ymmärrän, viittaa johonkin aitoon, puhtaaseen ja hyvään. Siis johonkin mitä ei ole mitenkään soveliasta "puolustaa" pahalle ominaisin keinoin kuten pakottamalla, syrjimällä tai panettelemalla. Eri asia on, että asioita ja arvoja joita hyviksi ja pyhiksi väitetään, on usein viisasta koetella ja analysoida huolella. Aito hyvä kestää sen kyllä, mutta on olemassa paljon niitä jotka haluavat yksinkertaisesti nostaa oman ajattelunsa arvostelun yläpuolelle väittämällä sitä hyväksi ja pyhään perustuvaksi.

Usein arjessa tavattava puhe pyhästä on siis epäilyttävän lähellä suosittua käsitystä "moraalisuus on oikein paheksumista ja oikeista asioista loukkaantumista". Ihmiset jotka puhuvat utuisin silmin pyhistä arvoista, yleensä päätyvät seuraavassa lauseessa panettelemaan toisin ajattelevia ja loukkaantumaan itse jumaltenkin puolesta. Ehkä siksi, että kaikki voivat ymmärtää että isokin ihminen puhuu höpöjä ja pitää mykkäkoulua loukkaannuttuaan, kun taas rauhallisena pysyvät ihmiset joutuvat perustelemaan näkemyksensä järjellä tai muuttamaan niitä. Voisi tietysti kuvitella, että kunnioittamisen arvoiset jumalat osaisivat edes loukkaantua omasta puolestaan, jos sen tarpeelliseksi kokevat. Jos pyhyys on niin upea ja jalostava juttu, tämän jalouden voisi kuvitella näkyvän selvimmin niiden puheesta ja käytöksestä jotka väittävät pyhän olemuksen parhaiten tuntevansa. Yleensä asia kuitenkin näyttää olevan jotakuinkin päinvastoin. Siksi olen rauhalllisella mielellä todetessani, että tietyssä mielessä minulle ei tosiaan ole olemassa mitään pyhää. Tärkeää ja rakasta, hyvää, ihmeellistä ja elämyksellistä, kunnioittamisen ja vaalimisen arvoista maailmassani on sitten sitäkin enemmän.

Elämänlaatu nousussa/ Life quality: improving

Kevätflunssan potemisen ohella meillä on viime aikoina aherrettu monenlaisissa elämänlaatua nostavissa puuhissa. Polttopuunkantajaiset tulivatkin jo mainituksi muotinumerossa. Tämän kasan toimittamisesta siisteihin pinoihin liiteriin oli siis kysymys. Olemme laiskoja mutta kiireisiä ex-kaupunkilaisia joten tilaamme enimmät polttopuut valmiina halkoina pihaan. Tosi sissit tietysti raahaavat metsästä tukkipuunsa ja pilkkovat ne itse. Meille tämmöisten kasojen hoitelemisessa on riittävästi työtä.

Lately we have accomplished various projects aimed at improving our quality of life. For starters, we have ordered and processed our years' supply of firewood. Real Homesteaders would of course haul whole logs from the forest and chop their own firewood, but for us this is what is manageable for the time being...

 photo DSCN7495.jpg

Muutakin tekemistä kun on. Meillä ei uskota vapaaseen kasvatukseen edes omenapuilla, vaan ollaan pikemminkin nuorena vitsa väännettävä-linjan kannattajia. Pari vuotta sitten kotiuttamamme omenapuun taimi saa vähän plantskolaa. Oksakulmat taivutetaan kivi-ja naruviritelmän avulla avoimiksi, ja puu ohjataan siten kasvamaan ammattimaiseen virkkalalaiseen bonsai-malliin jonka latvusto on terve ja kestää hyvin runsaan sadon painoa. Kun oksat ovat puutuneet asialliseen malliin, puuta voi myöhemmin muotoilla vielä leikkaamalla.

...for there are other things that need doing. Around here, even apple trees aren't allowed to grow without careful upbringing. Here is a young apple tree being bent into a decent shape that will one day be able to maintain a healthy foliage and support heavy crop without tearing.

 photo DSCN7507.jpg

Rasittavien kevättöiden jaksamista edistää hyvin pelaava ruokahuolto. Tänä vuonna meillä on syöty entistä paremmin. Saimme joululahjaksi pakastimeen lastin poroa, ja mukavat naapurimme ovat alkaneet diilaamaan meille silloin tällöin maukkaita ja erinomaisen tuoreita Lohjanjärven haukia.

Good food is essential at times like this. This year, we have eaten better than ever before. We got some pieces of reindeer for Christmas gift, and our nice neighbors have started to deal us tasty and extra fresh fish from nearby lake.

 photo DSCN7499.jpg

Samainen hauki lautasella perunoiden ja vuonankaalisalaatin kera. Keväällä ja syksyllä vuonankaali on terveellinen ja maukas kauteensopiva vaihtoehto salaatille. Omat vuonankaalit on jo kylvetty, mutta niitä odotellessa turvaudumme kaupan tarjontaan.

This tasty northern pike was served with potatoes and corn salad. I just love corn salad. This is store-bought, but I am already waiting for our homegrown corn salad to sprout.

   photo DSCN7502.jpg

Joskus saa jälkiruokaakin. Erään harmaan alkukevään viikon arkea piristi kummasti, kun huomasin että keittiössä vanhentumassa olevat aineet saattoi yhdistellä banaani-kermapiiraaksi.

One gray early spring week was brightened considerably when I noticed that it was high time to use up ingredients for a lovely banana cream pie. Sometimes being economical is so tasty!

 photo DSCN74952.jpg

Kausiruokailun näkökulmasta keittiössä on yhä talviset tunnelmat. Muutos on kuitenkin jo tekeillä. "Täältä tullaan,elämä!", huutaa pieni retiisi jonka kylvin uhkarohkean aikaisin. Viileämmät viikot eivät ole sitä lannistaneet. Jos kaikki sujuu jatkossakin hyvin, pääsemme herkuttelemaan retiiseillä jo toukokuun alkupuolella.

It is spring outside, but in our kitchen, winter still rules. Change is already under way, though. "Life, here I come!", says this little radish and reaches towards the sun. If all continues to go well, the first homegrown radishes will be ready to harvest in early May.

 photo DSCN7509.jpg

Keittiön sisustus on lähestulkoon valmis. Uudet tuolit pitäisi vielä löytää jostain (mieluiten kirpputorilta). Kosotädin blogista löysin ohjeen hienoihin virkattuihin pupuihin. Siinäpä täydellinen käyttökohde kaikkein jämäisimmille puuvillalangoille! Verhot eivät ole jotenkin istuneet keittiöömme ikinä, mutta pupunauha sopi ikkunaan täydellisesti.

Kitchen is almost decorated. There's just the issue of finding some new (preferably new to us) chairs left. I found (in Finnish only, sorry!) pattern for these cute crocheted bunnies. We have never liked having curtains in the kitchen, but these bunnies are rather perfect.

 photo DSCN7498.jpg

Kutomollakin olen viettänyt hieman aikaa, olen vain ollut laiska kuvaamaan. Tämä keväinen liina valmistui kirjaimellisesti yhdellä istumalla. Päärmätessäni liinaa ompelunurkkaukseni rauhassa ehdin ajatella tälläkin viikolla uutisotsikoissa olleita tekstiiliteollisuuden ihmisoikeusongelmia joihin suomalaisetkin yritykset ovat sekaantuneet ainakin "kokeilumielessä". Jälleen kerran kapitalisti on kertonut, miten mahdotonta ja rasittavaa päivänvaloa kestävä tuotanto on. Hyvä on, mutta mikä on saanut kapitalistin kuvittelemaan että hänen riistotuotteensa ovat korvaamattomia käteville kansalaisille? Olin jälleen iloinen siitä, ettei meidän tarvitse ostaa kaikkea tarvitsemaamme epäilyttäviltä yrityksiltä vaan osaan jo tehdä yhtä sun toista itsekin.

I have continued to study weaving. I just haven't managed to take photos of my projects. I made this runner literally on one sitting. As I hemmed it in the peace of my sewing corner I had time to ponder about news I have seen lately about exploitation of 3rd world workers in textile industry. Even some Finnish clothing brands have participated in that sort of thing, resulting in capitalists explaining how impossible and hard it would be to try to produce textiles ethically. Ok, but why do they believe that their products are irreplaceable to crafty people? Once again, I was glad of not having to buy everything ready-made but I can already make all sorts of useful things myself.

   photo 5c8ea6a9-00b4-4f87-884e-397c8120ae51.jpg

Tyytyväisyydestä: menestys ei ole hyvän mitta

”Sinä et tule menestymään noiden periaatteidesi kanssa”, parikin sympaattista ihmistä kertoi minulle kun olin valmistautumassa kuntavaaleihin. ”On tärkeää että naama näkyy, eivät äänestäjät jaksa etsiä tietoa mielipiteistäsi.”

”Okei”, sanoin, ja jatkoin samaa rataa. Menestys jäikin heikoksi. Nyttemmin, Maailmankaikkeus on huomauttanut minulle, että kaikki sujui pohjimmiltaan parhain päin. Samantyyppiset periaatteet jotka tekivät minusta huonosti myytävän poliitikkotuotteen, näyttävät johtaneen siihen että niissä tehtävissä joihin olen päätynyt, olen onnistunut hyvin. Tavoittelemalla näkyvyyden maksimointia olisin mahdollisesti saanut enemmän ääniä ja isomman luottamuspestin. Nyt huomaan vain saaneeni hyvää aikaan syistä jotka hieman liittyvät siihen että puolueettomuuden, aitouden ja lahjomattomuuden hyveeni ovat säilyneet yhtä hyvässä kuosissa kuin missä ne olivat ennen vaalikarnevaaleihin lähtemistä. Mielikuvapolitikointi, siinä mittakaavassa jossa tavalliset rehelliset ehdokkaat sitä harrastavat, ei ole minusta nykytilanteessa suoranainen pahe. Kuitenkin, siinä missä itselleni vetämäni rajat tuntuivat hieman tiukoilta vaalityön keskellä, olen nyt saanut vahvistusta käsitykselleni että vedin rajat aivan oikein. En ehkä verrattuna muihin ehdokkaisiin, mutta verrattuna Hyvään.

Menestys. Nykymaailmassa se on usein juttu jonka tielle minunkin eettiset periaatteeni usein heittäytyvät, saaden minut välillä ajattelemaan että olen aika lahjakas oman elämäni sabotööri. ”Voit muuttaa maailmaa sitten kun sinulla on turvattu asema”, minulle on kerrottu (välillä kun ihmisille tuntuu tulevan idealistia sääli), ”mutta jos haluat päästä eteenpäin, sinun on pelattava mukana. Systeemissä on epäkohtansa, mutta sinulla ei ole vielä varaa alkaa kritisoimaan sitä.” Ilmiselvä ongelma tässä ajattelutavassa tietysti on aristotelinen vanha viisaus siitä että ihminen osaa sen mitä hän tarmokkaimmin harjoittelee. Ylevät ihanteet eivät riitä hyveeksi jos niiden mukaan ei ole valmis toimimaan niin säännöllisesti ja johdonmukaisesti kuin mihin suinkin pystyy. Jos siis myyn periaatteeni vastineeksi menestyksestä, ei ole mitään takeita siitä että enää osaisin (tai edes haluaisin) toimia niiden mukaisesti siinä kaukaisessa tulevaisuudessa jossa istun vihreällä oksalla jolle olen kavunnut olemalla harjoittamatta hyvettä. Päinvastoin, maailma näyttää olevan melkoisen täynnä esimerkkejä siitä että systeemin läpi kapuaminen on oiva tapa varmistaa se että turvattuun asemaan päässeet ihmiset ovat perusteellisesti omaksuneet systeemin arvot ja toimintatavat. Kun he ovat lopulta asemassa jossa heillä olisi valta ja mahdollisuudet saada aikaan hyvää, he eivät kuitenkaan tee sitä koska eivät enää osaa. Ehkä peräti siksi, että heiltä on päässyt unohtumaan hyvän itseisarvollisuus ja he ovat muuttuneet ihmisiksi joille menestys on hyvänkin mitta.

Mitä tapahtuu, jos sanon tyytyväni siihen asemaan ja vaikutusvaltaan joka minun on mahdollista saada omana itsenäni? Olemalla vaaleissa käytettävissä, vaan ei itseään myymässä, asiantuntijatehtävissä enemmän rehellinen kuin korrekti ja niin edelleen.  Silloin tilanne on sellainen, että voin tehdä kaikki eteeni tulevat tehtävät niin hyvin ja sydämellä kuin ikinä voin. Jos sen sijaan lähden miettimään, miten hioisin itseni mahdollisimman myyvään ja vähän ärsyttävään muotoon, olen aina vähemmän ja saan aikaan vähemmän, vaikka mainetta ja kunniaa tulisikin aluksi enemmän. Mitä hyötyä on hyvistä tilaisuuksista joita en kuitenkaan voi käyttää hyvän tekemiseen? Komea titteli ei korvaa kenelläkään järjen tai pätevyyden puutetta. Sen sijaan vaatimattomassakin asemassa oleva osaava ja hyveellinen ihminen voi olla ihmeen aikaansaava.


Minulle siis sopii hyvin se, jos minusta ei ikinä tule ”mitään”, verrattuna siihen mitä lahjakkuustasoltaan vertaiseni mutta moraaliltaan joustavammat ihmiset tyypillisesti saavuttavat. Menestys tietysti kelpaa minullekin jos sitä tullaan tarjoamaan, onhan se monella tavalla miellyttävää. Voin jopa tavoitella menestystä, esimerkiksi työlläni ja osaamisellani. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä eikä parasta mitä saavuttaa voi. Hyvälle se jää kakkoseksi. Menestyksen eteen voi olla järkevää luopua joistakin asioista, mutta hyvä tai hyvin perustellut moraaliperiaatteet eivät kuulu näihin. Hyvä on se mitä kannattaa seurata. Veipä se sitten menestykseen tai vaatimattomaan, hiljaiseen elämään, hyvän seuraaminen on se tapa jolla elämälle saa suuremman, kestävän merkityksen. Menestys joka jää saavuttamatta siksi että valitsee pitää kiinni hyvästä, on kaikesta makeudestaan huolimatta onttoa ja illusorista. Siispä aion olla tyytyväinen siihen mitä saavutan "vain" työlläni, osaamisellani ja hyvällä yrityksellä elää arvojeni mukaisesti.

Teoksessaan Valtio Platon esitti, että filosofi-kuninkaita pitäisi koulutusvaiheessa karaista sekä kärsimyksillä että nautinnoilla. Idea on yhä ajankohtainen. On helppo ymmärtää (ja paljon tutkittu sosiologinen fakta) etteivät köyhyys ja suuret vastoinkäymiset ole useimmille kovin jalostavia kokemuksia. Platon ymmärsi, että vaikka menestys on houkuttelevaa ja miellyttävää, Hyvän tavoittelemisen kannalta se voi olla myös koettelemus ja kompastuskivi. Jos ei ymmärrä hyvän arvoa, on helppo antaa periksi niille jotka kaupittelevat sosiaalista hyväksyntää ja monenlaista menestystä niille jotka ovat valmiita luopumaan hyveestä. On tärkeää ymmärtää, että arveluttavat ideat tarvitsevat tuekseen jos jonkinlaisia houkuttimia tai jopa pelotteita. Hyvä sen sijaan sisältää oman palkkionsa. Se on joskus hiljainen, mutta aina erittäin todellinen.

Ite oot syyllinen

Tallink Siljan henkilöstöjohtaja ei usko siihen että Tallink pystyy takaamaan naismatkustajien turvallisuuden laivoillaan. Sen sijaan hän toivoo, että naiset ajattelisivat omaa juomistaan laivoilla. Tietäväthän naiset, miten asiat menevät. 

Samaan aikaan oikeuslaitokseen, kuten muuhunkin julkishallintoon, kohdistuu kovia säästöpaineita. Säästötalkoiden nimissä ehdotankin, että laajennamme periaatteen koskemaan kaikkea rikollisuutta. Pian jutturuuhkat ovat historiaa ja ylitöitä on enää syyttäjillä jotka pääsevät tehtailemaan syyttämättäjättämispäätöksiä ennätysvauhtia.

Samalla logiikalla jonka mukaan naiselle johdonmukainen seuraus alkoholin nauttimisesta ei ole humaltuminen vaan raiskatuksi tuleminen, uhrit nimittäin ovat osasyyllisiä useimpiin rikoksiin. Kaikki esimerkiksi tietävät, että tilaisuus tekee varkaan, ja miksei murtovarkaankin.Tyhmä on, jos säilyttää kallista tavaraa missään muualla kuin pankin tallelokerossa, ja vain umpikaheli käyttää arvoesineitä julkisella paikalla. Asunnot joihin murtaudutaan, eivät tyypillisesti ole maksimoineet turvallisuuttaan. Ikkunoista puuttuvat suojaristikot eivätkä omistajat ole vaivautuneet panostamaan nauhoittavaan videovalvontaan. Hyväuskoiset hölmöt myös tulevat huijatuiksi. Olisitte, ihmiset, varovaisempia ettekä uskoisi kaikenmaailman auervaaroja ja käärmeöljykauppiaita. Kiristyksenkään uhriksi ei voi joutua, ellei ole sekaantunut johonkin arveluttavaan. Nih.

Väkivaltarikosten uhrit ovat tyypillisesti jollain tavalla ärsyttäviä tyyppejä. Hyvä jos eivät suoraan ole provosoineet tekijää. Usein he ovat myös olleet tapahtumahetkellä humalassa. Humaltuminen on ylipäätään niin hyvä tapa kerjätä vaikeuksia, että pääsääntöisesti itsensä humalaan juoneet pitäisi julistaa lainsuojattomiksi. Etenkin miesten pitäisi ajatella, kannattaako lähteä laskuhumalassa snägärille tai alkaa selvittämään kaverin kanssa mieltä painavia asioita. Kyllä pitäisi tietää, mitä siitäkin voi seurata. Jos väkivaltarikoksen uhri on ns. satunnainen vastaantulija jonka kimppuun on yllättäen hyökätty, on syytä tutkia onko tällä kuitenkin jotenkin ärsyttävä naama. Nykyään on meikkejä, personal trainereita ja plastiikkakirurgeja, ei kenenkään ole oikeasti pakko näyttää ärsyttävältä. Sekin on siis oma valinta jonka seurauksista pitäisi ottaa vastuuta. Saman tien lainsuojattomaksi voisi julistaa jokaisen jonka toiminnassa tai persoonassa havaitaan prosessin pyöriessä jotakin moraalisesti arveluttavaa. Lain suojan ansaitsevat vain esimerkillisen suoraselkäiset ja hyveelliset ihmiset. Muiden tapauksessa voi vain todeta, että taas sai paha palkkansa. Kyllä ihmisten pitäisi vähän ajatella mitä arkisten pikku paheiden juurimatta jättämisestä voi seurata. 

Muutenkin näkee ihmisten jatkuvasti käyttäytyvän kovin piittaamattomasti.Vanhusten, vammaisten tai pienikokoisten ihmisten ei kannattaisi liikkua ulkona ollenkaan ilman saattajaa, heidän haurautensahan suorastaan kutsuu ryöstämään. Muidenkin kannattaisi välttää ulkona liikkumista pimeällä. Sillä vältettäisiin moni "satunnaisen" rikoksen uhriksi joutuminen. Taskuvarkaiden uhrien on puolestaan turha valittaa, jos he joutuvat rikoksen uhriksi julkisissa kulkuneuvoissa tai tungoksessa. Pakkoko sinne oli änkeä? Pakkoko kamojaan on kantaa käsilaukussa tai selkärepussa, tai lompakossa takataskussa? Kyllä markkinoilla on monenlaista vyölaukkua ja piilotettavaa pussukkaa joista on paljon vaikeampi varastaa.

Helppo keino välttyä joutumasta rikoksen uhriksi on olla liikkumatta huonossa seurassa. Niin yksinkertaista se on. Kannattaa myös välttää seurustelusuhteita väkivaltaisiin ihmisiin. Yksinäinen ihminen joka harrastaa kotonaan tv:n katsomista ja sanaristikkojen täyttämistä eikä lähde ulos sen jälkeen kun on tullut töistä kaupan kautta kotiin, joutuu harvemmin hankaluuksiin. Myös internetin käyttöä kannattaa välttää, siellähän ne verkkorikolliset päivystävät. 

Talousrikokset, ympäristörikokset ja liikennerikokset johtuvat luonnollisesti järjestelmän löperyydestä ja siitä että valvovat virkamiehet eivät hoida hommiaan niin kuin pitäisi. Tai sitten syy on byrokratian joustamattomuudessa ja ihmisvihamielisyydessä. Jos liikenteessä sattuu henkilövahinkoja, uhrin syyllisyys on usein selvää. Usein uhri on sunnuntaiajelija, nainen, ihminen joka ei yhtään katso ympärilleen tai muuten vain törppö. Hän joko ei hallitse liikennesääntöjä tai ei osaa lukea liikennettä. Mistä sitäkään ikinä tietää, vaikka uhri olisi itsemurhakandidaatti joka on tahallaan kävellyt auton alle tai hankkiutunut osalliseksi kolariin. Hyvä yleissääntö voisi siis olla, että rikokseen on osasyyllinen jokainen joka ei pysty pitävästi todistamaan viattomuuttaan.

Vaikka uuteen syyllisyysoppiin siirtymisestä seuraisi isot säästöt yhteiskunnalle, ei rahan tietenkään pidä ratkaista ihan kaikkea. Siksi haluankin kiinnittää huomionne siihen, että uudistuksen myötä Suomesta tulisi pian maailman ylivoimaisesti turvallisin maa kun varovaisesti arvioituna 90% rikosepäilyistä raukeaisi viimeistään syyteharkinnassa. Mikä parasta, ihmisten muodolliseen vapauteen ottaa haluamiaan riskejä ei tarvitsisi puuttua. Lisäksi yhteiskunnassa syntyisi runsaasti välillisiä säästöjä kun yritystoiminnassa, yhdyskuntasuunnittelussa ja lainsäädännössä ei tarvitsisi pohtia turvallisuusnäkökohtia läheskään nykyisessä laajuudessa. Yksilöthän voivat aina vapaasti arvioida, millaisia riskejä haluavat lähteä ottamaan! Jos jotakuta silti hirvittää, se selvästi johtuu vain negatiivisesta asenteesta. Myönteisesti ajateltuna, se että laajennamme yksilön vastuuta rajattomiin, tarkoittaa pohjimmiltaan vain sitä että yksilön mahdollisuudet hallita oman elämänsä kulkua ovat rajattomat. Jos et todellakaan halua joutua rikoksen uhriksi, on paljon mitä voit tehdä minimoidaksesi riskin! Inhimillinen yhteiskunta on so last season.

...tai sitten meillä on tässä harvinainen aito kalteva taso, eli esimerkki sellaisesta järkeilystä johon mukaan lähtemisestä olisi oikeasti hirveät seuraukset jos sitä noudatettaisiin johdonmukaisesti eikä vain tietyissä, "sopivissa" tilanteissa.

posted under , | 10 Comments

Kevään suuri muotinumero 2014: Maan ja kauneuden viljelyä

Kevään suuri muotinumero saapuu taas lastattuna parhailla ideoilla Virkkalan keväästä. Tänäkin keväänä Virkkalan seurapiirejä puhuttavat edellisten kausien tapaan hedelmätarhojen ja kasvimaiden viljely. Maanviljelyksen ohella tiedostavimmat yrittävät viljellä myös kauneutta. Se on välillä helppoa. Ihmisten ilmoille lähtiessämme sujautamme tietysti jalkaan vasta kiillotetut kevätkengät, päähän päheät aurinkolasit ja sipaisemme naamalle nudemeikin niin että näytämme pian siltä kuin emme olisi oksaleikkuria nähneetkään, puhumattakaan että sellaisen kanssa olisi läheisempikin suhde. Enimmäkseen kauneuttakin on kuitenkin viljeltävä hieman haastavammissa olosuhteissa, kaikissa pienissä rakosissa joissa se on mahdollista. Hyötyviljely on hyväksi ruumiille, mutta sielulle on hyväksi välittää kauneudesta arkisimpinakin päivinä. Miten siis viljellä kauneuden murusia päivinä joihin kuuluu runsaasti kuraa, puunpilkkeitä ja vähän kalanperkeitä päälle?


Sitkeässä elää se luulo, että maatöihin hurahtaessaan ihmisen on hurahdettava myös kulahtaneisiin trikoopuseroihin ja vanhoihin verkkareihin. Puutarhalehdet tarjoavat tämän kohtalon vaihtoehdoksi puutarhureille valkoisia capreja ja pastellinvärisiä t-paitoja, joilla ei tarkene ja jotka eivät kyllä näytä yhtään tyylikkäiltä parin tunnin risusavotta- tai maankääntösession jälkeen. Kääpiöhavunkasvattajien kamoja, sellaiset. Sen sijaan eleganssi ja arkirealismi yhdistyvät viehättävästi maalaismekoissa ja niihin sopivissa essuissa. Onnistuneesti sävykoordinoitu maalaismekkokokoelma somistaa pienviljelijän lisäksi myös pyykkinarun. Kun muistaa ommella essuja reilusti niin että uuden voi vaihtaa kesken päivän, säilyy kevätpellon kyntäjätärkin olosuhteisiin nähden vallan edustuskelpoisena.

 photo DSCN7505.jpg

Kylille lähtiessä, tai vetäydyttäessä päivän jälkeen salonkiin nauttimaan teestä ja laatukirjallisuudesta, asuun tarvitaan lisäksi hartiahuivi.
Hyttysverkko-huivien virkkaukseen syntyy jonkinmoinen addiktio. Että jämälangoista voikin syntyä jotakin niin sievää! Ja vielä nopeasti! Tämäkin Nallen ja Sisun keväisistä sävyistä sommiteltu huivi sointuu tuurilla kauniisti maalaismekkoihin ja miksei muunkinlaisiin asukokonaisuuksiin. Seuraavaksi minulla on kuitenkin vakaa aikomus etsiä uusi pakkomiellekäsityö. 

 photo DSCN7487.jpg

Puutarhahanskat suojaavat pienviljelijän huolellista manikyyriä, ja ovat muutenkin olennainen asuste. Epätoivoisempi puutarhuri voi jopa läiskiä käsiin tuhdit rasvat ja kynsinauhaöljyt, vetää hanskat päälle ja lähteä puutarhaan ahertamaan odotellessa manikyyrin edistymistä. Eikä puutarhakäsineitä voi koskaan olla liikaa. Paikalliset liikkeet vastaavat tyylitietoisten ahertajien toiveisiin. Näitä upeita pilkullisia hanskoja myytiin K-Raudassa kätevässä kolmen parin pakkauksessa. 

 photo DSCN7489.jpg

Ylläolevan kuvan kevyet hanskat sopivat loistavasti hienosteluun kevyen puutarhatyön varjolla. Tosihommissa manikyyriä suojelemaan tarvitaan kuitenkin järeät käsineet joissa ei ole säästelty nahkaa eikä nailonia. Tässä kuvassa olen lähdössä kantamaan vuoden polttopuita liiteriin. Mukana menossa niin ikään K-Raudasta löytyneet vaaleanpunaiset hanskat. Voi olla, etten ole vieläkään saanut siivottua operaatiosta tulleita puunlastuja fleecetakista, mutta hanskat näyttävät edelleen hyviltä.

 photo DSCN74912.jpg

Emme lainkaan käy vertailemaan itseämme kevään kukkasiin, sen paremmin kuin sellaisiin ihmisiin joiden päivänasun ei tarvitse suoriutua Pientilan tehtävistä. Viljelemme vain kaikkea sitä mitä kaipaamme, retiisejä, linnunpoikia ja kauneutta. Kun aikansa asioita kasvattelee, saa yleensä hiukan satoakin.

Missä on hattu, missä suola?

Muistilappu itselle: älä ala ennustajaksi. Älä edes yritä.

Tämmöinen vähän pöntömpi blogisti olisi ehkä voinut lyödä vähän vetoakin siitä, että jos hevisäveltäjä saa päähänsä tehdä soundtrackin Roope Ankasta kertovalle kirjalle, lopputulos ei ole kaunista kuultavaa. Ei, vaikka kyseinen säveltäjä olisi yleisesti ottaen suuresti kunnioittamani Tuomas Holopainen. Ehkä plätty olisi kuuntelemisen arvoinen, jos on diehard-Nightwishfani tai samantasoinen Don Rosa-fani. Muuten kannattaa merkitä kalenteriin vain toukokuu jolloin ilmestyy Arkonan uusin. Näin minä ajattelin, ja vaikka levy "Music inspired by the Life and Times of Scrooge McDuck" julkaistaan Suomessa 11. päivä, vakuutuin syvästä erehdyksestäni jo kuultuani ensimmäiset maistiaiset levyltä. 

Nyt menen nurkkaan järsimään isännän vanhaa hattua. Ottakaa opiksi erheistäni, painakaa playta ja nauttikaa. 

posted under , | 0 Comments

Lamantorjunta ja downshiftaus: onnistuvat kyllä!

Jos ei muusta tiedä kansantalouden tilan olevan kehno, niin radiomainoksista jotka muistuttelevat että jos jokainen meistä tukisi kuussa kympillä suomalaista tuotantoa, pelastaisimme 10 000 työpaikkaa. Ajatus on kaunis. Mutta mitäs sitten kun downshiftatakin pitäisi ennen kuin ympäristö pistää kulutusjuhlat poikki pakolla? En ole aivan vakuuttunut siitäkään, että ratkaisu olisi kuluttaa tavaran sijasta palveluita. Tarvitsevathan palvelutkin toimiakseen energiaa, tavaroita, lämmitettyjä tiloja ja liikennettä. Kampaajat tarvitsevat myrkylliset kemikaalinsa, kulttuuritapahtumat komeita rakennuksia jotka seisovat suuren osan ajasta tyhjillään. 

Tilanne ei kuitenkaan ole synkkä, kun alkaa tarkemmin asioita ajattelemaan. Kohtuullistamisajatteluun sopii paljonkin kotimaisen työllisyyden ja etenkin pienyrittäjien tukemista. Esimerkiksi kaukomatkailun vähentäminen kotimaanmatkailun hyväksi on sekä ekologista että hyväksi kotimaan taloudelle. Sen sijaan että ostaisi kaulahuivin ketjuliikkeestä, voi ostaa pientuottajalta vyyhdin villaa ja neuloa huivinsa itse. Se on sekä yksinkertaista, itsellistä että tukee kotimaista pienyrittäjää. Downshiftaaja sijoittaa ruokaostoksilla mielellään lähi- ja luomutuotantoon. Kaikessa tehottomuudessaan luomutuotanto ja sen valvonta vaativat tehomaataloutta enemmän suomalaista työvoimaa. Liikenteen päästöistä huolestunut kohtuullistaja voi työllistää myös kuljetus- ja taksiyrittäjiä. Hän on myös motivoitunut ottamaan selvää lähiseudun tarjonnasta. Koska downshiftaaja ei mielellään heitä rakkaita tavaroitaan pois, tulee välillä tarvetta myös ompelijan, kodinkonekorjaajan tai kirvesmiehen palveluille. Koska kohtuullistaminen opettaa arvostamaan käsityötä, kohtuullistaja ei myöskään ole se joka valittaa käsityöyrittäjälle kalliista hinnoista kun tämän tuotteet eivät pysty kilpailemaan hinnaltaan kiinalaisen sekundalaatuisen massatuotannon kanssa.

Vastoin yleistä harhaluuloa, downshiftaamisen perusidea ei siis ole kansantalouden alasajo. Kulutuksen järkevöittäminen on aivan eri asia kuin äärimmäinen minimalismi. Järkevyyttä on välttää turhaa ostamista tai maksaa pelkästä merkistä. Järkevyyttä on kierrättää ja harkita tarkkaan mihin rahansa laittaa. Hyvä on, jos mielenmaisema on sellainen ettei kuluttaminen ole suurin onnen lähde. Toisaalta, jos rahaa on käytettäväksi, sitä voi myös käyttää järkevästi. Vaikka periaatteessa olen sitä mieltä että poliittinen aktiivisuus on hyvin tärkeää, voi maailmaa parantaa myös viisailla kulutusvalinnoilla. Downshiftaajan voisi määritellä ihmiseksi joka yrittää olla kuluttajanakin pohjimmiltaan tuottava. Tavarat ja palvelut eivät ole vain sijoituksia joihin satsataan ja joita sitten käytetään hiljalleen loppuun. Ne voivat olla myös sijoituksia jotka poikivat monenlaista hyvää. 

Lopuksi on hyvä mainita kansantaloustieteestä tuttu rajahyödyn käsite. Rajahyöty on kuluttajan saama hyödyn lisäys tarkasteltavan tuotteen lisäyksiköstä. Esimerkiksi, jos ostan tarpeellisen pistolapion, ostoksesta on minulle paljon hyötyä. Jos tarmoa riittää, minulla on mahdollisuus istuttaa vaikka kokonainen omenapuumetsä, kääntää kasvimaa ja raivata toinen mokoma. Mutta jos minulla on ennestään jo neljätoista pistolapiota, ei viidennentoista ostaminen hyödytä minua kovinkaan paljoa vaikka siinä olisi uusi entistä kevyempi ja ergonomisempi rakenne. Vähintään käy niin, että saan alkaa miettimään loppusijoituspaikkaa entisille lapioilleni joita minua ei enää huvita käyttää. Downshiftaajan nuukuus ei olekaan pihistelyä pihistelyn ilosta, vaan tietoisuutta rajahyödystä ja siitä että se laskee kuin lehmän häntä siinä vaiheessa kun varsinainen tarve on tyydytetty. Kuluttamisen rajoittaminen on järkevää siinä vaiheessa kun kaikki on pohjimmiltaan hyvin.
Siltä osin kuin on tarpeen ostaa ja kuluttaa, sen voi tehdä järkevästi. Sen harkitsemisessa kotimaisen tuotannon ja työllisyyden tukeminen on arvokas näkökulma.

Käsityönurkassa alkoi kesäaika

Huhtikuun käynnistyessä työn alla ovat kirjoneulelapaset. Itselleni aloin niitä tekemään, mutta isot on tulossa. Annetaan siis Puolisolle. Omat lapaset taitavat jäädä ensi syksyyn. Sillä vaikka aloitin lapasten väsäämisen innoissani, meno alkoi tahmaantua jo alkuvaiheessa. Toisen lapasen aloitin silkalla sisulla, ja samalla sisulla se on huomenna valmiiksi saatettava. Lapasissa ei ole mitään vikaa. Malli on hieno, lanka on hienoa suomenlammasta. Mutta aika, se on ihan väärä. Sitä mukaa kun krookukset ovat alkaneet kurkistella karikkeen seasta ja idut nousta sinne ja tänne, on kiinnostukseni askarrella lämpimien lankojen pärissä lopahtanut. Sake-sukat olen jo passittanut suosiolla ufokoriin odottelemaan seuraavaa väkerryssukkainspiraatiota. Tänään pinosin lankalaatikot kaappiin. Eivät ne montaa viikkoa tuulettumaan ehtineet. Sellainen oli tämä käsityötalvi.

Helmikuu oli hiljaista aikaa käsityörintamalla. Lankalaatikot oli pakattu remontin tieltä ulottumattomiini eikä käsitöitä muutenkaan olisi mahtunut tekemään missään. Sain kuun alussa valmiiksi päällysteet yhteen kenkälaatikkoon, ja siinä se sitten oli. Loput vähästä käsityöajastani kuluivat ristipiston seurassa. Remonttievakkoretkiltä kannoin kotiin kaksi sadan gramman lankakerää, ja niin kuun loppusaldo pamahti dramaattisesti 26 grammaa plussalle. Kaksisataa grammaa lankaa ei ole paljon…paitsi jos sitä ehtii neuloa vieläkin vähemmän. Olin iloinen aikaisempien vuosien ahkeruudesta jonka ansiosta lämpimistä villatuotteista ei tullut taloudessa suurempaa pulaa.

Maaliskuun koittaessa päätin koittaa vielä ryhdistäytyä, olkoonkin että vuoden paras käsityöaika vilahti ohi jo helmikuun puolella kun omenapuiden leikkuun myötä puutarhatyöt palasivat tehtävälistalle. -335 grammaa oli tässä tilanteessa oikein hyvä tulos. Vuoden alusta varastotilanteeni näyttää nyt 614 grammaa miinusta. Mikä parasta, puuvillalankoja on ehtinyt jalostua hyötykäyttöön 875 grammaa. Loppuvuodelle ei ole enää paljon suorituspaineita. Enpä olisi tähänkään yritykseen lähtiessäni uskonut, että tuon ongelmalaatikon siivoilu sujuisi näin hyvin. Tänään sain pakata ongelmapuuvillat entistä pienempään laatikkoon. Niiden seuraan mahtuivat vielä kunnialliset tiskirättilangat ja puuvillasekoitesukkalangat. 

Sellainen oli käsityötalvi, ja nyt mieli tekee tehdä aivan toisenlaisia töitä. Ehkä virkata ohutta lankaa, ehkä ommella jotain, ehkä jatkaa pioniristipistoa. Saa nyt nähdä. Käsityöaikaa on sen verran vähän, että suuremman tavoitteellisuuden voi suosiolla unohtaa vähäksi aikaa. Semmoinen ei sovi kesäaikaan edes käsityönurkassa.

posted under | 2 Comments

Tarvitsevia aikoja

Nuorena kaikki oli helpompaa. Ainakin spagaatteihin venyminen ja downshiftaaminen. Ei ole temppu eikä mikään elää varsin vihreää elämää parikymppisenä opiskelijana tai vastavalmistuneena pätkätyöläisenä. Turhan kulutuksen karsii kätevästi se ettei ylimääräistä rahaa ole. Yksin mahtuu mukavasti pieneen luukkuun. Kaupunki on täynnä edullista tekemistä. Mikä parasta, kaikki kaverit ovat enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa, parhaassa tapauksessa lisäksi tiedostavia ja idealistisia.

Sitten tulee ikää. Ehkä lapsia, tai ainakin parisuhde. Muiden tarpeet ja toiveet alkavat siis rajoittaa minimalistisia fantasioita. Miniyksiö käy ahtaaksi, siis muutetaan tilavampaan asuntoon johon sekä mahtuu että tarvitaan lisää tavaraa. Ehkä tulee rahaa, ja opintotuella kitkuttelun jälkeen voi ostaa jotain tarpeellista tai muuten vaan ihanaa. Työelämä alkaa asettaa omat vaatimuksensa. Ehkä työmatkoja varten tarvitaan auto, ehkä farkkujen ja t-paitojen lisäksi tarvitaan tyylikkäitä työvaatteita. Kaverit vaihtuvat hiljalleen muihin samassa elämäntilanteessa oleviin. Ehkä sellaisiin joiden seurassa tuntee epämääräistä alemmuutta jos ei kuluta samalla lailla. Ehkä tulee vastoinkäymisiäkin jotka tuovat oman lisänsä kulutustapoihin. Itse olen huomannut, että kehoni on sairauskierteestä toivuttuaan alkanut vaatimaan entistä tarkempaa huolenpitoa. En olisi nuorena osannut uneksiakaan että todella tarvitsen kaikki nykyään omistamani jumppakamppeet, kengät, erityislämpimät talvivarusteet sekä tietysti tarkemman (siis hieman entistä kalliimman) ruokavalion vain pysyäkseni perusterveenä. Vielä viisi vuotta sitten pärjäsin helposti vähemmällä.


Minulla ei koskaan ole ollut suurempaa kulutushysteriavaihetta josta olisi pitänyt tehdä ekoherätyksen myötä täyskäännös. Olen miettinyt ympäristöasioita ja arvostanut yksinkertaista elämäntapaa jotakuinkin koko aikuisikäni. Ja tiedänhän minä, että elän vallan ekologisesti ja eettisesti kun vertaa. Tosiasia kuitenkin on, että kulutustasoni on kasvanut vuosien varrella. Ei ole ihme, että niin monista nuorista idealisteista tulee isoina kyynistyneitä Entisiä Hippejä. Itse olen välttynyt siltä, mutta se on edellyttänyt sen hyväksymistä että elämässä eteneminen tuppaa välillä näkymään myös kulutuksessa. Välillä voi tulla vastaan elämäntilanteita joissa hyvä saavutus on jo se että kulutuksen kasvu pysyy hallittuna ja että jaksaa sitkeästi pitää eettisen ja ekologisen näkökulman menossa mukana. Tärkeää ei ole vain se miten paljon kuluttaa, vaan myös se millä tavalla kuluttaa. Välillä käy niin että pyöräily joka paikkaan vaihtuu vuosien varrella autoiluun ja yhden hengen ruokabudjetti suurperheen ruokavuoreen. Siihen voi hirttäytyä, tai sitten voi alkaa miettimään niitä ekologisen elämän mahdollisuuksia joita uusi elämäntilanne tuo mukanaan. Kuulemma on niinkin, että jos antaa ajan kulua, elämän suunta voi jälleen vaihtua pienemmäksi itsestään. Tilantarve vähenee elämän rauhoittuessa (ja kremppojen lisääntyessä). Kaikki tarpeellinen tavara on hankittu. Hittituotteista ei vaan enää jaksa innostua. Minimalismi alkaa tuntua helpommalta. Samalla joutuu luopumaan taas monesta sellaisesta hyvästä tavasta joiden ylläpitäminen sujui edellisessä elämänvaiheessa niin hyvin että ne ehtivät muuttua jo itsestäänselvyyksiksi.

Siihen asti, täytyy vain koittaa huolehtia siitä että loputtomien tarpeiden joukkoon muistaa laskea myös puhtaan ilman ja ruuan, ajatusten tarvitseman tilan sekä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan. Sekä tietysti arvostaa niitä mahdollisuuksia jotka ovat tarjolla juuri nyt.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments