Tahdon kovempaa!

Kristillisdemokraattien puoluesihteeri Asmo Maanselkä on hyvin pettynyt Tahdon2013-kansalaisaloitteen menestykseen. Hän on pistämässä pystyyn uutta kansalaisaloitetta joka tahtoo palauttaa syrjinnän avioliittolakiin. Kampanja tunnetaan virallisesti nimellä...*reps*...Tahdon kovempaa.

Filosofian Puutarha tuntee suurta myötätuntoa niitä kohtaan joiden ainoa toivo saada kovempaa on julkisen älämölön nostaminen. Kyllä tämmöinen maalaisblogistikin ymmärtää, että kyseessä on vakava yhteiskunnallista huomiota ansaitseva epäkohta. Mutta miksi Kristillisdemokraatit etsivät taas (edelleen?) ratkaisua homojen kiusaamisesta? Kyllä Viagraa tietääkseni määrätään heteroillekin.


Nyt on valitettavasti sellainen tilanne, että tähänkin tilanteeseen äärettömän hyvin äänitehosteeksi sopinut Rammsteinin Bestrafe Mich on tullut jo käytetyksi tässä blogissa. Nämä tunnelmat eivät siis ole uusia. Tämän kampanjan korvamadoksi tarjoan toista Rammsteinin tunnelmabiisiä. Osaan saksaa juuri sen verran, että ymmärrän Rein Raus:in kertovan siitä miten kirkon ovet voivat käydä molempiin suuntiin, ja kitarariffistäkin kuulee että rankkaa on. Söpöistä elefanteista puhutaan myös, sekä muistutetaan rohkaisevasti miten oivallista elämä voi kuitenkin vielä olla. Joten häntä pystyyn, Kristillisdemokraatit, kyllä tämä tästä!

Vaan kumpi loppuu ensin, kristillisfundamentalistien omituisia ajatuksia herättävät kampanjat, vai Rammsteinin läheisyydestä kertovat laulut?


10 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Hyi, tuhmaa ilkeilyä! Mutta minkäs sille voi, kun ne kerjäävät sitä.

Korppi on oikeus kirjoitti...

En välttämättä ymmärrä, miksi ihmisillä on juuri tähän asiaan ollut niin valtava emotianaaalinen sitoutuminen, puoleen ja toiseen. Let's face it, avioliittoinstituutio on ollut hajalla jo kauan aikaa, siitä todistavat yhä kasvava erojen ja yksinhuoltajaperheiden määrä. Homoliitto on siis vain looginen askel avioliiton tarkoituksen hämärtämisessä, ei se sinällään mitään vahinkoa saa aikaan, toisin kuin vastustajat pelkäävät.

Se on kuitenkin vissi, että samoilla argumenteilla, joilla uusi laki saatiin läpi, voidaan ajaa myös moniavioisuutta. Jos avioliitto redsuoidaan aikuisten väliseksi sopimukseksi, jossa ketään ei vahingoiteta, meillä ei ole loogisia syitä vastustaa moniavioisuutta. Mikä on blogiemännän kanta siihen?

Saara R kirjoitti...

Keskeneräinen: Olen koulussa oppinut, että hävyttömyys ja ilkeäkielisyys voivat olla hyvinkin eri asioita kuin moraalittomuus...

Odotan maailman paranemista siihen pisteeseen että voisin vetäytyä ristipistojen ja tietoteorian ongelmien pähkäilyn pariin. Taitaa olla pitkä odotus, mutta ehkä voi sitä vähän lyhentää, jos onnea on.

Korppi on oikeus: Minulle avioliitossa on järkeä lähinnä eräänlaisena aikuisten keskinäisenä adoptiona, YYA- ja huolenpitosopimuksena. Pysyvänpuoleinen perhe vaikuttaisi olevan sekä yhteiskunnalle että yksilöille hyödyllinen rakenne. Hyvinvoiva perhe tuo jäsenilleen onnea, emotionaalista ja taloudellista turvaa, konkreettista apua arkielämässä ja jopa isoja terveyshyötyjä (tutkittu on!) Järkevä valtio siis pyrkisi kai tukemaan perheitä ja sitoutunutta rakkautta?

Olenkin jo ehtinyt miettiä, että nyt kun Suomesta on tulossa homoille parempi paikka, minun täytyy varmaan siirtyä kirjoittelemaan enemmän lukumääräneutraalin avioliiton puolesta. Kannatan kyllä moniavioisuutta, paino sanalla avioisuus. En ole onnistunut keksimään järkeviä perusteita sille, miksi avioliiton osapuolten ainoa oikea lukumäärä olisi kaksi. Jos aikuiset ihmiset haluavat vapaaehtoisesti ottaa puolison vastuun kannettavakseen useammasta ihmisestä, miksi valtion tulisi se kieltää? Eihän monogaaminen avioliitto mitenkään rajoita ihmisten mahdollisuuksia vapaaseen sekstailuun, vastuuttomuuteen tai edes lasten tekemiseen minne sattuu, vaan ainoastaan mahdollisuuksia vastuunottoon on nykyään rajoitettu, syistä jotka vaikuttavat hyvin epämääräisiltä.

Sen sijaan asiaa miettiessäni näen, että moniavioisuus voisi olla hyvä esimerkiksi kiireisille ihmisille joille perhe-elämän velvoitteiden jakaminen useamman kesken voisi olla helpotus, tai vanhemmille ihmisille joiden ei tarvitsisi pelätä yksinäisyyttä puolison kuollessa. Voisiko moniavioisuuden hyväksyminen peräti rajoittaa tätä nykyään suosittua pettämis-, eroamis- ja sivusuhteilukulttuuria? Se nimittäin on minustakin iso ongelma, sekä moraalisesti että inhimillisesti.

Aluksi olisin toki riemuissani, jos keskustelussa voitaisiin päästä ryhmäseksifantasioiden yli, puhumaan perheestä, vastuusta, rakkaudesta ja rehellisyydestä...

Korppi on oikeus kirjoitti...

Moniavioisuudessa kannattaisi arvioida sen yhteiskunnallisia vaikutuksia, jotka olisivat yksinomaan negatiivisia. Moniavioisuuden salliminen johtaa aina ja kaikkialla siihen, että miehellä on useita vaimoja. Tämä johtaa ylijäämämiehiin, jotka aiheuttavat vakavia yhteiskunnallisia levottomuuksia ja maan sisäinen luottamus vähenee. Takkirauta käsitteli asiaa ansiokkaasti, suosittelen lukemaan hänen tekstinsä näkökulmia avartaaksesi. Voit uskoa, etten minä eikä kukaan muukaan järkevä vastusta moniavioisuutta siksi, että kammoaisi ryhmäseksiä.

Itsekin sivusin asiaa homoavioliittoja koskevassa kirjoituksessani

Saara R kirjoitti...

Sivistyneissä, tasa-arvoisissa yhteiskunnissa moniavioisuutta ei ole kokeiltu, joten seurauksia voi vain spekuloida kunnes mallia jossakin kokeillaan.

Mutta totta puhuen itselläkin kyllä on sellainen olo, että monivaimoisia perheitä voisi ainakin aluksi olla enemmän kuin niitä joissa on monta miestä. Muttamutta, kyllähän kakkosnaisten pitäminen on aivan yleistä jo nyt -tilanne vain on se että sen on vaikea edes olla muuta kuin täysin vastuutonta koheltamista johon liittyy epärehellisyyttä. Ja nämä "kakkosnaisethan" ovat kuitenkin yleensä omasta mielestään sen verran suhteessa etteivät vapaat miehet ehdi kiinnostaa. Joten näkisin, että tämä ongelma on olemassa jo nyt. Eikö se olekin pikemminkin kohtaanto-ongelma? Miksi vapaat ihmiset eivät pariudu vaan jotkut miehet haluavat sivusuhteita ja jotkut haluavat kakkosiksi? Mielestäni looginen ratkaisu ei ole kieltää vastuunotto useammasta puolisosta, vaan pitäisi miettiä suoraan kohtaantokysymystä. Pettämiselle ominaisen epärehellisyyden ja lyhytnäköisyyden tuhoisuudestakin voisi ehkä varoitella...

Mutta nyt lukemaan linkkejäsi, kiitos niistä!

Korppi on oikeus kirjoitti...

Joten näkisin, että tämä ongelma on olemassa jo nyt.

Olet oikeassa, mutta mitä sanoinkaan ensimmäisessä kommentissa: "Let's face it, avioliittoinstituutio on ollut hajalla jo kauan aikaa, siitä todistavat yhä kasvava erojen ja yksinhuoltajaperheiden määrä."

Tarvitseeko ongelmaa siis pahentaa? Ei pitäisi, vaan traditionaalista avioliittoa olisi vahvistettava. Ensinnäkin aviorikos pitäisi palauttaa lainsäädäntöön rangaistavana tekona ja avioeroa vaikeuttaa. Miettivätpä ihmiset kahdesti pettävätkö ja kenen kanssa menisivät naimisiin.

monivaimoisia perheitä voisi ainakin aluksi olla enemmän kuin niitä joissa on monta miestä.

Jos moniavioisuutta on missään ollut, se on ollut juuri polygyniaa eli miehellä monta vaimoa. Polyandria, jossa naisella on monta miestä on todella harvinainen. Olet oikeassa siitä, että moniavioisuus on epätasa-arvoisen yhteiskunnan merkki. Nämä ovat perinteisesti olleet alhaisen luottamuksen yhteiskuntia kuten islamilaiset maat, vain perheeseen on ollut luottamista jos siihenkään.

Yksiavioisuus ei syntynyt alistamaan miestä tai naista, vaan koska se on kaikista vaiheoehdoista vähiten huonoin. Kun sanot, ettei moniavioisuutta ole tasa-arvoisissa yhteiskunnissa kokeiltu niin muista se, ettei tasa-arvoisia yhteiskuntia ole eikä tule. Miehet jakautuvat aina alfoiin ja betoihin, ja moniavioisuuden salliminen vain tuhoaisi ne tasa-arvon rippeetkin, joita meillä vielä on. Ihminen on viheliäinen olento, jonka luonto ajaa yhteiskunnat kaaokseen, jos sitä ei pidetä lieassa.

Saara R kirjoitti...

Minun on vaikea ymmärtää, miten instituutiota säätämällä voitaisiin estää ihmisten paheellisuutta. Avioliitolla ei ole taikavoimia tehdä puolisoista parempia ihmisiä kuin he ovat. Oikeushistoriasta opimme, että tiukka avioliittomääritelmä ei poistanut paheellisuutta, vaan aiheutti enemmän kärsimystä, usein vieläpä viattomille. Tiukan avioliittomääritelmän yhteiskuntaa kokeiltiin jo, ja sitten siitä nähtiin viisaaksi luopua. Pelotteleminen ja rankaiseminen eivät synnyttäneet perheonnea ja sitoutumista, vaan jotakin aivan muuta. Ajatuksesi siitä että ankaralla lainsäädännöllä ja rangaistuksilla voitaisiin pelottaa ihmiset pois paheellisuudesta, on kokeiltu jo, eikä se toimi. Itselleni avioero on toki ruton veroinen kauhistus, mutta en näe mitään hyvää siinäkään että ihmiset pidettäisiin pakolla pahoinvoivissa liitoissa. Perhehelvetistä on oltava ulospääsy, joten pitäisi ehkä miettiä sitä miksi ihmiset päätyvät perhehelvetteihin ja miten se voitaisiin estää? Pitäisikö siirtyä ns. Malesian malliin jossa avioon aikovien olisi suoritettava avioliittokurssi? Pitäisikö yhteiskunnan pitäisi tukea perheitä enemmän? Ehkä kasvatuksessakin on ollut vikaa, jos ihmiset eivät ole perheenperustamisikään tullessaan oppineet arvostamaan hyvää ja oppineet puolisosta huolehtimisen alkeita? Tässä vain muutama konsti joita ei ole vielä kokeiltu. Ehkä keksisimme lisää, jos alkaisimme tehokkaasti miettimään.

En usko, että moniavioisuus pahentaa kohtaanto-ongelmaa. Arvelisin vaikutuksen olevan plusmiinusnolla. Toisaalta joku voisi jäädä ilman kumppania. Toisaalta jonkun toisen pettämishaluja voisi tehokkaastikin hillitä pelko siitä että Kakkoselle ei riitä salasuhde vaan hän haluaisikin oikeaksi puolisoksi.
Ja useimmat varmaan olisivat edelleen sitä mieltä että yhden puolison tyytyväisenä pitämisessä on aivan riittävästi haastetta, aivan kuten useimmat valitsevat vastakkaista sukupuolta olevan puolison ja hankkivat lapsia, vaikka homosuhde ja vapaaehtoinen lapsettomuuskin ovat käypiä vaihtoehtoja. Useimpia ihmisiä tavallinen perhe-elämä vain houkuttelee eniten. Siksi uskon, että perusperhe ei tarvitse tuekseen vähemmistöjen kurmottamista vaan pärjää omalla erinomaisuudellaan.

Paheellisuutta vastaan tepsii parhaiten etiikan opetus. Toisin sanoen, ongelman ydin ei mielestäni ole, että instituutio on rikki vaan se että ihmiset ylipäätään haluavat toimia mieluummin paheellisesti ja järjettömästi kuin järkevästi ja hyveellisesti, kun eivät paremmasta ymmärrä. Järkeä ja hyvettä ei kuitenkaan puolusteta parhaiten pakottamalla, pelottelemalla ja rankaisemalla vaan opettamalla ja näyttämällä hyvää esimerkkiä. Perheonneen ei voi pakottaa, vaan ihmisten tulisi itse oivaltaa että se on tavoittelemisen arvoista –ja että jopa erinäisten houkutusten vastustaminen perheonnen nimissä voi olla hyvinkin kannattavaa. En minäkään haluaisi että Puoliso pysyy kotona siksi että kokee sen pakoksi kun on mennyt vaimon riippakivekseen ottamaan. Olen tyytyväinen vasta kun hän on kotona siksi että täällä on niin hyvä olla. Ihminen on paitsi ajoittain suunnattoman typerä, myös kehityskelpoinen ja järjellinen olento.

Moniavioisuus on toistaiseksi kuulunut epätasa-arvoisiin yhteiskuntiin, mutta en näe mitään syytä sille miksi asian olisi välttämättä oltava näin. Kuten sanoit, myös yksiavioiset yhteiskunnat ovat olleet räikeän epätasa-arvoisia. Ehkä näillä kahdella ei siis ole paljon tekemistä keskenään? Tasa-arvoisessa maassa voimme säätää tasa-arvoisia lakeja. Uskoisin, että meidän yhteiskunnassamme moniavioisia tulisi joka tapauksessa olemaan vähän. Se että sitoutumishalua on ylitsevuotavan paljon, on häviävän harvinaista verrattuna siihen miten paljon on niitä jotka eivät pysty sitoutumaan edes yhteen kumppaniin ja tekemään häntä onnelliseksi. Se on minusta se iso ja huolestuttava ongelma.

Olet oikeassa siinä ettemme ole vielä päässeet kovin pitkälle. Toisaalta, emme olisi edes tässä jos ihminen olisi läpeensä viheliäinen ja kehityskelvoton olio. Ehkä ihmiskäsitykseni on vähän valoisampi kuin sinun? Jos maailmassa ei hyvää näy, sitä voi alkaa tekemään itse.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Minun on vaikea ymmärtää, miten instituutiota säätämällä voitaisiin estää ihmisten paheellisuutta.

Niin, eihän se absoluuttisesti estäkään mitään. Minä voin minä hetkenä hyvänsä vaikka polttaa autot läheisellä parkkipaikalla, mutta en tee sitä, koska se olisi väärin ja koska seuraukset pilaisivat loppuelämäni. Rangaistuksen pelko siis hillitsee ihmisiä, pakottaa miettimään toisen kerran. Pitäisikö lait lakkautaa, koska ne eivä estä sata prosenttia rikoksista?

Perhehelvetistä on oltava ulospääsy, en sanonutkaan että avioero tulisi kieltää kokonaan. Nykyisin ihmiset eroavat vain naurettavan mitättömistä syistä, kun "ei ole tarpeeksi potkua suhteessa". Usko pois, pieni osa eroista johtuu puolison väkivaltaisuudesta.

Ei välttämättä olisi huono idea opastaa ihmisille, mitä avioliitto onkaan, mutta jo tiukempi lainsäädäntö sen suhteen pakottaisi ihmiset miettimään mihin lähtevät mukaan.
Olet kuitenkin asioiden ytimessä siinä, ettei tätä pelkällä lainsäädännöllä muuteta. Arvopohjamme on mädäntynyt, mikä on johtanut yleiseen selkärangattomuuteen. Tämä olisi se asia, joka olisi ensisijaisesti korjattava. Valitettava asia on vain se, että se todennäköisesti korjaantuu vasta verisen sisällissodan jälkeen.

Kyse on eri osien summasta: tarvitsemme rautaisen lainsäädännön JA lujan etiikan sen tueksi. Ja jälkimmäistä ei auta se, että ihmisille opetetaan heillä olevan vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Naiset haluavat kaiken ja miehet veltostuvat hyödyttömiksi loisiksi.

Kuten sanoit, myös yksiavioiset yhteiskunnat ovat olleet räikeän epätasa-arvoisia.

Ne ovat aina olleet vähemmän epätasa-arvoisia kuin moniavioiset. Toivottavasti luit Ruukinmatruunan kirjoituksen, niin ymmärrät mitä tarkoitan. Eikä täydellinen tasa-arvo edes ole mikään tavoite, sillekin on olemassa rajahyötynsä. Mahdollisuuksien tasa-arvo on tärkeää, mutta lopputolosten tasa-arvo ei. Hierarkkisuus on luonnollinen asia, ja jotkut ihmiset ovat parempia kuin toiset.

Järkeä ja hyvettä ei kuitenkaan puolusteta parhaiten pakottamalla, pelottelemalla ja rankaisemalla vaan opettamalla ja näyttämällä hyvää esimerkkiä.

Tarvitaan molempia. Todellinne kehitys voi lähteä vain ihmisestä itsestään, mutta ihminen tarvitsee viheliäisyytensä vuoksi myös kiväärinpiipun ohimolleen.

Toisaalta, emme olisi edes tässä jos ihminen olisi läpeensä viheliäinen ja kehityskelvoton olio. Ehkä ihmiskäsitykseni on vähän valoisampi kuin sinun?

Ihminen ei ole täysin paha, mutta se pahuus kannattaa ottaa laskuissa huomioon. Utooppiset aatteet eivät sitä ota, ja ne saavat aikaan pahemman helvetin kuin yksikään korruptointunut poliitikko voisi ikinä saada aikaan.

Korppi on oikeus kirjoitti...

Mutta joo, tuntuu että puhumme hieman eri asiasta. Kohtaanto-ongelma on todellinen, mutta se johtuu seksuaalisesta vapautumisesta ja perverssistä arvopohjasta, ei siitä ettei tasa-arvoa olisi tarpeeksi. Miehet ja naiset katsovat toistensa ohi, naiset odottavat kuuta taivaalta ja miehet veltostuvat. Seksuaalinen vapaus on samanlainen syöpä kuin vapaa markkinatalous: molemmat johtavat siihen, että voittajat käärivät kaiken, kun taas häviäjille ei jää mitään. Katsopa esimerkiksi miespuolisia rokkistaroja, nämä saattavat maata tuhansien naisten kanssa uransa aikana, tällainen ei olisi ollut mahdollista avioliiton ollessa vielä kunniassaan. Samalla tavalla on yhä enemmän miehiä, jotka jäävät kokonaan ilman. Myös naiset häviävät, koska eivät löydä itselleen vakipuolisoa ja joutuvat kasvattamaan lapsensa yksin. Yksiavioisuus sen sijaan takaisi suurimmalle osalle miehistä naisen ja suurimmalle osalle naisista puolison ja länsäolevan isän lapsilleen.

Pahoittelen muuten kommenttieni hyökkäävää sävyä, lopettanen osaltani tähän. Sanottakoon lopuksi, että ihailen elämäntapaasi, osaat koko joukon asioita, teet vaatteita ja olet jopa omavarainen tiettyjen ruokatarvikkeiden suhteen. Olisit hyvää esimerkkiä monelle, tyylisi on mahtava antiteesi irstaalle kulutuskerskailulle ja piittaamattomuudelle. Ahkeruutesi on jotain, josta itse voin vain haaveilla.

Nostan hattua.

Saara R kirjoitti...

Ei tarvitse pahoitella, en ole kokenut kommenttejasi mitenkään ikävällä tavalla hyökkäävinä. Päinvastoin, minusta on antoisaa keskustella eri mieltä olevan kanssa. Niin kauan kuin hyvät tavat muistetaan ja ollaan suunnilleen samaa mieltä hyvän argumentaation periaatteista, niin kuin me tuntuisimme olevan, on tällaisessa keskustelussa paljon enemmän mahdollisuuksia viisastumiseen kuin samanmielisessä hymistelyssä. Esimerkiksi tästä keskustelusta olen oppinut, että vaikka olemme monesta asiasta hyvinkin eri mieltä, monet huolenaiheet kuten avioerojen yleisyys, ovat meille yhteisiä. Tämä on tärkeää etenkin nykyisessä keskustelukulttuurissa jossa eri mieltä olevat demonisoidaan kovin helposti. Ja jos mielipiteeni olisivat huonosti perusteltuja tai arvoni kehnoja, haluaisin tietysti jäädä siitä kiinni mahdollisimman pian! Olet hyvin tervetullut kommentoimaan jatkossakin, jos näillä main viihdyt. : )

Olen muuten kirjoittanut pahan filosofia-tägin alla enemmänkin siitä miksi olen sitä mieltä että hyvää voi puolustaa vain hyvällä, ei kiväärinpiipulla osoittelemalla. Kurkistapa sinne, jos ajatteluni taustat kiinnostavat.

Yhteiskunnassammehan kristinuskolla oli pitkään arvomonopoli. Kristilliset arvot olivat monilta osin (mutteivät täydellisen) kehnot. Hyvää oli esimerkiksi se että kirkkopakko pakotti myös monet säännöllisesti jonkinlaisen moraaliopetuksen ääreen. Nykyään etiikasta ei tarvitse välittää pätkääkään jos ei hotsita. Moraali on pinnallistunut: tiedetään, että tietyt asiat ovat paheksuttavia ja toiset kiitettäviä, mutta eettisyyden mielekkyys ja arvo ovat monelta hukassa. Kirkon valta mureni syystä, mutta sen tilalle ei tullutkaan tieteellinen etiikka vaan markkinatalouden ”arvot”, tai oikeammin arvotyhjiö. Joten päädyimme suosta vetelään. Eetikkona näen tilanteessa tasan yhden valonpilkun: koska eettisyys on olemukseltaan järkevintä mahdollista toimintaa, sen arvo on pysyvää, ja silloin kun järkeä yhtään arvostetaan, on myös yhteiskuntamoraalilla toivoa edistyä.

Ymmärrän kyllä, miten miesnäkökulmasta kohtaanto-ongelma näyttää sellaiselta kuin kuvaat. Naisnäkökulmasta tilanne on toki erilainen, mutta ahdistavalta näyttää sieltäkin katsottuna. Yhteistä tuntuisi olevan esimerkiksi se, että parinvalinnassa muodissa ovat nyt hyvin pinnalliset (eli onnellisen perhe-elämän kannalta yhdentekevät) kriteerit ja esineellistäminen puolin ja toisin. Rakkaus ei tunnu mahtuvan mihinkään, eikä sitä moni enää etsikään, kun on kiire laatia listoja kriteereistä jotka puolisokandidaatin on täytettävä…

Mallisi on kyllä siisti. Harmi, että rakkausasioita ei rationaalisella harkinnalla ratkota vaan tilaa pitäisi olla nimenomaan suurille tunteille. Nykyään myös odotamme perhe-elämältä paljon enemmän kuin ennen, ehkä oikeutetustikin. Uskollisuutta, rakkautta, kotitöiden jakamista niin ettei kumpikaan uuvu puhki, sitä että kumppani on jotenkuten siedettävä ihminen. Minusta on edistystä ettei kenenkään ole taloudellisista syistä pakko sietää patologista pettäjää, väkivaltaa tai muuten tuhoisaa ihmistä. Jotkut eroavat helposti, mutta sen kääntöpuolella on nykyäänkin paljon ihmisiä jotka pysyvät kammottavissa liitoissa ”kerran naimisiin on menty”-asenteella. Sekään ei ole hyvä. Itse näen, että ongelmana on rakkauden puute. Rakkautta ei voi pakottaa, mutta ehkä kulttuuri voisi siihen rohkaista? Parisuhde- ja tunnetaitojen opettaminenkaan ei olisi välttämättä ihan huono idea. Jotkut sähläävät huvikseen, mutta useimmat eivät. Useimmat tapaamani sählärit, alkaen isommista roistoista, typerehtivät koska eivät muutakaan osaa eikä kukaan ole koskaan opettanut.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments