Rikkaassa maassa

Rikkaassa maassa joulupöytä notkuu runsaudesta jollaisesta Esivanhemmat eivät osanneet uneksiakaan. On MRSA-kinkkua. On keskellä talvea vihreää salaattia jonka seasta löytyy värjättyjä oliiveja ja lasivillassa kasvatettuja tomaatteja. On äitien tekemää perunalaatikkoa (kun oman perheen äiti joutui paahtamaan jouluvalmistelujen sijaan ylitöissä irtisanomisen pelko perässään) ja lapsityövoimalla tuotettua suklaata.

Rikkaassa maassa hädin tuskin joka kymmenennen lapsen surullinen joulu tulee tilastonikkareiden tietoon. Suuri hyvinvoiva enemmistö saa runsaat lahjat. Ei mitään nekkuja eikä puuautoja vaan toisten lasten kaukomaissa öljytuotannon jätemateriaalista tekemää krääsää jota ei voi korjata ja  joka menettää arvonsa hetkessä. Jälkimmäinen ei kuitenkaan haittaa ketään, sillä suosituimpien joululahjojen listakärjessä killuvat vuodesta toiseen muoti-ilmiöt jotka ovat kolmen vuoden päästä joka tapauksessa liian noloja päivänvaloon.

Rikkaassa maassa on väkilukukin yli kaksinkertaistunut sadassa vuodessa. Silti yksinäisyys on erottamaton osa monen arkea ja juhlaa. Työntekijöitäkin on uutisista päätellen riesaksi asti liikaa, ja tähän liittyen lisääntymään päin ovat myös leipäjonojen asiakkuudet. Korkea teknologia auttaa hoitamaan asiat kätevästi kotoa käsin. Ystävätkin löytyvät virtuaalimaailmasta. Rakkauden tilalle kehitteillä ovat parisuhdemarkkinat jossa tavoitteena ei ole ihmissuhde vaan huippuunsa esineellistetty Täydellinen Kumppani, tai ainakin niin täydellinen kuin minkä omalla markkina-arvolla saa. Onneksi sen, kuten muutkin tavarat, voi päivittää parempaan jos oma tilanne paranee.

Parasta rikkaassa maassa on kuitenkin vapaus valita ajatustensa sisältökin monista kivoista asioista. Negatiivisia, omatuntoa pisteleviä blogikirjoituksiakaan ei tarvitse lukea jos ei halua. Viihdettä on tarjolla ilmaiseksi tai ainakin hyvin halvalla. Jos kuuluu suureen hyvinvoivaan enemmistöön, ei ole pakko muuta nähdäkään jos ei halua, eikä negatiivisuudessa vellominen ole muutenkaan hyväksi kun voisi osallistua vaikka positiivisuustalkoisiin joissa menestyjät kertovat toisilleen miten hienoa kaikki pohjimmiltaan on. Voi nauttia rikkaudesta ja laulaa ettei etsi valtaa eikä loistoa, se vain on osaksi tullut kun on oltu niin fiksuja ja ahkeria.


Talvipäivänseisauksen pimeyden vaihtumista säätiedotuksen lupaamaan lumeen odottaa Uudenmaan reunamalla kuitenkin yksi blogisti joka unelmoi loistosta ja kaipaa kultaa. Kaukaisena kuin taivahan talikynttilät päreitä polttavalle torpparille suurten nälkävuosien puristuksessa, on unelmani siitä että tavarataivas ja notkuva pöytä vaihtuisivat sellaiseen rikkauteen jonka takaa tosiaan löytyisi vain ahkeruutta, rehellisyyttä ja reilua vaihdantaa. Etelän-jumalten mielen perälle istuttamat ajatukset versovat jälleen. Jotenkin on alkanut tuntua siltä että tämä yltäkylläisyys jonka taustoja pitää huolellisesti varoa ajattelemasta liian tarkasti, on jotenkin tyhjää ja onttoa. Hieman ahdistaa tämä elämä maailmassa jossa parhaansa yrittävä eetikkokin joutuu toteamaan että suurella osalla ympäröivästä runsaudesta on jonkin lajin varastamista taustallaan.

posted under , , , |

5 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

... ja rauhaa päälle maan!

Saara R kirjoitti...

Sitä sitten seuraavan utopistikohtauksen tullen.

loistoluoto kirjoitti...

Hieno kirjoitus!!! Ei ihme, jos joulunvietto tuntuu falskilta, kun se kerran rakentuu varastetun päälle... Tässä kohtaa tulee mieleen myös tämä juliste:

http://www.loesje.org/node/720/card

"---se vain on osaksi tullut kun on oltu niin fiksuja ja ahkeria." Juuri näin! Nykyään muuten väännetään jotenkin ihan oudosti vanha sanonta "jokainen on oman onnensa seppä"...jotenkin niin päin, että meillä täällä nyt vaan menee hyvin, koska ollaan sen verran hyviä ihmisiä, ja muualla menee huonosti, koska ne....hmm....

Mutta juu, sitä toisenlaista loistoa toivoen, ja sen puolesta eläen: hyvää joulunodotusta! ;)

Keskeneräinen kirjoitti...

Tämä on kyllä näin jälkeenpäinkin ajatellen aivan erinomainen postaus. Olen pakkolukenut tätä ääneen arvollisille henkilöille.

Saara R kirjoitti...

loistoluoto: Olen nähnyt tuon julisteen aiemminkin, ja se palasikin mieleeni tuossa kirjoitusta väsätessä.

Onnellista joulunaikaa sinullekin!

Keskeneräinen: Haa, nytpä tunnenkin taas saavuttaneeni jotakin mitä filosofin tulee elämässään saavuttaa, kun tekstejäni jo pakkoluetaan!

Hyvää joulua teille päin!

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments