Kysy mitä vain, osa 5: Ympäristöetiikkaa

Kysy Mitä Vain on ehtinyt jo viidenteen, siis toiseksi viimeiseen osaan. Loistoluoto oli kiinnostunut ympäristöetiikkaa sivuavista kysymyksistä.

Mitä mieltä olet vieraslajeista? Miten suhtaudut niihin? Koetko jonkin vieraslajin uhkana (mille?) ? Milloin lajia saa lopettaa kutsumasta vieraslajiksi (vrt. "kolmannen sukupolven maahanmuuttaja" tms.) ?

Vieraslajejahan on moneen lähtöön. Vieraslaji eroaa tulokaslajeista (kuten vaikka kuusesta) siinä että se on ihmisen levittämä. Vieraslajit ovat aiheuttaneet alkuperäisille ekosysteemeille suuria ongelmia. Minusta niihin suhtautumisessa on olennaista ymmärtää kuitenkin se että vieraslajien edustajat eivät ole minkään valtakunnan pahiksia, vaan lajityypillisellä tavalla toimivia olentoja. Perimmäisessä vastuussa vahingoista on ihminen, joko tahallaan tai huolimattomuuttaan. Siksi vieraslajienkaan hävittämisessä ei mielestäni saisi toimia julmasti, vaan esimerkiksi kemiallinen sodankäynti ja julmat metsästysmenetelmät ovat mielestäni väärin. On myös dokumentoituja tapauksia joissa sinänsä haitalliseksi havaitun vieraslajin verenhimoinen hävittäminen on johtanut uusiin ekologisiin ongelmiin. Joten lähtökohtaisesti olen vieraslajien kanssa sitä mieltä että maltti ja tutkimus ovat valttia, ja toiseksi sitä mieltä että vieraslajien aiheuttamista vahingoista puhuttaessa ei pitäisi unohtaa hetkeksikään että alkuperäinen syyllinen ongelmiin on ihminen ja hänen törppöytensä.

Mielestäni jonkinlainen vahingollisuus ekosysteemille kuuluu vieraslajin käsitteeseen niin olennaisesti, että katsoisin lajin kotiutuneen siinä vaiheessa kun se on löytänyt uudesta ympäristöstä sellaisen ekologisen lokeron jossa se on jäsentynyt rakentavaksi osaksi bioottista yhteisöä. Valaiseva esimerkki tällaisesta tilanteesta ovat brittiläiset kanit. Kani on Britanniassa selvä vieraslaji, mutta muut ihmisen toiminnan aikaansaamat muutokset paikallisissa bioottisissa yhteisöissä ovat hävittäneet sellaisia avainlajeja joiden ekologinen lokero on sopinut kaneille. Ympäristö on siis saavuttanut uuden tasapainotilan jonka ylläpitämisessä kanipopulaatio on hyödyllinen: ne toimivat toisaalta ravintona monille petoeläimille, että muokkaavat ympäristöään nakertamalla, kaivamalla ja levittämällä siemeniä papanoidensa mukana. Niillä on luontaisia vihollisia jotka toisaalta pitävät populaation koon kurissa että tarvitsevat saaliseläimiä, ja toisaalta niiden toiminta on hyödyksi monelle sellaiselle lajille joka on aikaisemmin tarvinnut nyttemmin harvinaistuneita lajeja. Jos kanit siis nyt hävitettäisiin vieraslajiuden perusteella, hädässä olisi pian monta muutakin lajia joiden olot ovat alkaneet helpottua kun kanit ovat omaksuneet bioottisen yhteisön kannalta tärkeitä rooleja jotka ovat (niin ikään ihmisen toiminnan johdosta) vaarantuneet.

Onko ihan sama, mitkä ovat motiivit, jos tekee hyvän ympäristöteon? Puhuimme tästä eräällä luennolla, kun luennoitsija kehotti kiinnittämään huomiota siihen, miten eri tavoin eri ihmisiä kannattaa motivoida ympäristötekoihin. Pohdin, että olisiko epäeettistä motivoida rahanahnetta ja ympäristöön välinpitämättömästi suhtautuvaa ihmistä ympäristötekoihin vetoamalla hänen ahneuteensa, tyyliin "Aloita tämä (ympäristöystävällinen) bisnes, niin saat itsellesi paljon rahaa?" Luennoitsijan mielestä motiivilla ei ollut väliä, kun lopputulos olisi kuitenkin sama (eli positiivinen ympäristöteko). Mitä mieltä sinä olet tästä?

Olen ensinnäkin sitä mieltä, että luennossasi oli se valoisa puoli että logiikkahälyttimesi toiminta tuli testattua ja hyväksi havaittua, kun kysymys jäi sinua vaivaamaan. On myös hauska, että kysymyksesi myötä sain tilaisuuden jälleen kirjoittaa eräästä suosikkiteemastani: siitä että jalot päämäärät ja hyvät välittömät tulokset eivät alkuunkaan riitä jotta toimintaa voitaisiin kutsua hyväksi, vaan hyvää toteutetaan aidosti vain ja ainoastaan silloin kun motiivit ovat hyveelliset.

Luennoitsijasi on hyve-etiikan näkökulmasta katsottuna erehtynyt perusteellisesti. Epäeettisyydestä viis (mitä se ikinä tarkoittaakaan), nyt puhutaan yksinkertaisesta johdonmukaisuudesta. Hyvetietoteoreetikko Linda Zagzebskin mukaan, jos toiminta ei ole seurausta hyveellisistä motiiveista, sen "menestyminen" on hyvää tuuria, ja luonnollisesti juuri niin häilyväistä kuin tuuri yleensä on. 

Ajatellaanpa esimerkkiäsi ahneesta bisneshaista jonka joku hyvä argumentoija onnistuu suostuttelemaan perustamaan ympäristöystävällisen yrityksen vetoamalla odotettavissa oleviin voittoihin. Yrityksen perustaminen on siis se "hyvä teko", eikö? Kuitenkin, jos motiivina on ahneus, yrittäjällemme ei ole mikään ongelma muuttaa toimintaansa epäekologisemmaksi heti jos se alkaa näyttämään jostain syystä voitokkaammalta. Hänelle ympäristöystävällisyys on pohjimmiltaan vain välinearvo, myyntiargumentti, PR:ää. Siis juttu joka sattuu olemaan hänelle tällä hetkellä hyödyllinen hänen todella arvostamansa asian eli ahneuden toteuttamiselle. Siis hänen toimintansa havaittu ympäristöystävällisyys perustuu tukevasti sattumaan ja onnenkantamoiseen ja kestää oletettavasti tasan kunnes onni loppuu. Luennoitsijasi logiikka toimii siis vain siinä tapauksessa että teon seurauksia ajatellaan hyvin lyhytnäköisesti ja kapeakatseisesti. Mitenkään muuten ei nimittäin voida päätyä väittämään, että lopputulos olisi motiiveista riippumatta sama. Eihän se selvästikään ole, jos tarkastelemme asiaa hieman laajemmasta näkökulmasta. Mikäpäs estäisi niin tekemästä?

Sen sijaan, jos yrittäjä olisi toiminut hyveellisistä motiiveista, ympäristöystävällisyys olisi ollut hänelle aito arvo jota hän luultavasti toteuttaa myös monin "näkymättömin" tavoin yrityksessään, ja josta hän ei ole valmis kerkeästi luopumaan vaikka toisenlaiset toimintatavat näyttäisivät lupaavan isompia voittoja. Sellaisen yrittäjän havaittu kiitettävä toiminta ei riipu olennaisilta osin onnesta ja sattumasta vaan on looginen seuraus siitä että hän toteutti menestyksekkäästi kiitettäviä motiivejaan. Minun (ja useamman isommankin hyve-eetikon mielestä) vain tällainen toiminta ansaitsee tulla kutsutuksi hyväksi. Hyvä on siis itse toiminnan ja motiivien ominaisuus, ei vain kontekstiltaan huolellisesti rajattu "tulos" joka on saatu puristettua esiin isolla annoksella hyvää tuuria ja kapea-alaista ajattelua. 

Enkä nyt edes viitsi alkaa pidemmälti repostelemaan sitä seikkaa, että koska paheet (kuten ahneus) ovat määritelmällisestikin pysyviä ja laaja-alaisesti vaikuttavia persoonan ominaisuuksia, ne tuppaavat nousemaan esiin kaikissa relevanteissa yhteyksissä. Esimerkiksi ahneus on ympäristölle yleensä erittäin vahingollinen pahe. Yritystoiminta on toki elämänalue jolla ahneuden toteuttaminen on helppoa, mutta luultavaa on että tästä paheesta kärsivä ihminen toteuttaa ahneuttaan myös muilla ympäristölle haitallisilla tavoilla, kuten näyttämällä muille huonoa esimerkkiä, kerskakuluttamalla tai tekemällä poliittisia päätöksiä ahneuden ohjaamana. Onko mitenkään järkevää ruokkia kanssaihmisessään näin haitallista ominaisuutta siinä toivossa että saavutettaisiin jokin yksittäinen toivottava "tulos"?

Ajatus siitä että pahetta voitaisiin hyödyntää kestävän hyvän tavoittelemisessa tai että sen paapominen jossakin tilanteessa olisi järkevää ei ole epäeettinen vaan epälooginen. Todellisuudessa asiat ovat juuri niin vaikeasti että hyvään voidaan pyrkiä vain hyveellisistä motiiveista hyveellisillä keinoilla. Mitenkään muuten toimimalla ei saada lopputulokseksi aitoa hyvää, vaan korkeintaan satunnaisia myönteisiä tuloksia, sillä hinnalla että samalla on tullut konkreettisesti edistettyä pahetta kaikkine karmeine oheisvaikutuksineen. Minusta tämä on huono diili, varsinkin kun vaihtoehtokin on keksitty. Hyveen harjoittaminen ja muiden kannustaminen hyveeseen on toki hyvin vaikeaa verrattuna luennoitsijasi asenteeseen, mutta minusta rehellinen vaikeus on huomattavasti pienempi ongelma kuin looginen mahdottomuus. Sitä paitsi, jos toimitaan vain kiitettävillä keinoilla ja rohkaistaan vain hyveen viljelyy, pieninkin edistys on aitoa edistystä. Jos koitamme toteuttaa hyvää keplottelemalla, tinkimällä keinoista ja paapomalla paheita ja onnistumme vain osittain, mennään miinuksen puolelle jos jaloa päämäärää ei saavutetakaan vaan eksistenssiin päätyvät vain ne puolivillaiset keinot joita ehdimme yritellä.

Järkevä hyvästä välittävä ihminen ei siis kuvittele voivansa hyödyntää kenenkään pahetta puhumattakaan siitä että huijaisi toisen tuottamaan sattumankauppaan raskaasti nojaavia "hyviä tuloksia" tämän paheisiin vetoamalla ja niitä hellimällä. Sen sijaan järkevää on yrittää valaista paheesta kärsivälle, että hän ensinnäkin kokee kärsimystä vaikka ei sitä huomaisikaan ja toiseksi ohjata hänet kohti moraalisesti kestävämpää tilaa, eli hyvän arvostamista. Tämä on parasta tehdä vetoamalla toisen terveeseen järkeen ja näyttämällä hyvää esimerkkiä, ei manipuloimalla, pelottelemalla tai syyllistämällä. Tärkeää on muistaa, että Hyvä on todellakin hyvää: kykenevää puhumaan omasta puolestaan heti kun pienenkin tilaisuuden saa. Niin hienoa ettei se tarvitse vähäisimpiäkään kepulikonsteja tuekseen, vaan vain yksinkertaista puhetta ja sellaisten ihmisten esimerkkiä jotka siihen jo luottavat.

posted under , |

2 kommenttia:

loistoluoto kirjoitti...

Kiitos vastauksesta! Kyllä, loogisesti selitetty! :)

Saara R kirjoitti...

Kiitos vaan kiittämästä! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments