Projekti 333, loppu: Minimalismia vai kohtuullisuutta? / Project 333, The End: Minimalism or Common Sense?

3 kuukautta eli 13 viikkoa eli 92 päivää elämää Projekti 33:n kanssa ovat ohi. Jaksoin kirjoittaa postauksen joka viikko, pysyä erossa maalaismekoista ihmisten ilmoille lähtiessä (sillä välin kun ompelin pari uutta) ja opetella solmimaan silkkihuiveja. Jaksoin noudattaa sääntöjä tunnollisesti, jopa lomamatkalla. Vaatekaappini ei jättänyt minua kertaakaan pulaan. Sopivaa päällepantavaa löytyi kaikkiin vastaan tulleisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin. En saanut kutsuja iltapukujuhliin enkä merirosvokekkereihin. Sää oli tietysti aitoa Suomen kesää, ja lämpötilavaihtelua kertyi kaudelle 30 astetta. Siitäkin selvisin.

3 kuukautta ei ole kovin pitkä aika. Nyt on taas aika palata kotoisempaan versioon minimalismista. Projekti 333 palautti mieleeni taas sen, että jos vaatekaappi on hyvin harkittu, pienelläkin tulee mukavasti toimeen.  Tämä pätee varmasti moneen muuhunkin asiaan kuin vaatteisiin. Nykyään olemme usein vain liian kiireisiä harkitaksemme hyvin. Tavara on halpaa ja ostaminen helppoa. Todellisuudessa tämän päivän ihmisten vaatevarastot ovat ennätyksellisen isoja. Vielä parikymmentä vuotta sitten tulimme toimeen paljon vähemmällä. Isoäidin aikaan kukaan ei olisi pitänyt 333:a minimalismina vaan hyvin toimeen tulevan ihmisen arkena. Hyvän, pienen vaatevaraston miettimiseen kuluvan ajan säästää varmasti takaisin siinä että pääsee eroon kirpputori- ja poisheittorumbasta. Projekti 333 ei lupaa kolmea kurjuuden kuukautta, mutta se kyllä pistää miettimään, mikä todella on kohtuullista ja onko liiallisuudesta tullut vain tapa. Miksi omistaa paljon, jos vähempi riittäisi hyvin?

Kohtuullisuus on tyytyväisyyttä siitä että omistaa juuri sen mitä tarvitsee. Minimalismi puolestaan on vapaaehtoista toimeentulemista mahdollisimman vähällä. Minusta Projekti 333:n inspiroimat vaatekaapit muistuttavat paljon enemmän kohtuullisuutta kuin minimalismia. Sääntöjen joustavuus mahdollistaa projektin sopeuttamisen vaihteleviin elämänolosuhteisiin, kuten minun tapauksessani vaateliaisiin jalkoihin. 333 ei komenna jalkavaivaisia tulemaan toimeen kolmella kenkäparilla minimalismin nimissä, vaan tavoitteena on pikemminkin kokeilla pärjäämistä kohtuudella. Tilassa jossa kaikkea on täsmälleen sopivasti mutta josta ylimääräiset on karsittu pois. Se on se tilanne missä hyveellinen ihminen on tyytyväinen. Sen joka pääsee tekemään projektivaatekaappiinsa valintoja useista hyvistä vaihtoehdosta, on puolestaan terveellistä huomata omistavansa enemmän. Tämä ylimäärä voi olla joko turhuutta tai luksusta, riippuen siitä tuoko se elämään aidosti iloa ja lisäarvoa vaiko ei.  Ripauksessa luksusta ei ole mitään pahaa, mutta turhuudet syövät vain resursseja joille jokaisella olisi parempaakin käyttöä. Itse olen ajatellut että maalaismekkoilu on pitänyt muun vaatekaapin vallan kohtuullisen kokoisena (kun vertaa…), mutta Projektin aikana minulle kävi hyvin selväksi, että tosiasiassa se ripaus luksusta on jo löytänyt tiensä meillekin. Projekti tarjosi siis minulle aina tarpeellisen oppitunnin tyytyväisyydessä.

Tällä puheella, suosittelen Projekti 333:a muillekin, sekä vanhoille kohtuullistajille, shoppailuholisteille että niille joita idea vähäsen kiinnostaisi- muokkauksilla tai ilman. Projekti varmasti opettaa jotakin jokaiselle. Itse tietysti irrottelin Projektin päättymisen kunniaksi: vaihdoin korvikset ja lähdin kutomolle maalaismekossa ja mukavassa parkatakissa.


My 3 months, or 13 weeks, or 92 days with Project 333 are over. I managed to write a weekly blog post. I didn't wear my Plain dresses when I left the house (and managed to replenish my dress supply). I learned to tie silk scarves. I managed to follow the rules, even on a short vacation trip. My wardrobe was sufficient for the whole peariod. I didn't get an invitation to a black tie event or a pirate party. The weather was typical Finnish weather (meaning unpredictable), and temperature variation was 30 degrees Celsius. Which I also survived.

3 months is not a very long time. Now it's time for me to return to my usual version of minimalism. Project 333 didn't change my life, but it reminded me that if a wardrobe is well planned, little goes a long way. I'm sure this is true for many things besides clothes. In these days we are often simply too busy to have time for planning and energy for consideration. Stuff is cheap and shopping is easy. In reality, today an average person's wardrobe is bigger than ever before. Even 20 years ago a typical wardrobe was much smaller. When Grandmother was young,  no one would have considered 333 minimalism but rather a lifestyle of a rather affluent person. Besides, the time required for planning a good, small wardrobe is easily spared when less time is needed to sorting out donation piles. Project 333 doesn't promise 3 months of misery, but it does make one think what is really enough and whether excess is really luxury that increases happiness or just a bad habit. Why do we own so much when less would plenty?

Moderation is all about being content with having just enough. Minimalism is voluntary striving to own as little as possible. I think the wardrobes inspired by Project 333 resemble moderation much more than minimalism. The flexibility of rules makes it possible to adjust the project to different lifes (or eg. medical conditions, such as my feet). 333 doesn't force people with foot issues to make do with three pairs of shoes in the name of minimalism. Rather, the basic idea is to try out moderation, to experience a life where all true needs are met but extras have been taken away. That is where a virtuos person is happy. One who is able to choose her project wardrobe from many options, will make the healthy observation that she owns more than enough. This surplus can be either luxury or excess, depending on whether or not it brings true happiness and value. A little luxury is okay, but excess only eats our limited resources that could be used more wisely. Personally, I think that wearing mostly plain dresses has kept my wardrobe rather small (when compared to...), but during the Project I found out that I too own so many non-Plain things that some of them can be indeed labelled as luxury. As such, the Project taught me yet another lesson in contentedness.

I can recommend the Project for everyone: for old minimalists, for shopaholics, for mildly curious folks who might be interested to try a modified version. The Project will offer something for everyone. As for me, I naturally went wild with free access to my wardrobe. I changed earrings, put on a Plain dress and a warm parka coat and headed to the meeting of our weaving group.

2 kommenttia:

loves2spin kirjoitti...

This has all been very interesting. I wonder how many people, worldwide, have embarked on this journey, and how many lives is HAS changed for the better. I also wonder who has given up, thinking it too hard to do.

Saara R kirjoitti...

I think there must be thousands of people who have tried out 333, or some version of it. I have read just a couple of stories written by people who either have given up mid-season or deviated from their original plan. I think there must be more, it's just human nature to be quiet when we fail, even though those stories are valuable as well.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments