Hyvinvoiva puoliso on ylpeyden aihe

Syksy on ollut kiireinen, mutta olen välillä ehtinyt seuraamaan Suurta Suhdekeskustelua, jonka viimeisimpänä käänteenä voinee pitää seksinostajien puolustuspuheita Hesarissa. Seksiä on ostettava kun vaimo on "väsynyt" eikä seksiä anna. Jos vaimoilta kysyttäisiin, he varmasti kertoisivat että miehet vonkaavat seksiä mutta osallistuminen perhe-elämään on muuten heikonlaista. Asiaan kuuluu olennaisesti se että kumpikin avautuu ärtymyksestään mieluummin vaikka päivälehden palstalla kuin keittiönpöydän ääressä.

En epäile sitä etteivätkö nämä ihmiset (etenkin omasta mielestään) tekisi paljon kotitöitä, hoitaisi lapsia ja kantaisi mökkiin rahaa selkä vääränä. Epäilemättä he suoriutuvat erinomaisesti niistä asioista joista suoriutumisella he mittaavat omaa pätevyyttään puolisona. Mietin vain, että ihminen jolle puolison hyvinvointi olisi kunnia-asia ja ylpeyden aihe, ei taatusti kulkisi ruikuttamassa siihen sävyyn että todellista myötätuntoa tarvitseva on tässä kuviossa "väsyneen ja kiireisen" ihmisen puoliso, ei suinkaan se joka ilmoittaa väsymyksen, kiireen ja muiden murheiden painavan. Ihmisellä jolle puolison hyvinvointi on kunnia-asia olisi nimittäin julmettu kiire sen miettimisessä, mitä voisi tehdä toisen hyvinvoinnin kohentamiseksi. Tosirakkaus on lahja jota ei voi ostaa rahalla eikä edes ahkeralla kotitöiden tekemisellä. Sen sijaan panostamalla voi hankkia puolisolleen lisää hyvinvointia- ja hyvinvoivan on helpompi ilmaista rakkauttaan. Pohjimmiltaan kyse on toisen hyvinvoinnista ja tunteista välittämisestä. Julkisesti puolisoaan haukkuvat sättivät sitä paitsi samalla itseään. Hölmö ei aina mahda mitään hölmöydelleen eivätkä asiat vain tule ajattelemattoman mieleen. Eikö suurempi hölmiäinen siis ole se joka valitsee elää hölmön puolisona (etenkin kun alkuperäinsen hölmön puolesta voidaan sanoa se että hän on arvostelijansakin mielestä ainakin yrittänyt valita itseään viisaampaa seuraa)? Ennen kaikkea: jos suhteessa on kaksi ihmistä, ei ole yhtään rakentavaa selittää ongelmaa toisen parantumattomalla kehnoudella. Se joka suostuu ottamaan vastuuta toisen onnesta on myös ihminen joka myöntää voivansa tehdä tilanteelle jotakin.

Lastenvaateblogissa äiti marssittaa esiin söpöjä lapsia uusissa muotivaatteissa viestittäen samalla hiljakseen että minun äitiyttäni kelpaa esitellä. Jonkun pitäisi ehkä perustaa sellainen blogi puolisostaan. Puolison ilme hänen saapuessaan väsyneenä kotiin ja huomatessaan että aamulla uhannut kaaos on taltutettu ja illan kotityösulkeiset peruttu. Puoliso joka saa työmatkalta hienoja tuliaisia. Puoliso hotkimassa innoissaan uunituoretta piirasta. Puoliso jota on kuunneltu ja halattu rohkaisevasti. Sitä rataa. Trophy wife on termi joka kuvaa tietynlaisia ikäviä suhteita joissa nuoruuden hehkeyttä vaihdetaan korkeaan elintasoon. Ihmissuhteet muokkaavat osapuoliaan, sitä enemmän mitä läheisemmästä suhteesta on kysymys. Hyvän liiton pitäisi tehdä osapuolistaan hyvinvoivia, aiempaa onnellisempia- jopa hyveellisempiä. Kukoistava puoliso on kenelle tahansa loistava palkinto vaivannäöstä. Jos näin ei näytä olevan, syytä pysähtyä miettimään. 

Suhteen rappeutuminen ja puolisoiden etääntyminen on toki tavallista. Normaalia sellainen ei kuitenkaan ole. Normaalia on, että se missä hormonit auttavat vähän alkuun, kasvaa ja kehittyy vuosien varrella vieläkin paremmaksi. Tietyssä mielessä kaikista puolisoista tulee toistensa palkintoja ja mittoja. Nimenomaan tässä mielessä (olosuhteisiin nähden) hyvinvoiva puoliso on ylpeyden aihe. Ihmisen, joka väittää olevansa kunnollinen puoliso, ei siksi pitäisikään luetteloida vaivojaan ja sijoituksiaan, vaan tuoda vaivannäkönsä tulos, eli puoliso, näytille. Voiko hän hyvin, tai ainakin paremmin kuin suhteen alkupuolella? Jos ei, niin perheellinen ei voi vierittää syytä pelkästään toisen luonteenvikojen, kehnouden tai olosuhteiden piikkiin. Perheellisyys on sen myöntämistä, että itselläkin on vastuuta ja vaikutusvaltaa. Se on sen sisäistämistä ettei hyvä puoliso raada ja näe vaivaa vain niillä tavoilla jotka itseä eniten huvittavat, vaan pyrkii vastaamaan juuri niihin tarpeisiin joita toisella on. Jos hellyydestä on hirveä puute, ei paljon lohduta että toinen on ostanut liput kalliille ulkomaanmatkalle. Jos haluaa yhteistä aikaa, ei ehkä ole onnellinen jos puoliso treenaa kaiken vapaa-aikansa pitääkseen vartalonsa kuosissa. Hyvää puolisoa kiinnostaa sen selvittäminen mitä toinen haluaa ja tarvitsee, sekä juuri niihin tarpeisiin vastaaminen. 

Tyypillinen tyytymätön puoliso kuitenkin valittaa kumppanistaan kuin tämä olisi kampaaja joka on laittanut päähän väärää väriä. Minä en nyt ole saanut haluamaani, ja vaikka selitys on olemassa, se jättää Minut tyytymättömäksi. Selitystä arvioidaan vain uskottavuuden kannalta. Mitään todellista huolta toisen hyvinvoinnista se ei herätä, puhumattakaan siitä että puolison pahoinvointi yhtään hävettäisi. Ja miksi se ei hävetä? Koska "jokainen on vastuussa itsestään"-ajattelu on sisäistetty perheelliselle sopimattomalla tavalla. Ei huomata, että perheen pitäisi olla yksi yksikkö jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Sille joka tämän ymmärtää, puolison väsymys ei ole vain selitys sille miksi palvelua ei tipu, vaan Hankaluus jota on heti ryhdyttävä helpottamaan. Sille joka ei näe perhettä yhtenä yksikkönä, on aivan loogista määritellä yhteiset ongelmat miten haluaa ja ryhtyä ratkomaankin niitä itsekseen, ellei peräti toisen selän takana. Tällöin päätetään yksikseen ja etukäteen ettei toisen kanssa "voi" keskustella, eli ettei keskusteleminen voi olla sen vaatiman vaivan arvoista, mistään myönnytyksistä ja sopimisista puhumattakaan. Jos toinen kertookin tarpeensa, mutta ne eivät ole juuri niitä mitä on valmis täyttämään, ne vähätellään kuoliaaksi. Toinen on hölmö ja vaativa pahoittaessaan mielensä asiasta joka on minusta pieni- vaikkei kuitenkaan niin pieni että olisin valmis antamaan periksi jotta toiselle tulisi hyvä mieli. Tai sitten mainittu asia on vähäpätöinen, eikä siitä pitäisi välittää kun teen toisaalla jotakin suurta ja loisteliasta- minulla tietysti on oikeus sanella millä tavalla toisen sopii asioista tuntea. Tässä mielenmaisemassa puoliso ei enää ole tasa-arvoinen kumppani vaan käsiteltävä, manipuloitava, huijattava olento jolla on omat, luultavasti vähintään yhtä itsekkäät päämääränsä. Tämän ajattelutavan sisäistänyt ihminen voi olla naimisissa, mutta perhettä hänellä ei ole. Perheen perusideana kun on asioista puhuminen ja yhdessä tekeminen, sekä tietysti toisen onnellisuudesta välittäminen ja hänen tunteidensa arvostaminen siltä pohjalta että jos asiat ovat tärkeitä hänelle, sitten ne ovat tärkeitä myös minulle. 

Usein syndroomaan liittyy myös taipumus vähätellä omaa vaikutusvaltaa. Ihmettelemme puolison äkillistä vihamielisyyttä, vaikka olemme vain asiallisesti sanoneet asioista, huomauttaneet epäkohdista tai vain kertoneet, mitä hän taas teki väärin . Vaan eikö ole elämän tärkeimmän rakkaussuhteen kontekstissa ihan hullua vaatia että toinen reagoisi sanomisiin viileän rationaalisesti kuin tylsähköihin uutisotsikoihin? Niin kauan kuin puolisolla on tunteita (mikä lienee se toivottava asiaintila), on kuitenkin mahdollista että hän reagoikin tunteella. Säikähtää tyytymättömyyttä, ahdistuu huomautuksesta, heittäytyy puolustuskannalle kun arvostelemme. Entä jos kaiken taustalla onkin epävarmuutta? Entä jos hän on yrittänyt parhaansa mukaan toimia hyvin, mutta tuntee saavansa niskaansa vain kylmää vettä? Perheellisen on hyväksyttävä myös olevansa rakastettu, eli loppujen lopuksi suurten ja monimutkaisten tunteiden kohde, ja opeteltava toimimaan sen mukaisesti. Hyvä alku on lakata käyttäytymästä kotosalla kuin ihminen jonka sanomisilla ja tekemisillä ei ole suurta merkitystä ja alkaa käyttäytymään kuin Tärkeä Ihminen jonka paha katsekin voi suistaa toisen epätoivon alhoon.

Nykyään osaamme tarkasti laskelmoida ihmissuhteiden antoisuutta, miellyttävyyyttä ja palkitsevuutta. Osaamme ajatella oikein hienoja ajatuksia itsestämme ja haluistamme. Ajan myötä olen kuitenkin kallistunut sille kannalle, että paljon rakentavampaa on tehdä puolison hyvinvoinnista kunnia-asia. Elämän ja ihmisten muuttuessa tavoitetta ei tietenkään voi pitää täysin saavutettuna, mutta hyvinvoinnin ja kasvun kyllä näkee. Sellaisten hetkien pitäisi olla ilon, ylpeyden ja onnistumisen hetkiä. Sellaisina hetkinä oma erinomaisuus puolisona ei ole vain omien puheenlahjojen varassa vaan selvästi erottuva fakta, vieläpä sellainen joka on nykymaailmassa kaikkea muuta kuin triviaali saavutus. Perheonnen mitta ei ole oma tyytyväisyys eikä näyttävien riitojen puuttuminen talosta. Mutta säteilevä puoliso? Se se voisi pikemminkin olla.

posted under , |

3 kommenttia:

Marra kirjoitti...

Paras kirjoitus parisuhteesta aikoihin missään :)

Itse olen viime aikoina miettinyt sitä, kuinka tärkeää on, että puolisot ovat tiimi ja selviävät elämän haasteista yhdessä ja ylipäätään suhtautuvat suhteeseensa niin, että me ollaan tiimi, tuetaan toisiamme, mennään yhdessä eteenpäin ja huomioidaan molempien tarpeet ja tehdään itsemme ja toisemme tietoisesti onnelliseksi ts. pyritään tekemään ja olemaan asioita, jotka tukee molempien onnellisuutta. Kun niin helposti tuntuu parisuhteissa käyvän juuri noin, kun tässäkin tekstissä kuvasit, että luetellaan toisen vikoja ja käännytään tavallaan toista vastaan. Sitten se toinen onkin yhtäkkiä vähän niin kuin vihollinen, vaikka oikeasti parisuhteen tai laajemmankin perheen kuuluisi olla tiimi, eikä toistensa vihollisia. Useampi ihminen olisi todella paljon onnellisempi tässä maassa, jos poistaisivat parisuhteestaan sen keskinäisen vihollisuutensa, missä ei ole MITÄÄN järkeä...

Saara R kirjoitti...

Kiva kuulla, itse ehdinkin jo miettiä jotta tulipa taas vähän sekava vuodatus. :)

Nykyään tuota "puoliso on vihollinen ja viisas on aina varuillaan"-ajattelua näkee tosi paljon. On hassua, että ihmisen odotetaan venyvän loputtomiin työnantajan takia, mutta itse valitun puolison suhteen pitää olla jatkuvasti varuillaan ja epäillä aina pahinta.

Matleena kirjoitti...

Aivan loistava kirjoitus! <3

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments