Velkaa luonnolta?

Vähän aikaa sitten valitin blogiystävälleni Marja Leenalle siitä miten kaikilla muilla tuntuu olevan paljon hauskemmat jumalat kuin minulla. Muut saavat jumaliltaan rukousvastauksia, tukea ja turvaa ja maallista menestystä. Minä saan vain kaikenlaisia kehitystehtäviä, vieläpä sellaisia jotka osoittavat että moraalissani on paljon kehittämisen varaa. Viimeisin kehitystehtäväni muistui taas mieleeni lueskellessani Bryan G. Nortonin kirjoituksia kestävästä kehityksestä. 

Kestävän kehityksen käsitteen ytimessä on ajatus tulevista sukupolvista joille olemme moraalisesti velvollisia tarjoamaan lähtökohdat yhtä hyvään elämään kuin itsellämme on ollut. Esimerkiksi luonnonvarojen käyttö yli luonnon uusiutumiskyvyn ja ympäristön pilaaminen ovat väärin koska ne vaarantavat tulevien sukupolvien mahdollisuuden nauttia kohtuullisen hyvästä elintasosta ja terveellisestä elinympäristöstä. Huomattavaa on, että koska ympäristöongelmat ovat luonteeltaan globaaleja, ei ole syytä tuudittautua itsetyytyväisyyteen kun oma tontti on hyvin hoidettu. Tilannetta jossa luontoa rasitetaan tavalla joka aiheuttaa korjaamatonta vahinkoa, on alettu kutsua velaksi elämiseksi. Ajatus lienee se, että tulevien sukupolvien käyttöön moraalisesti kuuluvia resursseja käytetään tämänhetkisen kulutustason ylläpitämiseksi.

Onko kestämättömän korkea kulutustasomme kuitenkaan velaksi elämistä? Ymmärtääkseni velka on sopimus johon velan antaja vapaaehtoisesti suostuu, esimerkiksi korkotuottojen toivossa. Koska tulevia sukupolvia ei vielä ole olemassa, he eivät mitenkään voi antaa suostumusta. Yksipuolista velanottoa ei ole olemassa vaan oma-aloitteinen toisen omaisuuden haltuunotto on varastamista, siinäkin tapauksessa että varas suunnittelisi myöhemmin palauttavansa varastamansa omaisuuden. Edelleen, velalle on tyypillistä että sitä myönnettäessä tarkistetaan velanottajan takaisinmaksukyky ja päästään yhteisymmärrykseen maksutavasta ja -aikataulusta. Ei tarvitse katsoa kansainvälisiä päästövähennysvääntöjä pidemmälle ymmärtääkseen että vaikkapa ilmastonmuutoskysymyksen osalta ollaan kaukana luonnon kannalta kestävän maksuohjelman hyväksymisestä. Epäselvää on sekin, millä valuutalla esimerkiksi sukupuuttoaalto on ajateltu maksettavaksi takaisin. Velanmaksuhalukkuus on suorastaan olematon, ja korkea elintasokin tuntuu yhtäkkiä surkealta köyhyydeltä kun Ympäristö sanoo että saatavia olisi rästissä. Jos Luonto olisi pankki josta länsimainen ihminen lähtisi pyytämään kulutusluottoa, veikkaan että suunnitelma tyssäisi siihen että todettaisiin ettei velallisella ole takaisinmaksukykyä, eikä oikein haluakaan. Kulutusluotto olisi kuitenkin kiva!

Jos velaksi eläminen on näin surkea vertaus kuvaamaan luonnonvarojen liikakäyttöä, voi vain ihmetellä, miksi ympäristöihmisetkin viljelevät sitä niin mielellään. Miksi on niin vaikea puhua asioista sellaisina kuin ne tosiasiassa näyttävät olevan? On vaikea yrittää lakata varastamasta, jos ei edes tiedä varastavansa. Asioiden selville saaminen puolestaan vaikeutuu huomattavasti jos niistä ei edes puhuta oikeilla käsitteillä. Ympäristön tilan ja vallalla olevan ympäristösuhteen moraalisen tason ymmärtämiselle termien tarkistaminen voisi olla tärkeä edistysaskel. Jos todellisuus ei miellytä, järkevä ratkaisu ei ole sievistelevä kielenkäyttö vaan se että yritämme ryhtyä elämään tavalla jota ei tarvitse hävetä.

posted under , , , |

2 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Mietin tuota samaa tämän vuoden ylikulutuspäivänä, kun itsekin sanoin, että elämme velaksi. Huono vertaus. Pikemminkin olemme perineet pääoman, jonka koroilla elelisimme mukavasti ja voisimme jättää pesämunan omille jälkeläisillemme koskemattomana perinnöksi - mutta mepäs elämmekin yli varojemme ja syömme pääomaa, kunnes sen tuotolla ei enää pysty elämään.

Hei, tämä vertaushan on niin kapitalistinen, että sen voisi porvarikin ymmärtää!

Saara R kirjoitti...

Juu, tuo on paljon parempi kuvaus tilanteesta. Tosin sillä isohkolla erolla ettei planeetta ole oikeastaan omaisuutta jonka käytöstä -esimerkiksi ilmakehän siedettävästä lämpötilasta ja kokonaisten eliölajien kohtalosta- meillä olisi moraalinen oikeus päättää kuten isotäti Elman perintöhopeista.
Luonnon näkeminen pelkästään sukpolvelta toiselle siirtyvänä resurssina on kuin Elma-vainaan perintöhopeat rohmuaisi yksi ennestään rikas sisarenpoika ja kaikki muut sukulaiset joiden toimeentulon perintö olisi voinut turvata, huomaisivat jääneensä perinnöttömiksi.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments