Rauhan saari

Kahvilassa iäkäs rouva kysyy minulta, saako ottaa pöydällä lojuvan lehden. ”Että näkee, onko se sota jo tulossa.” Minä olen vain pitänyt peukkuja sen puolesta etteivät Venäjän johdon edesottamukset aiheuttaisi Arkonalle viisumivaikeuksia vaan se pääsisi tänäkin vuonna ongelmitta esiintymään Wiezeen.

Jo aiemmin viikolla jouduin surukseni huomaamaan, että ruohonjuuritason politiikkaankin on hiipinyt huoli turvallisuudesta. Mitä tehdään, jos toritapahtumaan tuleekin aggressiivisia tyyppejä? Miten toimimme uhkaavissa tilanteissa? Siinä vaiheessa kun turvallisuuskysymyksen nostavat esille vuosikymmeniä aktiiveina toimineet käytännönläheiset ihmiset, tiedän että maailma on taas mennyt vähän enemmän ryppyyn. Tämän päivän uutisista selviää, ettei hyvin mene puoluekentän toisellakaan laidalla. Perussuomalaisten puoluetoimistoon on hyökätty, vastuunottajaksi on ilmoittautunut vihervasemmistoryhmittymä. Päivänpolitiikassa vihreä ex-ministeri heittelee suomettumiskommentteja, ilmiselvänä tarkoituksenaan hyödyntää venäjävastaista ilmapiiriä. Ennakkoluulot tuntuvat kasvavan syksyn sienten vauhtia. On tärkeämpää kuin koskaan muistaa, että Tosielämässä vastaan tulee kuitenkin vain yksilöitä, ei viiteryhmien inkarnaatioita. Ei kansallisuuksia, ei poliittisia liikkeitä, ei uskontoja. Ihmisiä vain, ja jos haluamme tietää millaisia he ovat, on yhä nähtävä tutustumisen verran vaivaa. Rauhan ihmisten on kerta kaikkiaan kieltäydyttävä lähtemästä näihin ennakkoluulojen kasvatustalkoisiin.

Irtisanomisaalto ulottuu nyt valtioonkin, mukaan lukien laitoksiin joissa irtisanomiset ovat ennen olleet tuntematon käsite. Koska valtion tehtäviä ei vastaavasti karsita, lopputulos on selvä jo nyt: entistä enemmän loppuunpalaneita ihmisiä, vaikeasti työllistyviä erityisasiantuntijoita kortistossa –sekä yhteiskunta jonka todellisuus on aivan toista kuin lakikirjasta löytyvät käsitykset siitä miten toimitaan. Mietin jo muutama vuosi sitten vastaan tullutta paljastusta siitä miten rakas kotikaupunki pystyi hoitamaan eräästä lakisääteisestä velvoitteesta vain 15% minimistä. Tilanne yksinkertaisesti todettiin. Kun resursseja parempaan ei kerta kaikkiaan ole, ei sanktioitakaan jakseta pelätä. Toivotaan vain että hyvä onni venyy ja kestää. 

Parikin tuttavaa on kahden kesken kysynyt minulta, mitä tästä kaikesta vielä tuleekaan. Pitääkö olla huolissaan? Siihen osaa mielestäni edelleen vastata viisaimmin pilkullinen ystäväni Kola. Huomiosta epätoivoisesti kilpailevien uutisotsikoiden keskellä on entistä tärkeämpää pitää huolta siitä että tolkku säilyy oman arjen kantavana voimana. Nyt on aika viljellä hiljaisuutta ja arjen kauneutta. On aika työskennellä oman elämän pitämiseksi rauhan saarena josta käsin pystyy tarvittaessa kannattelemaan muitakin vaikka rohkaisevilla sanoilla. On aika opetella uusia asioita ja niiden myötä hankkia lisää itseluottamusta. Aidon turvallisuuden siemenet ovat edelleen aivan toisaalla kuin uhossa ja aseidenkalistelussa. Ne ovat jokaisen ulottuvilla. Tänäänkin voi tehdä paljon ollakseen sellainen ihminen jollaisista jopa ylikansoituksessa kärsivässä maailmassa on pulaa. Tänäänkin voi omalta osaltaan päättää, millaista todellisuutta ympärilleen rakentaa, sikäli kun valita saa. Se on tärkeää, sillä rauhan ihminen on parempi turvatakuu kuin kenraali jonka käskettävänä on isoimmat paukut. Ainoa tapa jolla rauhan ihminen voi uhata ketään on vaikeneminen, pois meneminen ja poissa pysyminen. Siinä on enemmän kuin tarpeeksi, silloin kun koittaa olla yksi niistä jotka maailmaa kannattelevat.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments