Matkamuistoja Pravista

Ehdimme kuin ehdimmekin katsastamaan Hilma af Klintin näyttelyn Taidehallissa. Melko viime tinkaan se jäi, sillä näyttely on auki enää tämän viikon. Perjantaina ja lauantaina Taidehallissa on tosin pidennetyt aukioloajat, klo 20 asti, joten toivottavasti muutkin mattimyöhäset vielä ehtivät.

Näyttely oli läpileikkaus af Klintin tuotannosta. Esillä oli muutamia varhaisia töitä jotka edustivat perinteistä esittävää taidetta, mutta jo 1900-luvun alkuvuosina af Klint hylkäsi kasvit ja maisemat ja siirtyi abstrakteihin aiheisiin. Af Klint oli varhainen abstraktin kuvaustavan edustaja, ja näin teoksissa paljon tutkielmamaisuutta- kuin af Klint olisi kartoittanut ajatuksia ja kuvittanut Näkymätöntä. Teoksissa saattoi nähdä tutkielmia erilaisista muutoksista ja prosesseista, jotkut työt olivat kuin fraktaalikuvien etiäisiä. Toisissa töissä tutkittiin orgaanisiin muotoihin kätkeytyviä matemaattisia suhteita, vaihtoehtoisia polkuja jotka saivat alkunsa toisiaan muistuttavista lähtökohdista. Värit olivat harmonisia ja levollisia, ja selkeiden pintojen seassa oli usein yksityiskohtia, symboleita ja sanoja. Jotkut mieleenpainuvimmista teoksista olivat äärimmäisen yksinkertaisia ja äkkiseltään vaatimattomia tutkielmia jotka kuitenkin saivat katsojan kuitenkin kysymään "Miksi juuri noin?", "Miten tuo on juuri tuolla tavalla?"- teoksista tuli voimakas tunne, että abstrakteimmillaankin ne olivat nimenomaan kuvallisia esityksiä jotka taiteilija halusi tuoda esiin selkeästi. Oli kuin olisi katsellut salaisuuksia jotka olisivat aivan selviä asioita -jossakin toisessa maailmassa josta ne olivat tulleet.

Af Klintin taide oli ilman muuta monin tavoin aikaansa edellä. Tästäkin muodostui mielessäni uusi jännite, sillä toisaalta töissä oli jotakin läpeensä "1900-luvun alkumaista". Olen koko illan miettinyt, enkä vieläkään ole aivan varma, mistä se tunne oikein tuli. Oliko se keveissä viivoissa ja siveltimenkäytössä jossa oli jotakin art nouveaumaista, uteliaisuutta jota myöhempi abstrakti taide jolle Af Klintin kartoittama sielunmaisema oli jo tuttua maaperää jolla saapastella reippaasti, ei enää ole aivan tavoittanut? Vai oliko se harmonisessa, sovinnaisessa värien käytössä joka tutkielmissakin rakensi aina harmonioita ristiriitojen sijaan? Vai piilikö se jossakin aivan muussa? Monissa töissä af Klintin kiinnostus teosofiaan ja antroposofiaan tuli selvästi esiin symbolien ja tekstien muodossa, mutta nykypäivästä katsottuna töissä oli myös hienovaraisempia yhteyksiä mystiikkaan- samantapaisia tunnelmia kuin nykypäivään asti selviytyneessä teosofian kuvallisessa ilmaisussa. Muutoksen, vertailujen ja prosessien teemat eivät jääneet vain töiden sisään vaan tuntuvat kurottavan ajankin halki. Pysyvää tuntuu olevan vain se että af Klintin Näkymätön tuntuu kaikessa muuttuvaisuudessaankin olevan pohjimmiltaan ystävällismielinen ja rauhallinen paikka jolla on oma logiikkansa ja sisäinen järjestyksensä. Oli kuin af Klintin kuvat olisivat olleet matkamuistoja Pravista, Svarogin laista, joka slaavilaisessa uuspakanuudessa suositun näkemyksen mukaan on olemisen taso joka määrää sekä Sen mitä On, että myös kertoo että niin on hyvä ja oikein. Teosten kartoittama maailma on vieras ja kummallinen, kohtalokaskin, mutta pohjimmiltaan ystävällinen ja järjellinen.

Tiivistäen voisi kait sanoa, että tässäpä oli näyttely jota ei voi alkuunkaan ymmärtää, mutta jonka näkemisestä oli silti paljon iloa.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments