Ajoissa perääntymisestä

Ihan pelkkää kurpitsojen kaivertelua ja kotikokkailua ei elämäni vielä ole. Aurinkoisten tunnelmien vastapainoksi minulla oli hiljattain tilaisuus havainnoida lähietäisyydeltä sitä miten paha pärjää ja leviää arjen keskellä.

”Tottakai me valitsemme eettisen vaihtoehdon aina kun se on mahdollista.”, kertoi Päättäjä äänellä joka kertoi hänen olevan syvästi vakuuttunut eettisestä erinomaisuudestaan. Ja niinpä hän saattoi seuraavassa lauseessa tehdä selväksi sen että silloin kun eettisesti hyviä vaihtoehtoja ei ole tarjolla, hän valitsee silmää räpäyttämättä julmuuden. Eihän vaihtoehtoja silloin ole. Omien päämäärien kyseenalaistaminen ”vain” sillä perusteella että niiden saavuttaminen edellyttää julmuutta  tai muuta eettisesti paheksuttavaa toimintaa, ei ollut käynyt hänellä edes mielessä.  Hän otti omien halujensa ja tavoitteidensa erinomaisuuden annettuna ja oli valmis miettimään vain keinojen eettisyyttä vähäsen, jos tarjottimella sattuu olemaan monia vaihtoehtoja. Minusta Päättäjän moraalinen tila muistutti kaveria joka miettii, pitäisikö irtileikkautuneeseen jalkaan mahdollisesti laittaa laastari verenvuotoa tyrehdyttämään. Sitä hän ei tietenkään halunnut kuulla edes (tai etenkään) Eetikolta, ja siksi päätinkin säästää kohtaamisemme  anonyymien varoittavien esimerkkien kokoelmaani. 

Päättäjällämme on tietysti paljon seuraa vakaumuksessaan. Uutisvirran viimeaikaisista esimerkeistä merkittävmpänä tulee mieleen presidentti Barack Obaman puolustuspuhe ISIS-iskuja vastaan. Koska pahaa on olemassa, sitä vastaan tulee tietysti taistella pommittamalla ja tappamalla. Niin saadaan fanaatikot rauhoittumaan ja rakastamaan Länttä ja demokraattisia arvoja.  Jos minulla olisi ollut tilaisuus, olisin kysynyt presidentti Obamalta yhden kysymyksen: ”Eikö tätä menetelmää ole jo aikaisemmin kokeiltu, ja jos on, voisitko nimetä yhden kerran jolloin se on tuottanut kaiken sen menestyksen mitä on odotettu eikä yhtään isompia hankaluuksia?” Onko se tuonut joskus aitoa sopua pelokkaan alistumisen ja jopa vuosisatoja kestävän kaunan sijaan? Uskonnollinen fanatismi on hulluuden muoto, tietysti. Pommittaminen ja murhaaminen, puhumattakaan vankien kiduttamisesta, jopa vastauksena tapahtuneisiin julmuuksiin antaa ihmisille kuitenkin konkreettisia ja ymmärrettäviä syitä tuntea vihaa, nöyryytystä ja tuskaa. Minun uskoni näiden tunteiden jalostavaan vaikutukseen on täysi nolla, mutta ymmärrän toki olevani vähemmistössä.

Kaikkiin tavoittelemisen arvoisiin päämääriin on mahdollista päästä toimimalla hyveellisesti. Jos päämäärä näyttää sellaiselta jota ei ole mahdollista saavuttaa hyveellisin keinoin, on viisasta perääntyä. Luovuttamista ja heikkouden tunnustamista perääntymisen ei tarvitse merkitä. Lähtökohtaisesti kysymys on vain sitä että valitsee kärsivällisyyden tien. Eikä perääntymisen vaihtoehtona suinkaan ole oikotie onneen, vaan ainoastaan suuria toiveita joilla on tarkemmin tarkasteltuna suuri taipumus lässähtää. Jos päämäärä on tärkeä, on keskityttävä miettimään parempia keinoja jotka kuitenkin pysyvät hyvän tiellä. Pahalle ominaista on luvata tuloksia nopeasti,  mutta sen suuri ongelma on, etteivät pahat keinot juuri milloinkaan anna sitä mitä lupaavat, ainakaan ilman sivuvaikutuksia joiden rinnalla alkuperäinen ongelma kalpenee. 

Tärkeä alku hyvän tiellä on palauttaa omat halut ja tavoitteet säännöllistä kyseenalaistamista ja kriittistä tarkastelua ansaitsevien asioiden joukkoon. On opeteltava luopumaan tavoitteista silloin kun järki niin opastaa, ja pääteltävä etteivät ne ehkä ole niin hienoja miltä tuntuvat, jos näyttää siltä että niiden saavuttaminen vaatii eettisesti kyseenalaisiin keinoihin turvautumista. Hyvään pyrkivällä ihmisellä ei ole varaa pitää moraalista erinomaisuuttaan itsestäänselvyytenä ja käyttäytyä sen mukaisesti. Päinvastoin: on oltava jatkuvasti tietoinen erehtyväisyydestään, jatkuvasti valmis muuttamaan mieltään ja perääntymään, jos tilanne alkaa siltä näyttämään. Se on tietysti vaikeaa kun mieli tekisi paahtaa eteenpäin ja muutkin tekevät niin. Toisaalta ihmiset päätyvät usein tekemään suurta pahaa nimenomaan siitä syystä että vielä yhden askeleen ottaminen väärällä tiellä vaikuttaa paljon helpommalta ja palkitsevammalta kuin virheidensä tunnustaminen ja takaisin kääntyminen. Karmeinta jälkeä on perinteisesti syntynyt sellaisissa olosuhteissa joissa ympärillä on ollut samanmielinen enemmistö joka ei ole nähnyt hirmutöissäkään suurempaa ongelmaa ulkoistettuaan aivojen käytön sopivalle auktoriteetille. Hyvään pyrkivä ihminen ja itseään hyvänä pitävä ihminen ovatkin aivan eri maata.


On alettava luottamaan hyvään ja siihen että silläkin pärjää, silloinkin kun äkkiseltään näyttää siltä että joutuu ottamaan takapakkia, hillitsemään ja kieltämään itseään. Jättämään silleen ja perääntymään silloin kun pahalle ominaisia keinoja olisi vielä käytettävissä, olemaan hidas silloin kun periaatteista tinkiminen lupailee nopeita ja näyttäviä tuloksia. Emme tarvitse hyviä syitä ja selityksiä, vaan luottamusta siihen että emme tarvitse pahalle ominaisia keinoja.  Nykymaailmassa se luottamus täytyy usein rakentaa itse. Tarvitsemme kykyä olla tyytyväisiä siihen mihin hyveelliset keinot yltävät ja ymmärrystä siitä ettei muunlainen menestys ole aitoa. Kokemukseni on sellainen, että jos pystyy toimimaan näin järjenvastaiselta ja radikaalilta kuulostavalla tavalla, voi yllättyä myönteisesti.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments