Taiteiden yön hevifestarit!

Tämän postauksen ideasta kuuluu kiitos Marja Leenalle joka ehdotti, että voisin ryhtyä taiteiden yössä pakanametalli-dj:ksi. Matkalla Helsingistä kotipuoleen muistin, että juuri tuollaisten ideoiden toteuttamista vartenhan ihmisellä blogi on. Joten tervetuloa taiteiden yöhön (tai niiden pitkiksi venyneille jatkoille), joilla kuulemme pari pakanallisen metallimusiikin helmeä joille en ole aiemmin löytänyt tilaa blogissa.

Aloitetaan kevyesti Dalriadalla, jonka musiikki voi tätä nykyä olla Unkarin parhaita puolia. Igazi Tüzissa viehättää mustalaisviulujen ja tuplabasarin rakkausliitto. Mahtaako olla musiikkityyliä johon tuplabasari ei sopisi? Iloa lisää unkarin kieli, joka kuulostaa hauskalta laulettuna. Folkmetallissa englannin kieli ei jyrää läheskään siinä määrin kuin musiikkimaailmassa yleensä vaan äidinkielelläänkin levyttävät artistit voivat menestyä. Lyriikoihin perehtyminen on tietysti haastavampaa, mutta palkitsevaa sillä laulujen aiheet liittyvät usein perinteeseen tai mytologiaan. Miekkajamagiametalli on vain yksi osa genreä, esimerkiksi Dalriadan musiikissa on yhtä paljon folkkia kuin metallia. Ja toimiihan se!




Seuraavaksi kotimaista osaamista. Kotimainen pakanametalli on kansainvälisesti huipputasoa, mikä on ehkä yllättävääkin kun ottaa huomioon miten näkymätöntä suomenusko muuten on. "Pakanoilla on parhaat musat!", niin kuin meidän perheessä sanotaan. Amorphis laulaa englanniksi mutta ammentaa innoituksensa Kalevalan maailmasta. Skyforger on Ilmariselle, avaruuden Luojajumalalle omistettu albumi, joka onnistuu niin hyvin ettei se enää edes ole huvittavaa. Sky Is Mine on mahdollisesti levyn paras kappale. Mahdollisesti, sillä tällä levyllä kisa tittelistä on kova, ja jos pidät tästä kappaleesta, kannattaisi etsiä käsiin koko levy. Ehkä myös pari seuraavaa. Sky Is Mine on vakava avaruusbiisi: kitarat tuikkivat viileästi kuin tähdet, lyriikka on koskettava ja kaikki on muutenkin täydellistä. 



Raskain ja ehkä paras kappale viimeiseksi. Se tulee tietysti Venäjän parhaisiin puoliin kuuluvalta Arkonalta, jota ilman minun järjestämäni festarit vain eivät ole täydelliset. Tätä kappaletta olen kuunnellut tällä viikolla paljon, koska olen ollut terapian tarpeessa. Pääsin viime viikonloppuna todistamaan rasistin kovaäänistä avautumista keskellä Virkkalaa. Tämän vuoden uusiutuvat luonnonvarat ehtyivät taas muutaman päivän edellisvuotta aikaisemmin. Lehdessä sanottiin, että loppuvuosi eletään velaksi. Mutta en minä ainakaan tiedä, miten luonnolta otettua velkaa on suunniteltu maksettavaksi takaisin kun se ilmenee sukupuuttoaallon kiihtymisenä, maaperän köyhtymisenä ja eroosiona, vesipulana, merenpinnan nousuna ja ilmastonmuutoksena. Hesarin kirjoitus työelämän kasvavasta julmuudesta ja pinnallisuudesta aiheutti puolestaan täysimittaisen ihmiskammokohtauksen. Sanalla sanoen, olin melko synkällä päällä kunnes pistin Vozrozhdenien koneeseen. Kappaleen alkaessa tulee kieltä taitamattomallekin selväksi että myös Mashan sietokykyä koettelee kovin se miten synkkyyttä ja sotaa on nähty tuhat vuotta. Mutta Esivanhemmat ovat yhä maisemissa, toivo ja satumainen kauneus pilkahtelevat yhä pimeyden keskellä. ”Грядет возрождение!”, uusi alku koittaa. Tämä kappale muistuttaa minua siitä etteivät synkät uutiset ole sittenkään koko totuus.



Toivottavasti viihdyitte pikku festareillani!

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments