Projekti 333, 8.viikko: Asioita joiden on hyvä kestää / Project 333, week 8: Things that last

Olen joskus hiukan huvittunut siihen miten sekaisin vaatteista pitäminen usein menee ostamisesta pitämisen kanssa. Minä pidän vaatteistani, ja olen varma että se selittää sen miten monet vaatteet projektivaatekaapissakin ovat monta vuotta vanhoja. Jotkut ovat saavuttaneet pitkän iän hellän hoivan ja huollon ansiosta. Sen sijaan että ne olisi heitetty pois ensimmäisten nuhjaantumisen merkkien tai pienen rikkoutumisen myötä, ne ovat päässeet korjattaviksi tai värikylpyyn. Ammattiavun hakeminenkin on vaikuttanut hyvältä vaihtoehdolta, kun omat taidot ovat loppuneet. Minua harmittaa aina kun jokin vaate kulahtaa käyttökelvottomaksi. Yritän ostaa vain sellaista mitä näen itseni pitämässä monta vuotta. Miksi tyytyisin vähempään?

Ikävä kyllä ihastumisen ja kyllästymisen syklissä pyöriminen kuulostaa jännittävämmältä kuin mieleisten vaatteiden huoltaminen ja käyttäminen loppuun. Trendien perässä juoksemisessa on enemmän puuhaa, alituisessa ostamisessa, mielen muuttamisessa ja poisheittämisessä on toimintaa ja jutun juurta. Vuosi vuodelta huomaan kuitenkin selvemmin, että pohjimmiltaan draama on tylsää. Homma ei oikein etene, on vain sykli vähäisine variaatioineen. Miten uusi rakkausvaate eroaa edellisestä, välttyykö se kirppiskasalta yhtään varmemmin? Se ymmärretään luonnolliseksi, ihan kuin ihastumisen ja kyllästymisen lisäksi ei muuta olisikaan. Se on se sama kaava joka väittää että häiden jälkeen seuraava merkittävä parisuhteen etappi on ero. Ei ole ihan helppo tehtävä selittää tietämättömälle, miksi kärsivällinen rakastaminen ja pitkä rauhallinen liitto ovat ne hyvät vaihtoehdot. Näin asia kuitenkin on, ja kaukaisen heijastuksen siitä mistä on kysymys voi kuka tahansa nähdä kunnostaessaan lempivaatetta uudenveroiseksi sen sijaan että heittäisi sen pois. Ihastumiselta ja tylsistymiseltä puuttuu syvyys, ja se on todellinen, iso ongelma. Eikö ole jotenkin kuluttavaa, sekä mielelle että ympäristölle, investoida kerta toisensa jälkeen asioihin jotka ovat vielä häilyväisempiä kuin niiden olisi välttämätöntä olla ja julistaa suurta rakkauttaan uusiin löytöihin vain saadakseen selville että rakkaus kestää hädintuskin sesongin ajan?

Minusta maailma on jo nykyisellään vähän turhan levoton ja kiireinen. Onneksi rauhaakin voi viljellä, vaikka sitten vaatekaapista alkaen. Näin syksyn tultua on mukavaa pukeutua taas vihreään neuleliiviin joka on ollut alkusyksyn ykkösvaate jo ainakin kuusi vuotta. Sadesäällä on huoletonta hypätä hameeseen jonka säänkestävyys on huolella testattu jo monena syksynä. Tutut vaatteet eivät yleensä aiheuta ikäviä yllätyksiä menossa. Ajan kuluessa niihin alkaa tarttua muistoja. Muodin orjuus hellittyy, ja oma tyylitaju saa mahdollisuuden kehittyä.

Sometimes I'm amused how easy it has become to equate liking clothes to liking shopping. I like my wardrobe, and am quite sure that this explains how many items in my project wardrobe are several years old. Some have achieved their age due to good care and repairs. Instead of throwing things away when first signs of wear and tear have appeared, I have opted to put them into repair pile or given them a nice dye bath. Even seeking professional help has been an option when my skills haven't been enough to extend the life of a beloved item. I always try to buy only things I can see myself wearing for many years. Why should I settle for anything less? 

Unfortunately, rolling in the cycle of having a crush, changing one's mind and getting bored sounds more exciting than patiently buying a nice wardrobe and maintaining clothes until they truly are beyond repair.Yet, I am becoming more and more convinced of that all this drama is rather superficial and boring. Things don't get anywhere, there is only the cycle with minor variations of the basic theme. How is this new coveted item different from the last sartorial crush? Will it avoid falling out of favor and into the donation pile any longer than its predecessor did? This is seen as normal and natural, as if the cycle is all there is to the matter. It's the same line of thought that claims that after the wedding, the next interesting thing that could take place in one's love life is divorce. Explaining to an ignorant person why it is better to love patiently and strive for a long marriage, is not all that easy. A reflection of this logic can be seen by anyone who repairs an old favorite piece of clothing instead of throwing it away. Cycle of crush and boredom lacks depth, and that is a real, huge issue. Isn't it somewhat consuming, both to one's mind and the environment, to invest again and again in things that are more fleeting than necessary, to proclaim one's love only to discover that this great love lasted barely until the end of the season?

I think the world is a bit too hectic and restless as is. It's a good thing that also peace can be cultivated. Cultivating peace could start from as prosaic place as one's wardrobe. Now that the fall has arrived, it's lovely to wear my green knitted vest that has been my favorite pick for early fall for at least six years. On a rainy day, it's easy to jump into a skirt I know to be weatherproof because I've worn it so long. Trusted clothes seldom cause awkward surprises. As time passes, they start gathering memories. One's individual sense of style has a chance to grow, a slave to fashion can drop her chains.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments