Mutkan kautta kohti vaatimattomuuden hyvettä

Samalla kun olen oppinut huolehtimaan itsestäni entistä paremmin, olen törmännyt monta kertaa ilmiöön jota olen alkanut kutsua hiljaiseksi itseinhoksi. Miten (etenkin naiset) ohjataan kulttuurissamme vähättelemään ja laiminlyömään omaa hyvinvointia. Kaikki ymmärtävät kun yksineläjä sanoo syövänsä vähän mitä sattuu koska eihän sitä nyt viitsi kunnon ruokaa laittaa vain itselleen. Kotona kuljetaan ryysyissä, ollaanhan tässä vain itsekseen. Rahan käyttäminen huvitteluun tai siihen että ostaa itselleen muuta kuin halvinta laatua on niin ikään pahasta. On kuin ihmisten suurimpien pelkojen listalla olisi pelko siitä että ihmiset kuvittelevat tuon panostavan vain itseensä- ja se kaikki on varmasti pois muilta. Ainakin nälkämaan lapsilta.

En nyt tietenkään sano etteikö kerskakulutus ole ongelma, tai etteikö keskivertoihmisen hyväntekeväisyystottumuksissa olisi petrattavaa. Haluan nyt ainoastaan kiinnittää huomiota tuohon vain-sanaan. Se nimittäin kertoo, ettemme ole vaatimattomia, vähään tyytyviä ja helppohoitoisia esimerkiksi siksi että olisimme ymmärtäneet vaatimattomuuden ja kohtuullisuuden olevan suuria hyveitä vaan siksi ettei omilla tarpeilla ole muka väliä.

Hyveajattelun perusteisiin kuuluu ymmärrys siitä että hyvettä toteuttava toiminta voi nousta ainoastaan hyveellisistä motiiveista. Ei riitä että teot ainoastaan näyttävät oikeilta. Niin kauan kuin toiminta ei nouse yrityksestä toteuttaa jotakin hyvettä, sen oikeansuuntaisuus on pohjimmiltaan sattumaa tai hyvää onnea. Pahimmassa tapauksessa oikeansuuntaisuus on peräti näennäistä- ja sellainenhan tilanne on selkeästi vaikkapa silloin jos tekoa motivoi selvä pahe. Tiedämmehän, että pahetta toteuttavat teot näyttävät hyviltä vain jos niitä tarkastelee pinnallisesti ja kapea-alaisesti. Laajemmassa perspektiivissä ja pitkällä tähtäimellä tarkastettuna niistä seuraa enimmäkseen huonoja asioita- mikä onkin täsmälleen se syy miksi tiettyjä taipumuksia nimitetään paheiksi. Pahe ei ole vältettävää siksi että se on jotenkin ikävänoloinen juttu josta joku voi sanoa hyihyi, vaan kyllä siihen on olemassa selvät syyt jotka ajatteleva voi löytää. Eikö tilanne olekin jotakuinkin tämä silloin jos ihminen toimii vaikkapa näennäisen vaatimattomasti koska ei mielestään ansaitse hyvää? 
Eikö sellaisesta käytöksestä ilmenevä "vaatimattomuus" eroakin epäedullisesti sellaisesta vaatimattomuudesta jonka taustalla on ymmärrys hyvästä ja pyrkimys siihen? Eikö itsensä rankaiseminen ja laiminlyöminen synnytäkin hitaasti pahoinvointia ja katkeruutta? No toki. Ja se heijastuu laajemmaltikin, esimerkiksi niin että monet ihmiset juoksevat karkuun jo kuullessaan sanan "downshiftaus" ajatellessaan näitä hapannaamaisia itsensäkieltäjiä.

Ongelmaan on olemassa yksinkertainen parannuskeino. Aina kun saa itsensä kiinni vain-ajattelusta, kannattaa toimia täsmälleen päinvastoin kuin vähättelevä ajatus neuvoo tekemään. Nähdä vaivaa itsensä eteen. Jopa vähän hemmotella itseään. Tehdä asioita ilman ylevämpää syytä kuin oma ilo.Aluksi se tuntuu itsekkäältä, vähän paheelliselta ja epäilyttävältä. Mutta vain-ajattelun rippeiden vähitellen poistuessa systeemistä terveen itsestä välittämisen tieltä, vaatimattomuuden hyve tekee kyllä näyttävän paluun. Nyt se vain on sellaista kuin pitääkin: tyytyväistä, kevyttä, miellyttävää ja elämänlaatua parantavaa. Ei itsensä kieltämistä vaan sen toteuttamista. Ei kaiken kivan ohitse lipumisen sivusta seuraamista, vaan keskittymistä parhaisiin asioihin.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments