Maailmanuskonnontunnilla: koita lakata varastamasta, sanoivat Kāne ja Ku

”On olemassa lukemattomia uskontoja, jotka kaikki väittävät olevansa oikeassa. Se on älytöntä”, kuuluu eräs klassisista ateismin puolustuksista. Väite on loogisesti virheellinen, sillä se vaatii taustaoletuksekseen monoteismin. Monoteismin vallasta länsimaisessa ajattelussa taas kertoo paljon se, miten vaikea uskontokriitikonkaan on tätä huomata. Polyteismi puolestaan on näkemys jonka mukaan kaikki ovat väärässä- mutta jonka mukaan hyvällä tahdolla kaikista uskonnoista voi myös löytää viisauden siruja ja jälkiä. Olennaista ei ole päästä selville oikeasta opista tai siitä kuka jumalaksi väitetty olio on varmasti olemassa ja kuka ei. Tärkeämpää on elää ystävällisissä väleissä Todellisuuden kanssa. Maailma on sielullinen kaikkialla, toiset paikat vain ovat tutumpia kuin toiset. Siltä pohjalta, on maailman luonnollisin asia että suomipakana löysi tilaisuuden koittaessa itsensä Pu'ukohola Heiau:sta tervehtimässä havaijilaisia jumalia. 

Havaijin kielen valkoihoista tarkoittava sana on haole, joka tarkoittaa ”löylytöntä”. Tänäkin päivänä termiä käytetään sekä kuvailevassa että loukkaavassa merkityksessä. Nimitys juontaa juurensa ensimmäisten Havaijille saapuneiden eurooppalaisten tavasta tervehtiä kättelemällä. Havaijilaisista kätteleminen vaikutti itsekkäältä ja epäkohteliaalta- heidän tapanaan oli tervehtiä painamalla otsansa vastakkain ja jakaa hengityksensä, löylynsä. Se on avointa, ystävällistä ja epäitsekästä. Pitäessään kiinni rajoistaan on helppoa rajata ulkopuolelleen maailma, pitäessään kiinni siitä mikä Tiedetään Todeksi, unohtaa pian kokonaan että joskus elämä on satua.

”Tämä taitaakin olla eksoottisempi näky näillä main. Lumenvalkoinen eurooppalainen uhraamassa hyvien tapojen mukaan.” , mietin tervehdittyäni paikallisia jumalia, kuumaa farkunsinistä taivasta, hiekkamaata ja vähän matkan päässä rauhallisesti kimaltavaa Tyynenmeren rantaa ja esitettyäni ne tavalliset matkalaisen pyynnöt: ystävällisyyttä, suojelusta sekä viisautta sen verran että matka olisi huvin lisäksi myös hyödyksi."
”No niinpä onkin. Viimeiset muutama sata vuotta teilläpäin on jaettu asioita korkeintaan ihmisten kesken. Tänäkin päivänä saatte helposti riidan pystyyn turhista tavaroista.”
”Minä yritän olla viisaampi ja sivistyneempi.”
”Se on hyvä, eikä se varmaankaan ole helppoa. Tässäpä sinulle toinenkin ajatus. Se joka  anastaa toisen hallusta irtainta omaisuutta, on varas. Siis sellainen joka ottaa oikeudettomasti ja lupaa kysymättä. Eikö kulttuuriinne kuulukin olennaisesti, etteivät maa, luonto ja luontokappaleet ole koskaan ”toinen” josta laki puhuu?”
”Niin se taitaa olla. Harva se viikko törmään ihmisiin joilla on kova tarve korostaa miten eläimet ovat ”vain” eläimiä. Muulla luonnolla ei taida olla heille sitäkään vähäistä arvoa. Se on vain resurssi jota voi käyttää miten huvittaa.”
”Mutta ympäristöeetikkona sinä tiedät hyvin, että sellaiset ihmiset ovat kammottavan erehdyksen vallassa.”
”Tiedän toki.”
”Olet varmaankin myös sitä mieltä, että vasta tieto jota osataan soveltaa omaan toimintaan, on ymmärrystä.”
”Olenhan minä.”
”Onko siis mielestäsi johdonmukaista ajatella, että aina kun liikut luonnossa varomattomasti, silloin kun pidät arkisen elämäsi rikkautta ja helppoutta itsestäänselvyytenä, kun istutat, otat luonnonantimia tai hankit tavaroita muistamatta jumalia ja välinpitämättömällä mielellä, oikeastaan varastat? Silloin käyttäydyt kuin diktaattori, kuin ihminen joka ei ymmärrä ollenkaan sielullisen luonnon päälle. Rehellinen ja kunniallinen ihminen, sellainen ihminen joka aidosti arvostaa luontoa, kysyy luvan ja käyttäytyy kohteliaasti. Hän näkee ympärillään muutakin kuin ihmiset. Sellainen ihminen voi tietysti pitää jumalia ja haltijoita vain vertauskuvina, mutta tässä tapauksessa vertauskuvatkin ovat hyödyllisiä.”
”Kyllä sen näinkin voisi nähdä. Mutta, arvoisat Havaijin jumalat, eihän kukaan nykyään ajattele tuolla tavalla. Jopa minun on tavattoman vaikea ajatella että sielullinen luonto olisi noin läpitunkeva. ”
"Asgardin tietotoimisto muuten kertoo, että askartelet paraikaa kiitollisuuden ja tyytyväisyyden hyveiden parissa. Pitääkö vielä paikkansa?"
"Kyllä vaan."
”No tämä tehtävä sopii hyvin sen jatkoksi: koita lakata varastamasta ja nähdä itsesi entistä selvemmin bioottisen yhteisön kansalaisena, niin kuin ympäristöeetikoksi sanotaan. Pidä mielessäsi, että sinulla on paljon aihetta kiitollisuuteen ja tyytyväisyyteen. Mitä sitten, jos muut pitävät sinua entistäkin pehmeäpäisempänä? Et sinä vakavasti puhuen hae varkaiden arvostusta, vaan olet pohjimmiltaan viisauden ystävä. Olet luvannut itsellesi koittaa toimia viisaasti. Edes sillä ei ole väliä, uskotko luonnon kuuntelevan ja ymmärtävän sinua. Kysymyshän on sinun käyttäytymisestäsi ja sinun hyveellisyydestäsi. Hyve kait on mielestäsi itseisarvollinen, ei jotakin jota kannattaa harjoittaa vain kun muut katsovat?”
”Kyllä se niin on."
"Joten, koita lakata varastamasta ja arvostele itse, onko harjoitus terveellinen."
"No minäpä koitan. Kiitoksia vaan ajatuksesta."

Olen nyt koittanut "olla varastamatta" pitkälti toista kuukautta. Se on juuri niin hankalaa kuin ounastelinkin. Kun noudan kasvimaalta auringonlämmintä kesäkurpitsaa, ilo ja kiitollisuus on vielä helppo muistaa. Lastatessani marketissa ostoskärryyn pakattuja ruoka-aineita joiden etiketeissä komeilevat vain teollisuuslaitoksen tiedot, se on jo vaikeampaa. Jotain kuitenkin on tekeillä. Jollain tavalla askel on hieman kevyempi. Nostan sateen jälkeen asvaltille eksyneen kastemadon tien sivuun. Muistan paahtavan auringon ja rannattoman meren, niin kaukana että se tuntuu yhtä kaukaiselta kuin Kāne, Ku, Kamoho ja kumppanit. Jos elämä on satua, kaikella ja millä tahansa voi kuitenkin olla väliä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments