Pää edellä projekti 333:een / Head first into project 333

Pyykkivuoren kanssa kamppaillessa alkoi tuntua kovasti siltä että kaukomatkailun sijasta voisin koittaa palata ruotuun ja alkaa taas houkuttelemaan kansaa yksinkertaistamisen pariin. Eipä tuo tekisi pahaa itsellenikään. Päätin aloittaa projekti 333:ssa uuden kauden. Hetki oli siinä mielessä hyvä että vauhdikkaan kevätkauden jälkeen minulla ei ole siistejä maalaismekkoja ennen kuin ehdin ommella lisää. On siis pakko käyttää enemmän muita vaatteita. Toisaalta en nyt ehtinyt suunnitella 333:n kelkkaan hyppäämistä pidemmälti. Päätinkin yksinkertaisesti koostaa 33:n varastoni ”mitä kaapista käteen sattuu”-menetelmällä. Yhden myönnytyksen päätin tehdä. En laske kenkiä 33:n vaatteen varastooni, sillä minulla on ongelmajalat jotka pysyvät hyvässä kunnossa vain vaihtelemalla kenkiä hyvin ahkerasti. Juuri nyt lisähaasteena on vielä tukisidettä tarvitseva jalka. Sen paraneminen kun ei jostain syystä oikein edistynyt Havaijilla. Ehkä tätä kuitenkin tasapainottaa se että ajattelin laskea päähuivini mukaan? 

Tähän mennessä haaste on alkanut hyvin. Viikon alkaessa lämpömittarimme näytti 13 astetta, eikä siis ollut vaaraa siitä että olisin alkanut täyttämään listaa hellekamppeilla joille ei ehkä ole syyskuussa yhtään käyttöä. Lisäksi ensimmäiselle viikolle osui pitkä käräjäpäivä, enkä siten päässyt unohtamaan bleiseriäkään listalta. Ja nyt säätiedotus lupaa pitkää hellejaksoa. Seuraavana haasteena on tehdä hyviä valintoja hellesäälle.

Vaatekaappi ensimmäisen viikon jälkeen:
1.       ruskea neuletoppi
2.       ruskea neuletakki (muodostaa ruskean topin kanssa twinsetin)
3.      pitkä  farkkuhame
4.       musta sateenpitävä takki
5.       ruskea laukku
6.       burgundi kietaisuhame
7.       vaaleanpunainen toppi
8.       harmaa bleiseri
9.       vaihtokorvikset (vaaleanpunaiset helmet)
10.   violetti kesämekko
11.   kirkkaanvihreä silkkihuivi
12.   puinen rannekoru
13. aurinkolasit (oikeastaan niitä on kahdet, omansa silmälaseille ja piilareille)

As I struggled with my post-travel laundry mountain, I felt that my life really needed some extra simplicity. A new season of Project 333 was just starting, so I decided to hop right in. I didn't have time to carefully plan my wardrobe. So I am just making the list up as I go. I am going to exclude shoes from my wardrobe. I have foot issues that require very frequent shoe changes and thus, a largish shoe collection. On the other hand, I am planning to include my headscarves. 

On first week, the world has been rather cooperative. We started the week with very cool temps around 13C and therefore my first picks were warm clothing that will be great to have in September. I also had a long court day, and so remembered to add some smart clothes. Since yesterday, temperatures have been high again. My next challenge is to make some wise choices for hot weather.

My Project 333 list after 1st week:
1. brown knit top 
2. brown cardi (second piece of a twinset)
3. maxi skirt in denim
4. black rainproof coat
5. brown bag
6.burgundy wrap skirt
7. pink top
8. grey blazer
9. earrings (pink pearls. I did allow myself one pair of "free" earrings)
10. purple maxi dress
11. bright green silk scarf
12. wooden bracelet
13. sunglasses (I actually have two pairs, one fits with glasses)



    



5 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Tämä voi olla todella hyvä hetki aloittaa tuo projekti. Ei tarvita niin monta kerrosta kuin talvella, eikä Suomen heinäkuu välttämättä eroa paljonkaan syyskuusta sateisuudeltaan ja lämpötilaltaan... Melkeinpä houkuttaisi kokeilla joskus. Minulle voisi olla helppokin, koska en yleensä tarvitse hienoja vaatteita enkä käytä koruja. Toisaalta en olisi inspiraatioksi kenellekään, koska kukaan ei halua kulkea tällaisissa röntteissä.

Lasketaanko alusvaatteet mukaan? Tykkään pestä täysiä koneellisia, joten niistä tulisi lukumäärää.

Saara R kirjoitti...

Hyviä pointteja. En kyllä tiedä, olenko minäkään mikään inspiroivuuden huippu maksihameineni ja huiveineni, mutta se näkee joka yrittää!

Itse olen alkanut käyttää koruja, ja muutenkin tiedossa on monenlaista menoa. Siitä tulee kyllä lisää haastetta. Onneksi ei-maalaismekkoinen vaatevarastoni on kuitenkin säilynyt kohtuullisen kokoisena.

Alusvaatteita ei lasketa, ei myöskään koti- eikä urheiluvaatteita.

Mama Elf kirjoitti...

Olen monta kertaa ajatellut ottavani osaa kunnolla tuohon projektiin, mutta toisaalta oma vaatevarastoni tuskin mene e paljon 33 ohi, kun otetaan ne sallitut römppävaatteet pois- siis puutarhuroiminen ja talon remppaaminen vaativat sellaista...Kengät mullakin varmaan tarttis laittaa erikoissäännöksi vähän samasta syystä kuin sulla, vaikka ei niitäkään ihan hirveästi ole käytössä.

Mielenkiinnolla odotan lisäpostauksia siitä kuinka lista sinulla kehittyy!

loves2spin kirjoitti...

Good luck with your challenge!

Saara R kirjoitti...

Mama Elf: "Mitä kaapista käteen sattuu"-menetelmä taitaa toimia sitä paremmin, mitä kohtuullisempi vaatevarasto ennestään on.

Uskon projektista olevan hyötyä myös muuhunkin kuin kulutuskrapulan parantamiseen. Voi ehkä inspiroida muita. Pääsee hiomaan tyyliään. Tyytyväisyyskin varmasti kehittyy kun huomaa, että 333 on riittävästi, ja vaihtelullekin on tilaa.

Ajattelin päivittää projektin edistymisestä viikottain.

Loves2spin: Thanks! I expect it to be lots of fun.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments