Muistilappuja itselle: sanan mahdista

Suurta tervehtimättömyyskeskustelua on seurannut viikonloppuna suuri ilkeilykeskustelu (johon Merja Kyllönen ehti kirjoittamaan tämän hyvän puheenvuoron). Keittiöpsykologeilla on paljon selityksiä sille miksi ilkeilyn kulttuuri kukoistaa netin lisäksi myös reaalimaailmassa. Koska en ole talon psykologi, minulle riittää AA:n kuuluisaksi tekemä logiikka. Juoppo juo, koska on juoppo ja ihmiset ovat toisilleen julmia koska ovat julmia. Julmuutta voi selittää monellakin syyllä, mutta perimmäisin lääke tähänkin paheeseen on mielestäni se että ensinnäkin myönnämme, että julmuus ei ole vain kaukana Ulkomaailmassa sijaitseva ongelma vaan vakava pahe johon minäkin voin sortua koska vain, jos en pidä visusti varaani. Toiseksi on lakattava haluamasta olla julma. Sokratesta mukaellen, pitäisi lakata kuvittelemasta pahaa hyväksi, oikeutetuksi tai käyväksi keinoksi tavoitella sitä mitä haluamme. Ilkeyden tapauksessa, pitäisi lakata ajattelemasta että ilkeily on viatonta hupia, jotenkin hyväksyttävä tapa purkaa paineita, tai jotakin johon meillä on toisinaan oikeus. Meidän kaikkien pitäisi lakata kuvittelemasta olevamme niin vähäpätöisiä olentoja ettei sanomisillamme ole mitään todellista merkitystä. Kyllä on, vaikka puhuisimme anonyymisti bittiavaruuden pimeydessä. Sanovat, että hyvin osuneilla kauniilla sanoilla voi pelastaa toisen päivän. Sanovat myös, että pahat sanat voivat haavoittaa eliniäksi. Päättelen tästä, että hyvän mielen levittäminen vaatii sen verran työtä ettei muuhun pitäisi paljon aikaa eikä energiaa liietä.

Syiden etsimisen sijasta minusta on rakentavampaa miettiä, mitä voisin tehdä asialle. Voin ottaa vastuuta sanomisistani ja siitä millaista maailmaa ne rakentavat. Voin yrittää välttää öyhöttämistä silloinkin kun minulla olisi siihen oikeus tai silloin kun muut ihmiset ovat niin ärsyttäviä tai muuten viallisia että olisivat ansainneet vähintään ilkeän piikin. Silloin voin pitää suuni kiinni, mutta toisaalta voin avata sen silloin kun näen muita kohdeltavan huonosti. Voin yrittää ilmaista itseni niin rauhallisesti ja selkeästi ettei esimerkiksi huumoriani ymmärretä ihan väärin. Voin kannustaa muita positiivisesti. Voin vältellä vastaantulijoiden vikojen kaivelemista oikein tarmokkaasti ja yrittää nähdä muissa sen sijaan hyvää- myös silloinkin kun se vaatii erityistä ajatusponnistelua. Aina voin valita ponnistelun, silloinkin kun mieli tekisi sanoa jotakin häijyä. Jos näissä yritelmissä onnistun, tuloksena on että ympärilläni on vähemmän pahoinvointia.

Sen sijaan että koittaisin keksiä hyviä syitä, selityksiä ja oikeutuksia huonolle käytökselleni, voin välillä miettiä, mistä haluni loukata todella johtuu. Silloin kun olen näin tehnyt, olen huomannut että vaikka vastassani olisi niinkin harvinainen olento kuin todella paha ihminen, perimmäinen syyni on oma pahaoloni ja omat paheeni. Niihin joiden viaksi voi lukea vain jonkin ärsyttävän ominaisuuden, tämä tietysti pätee moninkertaisesti. Kärsimättömyys, turhautuminen, voimaton kiukku, kateus, muutamia mainitakseni. Nämä tuntemukset eivät kuitenkaan helpota sillä että puran niitä heittäytymällä häijyksi. Sen sijaan niihin auttaa itsestä huolehtiminen ja oman elämän järjestäminen siedettäväksi. Hyvä huolenpito itsestä on ykköslääke maailmantuskaa vastaan. Tietysti supererogatorisiin mittoihin paisunut hyveellisyys olisi vielä tehokkaampaa, mutta itsestä huolehtiminen on mahdollista myös meille joilla on ajoittain haasteita siedettävänä ihmisenä olemisen kanssa. Pelkästään kunnon yöunet ja kylläisyys leppoistavat kummasti, ja silloin kun omat asiat ovat oikein hyvin, jaksaa maailman ongelmia ratkoa aidosti rakentavilla tavoilla eikä ilkeilyyn tunne minkäänlaista tarvetta. Kärsimättömyyteen auttaa kärsivällisyyden harjoittaminen ja kiireen minimoiminen. Turhautumiseen ja voimattomuuteen auttaa se että tekee hyvää niin paljon kuin voi. Kateuteen auttaa kiitollisuuden ja tyytyväisyyden viljeleminen, maailmantuskaan kauneuden viljeleminen. Hyökkääminen on pahalle ominainen tapa toimia, hyvälle ominaista puolestaan on viljellä, rakentaa, kasvattaa ja vaalia. 

posted under , |

2 kommenttia:

Marmustoi kirjoitti...

Kiitos tästä jutusta, Saara. Olen niin samaa mieltä kanssasi tuosta pahuuden mahdollisuudesta meissä jokaisessa. Juttusi inspiroi sen verran, että kirjoitin siitä omaankin blogiini. Mukavaa viikkoa!http://marmustoi.blogspot.fi/2014/07/ilkeilyn-kulttuurissa.html

Saara R kirjoitti...

Olipa mukava kuulla. Kävin lukemassa juttusi, sekin oli hyvä puheenvuoro. Näitä tarvitaan.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments