Ehkä raiskasi, ehkä ei

Helsingin poliisilaitos on saanut osakseen julkista paheksuntaa tiedotettuaan sosiaalisessa mediassa perättömien raiskausilmoitusten yleistymisestä. Tiedotteen epämuodollinen sävy saattoi mennä hutiin. Poliisia kuitenkin kritisoitiin myös siitä että perättömien ilmoitusten runsauden esiinnostaminen syyllisti raiskauksen uhreja. Sellainen väite on paitsi typerä (siis millä logiikalla perättömistä ilmiannoista tiedottaminen syyllistää todellisten rikosten uhriksi joutuneita?), myös raiskauksen uhreja vahingoittava. 

Tällä elämänkokemuksella sanon, että on pahimman laatuista sinisilmäisyyttä väittää etteivät naiset leikittele näin vakavilla asioilla. Normaalin ihmisen moraali ei taipuisi tekemään perätöntä seksuaalirikosilmoitusta edes kaikkein kamalimmasta eksästä, jos sopiva tilaisuus tulisi vastaan, mutta mitä sitten? Poliisia ja oikeuslaitosta työllistää täsmälleen se että aika isolla joukolla kansalaisia on vakavampia ongelmia normaalin lainkuuliaisuuden kanssa. Nainen, jonka pokka riittää väittämään viranomaisille perättömästi, että tietty mies on raiskannut hänet, on kieltämättä ajatuksenakin kamala ja vielä kamalampaa on ajatella naisia jotka eivät piittaa raiskausten uhreista, eivät syyttömien miesten kärsimyksestä eivätkä oikeusjärjestelmän vakavuudesta vaan yrittävät tahallaan vedättää näitä kaikkia työntämällä tekaistua kertomusta rikosprosessin läpi. Tosiasia kuitenkin on, että karmeita ja vakavia asioita tapahtuu, ja etteivät kaameat ihmiset ole mitään suurharvinaisuuksia. Siitä on syytä puhua.

Tutkintakynnyksen ja syyttämiskynnyksen olemassaolokaan ei riitä torppaamaan kaikkia perättömiä ilmoituksia varhaisessa vaiheessa. Niinpä myös oikeuslaitos pääsee maksamaan ilmiöstä, enkä nyt tarkoita ainoastaan perättömiksi osoittautuvien rikosilmoitusten käsittelystä yhteiskunnalle aiheutuvia kustannuksia. Syytön on siinä vaiheessa joutunut jo kärsimään pitkän ja raskaan myllytyksen. Vapauttava tuomiokaan ei välttämättä riitä pesemään leimaa pois. Ehkä se vain onnistui sumuttamaan oikeutta? Ei savua ilman tulta ja niin edelleen? Kuka deittailisi miestä jonka tiedetään olleen syytteessä raiskauksesta? Ja sellaiset asiat kyllä leviävät kylille, sillä vaikka seksuaalirikosten viranomaiskäsittely on salaista, todistajiksi päätyy tavallisesti ainakin pari osapuolten ystävää tai omaista. He sitten pitävät suunsa kiinni omantuntonsa mukaan.

 Eräiden feministien suosikkiargumentteihin järjestelmän naisvihamielisyyden puolesta kuuluu huomautella, miten oikeuteen päätyneistä seksuaalirikoksista vain murto-osassa tulee se tuomio jota syytteessä on vaadittu. Siispä oikeusjärjestelmässä täytyy olla jotain mätää! Vaan milläs oikeuskaan voisi kaunistaa tilastoja kun syytettyjen penkille marssii todisteiden valossa syytöntä väkeä?  Jos syylliseksi todettujenkin joukossa on väkeä jonka tekemisten vakavuus osoittautuu huolellisen tutkimuksen valossa paljon syytteeseen kirjattua tarinaa vähäisemmäksi?  Myös epäselviksi jäävissä tapauksissa –ja seksuaalirikokset tyypillisesti tapahtuvat varsin epäselvissä olosuhteissa-  on tuomittava syytetyn eduksi. Niin käskee laki. Ainoa oikeusjärjestelmän osa joka ehdottomasti ei voi tulkita epäselvää tilannetta synkimmällä mahdollisella tavalla, on oikeus. Kaikkien muiden viranomaiskoneiston osien tehtävä on tutkia ja selvittää, mutta oikeuden täytyy tehdä päätöksiä. Eikä niitä päätöksiä tehdessä voida ajatella tilastojen kaunistamista.

Nolot kännisekoilut, kiukkuiset poikaystävät, surkeat rakastajat, katkerat eksät, hysteeriset parhaat ystävät, liian pitkälle menneet kiristysyritykset, mustasukkaisuusdraamat, penkin alle menneet seksileikit, koko draamakuninkaallisten dynastia sekä kammottavat iskutaktiikat kuuluvat seksuaalirikosten selvittelyssä vastaan tulevaan kuvastoon siinä missä naisia vihaavat miehetkin. Se on rasittavaa ja heikentää järjestelmän julkisuuskuvaa. Se saattaa saada todellisten rikoksen uhreiksi joutuneet epäilemään, kannattaako heidän edes lähteä hakemaan itselleen oikeutta. On ongelma, että järjestelmä näyttää tilastojen valossa siltä että raiskaukseen syyllistyneet pääsevät päänsilityksellä. Se on surullista, eikä se edes ole totta. Ainoa keino korjata tilanne on kuitenkin juuria tekaistut tai väritellyt ilmoitukset niin että oikeuteen päätyisivät vain ne tapaukset joissa rikos on todella tapahtunut, ja tapahtunut suunnilleen sillä tavalla kuin teonkuvauksessa lukee.


Kaikkein eniten vahinkoa perättömistä ilmoituksista koituu siis niille jotka ovat todella joutuneet rikoksen uhreiksi. Heille ei myöskään ole mitään apua siitä että perättömien ilmoitusten olemassaolosta tehdään tabu josta puhuminenkin on sopimatonta ja naisvihamielistä, päinvastoin. On nimenomaan rikoksen uhrien etu, että poliiseilla ja syyttäjillä on mahdollisimman korkea motivaatio ottaa ilmoitukset vakavasti. On rikoksen uhrien etu, että viranomaiset voivat käyttää rajalliset resurssinsa todellisten rikosten selvittämiseen. On rikoksen uhrien etu, etteivät viranomaiset kyynisty- ja kyynistymisen välttäminen on sitä vaikeampaa mitä enemmän perättömiä ilmoituksia on. Perättömistä ilmoituksesta puhumisesta loukkaantumisen sijaan feministien kannattaisi miettiä, miten ilmiö saataisiin kitkettyä valtakunnasta juuriaan myöten.

posted under , , |

2 kommenttia:

Marra kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Tätä on tullut joskus miehen kanssa keskusteltua, että niin karmea rikos kuin raiskaus onkin uhrin kannalta, niin karmeaa on myös toisen elämän pilaaminen tekaistulla raiskaussyyttellä. Sitä todellakin tapahtuu ja vaikka uskonkin siihen, että Suomessa ei kovin helposti syytöntä tuomita, niin jo se tutkinta on aika rankka haitta syyttömän elämään. Jos on esim tietynlaisessa ammatissa, niin voidaan jo tutkinnan takia pidättää työstään, jos esim työskentelee lasten parissa tms. Siinä on sitten mukava ilman töitä odotella pitkän tutkintaprosessin ajan ja tietää olevansa syytön. Ja kuten mainitsit, maine on äkkiä tahrattu, aina joku uskoo tuon syyttömän olevan syyllinen jne. Ja pienissä paikoissa leviää juorutkin, mukava sitten, jos on vaikka lapsia, joiden keskuudessa leviää huhu, että jonkun isä on raiskaaja. Joten ihan todella törkeää elämänpilaamista, on todellakin hyvä, että asia on otettu esille.

Tietysti asia pitää ottaa esille hienotunteisesti, jotta ei tule sellaista kuvaa, että halveksutaan todellisten raiskausten uhreja, mutta asiana tämä ei taatusi halvenna niitä oikeita uhreja, vaan mielestäni päinvastoin, mikäli väärät ilmiannot saataisiin vähenemään, saisivat oikeat uhrit oikeutensa nopeammin.

Saara R kirjoitti...

Olen samaa mieltä, vaikka suomalaiset rangaistukset eivät useinkaan ole "kovia", ei vakavasta rikoksena syytettynä ole mitään herkkua.

Salassapitoon on tietysti erinomaiset syyt, mutta kääntöpuolena on sitten se ettei yleiseen tietoon tule, miksi joku saa lievän tuomion tai jopa vapautetaan pahalta näyttäneistä syytteistä. Siitä seuraa omat ikävyytensä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments