Tavaravuoren alla

Vihreä ajattelu edistyy sittenkin, vaikkei aina vihreiden ajattelijoiden toimesta. Erityisesti kuluneena keväänä olen huomannut, että kansan tavarasuhteessa on tapahtunut suuri muutos. Mainokset toki tyrkyttävät tavaraa entisellä innolla, mutta tavaraähkystä on alettu kärsiä muuallakin kuin minimalistipiireissä. Roinasta eroon pääsemisestä on tullut loistava small talkin aihe. Turhaa tavaraa kun on kaikilla, ja niinpä siitä eroon pääseminen vaikeutuu koko ajan.

Köyhät ovat tietysti yhä keskuudessamme, mutta nykypäivän köyhätkin ovat erilaisia kuin pula-ajan köyhät. Nykyään voi ihan hyvin olla köyhä mutta omistaa liikaa tavaraa. Köyhän tavarat vain ovat kuluneita, heikkolaatuisia, rumia ja epätarkoituksenmukaisia. Eräs vähävarainen tuttava puuskahti, että taloustilanne kannattaa pitää yksityisenä siksikin, että ihmiset tekevät köyhästä mielellään ilmaisen kaatopaikan jolle voi lahjoittaa nurkissa pyörivän ongelmaroinan. Kun se on köyhä. "Mutta enhän minäkään tarvitse kolmea polkupyörää, eikä minulle mahdu yhtään sohvakalustoa.", hän huomautti. Hankintahinnaltaan kohtalaisen arvokaskin tavara voi päätyä helposti roinaksi jota kukaan ei halua. Sen sijaan köyhällä voi olla ainakin ajoittaisia vaikeuksia hankkia kunnollista ruokaa, tarvitsemaansa terveydenhoitoa tai saada laskut maksetuksi ajallaan. Niihin tarpeisiin apua onkin jo paljon vaikeampi saada. Roinaongelma sen sijaan ylittää helposti sosioekonomiset rajat.

Nurkissa pyörivällä tuskastuttavalla roinalla on kuitenkin tiettyjä hyödyllisiä vaikutuksia. Mikä olisikaan parempi muistutus sille ettei tavara tuo onnea? Muistamisista ja lahjoista keskusteltaessa moni toivoo suoraan ja uudenlaisella vilpittömyydellä, ettei saisi lahjaksi tavaraa. Muisto- ja koriste-esineet ovat erityisen inhottuja, kun taas sellaiset lahjat jotka on helppo käyttää loppuun, ovat entistä arvostetumpia. Kotitekoinen hillo on tietysti hyvää, mutta se myös loppuu aikanaan. Jopa purkin voi antaa takaisin uusiokäyttöä varten.Win- win. 
Samaan aikaan kalliillakaan lahjoilla ei enää ole helppo tehdä vaikutusta. Kalliskin roina on roinaa, ja usein kalleus kertoo jostakin muusta kuin hyvästä jälleenmyyntiarvosta. Tavaravuori on alkanut vihdoin painaa niin että tuntuu.

Ääritilanteessa tavaran voi tietysti vain heittää pois, ja koittaa olla ajattelematta osallisuuttaan plastoglomeraattien tyyppisten idiotismin monumenttien jättämistä tulevien sivilisaatioiden ihmeteltäväksi. Poisheittämisessä ja jatkuvassa kirpputoriruletissakin on kuitenkin oma rasittavuutensa. Ihastumisen, tylsistymisen ja poisheittämisen sykli alkaa puuduttaa. Mieleen alkaa nousta hitaasti uusia oivalluksia. Eikö sitä voisi hankkia vähemmän, mutta kestävämpää tavaraa, vaikka sitten vähän kalliimmalla? Onko se nyt niin kamalaa kantaa vanhaa teknolelua tai puseroa, jos tavaran saa sillä keinolla käytettyä loppuun ja säästyy lisäksi jatkuvalta uuden tavaran metsästämiseltä? Millaista roinavirtaa pienet heräteostokset oikeastaan kartuttavatkaan? Se joka tällaisia alkaa miettimään, on jo pitkällä yksinkertaistamisen tiellä.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments