Aristoteles ja ystävyysvyöhyke

Millainen on maailman yksinäisin ihminen? Onko se laitosvanhus jonka hoitajat vaihtuvat alvariinsa, tyttö jolla ei ole ketään kelle soittaa, vaiko ehkä aviopuoliso joka tekee ylitöitä koska ei tahdo enää lähteä kotiin? Onko se vihainen mukava nuorimies joka ei löydä tyttöystävää? Ehkäpä, mutta minusta yksinäisyyskään ei asu olosuhteissa vaan Sisämaailmassa. Yksinäisin on hän, joka ei osaa edes kuvitella, millaista on kun on ystävä. Yksinäisin on se joka etsii seuraa mutta samalla halveksii ystävällisyyttä ja jopa ystävyyttä koska ei ymmärrä niitä vaan kuvittelee yksittäisten hyötyjen (seksin, palvelusten, statuksen) edustavan suurempaa hyvää.

Opin uuden sanan tästä Maria Petterssonin kolumnista: friend zone eli ystävyysvyöhyke. Se tarkoittaa sitä aluetta jolle ihmiset paimentavat homehtumaan tukahdutettujen toiveiden vallassa ihailijat jotka vaikuttavat mukavilta mutta seksuaalisesti epäkiinnostavilta. Heidät sysätään "vain ystäviksi" joille voidaan uskoutua ja joiden kanssa on mukava viettää aikaa, mutta joita ei ikinä päästetä iholle. Sananmukaisesti "vain ystävä" voi olla kuka tahansa, kun taas erityinen on se jolle annetaan se minkä takia ystävyyttä teeskennellään ja esitetään. Välittämisellä on vain välinearvo, mutta näin ajatteleminen suorastaan edellyttää taustaoletukseksi sitä ettei ole ymmärtänyt välittämisen arvoa alkuunkaan. Ystävyyden todellisen merkityksen voi muistaa ohimennen silloin kun tulee itse huonosti kohdelluksi.
Silloin muistaa, että minunhan piti olla tuolle tärkeä ihminen eikä vain hiljaisuudenkarkoitin tai paremman seuran korvike. On paljon helpompi huomata tulleensa itse kohdelluksi huonosti kuin huomata omat edesottamuksensa.

Ihminen joka ylenkatsoo ystävyyttä on se kuuluisa sika joka ihmettelee kalliita helmiä. Luulisin, ettei sellainen järjettömyys ole mahdollista muille kuin ihmisille jotka ovat niin yksinäisiä etteivät osaa kuvitellakaan että aidon välittämisen kaltaiset asiat voisivat olla totta. Niinpä  he eivät yksinkertaisesti osaa etsiä eivätkä toivoa ystävyyttä. Sen sijaan etsitään vain seuraa, seksiä tai siistejä tyyppejä ympärille, ystävyydenkaltaisten ilmiöiden pintakuohua jolla on tai ei ole tekemistä niiden asioiden kanssa jotka ovat todella syviä ja tärkeitä. Ne on kuitenkin helppo käsittää ja on helppo huomata, onko niitä elämässä vaiko ei. Tällä tavalla yksinäiselle "ystävä" on vain joku jonka seura voittaa hetkittäin yksin kököttämisen ja sateen katselemisen. Mitä muuta ihmisiltä voisi haluta kuin pientä vaihtelua elämän ankeuteen?

Aristoteles kirjoittaa ystävyydestä osuvasti (mutta kuivasti) muun muassa seuraavaa: "Ystävyyden täydellinen muoto toteutuu hyvien ja hyveen suhteen samanlaisten välillä...Ne, jotka tahtovat ystävilleen hyvää heidän itsensä vuoksi, ovat eniten ystäviä, sillä he tekevät niin oman olemuksensa johdosta eivätkä aksidentaalisesti. Näiden ystävyys säilyy niin kauan kuin he ovat hyviä, ja hyve on pysyvää. Kumpikin osapuoli on hyvä ilman lisämääreitä ja on myös hyvä ystävälle, sillä hyvät ovat yksinkertaisesti hyviä ja myös hyödyllisiä toisilleen. Ja samoin he ovat miellyttäviä, sillä hyvät ovat yksinkertaisesti miellyttäviä ja myös miellyttäviä toisilleen...Tällainen ystävyys on ymmärrettävästi pysyvää, koska siihen sisältyy kaikki se, mikä välttämättä koskee ystäviä. Jokainen ystävyyshän on olemassa hyvän tai nautinnon takia, joko ilman lisämääreitä tai ystävyyden osapuolille hyvän tai nautinnollisen takia, ja ystävyys perustuu tietylle samanlaisuudelle...Se, mikä on hyvää ilman lisämääreitä, on samalla tavoin nautinnollista, ja nämä ovat rakastettavimmat ominaisuudet. Siksi rakkaus ja ystävyys esiintyvät ennen muuta ja parhaimmillaan juuri hyvien välillä. Tällaiset ystävyydet ovat tietysti harvinaisia, sillä vain harvat ihmiset ovat tällaisia. (Nikomakhoksen etiikka, 1156b7-26)

Aristoteles on siis kanssani sitä mieltä, että ystävyyden välttämätön edellytys on olla ihminen joka ylipäätään kykenee ystävyyteen. Tämä puolestaan edellyttää sitä että mielessä on jokin käsitys siitä mitä ystävyys voi olla. Se näyttää olevan hukassa niiltä jotka räytyvät ystävyysvyöhykkeellä seksin puutteessa. Aristoteleen mukaan ystävyys ei suinkaan ole rakkauden (tuskin myöskään seksin) vastakohta tai lohdutuspalkinto, vaan sekä ystävyys että rakkaus ovat kotonaan niiden välillä jotka tavoittelevat hyvää yhdessä ja erikseen. Lainauksen lopuksi Aristoteles huomauttaa, että tällaiset ystävyydet ovat käytännössä harvinaisia. Ei hyveen tavoittelu tainnut kiinnostaa monia antiikissakaan, vaan ihmiset tavoittelivat sisäisen kehityksen sijasta mieluummin yksinkertaisempia ja suoraviivaisempia asioita. "Jos hän vain pitäisi minusta enemmän, voisin saada seksiä, vaikutusvaltaa, tilaisuuden tutustua vielä tärkeämpiin ihmisiin", saattoi moni ajatella jo siihen aikaan. Aristoteles ei kuitenkaan opasta yksinäisiä sosialisoimaan enemmän, kiillottamaan kuorta tai miettimään päätä puhki, millainen pitäisi olla että kelpaisi nirsoille kanssaihmisille. Hän kutsuu tavoittelemaan hyvää. Jos sen ohella löytyy samanmielisiä, seurauksena voi olla jotakin ainutlaatuisen upeaa. Pääpalkinnon saa jo aikaisemmin. Hyvää tavoitellessamme kuljemme nimittäin väistämättä poispäin äärimmäisestä yksinäisyydestä. Vaikka seurasta ei aina olisi niin tietoa ja vaikka kaipaus välillä kaihertaisi, on hyvään pyrkivä ihminen silti paljon vähemmän yksin kuin ne jotka eivät osaa edes unelmoida ystävyydestä ja sen kasvattamisesta. Hyvään pyrkivälle ystävien mahdollinen puute tosiaan riippuu pitkälti ulkoisista asioista, ja hän tietää että onni voi kääntyä parempaan koska tahansa. He ovat valmiita ystävyyteen ja rakkauteen.

posted under , , |

2 kommenttia:

friendzonerbeta kirjoitti...

"Friendzone" on ennemminkin tunne torjututuksi tulleen henkilön mielessä kuin jotakin muuta. Se on se nöyryyttävä häpeän tunne, kun yrittää saada toisesta seurustelu- tai elämänkumppanin, mutta joutuukin torjutuksi ja siirretyksi "ihan kiva, mutta kaverina" -kategoriaan - joskus se voi tapahtua jopa inhottavan hienovaraisestikin. Yleensä torjuttu on ns. mukava kaveri, eli beta-uros, joista osa on nykyään syystä epäilemättä vihaisiakin, koska femi-kommunistit niputtavat kaikki miehet, myös beta-urokset jotka eivät kumarra feminismille, samaan ryhmään "patriarkaattia" edustaviin sortajasikoihin (sekin yksi olkiukko), eli miesten näkökulmasta alfa-uroksiin, joilla yleensä on valta, koska sen ottaminen haltuun on koodattu heidän perimäänsä. Beta-miehille friendzone-tunne on siis tutumpi kuin (beta-)naisille, koska miehet ovat biologian sanelemina innokkaampia "yrittämään" naista, naisten samalla valikoidessa passiivisesti sopivia "isäehdokkaita", jossa joukossa alfa-urokset ovat yleensä niitä todennäköisempiä voittajia - ei aina näin, mutta tilastollisesti yleensä kyllä. Jos nainen tulee torjutuksi, toinen mies löytyy heti kun kääntää selkänsä edelliselle, koska jos nainen vain osaa ja haluaa käyttää naisellisia avujaan, suhde on siinä. Tietysti ruma, lihava ja epätoivoinen nainen ei saa aina alfa-urosta, jos uros tuntee oman arvonsa, mutta aina löytyy jostain se epätoivoinen beta-uros, jolle voi vähän vinkata silmää käydä sopivan tuttavalliseksi ja peli on selvä. Tietysti voidaan moralisoida ja jeesustella, onko tuo "oikea" tapa alkaa suhde tai ylipäätään tottakaan, mutta niin se menee meillä biologian ja evoluution luomilla yleensä käy. Eli feministis-kommunistinen retoriikka muuta perimää muuksi, vaan ainoastaan rampauttaa tavan, jolla siitä saa puhua - senhän osoitti jo mm. pahasti epäonnistunut "homo sovieticus"-projektikin.

Itse olen ns. pehmomies tai beta-uros (yllätys, yllätys!), ja tullut monesti lykätyksi friendzonelle kun olen yrittänyt löytää tietä haluamani naisen sydämeen, ja siinä missä alfa-uros vaan laittaa rennosti uutta matoa koukkuun, niin beta-uroksella menee tunne-elämä solmuun pitkäksikin aikaan.

Tämäkin vielä: http://www.hs.fi/terveys/Tutkimus+Komea+mies+on+laadukas+kumppani/a1402021638678

Vaikka onhan tämäkin: http://www.menaiset.fi/artikkeli/seksi_ja_suhteet/ihmissuhteet/evoluutiobiologi_ylelle_ala_ota_liian_komeaa_miesta

Elämä on perusluonteeltaan katkeran suloista, ironista ja paradoksaalista, eikä siinä auta mikään diskursiivinen indoktrinaatio, sitä on vain elettävä, vaikka sydän märkänisi. :)

Saara R kirjoitti...

Mmm. Järkeilyssäsi näyttäisi olevan ensinnäkin se ongelma, että stereotyyppisten Miesten ja Naisten sijasta on olemassa vain yksilöitä, ja yksilöt voivat olla ainutlaatuisia olentoja joihin voi jopa rakastua. Jos niin on päässyt käymään ja tulee torjutuksi, se että "toinen mies löytyy heti kun selän kääntää", ei ehkä hirveästi lohduta.
Geneerisiä "miehiä" tai "naisia" voi ehkä vaihtaa päittäin, yksilöt voivat sen sijaan olla korvaamattomia. Edelleen, kaikki naiset (eivätkä onneksi miehetkään) eivät viehäty samoista piirteistä ja valitse toisenlaisia kumppaneita vain silloin jos eivät "parempaa" saa. Makuja ja tarpeita on monenlaisia, ja tämä pätee niin arvoihin, ominaisuuksiin kuin esteettisiin mieltymyksiinkin. Ja, mikä oli kirjoituksessa olennaista: sikäli kun olen joutanut havainnoimaan, minusta näyttää kovasti siltä että katkeroituminen on turhaa siitä yksinkertaisesta syystä että ennemmin tai myöhemmin jotakuinkin jokainen saa rakkaudessa nenilleen jollakin tavalla, luultavasti kuitenkin useammalla. Jokainen, mukaanlukien täydelliset naiset, alfaurokset, hopeahäiden viettäjät ja ne joiden takia tuli itse dumpatuksi...

Minusta et kuulosta pehmomieheltä vaan passiivisaggressiviselta. Epäilen, ettei aidosti mukava mies esimerkiksi luokittelisi "rumia, lihavia ja epätoivoisia" naisia muita huonommiksi ja pitäisi siten ulkonäköä naisen tärkeimpänä antina. Samaan viittaa käsityksesi siitä että "toinen mies löytyy heti kun kääntää selkänsä edelliselle"- se on selvää ihmisten esineellistämistä, eivätkä aidosti mukavat ihmiset ajattele muista niin. Luepa tuo Maria Petterssonin kolumni vielä kertaalleen ajatuksella. Veikkaan, että flaksisi paranee heti kun sisäistät sen että naisetkin ovat ihmisiä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments