Yav jyrää

Kaiken saa näköjään tehdä itse. Tähän päivään mennessä Google ei tunne ensimmäistäkään suomenkielistä arvostelua Arkonan uusimmasta albumista "Yav". Russofobiakortin esiin kaivaminen alkaa houkutella kovasti. Millään muulla nimittäin alkaa olla vaikea selittää, miten maailmankiertueita tekevän, (Suomessakin varsin suositun) genrensä ykköskaartiin moneen otteeseen rankatun bändin uutuusalbumia ei noteerata suomalaisessa musiikkimediassa. Niin tulee taas todistetuksi että ennakkoluulosta kärsii eniten ennakkoluuloinen itse.

"Yav" on nimittäin albumi jonka kuuntelu on erinomainen lääke russofobiaan. Jälleen kerran viehättävä Masha Scream ja kumppanit tekevät selväksi että Venäjänmaalla jyrää paljon muutakin kuin Putinin pullistelupolitiikka. Ensiluokkainen metallimusiikki, esimerkiksi. Että uutisten välittämän yksiulotteisen, epämääräisen uhkaavan valtiokuvan takana on silläkin maailmankulmalla erilaisia ihmisiä ja vähemmmistökulttuureja. Rikas mytologia, josta suomipakana bongaa oitis yhteyksiä omaan perinteeseemme, on inspiroinut tätäkin levyä. Tuttua on sekin että rouva Arkhipovasta lähtee örinäasetuksella pahempi ääni kuin metsänpeikkolaumasta rähinäpäällä. Välillä hän toki laulaa myös puhtaasti ja leikittelee klassisilla shamaanisoundeilla. Musiikki sen sijaan on tällä kertaa progea. Perinteiset soittimet kuuluvat enimmäkseen taustalla, ja syntikka soi enemmän kuin aikoihin. Hetkittäin olen erottavinani musiikissa jopa varovaisia nyökkäyksiä powermetallin suuntaan. Yav jyrää, Yav vyöryy, ja tarttuvat kertosäkeet ovat vähissä jopa niiden mielestä jotka laskevat Vozrozhdenien (nimi kertoo kaiken) kertosäkeen tarttuvaksi. Kappaleet ovat paitsi raskaita, myös pitkiä. Nimikappaleella on mittaa päälle 13 minuuttia. Nyt ei tavoitella radiosoittoa. Nyt tavoitellaan suuria tunteita.

Yav ei ole helppo levy. Sen voi päätellä toki nimestäkin joka viittaa Velesin kirjan kosmologiaan (triglav) jossa maailma jakautuu fysikaaliseen maailmaan (jav), tuonelaan (nav) ja Svarogin lakiin (prav) joka hallitsee molempia. Eräs hauskimmista piirteistä Arkona-bändärien urassamme onkin, että sen kuluessa olemme tulleet oppineeksi kaikenlaista itänaapurin kulttuurista, mytologiasta ja alkuperäisuskonnosta. Puhumattakaan siitä, että saan nykyään jotakin tolkkua kyrillisestä kirjoituksesta. Median maalatessa itänaapurista kuvaa olemuksellisesti vieraana, pelottavana paikkana, on terveellistä tulla muistutetuksi siitä että päivänpolitiikan ja suurvaltahistorian alta löytyy pohjoinen mielenmaisema.

Arkonan kuuntelua ei ehkä kannata aloittaa tästä levystä, mutta fanitusuran jatkamiseen tämä sopii hyvin. Levy ei sittenkään aukene nopeasti, vaan sisältää kerroksia ja sävyjä toistensa perään. Sitä on siis pakko kuunnella paljon, usein ja reilulla volyymilla. Maistiaiseksi teille valitsin levyn avausraidan, siitä helpommasta päästä.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments