Tyytyväisyydestä: arkimättö on parasta

"Banaani on herkkua, mutta arkimättö on ihan parasta!!!"

-Kola-

Kanit pitävät makupaloista ja odottavatkin niitä. Suurimmat ilon ilmaisut nähdään meillä kuitenkin iltaisin kun on aika täydentää kuivaheinäkasaa ja antaa lisää pellettejä. Silloin heiluvat korvat, silloin on ilo ylimmillään. Olen tullut siihen tulokseen, että pupujen asenne on oikea, ja meidän ihmisten olisi syytä koittaa ottaa hyvästä esimerkistä mallia. ”Makupalat” piristävät ja tuovat vaihtelua arkeen, mutta onnen ripustaminen niiden varaan altistaa tyytymättömyydelle.

Suuri, ellei peräti suurin osa downshiftaamisesta on tyytyväisyyden ja itseluottamuksen viljelemistä. Miettikääpä vain hetkinen, kuinka suuri osa ei-välttämättömästä kulutuksesta liittyy jotenkin siihen ettei arki oikein riitä tai siihen että pelkää ettei kelpaa muille jos ei kuluta vähintään yhtä paljon ja yhtä hienoa kuin Kaikki Muut. Aluksi tietysti voi vaikuttaa siltä että downshiftaajaksi ryhtymällä voi myös kerätä sosiaalisia irtopisteitä. Totuus kuitenkin paljastuu muutamassa vuodessa. Jännittäviä elämäntapamuutoksia ei voi tehdä joka vuosi, ja väärässä seurassa periaatteen ihmisenä eläminen alkaakin tuntua vähän nuhjuiselta ja osattomalta. Näin on monelle käynyt, ja käy varmasti vastakin. Downshiftaamiselle tärkeä tyytyväisyyden laji ei siis ole yleistä onnellisuutta tai kykyä listata viisitoista iloiseksi tekevää asiaa. Se on aivan erityinen tyytyväisyyden laji. Downshiftaaja on fiksu kuin pieni kani (tai antiikin filosofit jotka myös pohtivat pitkästi nautintojen suhdetta onnellisuuteen) ymmärtäessään, ettei nykypäivän mittapuulla vaatimaton arkikaan ole itsestäänselvä eikä ankea, vaan mukava ja turvallinen olotila. Se on "makupalojen" laittamista oikealle sijalle elämän tärkeysjärjestyksessä. Luksus ja vaihtelu ovat kivoja juttuja joista voi nauttia. Mutta jatkuva tavaraunelmointi, lomaodotusten paisuttaminen ylimaallisiin mittoihin ja elämän kokeminen ankeaksi jos shoppailun sijasta olisi tarvetta säästäväiselle kaudelle eivät ole hyväksi kellekään. Tuottaako hienoinkaan luksus enää todellista, puhdasta iloa siinä vaiheessa kun ylellisyyden tasaiseen virtaan on muodostunut riippuvuus?

Downshiftaajan (ja pienen kanin) tyytyväisyys on ennen kaikkea arjen tyytyväisyyden opettelemista. Kani on fiksu riemuitessaan siitä että jokapäiväinen heinä on turvattu, ja fiksu on myös se ihminen joka ei pidä itsestäänselvyytenä vaan ilon aiheena sitä että perustarpeet ovat kunnossa. Elämän pieni ylellisyys rakentuu sitten sen päälle, jos on rakentuakseen. Ilmankin voi elää hyvää elämää. Luksuksen ja vaihtelun puutteesta on vielä hyvin pitkä matka nälkään ja viluun. Ehkäpä ehtii huomata jopa ettei moni elämän tärkeistä asioista edes ole kuluttamalla saavutettavissa? Ystävyys, luonnonkauneus ja rauha ovat vain pari esimerkkiä hyvinvoinnille tärkeistä asioista joita kuluttamiseen keskittyminen voi jopa häiritä. Perusasioista iloitseminen on hukassa myös nykypäivänä yleisistä elämänhallintaongelmista kärsivillä. Heillä voi olla elämässään monenlaista ylellisyyttä mutta elämä on silti jotenkin sekaisin koska yksi tai useampi perustarve on jäänyt liian vähälle arvostukselle ja sen myötä huonolle hoidolle.

Sekä uutisten että historian lukeminen auttaa pistämään arjen oikeisiin mittasuhteisiinsa. Globaalissa mittakaavassa rauhallinen, pieni arki on tänäkin päivänä luksusta. Suomi on yhä sen verran pieni maa ettei leipäjonotodellisuus ole kenestäkään kovin kaukana (ja jos se on jostakusta aidosti kaukana, on aika palata todellisuuteen menemällä vaikka vapaaehtoistyöhön avartamaan maailmankuvaa). Historia kertoo, ettei tarvitse mennä montakaan sukupolvea taaksepäin omassa sukupuussa löytääkseen jonkun jonka mielestä tavallinen harmaa arkeni on ylellisyydessä kierimistä. Lapsena saadut rokotteet ovat nitistäneet tehokkaasti tartuntataudit. Toimeentulo-ongelmat ovat yhä monelle kovaa todellisuutta, mutta vielä ei olla palattu aikoihin jolloin nälkä niitti väkeä ja puutostautien runtelemat ihmiset olivat osa arkista katukuvaa. Olemme tottuneet siihen että asiat ovat hyvin. Tottumusta seuraa sitten unohdus, unohdusta tyytymättömyys, tyytymättömyyttä typeryys ja elämän pilalle meneminen siitä ettei varaa ole hetipaikalla kaikkeen ylellisyyteen mitä keksii haluta. Ennen kuin huomaakaan, on onneton ja ärtyisä siksi että vaikka pöydässä on ruokaa ja lampussa palaa valo, ei kuitenkaan omista niin hienoa elämää kuin olisi mielestään ansainnut. Todellisuudessa, sekä monipuolinen ateria että sähkövalo ovat sellaisia ihmeitä joista moni olisi sata vuotta sitten heitellyt riemuloikkia. 

Tehokkain tapa viedä downshiftaamisesta ilo on puhua siitä luopumisen, vähentämisen ja ikävän välttämättömyyden kielellä. Todellisuudessa kysymys on pikemminkin olennaisten asioiden palauttamisesta niille kuuluvaan arvoon siitä syystä että elämä vain on parempaa sille jonka päässä perustarpeiden ja ylellisyyden järjestys on järkevä. Koska tämä käsitys on Valtakulttuurin parissa hämärtynyt, on mielen muuttaminen tässäkin asiassa opettelun ja vaivan takana. Vaivannäkö kuitenkin kannattaa, sillä palkintona on sekä kulutuksen järkevöityminen että onnellisempi elämä.

3 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Tasan näin. Piste.

Keskeneräinen kirjoitti...

Sen lisäksi, että riittävä ravinto, juokseva vesi ja sähkövalo olivat saavuttamatonta ylellisyyttä monelle suomalaiselle sata vuotta sitten, ne ovat sitä monelle tässä maailmassa myös tällä hetkellä. En lakkaa ihmettelemästä hyvää tuuriani, kun talon sisällä olevasta hanasta tulee juomakelpoista vettä kaikkina aikoina ja vielä halutessani lämpimänä!

Saara R kirjoitti...

Keskeneräinen: Kyllä. Juomakelvotonta hanavettä ei tarvitse edes etsiä kehitysmaista asti. Täällä sillä huuhdellaan vessatkin.
Näitä on hyvä ihmetellä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments