Tyytyväisyydestä: menestys ei ole hyvän mitta

”Sinä et tule menestymään noiden periaatteidesi kanssa”, parikin sympaattista ihmistä kertoi minulle kun olin valmistautumassa kuntavaaleihin. ”On tärkeää että naama näkyy, eivät äänestäjät jaksa etsiä tietoa mielipiteistäsi.”

”Okei”, sanoin, ja jatkoin samaa rataa. Menestys jäikin heikoksi. Nyttemmin, Maailmankaikkeus on huomauttanut minulle, että kaikki sujui pohjimmiltaan parhain päin. Samantyyppiset periaatteet jotka tekivät minusta huonosti myytävän poliitikkotuotteen, näyttävät johtaneen siihen että niissä tehtävissä joihin olen päätynyt, olen onnistunut hyvin. Tavoittelemalla näkyvyyden maksimointia olisin mahdollisesti saanut enemmän ääniä ja isomman luottamuspestin. Nyt huomaan vain saaneeni hyvää aikaan syistä jotka hieman liittyvät siihen että puolueettomuuden, aitouden ja lahjomattomuuden hyveeni ovat säilyneet yhtä hyvässä kuosissa kuin missä ne olivat ennen vaalikarnevaaleihin lähtemistä. Mielikuvapolitikointi, siinä mittakaavassa jossa tavalliset rehelliset ehdokkaat sitä harrastavat, ei ole minusta nykytilanteessa suoranainen pahe. Kuitenkin, siinä missä itselleni vetämäni rajat tuntuivat hieman tiukoilta vaalityön keskellä, olen nyt saanut vahvistusta käsitykselleni että vedin rajat aivan oikein. En ehkä verrattuna muihin ehdokkaisiin, mutta verrattuna Hyvään.

Menestys. Nykymaailmassa se on usein juttu jonka tielle minunkin eettiset periaatteeni usein heittäytyvät, saaden minut välillä ajattelemaan että olen aika lahjakas oman elämäni sabotööri. ”Voit muuttaa maailmaa sitten kun sinulla on turvattu asema”, minulle on kerrottu (välillä kun ihmisille tuntuu tulevan idealistia sääli), ”mutta jos haluat päästä eteenpäin, sinun on pelattava mukana. Systeemissä on epäkohtansa, mutta sinulla ei ole vielä varaa alkaa kritisoimaan sitä.” Ilmiselvä ongelma tässä ajattelutavassa tietysti on aristotelinen vanha viisaus siitä että ihminen osaa sen mitä hän tarmokkaimmin harjoittelee. Ylevät ihanteet eivät riitä hyveeksi jos niiden mukaan ei ole valmis toimimaan niin säännöllisesti ja johdonmukaisesti kuin mihin suinkin pystyy. Jos siis myyn periaatteeni vastineeksi menestyksestä, ei ole mitään takeita siitä että enää osaisin (tai edes haluaisin) toimia niiden mukaisesti siinä kaukaisessa tulevaisuudessa jossa istun vihreällä oksalla jolle olen kavunnut olemalla harjoittamatta hyvettä. Päinvastoin, maailma näyttää olevan melkoisen täynnä esimerkkejä siitä että systeemin läpi kapuaminen on oiva tapa varmistaa se että turvattuun asemaan päässeet ihmiset ovat perusteellisesti omaksuneet systeemin arvot ja toimintatavat. Kun he ovat lopulta asemassa jossa heillä olisi valta ja mahdollisuudet saada aikaan hyvää, he eivät kuitenkaan tee sitä koska eivät enää osaa. Ehkä peräti siksi, että heiltä on päässyt unohtumaan hyvän itseisarvollisuus ja he ovat muuttuneet ihmisiksi joille menestys on hyvänkin mitta.

Mitä tapahtuu, jos sanon tyytyväni siihen asemaan ja vaikutusvaltaan joka minun on mahdollista saada omana itsenäni? Olemalla vaaleissa käytettävissä, vaan ei itseään myymässä, asiantuntijatehtävissä enemmän rehellinen kuin korrekti ja niin edelleen.  Silloin tilanne on sellainen, että voin tehdä kaikki eteeni tulevat tehtävät niin hyvin ja sydämellä kuin ikinä voin. Jos sen sijaan lähden miettimään, miten hioisin itseni mahdollisimman myyvään ja vähän ärsyttävään muotoon, olen aina vähemmän ja saan aikaan vähemmän, vaikka mainetta ja kunniaa tulisikin aluksi enemmän. Mitä hyötyä on hyvistä tilaisuuksista joita en kuitenkaan voi käyttää hyvän tekemiseen? Komea titteli ei korvaa kenelläkään järjen tai pätevyyden puutetta. Sen sijaan vaatimattomassakin asemassa oleva osaava ja hyveellinen ihminen voi olla ihmeen aikaansaava.


Minulle siis sopii hyvin se, jos minusta ei ikinä tule ”mitään”, verrattuna siihen mitä lahjakkuustasoltaan vertaiseni mutta moraaliltaan joustavammat ihmiset tyypillisesti saavuttavat. Menestys tietysti kelpaa minullekin jos sitä tullaan tarjoamaan, onhan se monella tavalla miellyttävää. Voin jopa tavoitella menestystä, esimerkiksi työlläni ja osaamisellani. Se ei kuitenkaan ole tärkeintä eikä parasta mitä saavuttaa voi. Hyvälle se jää kakkoseksi. Menestyksen eteen voi olla järkevää luopua joistakin asioista, mutta hyvä tai hyvin perustellut moraaliperiaatteet eivät kuulu näihin. Hyvä on se mitä kannattaa seurata. Veipä se sitten menestykseen tai vaatimattomaan, hiljaiseen elämään, hyvän seuraaminen on se tapa jolla elämälle saa suuremman, kestävän merkityksen. Menestys joka jää saavuttamatta siksi että valitsee pitää kiinni hyvästä, on kaikesta makeudestaan huolimatta onttoa ja illusorista. Siispä aion olla tyytyväinen siihen mitä saavutan "vain" työlläni, osaamisellani ja hyvällä yrityksellä elää arvojeni mukaisesti.

Teoksessaan Valtio Platon esitti, että filosofi-kuninkaita pitäisi koulutusvaiheessa karaista sekä kärsimyksillä että nautinnoilla. Idea on yhä ajankohtainen. On helppo ymmärtää (ja paljon tutkittu sosiologinen fakta) etteivät köyhyys ja suuret vastoinkäymiset ole useimmille kovin jalostavia kokemuksia. Platon ymmärsi, että vaikka menestys on houkuttelevaa ja miellyttävää, Hyvän tavoittelemisen kannalta se voi olla myös koettelemus ja kompastuskivi. Jos ei ymmärrä hyvän arvoa, on helppo antaa periksi niille jotka kaupittelevat sosiaalista hyväksyntää ja monenlaista menestystä niille jotka ovat valmiita luopumaan hyveestä. On tärkeää ymmärtää, että arveluttavat ideat tarvitsevat tuekseen jos jonkinlaisia houkuttimia tai jopa pelotteita. Hyvä sen sijaan sisältää oman palkkionsa. Se on joskus hiljainen, mutta aina erittäin todellinen.

posted under , , |

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Tykkään susta.

Saara R kirjoitti...

Kiva! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments