Tarvitsevia aikoja

Nuorena kaikki oli helpompaa. Ainakin spagaatteihin venyminen ja downshiftaaminen. Ei ole temppu eikä mikään elää varsin vihreää elämää parikymppisenä opiskelijana tai vastavalmistuneena pätkätyöläisenä. Turhan kulutuksen karsii kätevästi se ettei ylimääräistä rahaa ole. Yksin mahtuu mukavasti pieneen luukkuun. Kaupunki on täynnä edullista tekemistä. Mikä parasta, kaikki kaverit ovat enemmän tai vähemmän samassa tilanteessa, parhaassa tapauksessa lisäksi tiedostavia ja idealistisia.

Sitten tulee ikää. Ehkä lapsia, tai ainakin parisuhde. Muiden tarpeet ja toiveet alkavat siis rajoittaa minimalistisia fantasioita. Miniyksiö käy ahtaaksi, siis muutetaan tilavampaan asuntoon johon sekä mahtuu että tarvitaan lisää tavaraa. Ehkä tulee rahaa, ja opintotuella kitkuttelun jälkeen voi ostaa jotain tarpeellista tai muuten vaan ihanaa. Työelämä alkaa asettaa omat vaatimuksensa. Ehkä työmatkoja varten tarvitaan auto, ehkä farkkujen ja t-paitojen lisäksi tarvitaan tyylikkäitä työvaatteita. Kaverit vaihtuvat hiljalleen muihin samassa elämäntilanteessa oleviin. Ehkä sellaisiin joiden seurassa tuntee epämääräistä alemmuutta jos ei kuluta samalla lailla. Ehkä tulee vastoinkäymisiäkin jotka tuovat oman lisänsä kulutustapoihin. Itse olen huomannut, että kehoni on sairauskierteestä toivuttuaan alkanut vaatimaan entistä tarkempaa huolenpitoa. En olisi nuorena osannut uneksiakaan että todella tarvitsen kaikki nykyään omistamani jumppakamppeet, kengät, erityislämpimät talvivarusteet sekä tietysti tarkemman (siis hieman entistä kalliimman) ruokavalion vain pysyäkseni perusterveenä. Vielä viisi vuotta sitten pärjäsin helposti vähemmällä.


Minulla ei koskaan ole ollut suurempaa kulutushysteriavaihetta josta olisi pitänyt tehdä ekoherätyksen myötä täyskäännös. Olen miettinyt ympäristöasioita ja arvostanut yksinkertaista elämäntapaa jotakuinkin koko aikuisikäni. Ja tiedänhän minä, että elän vallan ekologisesti ja eettisesti kun vertaa. Tosiasia kuitenkin on, että kulutustasoni on kasvanut vuosien varrella. Ei ole ihme, että niin monista nuorista idealisteista tulee isoina kyynistyneitä Entisiä Hippejä. Itse olen välttynyt siltä, mutta se on edellyttänyt sen hyväksymistä että elämässä eteneminen tuppaa välillä näkymään myös kulutuksessa. Välillä voi tulla vastaan elämäntilanteita joissa hyvä saavutus on jo se että kulutuksen kasvu pysyy hallittuna ja että jaksaa sitkeästi pitää eettisen ja ekologisen näkökulman menossa mukana. Tärkeää ei ole vain se miten paljon kuluttaa, vaan myös se millä tavalla kuluttaa. Välillä käy niin että pyöräily joka paikkaan vaihtuu vuosien varrella autoiluun ja yhden hengen ruokabudjetti suurperheen ruokavuoreen. Siihen voi hirttäytyä, tai sitten voi alkaa miettimään niitä ekologisen elämän mahdollisuuksia joita uusi elämäntilanne tuo mukanaan. Kuulemma on niinkin, että jos antaa ajan kulua, elämän suunta voi jälleen vaihtua pienemmäksi itsestään. Tilantarve vähenee elämän rauhoittuessa (ja kremppojen lisääntyessä). Kaikki tarpeellinen tavara on hankittu. Hittituotteista ei vaan enää jaksa innostua. Minimalismi alkaa tuntua helpommalta. Samalla joutuu luopumaan taas monesta sellaisesta hyvästä tavasta joiden ylläpitäminen sujui edellisessä elämänvaiheessa niin hyvin että ne ehtivät muuttua jo itsestäänselvyyksiksi.

Siihen asti, täytyy vain koittaa huolehtia siitä että loputtomien tarpeiden joukkoon muistaa laskea myös puhtaan ilman ja ruuan, ajatusten tarvitseman tilan sekä oikeudenmukaisemman yhteiskunnan. Sekä tietysti arvostaa niitä mahdollisuuksia jotka ovat tarjolla juuri nyt.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments