Veneessäni on reikä, tuokaa siis kirves!

Tämän päivän Hesari osallistui pelkotalkoisiin kunniamaininnan arvoisesti muistuttamalla siitä että nykyään niin miehet kuin naisetkin voivat tasa-arvoisesti pelätä puolisonsa uskottomuutta. Artikkelin sävystä oli vähän hankala päätellä, onko kyse luonnonilmiön tapaisesta faktasta vaiko tasa-arvon edistymisestä. Omasta puolestani epäilen, että kyse on siitä että järjen puute on saavuttamassa kansakunnan keskuudessa uusia ulottuvuuksia.

Mikäli päivän Hesaria (ja sitä kuuluisaa yleistä elämänkokemusta) on uskominen, puolison pettäminen alkaa olla kansanhuvi melkein siinä missä kesäretki Linnanmäelle. Jos seksi ei yhdessä suhteessa suju, johdonmukaista on tietysti hankkia sivuun toinenkin suhde…eiku? `

Ihmissuhteissa järjellä on vain rajallisesti sananvaltaa ja meno on välillä sen mukaista. Sen tiedän kokemuksesta. Mutta tarkoittaako tämä sitä että sitten voimme rauhassa heittäytyä täysin järjettömiksi? ”Kas, veneessäni on reikä! Tuokaa minulle siis kirves, niin hakkaan siihen toisenkin!”, sanoo pettäjän logiikka. Järki voisi ehkä sanoa, että rakkauden jakamisesta laajemmalti kannattaa alkaa haaveilemaan vakavasti vasta sitten kun ja jos on käynyt selväksi että pystyy rakentamaan onnellisen suhteen edes yhden kumppanin kanssa. Jos evääni yhden kanssa loppuvat niin kesken etten pysty neuvottelemaan hänen kanssaan suhteen solmukohdista enkä kehittämään tyydyttävää seksielämää, miten tilanteen monimutkaistaminen uudella suhdekuviolla voisi auttaa mihinkään? Toisaalta, juttua lukiessani minullekin alkoi tulla vahva tunne siitä ettei tässä säheltämisessä ole kyse mistään ihmissuhteista vaan lyhytnäköisestä nautinnontavoittelusta jonka hintaa ei oikein kiinnosta miettiä. Minäminäminä ja minun tarpeet. Minä päätän yksin, mitkä ovat rakkauselämäni ongelmia ja ratkaisenkin ne keskenäni. Puolisolta ei tarvitse kysyä, eikä hänelle tarvitse kaikista ratkaisuista kertoa. Tästä on vain askel niin suureen itseriittoisuuteen, ettei puolisolle ole enää mitään virkaa.

”Mutta”, vinkaisevat nyt tuhannet Laurat, ”Avioliittoni on muuten täydellinen mutta siitä puuttui seksi. Ihan muuten vaan puolison kannalta on parempi olla tietämättä.”  Ja näin on taas tullut todistetuksi, että ihminen pystyy ajattelemaan sujuvasti peräkkäin täysin ristiriitaisia lauseita. Suhde jossa ei pystytä keskustelemaan avoimesti kaikesta on nimittäin kaikkea muuta kuin täydellinen, läheisestä nyt puhumattakaan. Sitä paitsi perheneuvottelusta suoriutuminen kunnialla on nähdäkseni oiva pääsykoe vastuullisen monilemmen maailmaan. Millä rahkeilla ihminen kuvittelee voivansa löytää onnea kahdessa suhteessa elämisestä, jos hän ei pysty puhumaan asioita selväksi yhdenkään kanssa?

Ehkä monogaamisuuden vaatimus on inhimillisesti liian kova ollakseen sellainen kiveenhakattu moraaliperiaate kuin miksi se on viimeisen sadan vuoden aikana yhteiskunnassamme ajateltu. Elämä ja ihmissuhteet ovat monimutkaisempia kuin miksi (etenkin nuoret) rakastuneet ihmiset ne perinteisesti kuvittelevat. Mutta seuraako tästä että on ihan oikein ajatella rakkaussuhteessaan ensisijaisesti omaa mielihyvää, ohittaa kumppanin tunteet sekä valehdella härskisti ja pitkäjänteisesti? Ei totisesti seuraa. Eikä rakkauden määritelmäkään pohjimmiltaan miksikään muutu. Se vain haipuu aistinautintojen kakofoniaan, niin että harvempi sitä ymmärtää edes tavoitella. Onhan mahdollista, ja näemmä yhä tavallisempaa kulkea seksistä toiseen ilman että on koskaan suhteessa muihin kuin omaan napaan. Se on sääli. 

Tässä kohden on lienee hyvä toistaa se yksi asia mikä jokamiehen pitäisi etiikasta tietää, mutta minkä tosiasiassa tuntuu ymmärtävän vain harva: etiikan tarkoitus ei ole rajoittaa ihmisiä, sälyttää kohtuuttomia taakkoja ja hillitä onnen tavoittelemista. Tarkoituksena on ohjata hyvään elämään, sillä viisaudella mikä 2500-vuotisen tieteellisen tutkimustradition aikana on ehditty kerryttää. Esimerkiksi valehtelemisesta pidättäytyminen (mikä voi olla pettäjälle mahdotonta) ei ole järkevää siksi että valehteleminen on soosoo ja hyihyi, vaan siksi että valehteminen on haitallista onnellisen elämän saavuttamisen kannalta. Se on haitallista yleensä silloinkin kun se päällisin puolin vaikuttaa hyvältä idealta, joten kuinka paljon haitallisempaa se onkaan kun ryhdytään sellaisiin puuhiin joiden menestyksekäs toteuttaminen ei millään onnistu ilman sitä? Ja valehteleminenhan oli vain yksi pettämiseen liittyvistä moraalisista ongelmista.


Seksi on loppujen lopuksi kaikessa hauskuudessaan varsin halpaa. Hyväkään seksi ei välttämättä edistä tai ilmennä aitoa ihmisten välistä läheisyyttä laisinkaan. Sen sijaan sitoutuminen ja sitkeästi vaalittu ystävyys, vaikka sitten ilman minkäänlaista seksiä, voivat niin tehdä. Tästä seuraa kaksi asiaa: ensinnäkin, on idioottimaista riskeerata syvä ihmissuhde pelkän seksinhimon takia (jos semmoiseen tuntee ylipäätään tarvetta, väittäisin ettei seksinpuute ole suhteen päällimmäisin ongelma, vaan se ettei ihmissuhde ehkä olekaan ihan niin syvä). Toiseksi: jos lähdemme siitä että seksi on parasta mitä kaksi ihmistä voivat keskenään tehdä, ystävyys kärsii isomman romahduksen kuin Yhdysvaltojen taannoinen asuntokupla. Kaikki eivät ehkä saa hyvää seksiä ihan helposti, mutta luulisin, että kenelle tahansa hyvän seksin saaminen on silti aika mielettömän paljon helpompaa kuin syvän, elinikäisen ystävyyssuhteen kasvattaminen ja vaaliminen. Seksi voi merkitä upeita aistinautintoja, mutta sellainen ystävyys jonka puolisoiden välillä tulisi vallita, on elämän turvaverkko, päivänpaiste ja maailman paras seura yhdessä paketissa. 

Tietysti maailmamme on myös paikka jossa ystäviä nimitetään tarpeen tullen ”vain ystäviksi” jotta kaikki tietävät ettei tässä sentään seksiä harrasteta, ja toisaalla kohdellaan seksikumppaneita kurjemmin kuin ketään jota ystäväksi kehdattaisiin kutsua. Mutta onko sellaisessa mitään järkeä? Eikö todellisuudessa kuitenkin kestävä ystävyys ja kaikki sen mukanaan tuoma hyvä ole sitä mitä todella pitäisi tavoitella? Onko salaseksi niin upeaa, että sitä saadakseen on järkevää tosiaankin luopua tarpeen tullen kaikesta ja mistä tahansa? Voinko tehdä mitä vain ja säilyä ihmisenä jolla on kyky rakastaa syvästi ja tavoitella onnellista liittoa? Olenko likimainkaan sellainen ihminen jollaista voisin toivoa puolisoksi sille josta eniten maailmassa välitän (kuten lapselleni tai parhaalle ystävälleni)? 

Omasta puolestani, toivon vain että järki säilyy jatkossakin sen verran että ymmärrän etsiä ensiksi ystävyyttä ja muistaa joten kuten, että suuretkin nautinnot ovat vielä kaukana Hyvästä.

2 kommenttia:

Timo Lampi kirjoitti...

Kihloihin 1kk seurustelun jälkeen, naimisiin ½ vuotta ensitapaamisesta, avioa ilman pettämistä seläntakana reilut 30 vuotta. :)

Saara R kirjoitti...

Sinulla on mennyt hyvin! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments