Päivän pelko: palkka ja työn rajat

Jatketaan nyt sitten pelko-teemaviikkoa vielä vähäsen (ja laitetaan pariin edelliseen postaukseen oikein teemaviikkotägit), kun maailma siltä näyttää. Tämän päivän aiheena on työttömyyden pelko, sekä sitä seuraavat toimettomuuden, arvottomuuden ja orjuuden pelko. Yhteiskunnassammehan on pidetty palkkatyötä arvossa arvaamattomassa jo pitkät ajat. Olet kunniallinen kansalainen, jos käyt kokopäivätöissä, vaikka työsi olisi ongelmajätteen tuottamista tai vanhusten huijaamista huonoihin kauppoihin. Jos teet jotain muuta, olet epäilyttävämpi menijä. 
Omalta osaltani, olen tottunut (ja huolella kettuuntunut) ihmisiin jotka moninaisista aktiviteeteistani kuullessaan kehtaavat kysyä suoraan, mistä saan rahani ja käynkö kuitenkin töissä (vastaus jälkimmäiseen: en käy, eikä täysipäiväinen palkkatyö kodin ulkopuolella kuulu ylipäätään tämänhetkisiin elämänsuunnitelmiini.) Vaikka meillä tullaan hyvin toimeen ja vaikka minulla selvästi on mielenkiintoista tehtävää kiireeksi asti, on tässä kuitenkin jotain perin epäilyttävää. En ole vielä saanut selville, mitä, mutta en ole voinut välttyä siltä tunteelta että näiden ihmisten mielestä raha kertoo ihmisestä jotakin perustavampaa kuin hänen tekemisensä ja ajatuksensa. Ehkäpä ajatusteni järkevyyden arvioimisessa olennainen työkalu ei olekaan järki vaan tarkat tiedot yksityiselämästäni? 

Rasittavat utelijat ovat kaltaiselleni oman elämän jokapaikanhöylälle kuitenkin selvä ensimmäisen maailman ongelma josta ei oikein kehtaa valittaakaan kun asiat kuitenkin ovat hyvin niin monin tavoin. Monelle on kuitenkin vakava ongelma se, ettei palkkatyötä yksinkertaisesti ole kaikille sitä tarvitseville. Eikä tulevaisuuskaan valoisalta näytä vaikka työuria kuinka tulisi hallituksen mielestä pidentää. "Pitäisi" kun muuttuu vähän heikosti konkreettisiksi työpaikoiksi, etenkään oikeiksi työpaikoiksi joissa ahertamalla on mahdollista elättää itsensä ja saada osakseen ne edut jotka työsuhteeseen on perinteisesti liitetty (mutta jotka käytännössä jo nyt koskevat vain osaa työssäkäyvistä). Se on monellakin tavalla pelottavaa. Lupaukset turvatusta palkkatyöstä, ja toisinaan suoranaiset työn asettamat vaatimukset, ovat saaneet monet muuttamaan kauas tukiverkkojensa luota ja omaksumaan elämäntavan jossa on usein vaikeaa löytää onnea, ihmiskontakteja ja mielekästä tekemistä jos ei vietä kolmannesta vuorokaudestaan työpaikalla. Kotona on vähän järkevää puuhaa, naapureihin on vaikea tutustua ja kaikki muutkin vaikuttavat kiireisiltä tai etäisiltä. Harrastaminenkin maksaa liikaa. Sellaiseen tilanteeseen joutumista on syytäkin pelätä. Samoin jokaisella on yhä parempi syy opetella erottamaan työnteko, rahanlähteet, mielekäs elämä, minäkuva ja itsearvostus huolellisesti toisistaan. Siitä on hyötyä viimeistään eläkepäivien koittaessa.

Itse kuitenkin olen enimmäkseen huolissani suuremmista linjoista.Työstä kuuluu maksaa käypää palkkaa, siis sellaista palkkaa jolla työtä tekevä voi elättää itsensä. Muu on orjuuttamista, paitsi poikkeustapauksissa. Esimerkiksi opiskelijan opintoihin voi kuulua harjoittelua. Harjoittelija ei voi korvata palkattua työntekijää sillä hän ei ole työntekijä vaan paikalla oppimassa ammattilaiseksi. Hänen tehtäviensä on siis tuettava oppimista, häntä on valvottava ja opastettava, eikä hänelle tule sälyttää sellaista vastuuta josta varsinaiselle työntekijälle maksetaan palkkaa. Työttömyyskorvausta tarvitsevan on rekisteröidyttävä työttömäksi. Usein tämä kuitenkin tarkoittaa paradoksaalisesti sitä, että ihminen menettää oikeutensa tavoitella normaalia työtä. Sen sijaan edessä on usein temppukurssien ja -työllistämisen kierre joka ei käytännössä paljon eroa orjuudesta. Hatarista lupauksista huolimatta, näihin aktiviteetteihin kun ei käytännössä houkutella ihmisiä sanan missään perinteisessä merkityksestä, vaan kyse on reippaasta piiskaamisesta karenssiuhalla. 

Tämä kaikki tuppaa usein unohtumaan ”eikö työttömiä voisi…”-huutelijoilta. Työttömien käyttäminen palkattomana työvoimana luo kahdet työmarkkinat (sikäli kun sellaisia ei meillä ole jo). Se vääristää tervettä kilpailua, kun toisille yrityksille tarjotaan ilmaiseksi työvoimaa josta toiset joutuvat maksamaan normaalia palkkaa sivukuluineen. Tätäkö tässä todella halutaan? Kuka huutelijoista haluaisi, noin alkajaisiksi, siirtyä tekemään nykyistä työtään yhdeksän euron ateriakorvauksella ja ajatella iloisesti, että tärkeintä on päästä kotoa työyhteisöön, verkostoitua ja tehdä jotakin melkeinhyödyllistä melkeintyötä?

On turha kuvitella että kaikki työttömät ovat ammattitaidotonta sekatyöväkeä. Kyllä moni työnantaja, julkista sektoria myöten, käyttää mielellään korkeakoulutettuja, päteviä tempputyöllistettyjä tekemään töitä joista toiset korkeakoulutetut saavat hyvää palkkaa. Olen itsekin todistanut tapausta jossa määräaikainen työntekijä on työsuhteen päätyttyä jatkanut täsmälleen saman työn tekemistä harjoittelijan statuksella. Miksi oikeus hankkia toimeentulonsa työllä kuuluisi vain niille joilla on jo vakituinen työ? Sitä paitsi meillä on myös matalasti koulutettua, ammattitaitoista työvoimaa. Miksi kenenkään tarvitsisi palkata lähihoitajia ja henkilökohtaisia avustajia, kun tiedetään että vastaavat matalaa koulutusta vaativat tehtävät voisi hoitaa joku työtön ilman palkkaa? Miksi maksaa siivousfirmalle senttiäkään, jos voisi saada ilmaiseksi työttömän tekemään yksinkertaista toimiston perussiivousta? Myös kaupungin puisto-osastojen palkkalistoilla olevaa väkeä voisi vähentää reilusti, voisivathan ne työttömätkin haravoida, leikata ruohoa ja istutella kukkia puistoihin. Myös sihteerit ja assistentit joutaisivat pihalle, kyllä joku työtön varmasti hoitaisi ihan mielellään paperihommia, kahvituksia ja muita mukavia avustavia toimistotöitä. Kulttuuri- ja urheiluväki pihalle myös, kyllä moni toimisi museo-oppaana, musisoisi, ohjaisi jumppia ja järjestäisi tapahtumia mielellään ilman mitään korvauksia. Ehkä näihin töihin aktivoitavat työttömät voisivat peräti olla samaa väkeä joka kustannussäästöjen nimissä on potkittu pihalle palkkatyöstä? Se näyttäisi hyvältä budjettilaskelmissakin.

On ongelma, että tässä maassa on paljon tärkeää työtä joka jää tekemättä siksi ettei kukaan halua maksaa sen tekijöille käypää palkkaa. Se että meillä on samaan aikaan koko ajan paisuva määrä työttömiä, on ilman muuta myös ongelma. Orjuuden palauttaminen ei kuitenkaan ole ratkaisu. Työttömyyskorvauksen tulee olla korvaus siitä ettei työtä voida tarjota, ei orjapalkkaa. Minusta paljon parempi kysymys kuin ”miksi työttömät eivät voisi…” on ”miksi emme halua maksaa tuosta tärkeästä työstä?” Jos järjestelmään sisältyvä suuri viisaus ei tunnu avautuvan, voisi ehkä miettiä, olisiko olemassa vaihtoehtoja. Ovatko raha ja palkkatyö todella kaikki mitä hyvinvointiin tarvitaan ja ovatko ne hyviä ihmisen hyödyllisyyden mittoja? Korjaako systeemin se että olemme valmiita jakamaan yhteiskuntaa yhä syvemmin ja keksimme yhä uusia keinoja nöyryyttää heikompiamme?

Muitakin vaihtoehtoja on olemassa, niitä on olemassa jo nyt ja tulevaisuudessa niitä voisi olla tarjolla enemmän ja useammille. Myös yhteiskunta voisi halutessaan valita tukea ja kehittää vaihtoehtoja nykyiselle yskivällä talouskoneelle. Kansalaispalkkajärjestelmä, verotuksen painopisteen siirtäminen työn verottamisesta omaisuuden ja kulutuksen verottamiseen, sekä downshiftaaminen olisivat hyviä askelia orjuutusyhteiskunnan pysäyttämiseen. Toimeentulemista voisi tukea muutenkin kuin tunkemalla perinteiseen palkkatyö- ja yrittäjäputkeen paljon enemmän ihmisiä kuin sinne järkevästi mahtuu. Työn, mielekkyyden ja hyvän elämän käsitteet kaipaavat remonttia sekä teorian että käytännön tasolla. En usko, että kriisiytyvä talous sen paremmin kuin ympäristökään paranevat sillä että kiihdytämme nykymenoa vielä vähäsen.

4 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

Olen mielenkiinnolla seurannut naita "pelkoviikon" kirjoituksiasi ja ajatellut asioita. Itsellani, kuten monella tuntemallani henkilolla, pelko, jos jokin pulpahtaa pintaan ihan itsestaan ilman median apua. Sita pitaa ainakin omalta osaltani harjoitella sivuuttamaan elamalla tassa hetkessa. En ole viela taitaja enka mikaan talla alalla.

Tama tyojuttu onkin mielenkiintoinen, koska lahipiirissani on tallakin hetkella Suomaeesa korkeakoulutuksen saanut tyonhakija, jolle ei nayta toita helposti loytyvan. Siis tarjolla olevista paikoista on huima kisa ja jos hakee paikkaa johon on ns. ylipateva (mutta itse taysin tyytyvainen tekemaan), niin ei oteta juuri tuon ylipatevyyden takia kun on myos "tasmakoulutuksen" omaavia.

Koko keskustelu palkkatyosta ja kansalaispalkasta on aarimmaisen mielenkiintoinen. Ei mahdu minunkaan pieneen paahaan kuinka meilla teknologian kehittyessa kaikille riittaisikaan toita. On toki paljon hommaa, mihin vain ihminen kykenee, mutta silti. Mika on sitten niiden "ei palkkatyossaolevien" rooli?

Tuo palkkatyon palvominen on kumma luterilainen asia. Meinasin laittaa pohjoiseurooppalainen, mutta ei se ole laheskaan samalla lailla iskostunut ihmisten psyykeeseen taalla englannissa esimerkiksi. (Kylla sita loytyy varmaan muualtakin, eipa silti). Se on myos niin tiukassa, etta omalta kohdallani se on ollut vuosien tyo, etta en pode palkkatyon tekemattomyydestani (tai pienesta tekemisestani) suurempaa huonoa omaatuntoa. Itseasiassa, kun matala mieli ottaa vallan, niin se on aivan takuuvarmasti yksi peikko joka mieltani myllaa.

Olen erittain samaa mielta "tyollistamis"-hankkeista. Mita ihmeen jarkea niissa on? Kuinka poliitikot voivat olla niiin sokeita, etta eivat nae, etta eihan nama ihmiset niiden rykaysten jalkeen mitaa toita saa, ovat hetken aikaa pois tyottomyystilastoista kyllakin. Ja markkinoita todellakin vaaristetaan tuollaiseten hankkeiden kautta.

Kiitokset mielenkiintoisista jutuista!

Saara R kirjoitti...

Koulutuksen "arvo" on ollut laskussa jo pidemmän aikaa. Perusongelmahan on se että koulutus parantaa yksilön mahdollisuuksia kilpailla muita hakijoita vastaan. Työpaikkojen niukkuuteen siitä ei kuitenkaan paljon apua ole.

Uskon, että yhteiskunnan muuttuminen (tai pikemminkin paluu) vähemmän palkkatyökeskeiseksi on jo alkanut. Se ei välttämättä ole edes huono asia. Palkkatyö ei ole synonyymi tärkeälle tai hyödylliselle työlle...vaikka myönnän toki, että minullakin on huonoina hetkinä ristiriitaisia tunteita siitä että teen selvää suoraa uraa lähinnä kasvimaahan.

Olen jo kuullut parit järkevää juhlapuhetta aiheesta. Ehkäpä tämä tästä...

loistoluoto kirjoitti...

Suuri on ihmisten pelko niitä kohtaan, jotka eivät tee perinteistä kokopäivätyötä! Sen huomaa viimeistään epäluuloisista, varsin suorista kysymyksistä..."Millä oikein elät?" tai "Minkäköhän verran maksat veroja?" on kysytty minultakin moneen kertaan...kun ei tule mieleen, että vähempikin palkkatyönteko riittää ihan hyvin tuomaan ruuan pöytään. Mutta minäkin uskon, että tämä nykyinen malli on murtumassa, ainakin yhä useammin nuoret ihmiset tekevät työtä myös muuten kuin kahdeksasta neljään -mallilla, osapäiväisesti tai jaksoittain. Se on jo hyvä alku. Asenneilmastossa havaittavissa tuulettumista!

Palkkatyö antaa kätevästi illuusion siitä, että tekee jotain Tärkeää. Enempään ei tarvitse pyrkiäkään, täyttäähän sen avulla jo ihmisenä olemisen velvollisuudet...ja vastapainoksi saa sitten kuluttaa niin paljon kuin huvittaa, "onhan tämän eteen raadettukin"..!

Saara R kirjoitti...

Ilmeisesti on jotenkin sopimatonta olla tyytyväinen kohtuulliseen elintasoon. On perin outoa, jos ei halua maksimoida tuloja lähes keinolla millä hyvänsä. Ei saisi riittää että pöydässä on ruokaa, vaan jos on ruokaa pitäisi älytä haluta tryffeleitä ja kaviaaria.
Kukaan utelias ei ole myöskään kertonut, kuka meillä huolehtisi Pientilan arkirutiineista jos lähtisin tekemään pitkää työviikkoa kaupunkiin. Eikun sittenhän me voitaisiin muuttaa johonkin kivaan kerrostalokaksioon, alkaa ostamaan valmisruokia ja muuttua normaaleiksi kuluttajiksi...Ehkä perustava todiste elämäntapamme syvästä vääryydestä on se että sen ylläpitämiseen vaaditaan aikamoinen annos konkreettista (raha)palkatonta työtä.

Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että maailma on tältä osin muuttumassa. Yhä useampi ymmärtää, että palkan ja työn tärkeyden suhde on epämääräinen. Tietysti yhteiskunnallinen muutos vaatii aina oman aikansa.

Tuo "jos kulutan omia rahojani, kulutustani ei sovi mitenkään arvostella"-logiikka on minulle surullisen tuttu. Kun sen yhdistää "jos siitä saa rahaa, se on kunniallista"-ajatteluun, on kasassa karmean vastuuton ajatusmaailma.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments