Tyytyväisyys kannustaa hyvään

Tänä vuonna päätin treenailla tyytyväisyyttä. Muistin, miten tärkeää se onkaan. Jos perustyytyväisyys ei ole kunnossa, on myös vaikeampaa harjoittaa sellaisia hyveitä kuin hyvää arvostelukykyä, vaatimattomuutta, anteliaisuutta, kohtuullisuutta ja jopa kärsivällisyyttä. Tyytyväisyys kuuluu siis perushyveisiin. Ehkäpä siksi se on kulttuurissamme usein puolustuskannalla. Joka tuutista kerrotaan pitäisi haluta enemmän, ostaa enemmän, näyttää paremmalta, saada enemmän aikaan, sanalla sanoen suorittaa hienompi elämä. Laiskaksi ja köyhäksi tulee, jos kelpaa itselleen, ja muutkin pitävät omahyväisenä. Sitä paitsi tyytyväisyys tuntuu hyvältä, mikä on lähtökohtaisesti epäilyttävää kun etiikasta on puhe. Tyytymättömyys taas on epämukavaa, niin kuin hyveellisen toiminnan kuuluukin olla. Epämukavuus kannustaa parhaan kokoomuslogiikan mukaisesti. Siispä on ehkä aika korostaa vielä kerran sitä mitä äsken sanoin: myös tyytyväisyys kannustaa. Ei veren maku suussa paahtamiseen eikä ahnehtimiseen vaan niihin ominaisuuksiin jotka ovat tärkeimpiä inhimillisen kukoistuksen ja hyvän elämän kannalta. Onko ihanteellinen ihminen ahne suorittaja, vai onko hän kohtuullinen, antelias, kärsivällinen ja arvostelukykyinen? Ajaako hänen itsekuriaan pelko ja suoritusvimma vaiko kohtuullisuuden taju ja kyky tyytyä vähempään kuin suurimpaan yltäkylläisyyteen?

Huomasin tietysti pian olevani peräti paheellisen tyytymätön otus. Eikä tyytymättömyyteni edes ollut erityisen kannustavaa, vaan ainoastaan ärsyttävää. Olin tyytymätön moniin sellaisiin asioihin joita en voi muuttaa joko ollenkaan tai korkeintaan hitaasti. Sekä epätäydellisyyden kanssa toimeen tuleminen että pitkäjänteinen ponnistelu kuitenkin vaativat kärsivällisyyttä. Ainakin minun on vaikeaa olla kärsivällinen, jos pieni ääni takaraivossa valittaa koko ajan siitä miten huonosti asiat ovat, ja miten pieniä pienet edistysaskeleet ovatkaan. Tyytymättömyydestäni oli korkeintaan haittaa sellaisten asioiden kanssa pärjäämiselle. Konkreettisena esimerkkinä voi mainita vaikka syksyllä aloittamani kuntokuurin jonka alkutilanne oli parin vuoden sairauskierteen jälkeen todella säälittävä. Säntillinen ja nousujohteinen treeni neljästi viikossa on tehnyt tähän mennessä pieniä ihmeitä, ja nyt jaksan kuntoilla jo pelkästään paremman kunnon tuoman ilon voimalla. Mutta epäilen, ettei alku olisi ollut niin tuskainen jos olisin suhtautunut huonoon kuntooni tyynesti ja lempeästi sen sijaan että olisin sättinyt itseäni niin älyttömästä asiasta kuin huonoon kuntoon päätymisestä pitkäaikaisen sairastamisen seurauksena.

Lisäksi huomasin olevani tyytymätön moniin asioihin jotka eivät rehellisesti sanottuna oikeasti harmittaneet minua, mutta jotka silti herättivät tyytymättömiä ajatuksia. Ne olivat asioita joista tyytymättömyyden koin jonkinlaiseksi velvollisuudeksi. Esimerkiksi, kun on yksinkertaistanut elämäänsä tarpeeksi kauan, huomaa että takaisin kiihtyvään oravanpyörään hyppääminen on muuttunut paljon vaikeammaksi. On vain tullut kasvettua eri suuntaan ja katseltua maailmaa vähän erilaisesta näkökulmasta niin kauan etteivät oravanpyörän arvot, tavat ja palkinnot enää tunnu houkuttelevilta. Velvollisuudentuntoinen tyytymättömyys syntyy siitä seikasta, että arjessa yksinkertaistajat kuitenkin ovat vielä vähemmistö. Useimmat tapaamani ihmiset eivät arvosta niitä asioita, sellaista elämää ja sellaisia valintoja joita itse arvostan. Niin pieni, epävarmuuden hetkinä isommaksi kasvava velvollisuudentuntoinen tyytymättömyys saa jalansijan. Siispä tyytyväisyyden opettelemiseen kuuluu myös sen sisäistäminen, ettei pahe voi mitenkään olla moraalinen velvollisuus. Minulla on vain yksi elämä, jonka epäilemättä voi elää väärin monellakin tavalla. Mutta kannattaako minun miettiä sitä järkeni ja havaintokykyni avulla? Vai kannattaako minun sortua näyttävästi ad populumiin miettien, että enemmistön edustamat arvot ja elämän malli voivat olla vastakkaisten todisteiden vuoresta huolimatta oikeampia siksi että minunlaiseni ovat toistaiseksi vähemmistössä? Tyytyväisyyden harjoittaminen ei ole ainoastaan suureksi avuksi jos haluaa kehittää itselleen arvostelukyvyn jota pelot, huolet, uhkakuvat ja kaikenkarvaiset himotukset eivät liiemmin varjosta, vaan sen kehittäminen myös selvästi vaatii arvostelukyvyn kehittämistä.

Koska kehittämisen varaa on paljon, olen päättänyt taas aloittaa helposta. Näin aluksi listaan mielessäni joka päivä muutaman asian joihin olen aidosti tyytyväinen. Negatiivisten, kriittisten ajatusten nostaessa päätään pyrin miettimään, miltä sama asia näyttäisi tyytyväisyyden valossa. Hitaasti siivoan päästäni sen illuusion rippeitä että tyytymättömyys olisi tyytyväisyyttä parempi kannustin ja luovuuden lähde. Kun vuosi loppuu tai koittaa aika siirtyä seuraavaan kehitystehtävään, olen epäilemättä vielä nykyistä huomattavasti kummallisempi eläjä.

Vaan maailmankaikkeudelle uusi kehitystehtäväni näyttää olleen mieleen. Uusi vuosi on alkanut valoisammin kuin pari edellistä.

4 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Saattaisin vaikka varastaa idean.

marrasthetics kirjoitti...

Mä tykkään kans. Yleensäkin pyrin luomaan onnellisuutta ja tyytyväisyyttä jokaiseen päivääni, vaikkei kaikki olekaan, niin kuin haluaisin ja monta asiaa pitäisi muuttaa. Vaikka tyytymättömyys onkin muutoksen lähde, niin tyytymättömyydessä on raskasta elää, eikä sellainen sovi minulle.

Minut on nyt yllättänyt oma seesteinen tyytyväisyys. Elän tilanteessa, jossa elämästä pitäisi seuraavan parin vuoden sisällä pistää uusiksi suunnilleen kaikki muu, paitsi parisuhde ja eläimet, mutta silti olen jotenkin käsittämättömän tyytyväinen elämääni jokaisena päivänä ja nautin pienistä asioista, kuten itse tekemästäni ruoasta tai ystävän seurasta tai kirpputorilta ostetuista kengistä. Ah :)

Ehkä tämä johtuu siitä, että elämässäni päättyi äskettäin ajanjakso, joka sisälsi useamman vuoden selviytymistaistelun ja päivä kerrallaan selviytymistä ja itsestään sai puristaa todella paljon, että pysyi positiivisena ja toimintakuntoisena. Kun nyt elämä pikku hiljaa helpotti (sitähän ei voi tietää, mitä on nurkan takana tulossa taas...), niin olen vain niin onnellinen, paljon oppinut ja jotenkin seesteisen rauhallinen, että tuntuu, kuin minulla ei olisi kiire mihinkään ja kaikki olisi tässä ja nyt, enkä oikein edes ymmärrä ihmisiä, jotka kaipaavat muutosta elämäänsä uusien asioiden ja haasteiden muodossa. Camoon, tässä ja tänään on kaikki. Silti minulla on sekä haaveita, että oikeita ja isoja lähes pakottavia muutoksen tarpeita ja tietenkin ikuinen esteetikko minussa, joka haluaa pala palalta muuttaa ympärillä olevat esineetkin entistä kauniimmiksi. Mutta silti katselen kaikkea rauhassa, menen muutoksiin oikealla ajalla ja nautin täysin siemauksin tänään.

Aika kummallista. Olenkin todennut jo monelle, että kai tämä seesteisyys häviää itsestään, kun se itsestään tulikin. En todellakaan ole ollut aina tällainen/tällaisessa mielentilassa. Mutta, nyt kun se on päällä, otan siitä kaiken irti ja nautin tästä hullusta seesteisyydestäni. Juhuu! :)

loistoluoto kirjoitti...

Kyllä! Tekstisi palauttaa minulle elävästi mieleen kiistelyni yhden entisen poikaystävän kanssa, jonka lempilausahduksia oli "tyytyväinen ihminen on kehityksen jarru". Koskaan ei olisi pitänyt olla tyytyväinen omaan ulkonäköön, urheilutuloksiin, palkkaan, opiskeluvauhtiin, jne....koska silloin ei pääse seuraavalle tasolle! Olen ihan päinvastaista mieltä hänen kanssaan: koko maailman kehitys menisi paljon oikeampaan suuntaan, jos useampi ihminen olisi tyytyväinen. Jo pelkkä länsimaalaisten ihmisten tyytyväisyys pienemmän omaisuuden ja materian määrään muuttaisi maailmaa aika radikaalisti.

Olisi hienoa, jos ihminen osaisi tunnistaa RIITTÄVÄN, sen sijaan että pyrkisi aina korkeimpaan mahdolliseen tulokseen. Olen itse esimerkiksi monta kertaa ollut töissä vanhasta tottumuksesta "liian pienellä" palkalla, koska en ole tajunnut "oikean" palkkatason nousseen (yleisten korotuksien tai kokemuslisien muodossa)..kun olen ollut ihan tyytyväinen siihenkin palkkaan mitä saan, kun se mielestäni on vastannut ihan hyvin tekemääni työtä.

Mielestäni tyytyväisyys on ennemminkin elämänasenne, kuin mikään kehitystä jarruttava tekijä. Tyytyväinen vain iloitsee jo ottamistaan kehitysaskelista, siinä missä tyytymätön ei ole iloinen ennen kuin on saavuttanut korkeimman mahdollisen tason...eli ei koskaan?

Saara R kirjoitti...

Keskeneräinen: Ole hyvä vaan!

marrasthetics: Kuulostaa siltä että olet jo edistynyt tässä lajissa. :)
Perässä tullaan! Uskon kyllä, että kun olet seesteisyydestä kerran saanut tukevan otteen, pääset myöhemminkin palaamaan sen pariin vaikka välillä elämässä olisikin myllerrystä.

loistoluoto: Onnellista loppuelämää vaan hänellekin...
Seuraavia tasoja riittääkin varmasti loputtomiin. Mielestäni tyytyväisyys ei estä eteenpäin pyrkimistä tai elämän parantamista, mutta inhimillisyyttä se tuo siihenkin touhuun. Virtaa myös, sillä pariin kehitysprojektiin riittää paremmin voimia kun on muuhun elämään enimmäkseen tyytyväinen, ja jaksaa tosiaan iloita niistä pienistä edistysaskeleista.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments