Sisämaailma kasvaa hiljaisuudesta

Kuluneella viikolla kävin puhelinmyyjän kanssa seuraavansisältöisen keskustelun:
”No hei! Meillä olisi nyt todella hyvä tarjous mobiililaajakaistasta.”
”Kiitos, mutta en tarvitse sellaista.”
”Tähän pakettiin saisi myös ilmaisen tabletin. Joko sinulla on sellainen?”
”Ei ole, kun en tarvitse sitäkään.”
”No ei sitten muuta kuin hyvää illanjatkoa!”
”Kiitos samoin.”

Teknologiatumpeloksi ryhtyminen on helppoa. Tarvitsee vain olla tekemättä mitään muutamaan vuoteen. Katsellessani miten tutut näpelöivät uusia lelujaan olen miettinyt paljonkin sitä, kuinka paljon uutta teknologiaa (jonka ekologisista ja inhimillisistä kustannuksista jokainen uutisia lukenut on oletettavasti tietoinen) hankitaan siksi että se täyttää todellisia tarpeita ja kuinka paljon pikkuteknologiaa tarvitaan vain sosiaalisista syistä. Jotta voisi näyttää kavereille, että minulla muuten menee hyvin, tai ainakin ilmentää porukkaan kuulumista. Sitä paitsi laitteiden ominaisuuksien, ohjelmistojen, pienten vikojen ja päivitysten vertailu on loputon small talkin aihe. Älykännykät, tabletit ja minitietokoneet ovat myös hyvä tapa pysyä aina viihteen, netin ja pelien ulottuvilla niin että mahdollisuus istua hiljaa ja kuulla omat ajatuksensa minimoituu. Mitä mielenkiintoista omasta päästä muka löytyisi?

En muista tavanneeni vielä ketään joka todella ajattelisi enemmän kuin hänelle on hyväksi. Päinvastoin, luulenpa että moni arkinen tragedia ja globaali ongelma ainakin lientyisi sillä jos ihmisillä olisi enemmän aikaa (eli halua) pysähtyä ja ajatella. Viettää aikaa itsensä kanssa, hiljentyä ja katsoa alkavatko ajatukset kypsyä. Kuka alkoikaan pelätä liikaa ajattelemista ja miksi? Miksi ajattelematta olemista tarjotaan ratkaisuksi ahdistukseen, syyllisyydentunteisiin ja elämän suuriin ongelmiin? Mikä ulkopuolisessa todellisuudessa edes osittain eksistoiva ongelma ratkeaa sillä että päätän pienen pääni sisällä olla ajattelematta sitä? Miksi ajatteleminen on pettämätön keino hankkia itselleen angsteja mutta surkea keino löytää lohtua? Millä logiikalla ajattelemisen vähentäminen on fiksuin keino pärjätä maailmassa jonka ongelmat ovat valtavan suuria?

Nykyään liikenteessä on paljon teknologiaa jonka tarkoituksena on hiljaisuuden karkoittaminen ja luppoajan täyttäminen näpläämisellä. Näplääminenkin on Tekemistä, mutta mitä tekemistä on päänsisäisissä valtakunnissa samoilu josta ulkopuolinen voi havaita vain poissaolevan katseen? Kun tälle tielle lähdetään, voidaan pian ihmetellä sitäkin, mitä järkeä on rakentaa Sisämaailmaa lukemalla vaikeita kirjoja, pohdiskelemalla hankalia käsitteitä ja yrittämällä ymmärtää monimutkaisia argumentteja kun saman ajan voisi käyttää vaikka kehonrakennukseen? Tulee suorastaan platonilainen olo kun yrittää argumentoida, että juuri Sisämaailma on subjektiivisen todellisuuden lähde. Jos pyrimme tyhjyyteen hukuttamalla aivomme hälinään ja merkityksettömyyden tulvaan, onko mahdollista että yritämme eräänlaista itsemurhaa ja tavoittelemme ajattelevan subjektiuden ja vastuullisen toimijuuden pysyvää lamaantumista? Ajan ja tilan raivaaminen hiljaisuudelle, valppaalle toimettomuudelle, rennonrohkealle ajattelemisen yrittelylle voi olla hyvinkin tärkeää. Teknologiasta oikeassa paikassa on paljon iloa, mutta hiljaisuudesta kannattaa pitää kiinni. Sillä niin kuin edesmenneen Philosophica-kirjaston seinällä muistutettiin: hiljaisuudessa ajatus kypsyy. Eikä ajatuksen ulkopuolelle jää mitään.

posted under , , |

4 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

En voi muuta sanoa kuin että olen kanssasi ihan samaa mieltä - ja elän toivossa että ihmiskunta herää jossain vaiheessa ja pysähtyy ajattelemaan, tekemään ja olemaan hetkessä.

marrasthetics kirjoitti...

Voi sitä ajatellakin liikaa. Tai siltä musta ainakin tuntuu. Mä ajattelin niin paljon, kun olin teini-ikäinen. Oikeastaan mun koko teini-ikä meni ajattelussa ja sellaisessa henkisyydessä. Jossain vaiheessa sitten jokunen vuosi parinkympin jälkeen mulle tuli useaksi vuodeksi sellainen olo, että mä en jaksa enää ajatella mitään, haluan vain nauttia, pitää hauskaa ja olla, enkä miettiä MITÄÄN. Nyt ehkä viimeisen vuoden tai parin aikana olen taas voinut jo vähän ajatellakin, mutta en ihan niin paljon kuin ennen :) Tosin sen verran pitää tarkentaa, että mä en ole missään vaiheessa korvannut ajattelua mielen täyttävillä elektronisilla laitteilla. En omista älypuhelinta tai tablettia. En koskaan pelaa mitään nettipelejä, en kuuntele edes radiota (no autossa kuuntelisin joskus, mutta kun antenni irtos viime vuonna, enkä ole viitsinyt hankkia uutta), enkä koskaan katso telkkaria, kun olen yksin kotona. Miehen katsoessa telkkaria, katson joskus mukana, mutta yksin ollessa en tykkää mistään mölytoosista, en kaipaa niitä yhtään. Että en ole yrittänyt täyttää sitä ajattelun jättämää aukkoa millään tuollaisella, ettei tarvisi ajatella tai olla vastuussa. Mun moraalin mukaan ihmisen pitää olla vastuullinen. Mutta joo, yritän vain sanoa, että ajattelun voi välillä lopettaa muutenkin, kuin turruttamalla itsensä on line ärsykkeisiin. Mä en esim ole ollenkaan facebookissa, enkä haluaisikaan olla koko ajan yhteydessä johonkin ja kiinni siinä älykännykässä. Silti mä väsyin joksikin aikaa ajatteluun ja otin siitä breikin ja elin ajattelematta. Jos nyt näin voi sanoa, ainahan sitä tietty jotain ajatuksia on, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen "nuoruuden ajatteluuni". :)

Saara R kirjoitti...

Mama Elf: Kiitos! Löydän usein toivonmurusia blogin palautteesta...

marrasthetics: Minusta taas liikaa ei voi ajatella, mutta sen sijaan on mahdollista ajatella jollain tavalla huonosti, esimerkiksi niin että ajatukset päätyvät johonkin ahdistavaan umpikujaan. Siihen auttaa yleensä lukeminen ja filosofian opiskelu. Maailma on onneksi jo niin vanha, että viisaammat ovat ehtineet ajatella selväksi monta mahdottomalta tuntuvaa asiaa. Yleensä vaikeista ajatuksista pääsee yli kun vain jaksaa yrittää kärsivällisesti.

Nautintoihin pakeneminen on itsepetoksen muoto. Siihen turvautuva kyllä tiedostaa ahdistavan todellisuuden olemassaolon sisimmässään. Mikä vielä pahempaa, hän on tavallaan alistunut tilanteeseen ja uskoo ettei siihen ole ratkaisua vaan paras vaihtoehto on turruttaa itsensä. Se ei tietenkään ole totta...

Itse olen viimeksi ollut ajattelematta vuonna 2012 kun iso leikkaus lääkityksineen himmensivät pääni muutamaksi viikoksi. Ensimmäisen viikon ajan olo oli oudon kevyt ja leijuin onnellisen tylsämielisyyden pilvessä. Sitten alkoi ahdistaa kun en tuntenut oloani ollenkaan kotoisaksi. Ajattelukykyni palautui normaaliksi vasta parin kuukauden jälkeen. Siihen trippiin loppui vähäinen alkoholinkäyttöni, olin niin innoissani kun pää alkoi taas kihistä ajatuksia ja jaksoin välittää.
Tulipahan selvitettyä oikein empiirisesti, olenko mieluummin ahdistunut filosofi vai onnellinen debiili...

Anu H kirjoitti...

Saan usein kuulla ajattelevani liikaa. "Älä ajattele" on varmaan suosituin neuvo mitä minulle on annettu elämäni aikana. Eikä se kyllä ole mitään auttanutkaan. Joskus oikeasti ihmettelen sitäkin miten kukaan pystyy olemaan ajattelematta ihan vain päättämällä niin? Minä en pysty. Enkä oikeastaan enää haluakaan, vaikka se helpompaa monesti olisikin. On niin perinjuurin lohdutonta välillä seurata miten jotkut tuntuu porskuttavan elämänsä läpi ilman ajatuksen tynkääkään millekään syvemmälle asialle...tai siltä näin niin kuin ulkopuolisesta näyttää.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments