Evakossa: Wardin maailmassa

Marja Leena houkutteli minua katsastamaan Ateneumissa olevan Rafael Wardin näyttelyn. Wardi ei ole ikinä pistänyt silmääni erityisen kiinnostavana taiteilijana. Mutta maku, kuten järkikin, on ihmisellä laajentamista varten. Eikä taiteessa sitä paitsi ole kysymys pelkästä estetiikasta. Maailma voi olla tukehtumaisillaan mitäänsanomattoman sieviin kuvitus-, sisustus-, ja taustakuviin joiden tehtävänä on vain lievittää tyhjän tilan kammoa (onkohan se jotain sukua hiljaisuuden pelolle?) Taide kuitenkin herättää ajatuksia, inspiroi, kuvaa maailmaa uusista näkökulmista. Wardi pääsi evakkoajan vierailukohteiden listalle.

Wardin laaja tuotanto ulottuu seitsemälle vuosikymmenelle. Hänen työnsä ovat hyvin värikkäitä. Wardia luonnehditaan usein valon kuvaajaksi, mikä käsittääkseni tarkoittaa että hän pitää kovasti keltaisesta ja oranssista. Ohenteet tuntuvat olevan hänelle turhakkeita ja maalauksissa on usein vahva pintarakenne. Wardi osaa kyllä piirtää sille päälle sattuessaan, mutta perspektiivi, yksityiskohdat ja valöörit eivät hänen töissään juhli. Wardin työt ovat periaatteessa esittäviä, mutta huomasin nopeasti että esittävyys on suhteellista ja työt toimivat yhtä hyvin abstraktioiksi kuviteltuna. Oikeastaan töissä esiintyvät ihmiset ja esineet eivät erottuneet taustastaan juuri lainkaan. Rajat olivat epäselviä, ja kun töitä katsoi näyttelyllisen verran, alkoi tuntua että Wardi pyrkikin tuomaan esiin yksittäisten kohteiden sijaan todellisuuden: häilyväisen, monitahoisen ja rönsyilevän. Mikä on hahmoa ja mikä taustaa on kiinni yhtä paljon katsojan mielestä kuin Todellisuudesta. Hahmot tulivat esiin taustoistaan, sulautuivat siihen, joutuivat ympäröivien väriläikkien ja viivojen nielemiksi. 

Kun Wardista puhutaan, väreistäkin on sanottava jotakin. Yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta työt olivat niitä täynnä. Keltaiset, oranssin ja punaisen sävyt hallitsivat suurinta osaa näyttelyssä. Osassa töitä värit muodostivat suuria, sävykkäitä pintoja. Toisissa näytti kuin Wardi olisi tehnyt siveltimenvedoista tilkkutäkkiä jossa ihmiset ja esineet esiintyivät sivuosassa. Värikylläisten vuosikymmenten jälkeen viimeisen salin 1990-luvun lopulta 2000-luvulle yltävän kauden töiden tummanpuhuvuus oli hieman järkyttävää. Oranssi oli poltettu, kirkas punainen tummunut syväksi karmiiniksi, ruskean, harmaan ja mustan sävyt olivat valloittaneet monta työtä melkein kokonaan. Kirkkaat värit olivat jättäneet Wardin maailman, välimerellinen keskipäivän valo oli vaihtunut hämärään, voimakkaat siveltimenvedot vaihtuneet sileään hiileen ja pastelliin. Yritin olla kovasti ajattelematta Helene Schjerfbeckin myöhäiskauden töitä. Ja olin kiitollinen Marja Leenalle suosituksesta. Wardin yksittäisille töille en edelleenkään lämmennyt, mutta kokonaisuus oli ajatuksia herättävä ja koskettava niin kuin vain hyvä taide voi olla. Tämäkin oli näkemisen arvoinen näyttely (auki 2.3.asti).

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments