Kun on kaikki

Seisoskelin eilen Lohjalla bussia odottamassa, kun huomasin iloisesti hymyilevät tutut kasvot. Tuttava oli tulossa Helsingistä. "Siellä oli ihan mukava käydä...mutta mukava on myös tulla takaisin Virkkalaan", hän sanoi. Ymmärsin häntä täydellisesti. Aina välillä pääkaupunkiseudulla liikkuessa tapaa ihmisiä jotka ihmettelevät, miten syrjässä me olemmekaan. Mitä täällä muka on, kun ei ole ison kaupungin menopaikkoja lähellä? Ymmärrän heitäkin, olenhan asunut elämästäni parikymmentä vuotta Helsingissä ja tiedän hyvin että siitä näkökulmasta katsottuna elelen nykyään korpikuusen kannon alla.

Minun tekee aina mieli sanoa, että täällähän on kaikki. Siis kaikki mitä mukavaan elämiseen tarvitsee, ja lisäksi koko liuta asioita joita ei ole älynnyt tarvita ennen kuin ne on jo saanut. Täällä on vuodenajat jotka näkyvät muustakin kuin siitä minkä sesongin vaatteita kaupat pullistelevat. On avara taivas, peltojen yllä niin avara että ymmärtää heti olevansa Avaruusalus Maassa jonka ikkunasta näkyvät kaikkeuden valot. Ruokakaupat eivät ole kauppahalleja eivätkä maatilatoreja, mutta toisaalta suurimman osan vuodesta tilanne on se että ruokaa saa muualtakin kuin kaupasta, esimerkiksi kotipihalta. Nyt talvisaikaan täytyy tyytyä tonkimaan pakastinta ja kellaria. Mielekäs tekeminen ei lopu koskaan, vaikka menopaikkoja on vähemmän. Täällä huomaa, että talven rauhakin on ehdottomasti tarpeellinen vuodenaika. Nyt ehtii tehdä paljon tarpeellisia käsitöitä, laitella kotia ja tehdä sekalaisia tehtäviä joille ei kiireisempinä vuodenaikoina ole ollut aikaa. 

Ihmisiä täällä ei kovin paljon ole, mutta moni vastaantulija onkin sitten ainakin näöltä tuttu. Small talk-lahjani ovat pakon edessä alkaneet kehittyä, kun melkein aina ulos lähtiessä vastaan tulee joku jonka kanssa täytyy vaihtaa muutama sana. Vaikka kylänväen kanssa on muutenkin helpompi puhua kuin kaupungin elävien kanssa. Sää ja kylän tapahtumat kiinnostavat kaikkia, satonäkymät, lämmitys- ja säilöntäjututkin useimpia. Yhteisöllisyyden muodikas tunne syntyy itsestään kun antaa ajan kulua. Kun piirit ovat pienet, on kaikilla lähtökohtaisesti jotain aidosti yhteistä. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Mikä tärkeintä, ihmisten ja menopaikkojen kohtuullisuus pitää hyvin mielessä sen, että maailmassa on paljon muutakin kuin ihmiset. Sitä varten ei tarvitse perehtyä ympäristöetiikkaan, riittää kun katsoo ikkunasta ulos. Silloin ei vain huomaa että muutakin on, vaan mieleen tulee äkkiä että se Muu, se juhlapuheiden ympäristö on myös tärkeää. Arvokasta. Sellaista jonka läheisyydessä eläminen on arvo itsessään.

Mitä muuta sitä vielä pitäisikään olla? Oikeastaan ainoa asia minkä olen huomannut olevan vähissä, on vaihtoehtoähky. Tiedättehän sen tunteen kun katsoo menovinkkien pitkää listaa ja päätyy olemaan tekemättä mitään, kun mitään täydellisen kiinnostavaa ei löydy. Epätoivon joka iskee liian suuressa kaupassa jossa vaihtoehtoja on niin paljon ettei tahdo jaksaa tehdä harkittuja valintoja. Kiireen vipottaa paikasta toiseen koska kotona voi vain nukkua ja vaihtaa vaatteet, vapaa-ajan joka haipuu hyödyttömään oleiluun ja kuluttamiseen kun ympäristö on suuntautunut enemmän kuluttamiseen kuin tuotteliaisuuteen. Semmoisia asioita täällä on vähemmän, mutta en minä oikein tiedä, voiko sitäkään puutteeksi sanoa.

6 kommenttia:

Mama Elf kirjoitti...

Ihan samoja ajattelen usein. Kun ole visiitillä jossain isommassa kaupungissa, niin voi olla ihan kivaa, mutta en jaksa kauaa melua/ihmisten paljoutta/tuntemattomien määrää. Kaipaan takaisin pienelle paikkakunnalleni olemaan ja tekemään jotain itse, kuten sanoit, on niin paljon mukavampaa olla tuottelias kuin vain kuluttaa muiden tuottamia palveluja.
Ja vaikka meillä ei ole mammonaa kovastikaan perheenä, niin on paljon rikkauksia siinä, että merenranta on minuuttien kävelyn takana, on ystävällisiä ihmisiä ja pieniä kauppoja, josta saa sen mitä tarvitsee.

On aikaa viljellä maata ja seurata luontoa. Tuntuu, että elämämme on plajon stressittömämpää kuin monen isossa kaupungissa asuvan perheen. Ehkä ei ole samoja harrastusmahdollisuuksia, mutta ei ole sitä kiirettäkään, että joka ilta on joku menossa johonkin. Se tuntuu minusta hyvältä.

HArrastamisess/ostamisessa vaihtoehtojen määrästä näyttää tulleen arvo itsessään. Itse en oikein usko sen onnelliseksi tekevään voimaan.

Saara R kirjoitti...

Merenranta kivenheiton päässä...oi miten ihanaa.

Minä taidan loppujen lopuksi harrastaa enemmän erilaisia juttuja kuin kaupunkilaisaikoina. Kun tarjontaa ei ole aivan rajattomasti, arvostan enemmän sitä mitä tarjolla on. On täällä kuitenkin aika paljon kaikkea: kulttuuria, erilaisia yhdistyksiä ja harrastuspiirejä, kansanopistoa... Kyllä täälläkin voi mennä joka ilta jos tahtoo. Minusta toki on mukavampaa viettää useimmat illat kotosalla.

Shoppailemaan ei oikein pääse kuin apteekkiin ja ruokakauppoihin jos ei halua hypätä bussiin, mutta netistähän saa nykyään kaikkea. Kaupoissa kiertelystä ja heräteostelusta en ikinä ole tykännyt.

loistoluoto kirjoitti...

Heippa!

Minäkin ymmärrän sinua ja ystävääsi ihan täysin! Kirjoittelin juuri jokin aika sitten samasta aiheesta, jos tahdot käydä kurkkamassa, niin tässä on linkki

http://loistoluoto.com/2014/01/08/mitas-tassa-kaipais/

Muutenkin tykkään paljon kirjoituksistasi, ja ajattelen monista asioista tosi samalla tavoin - ihanaa lukea, kun joku osaa kirjoittaa ne noin älykkäästi ja viisaasti esille :)

L

Saara R kirjoitti...

No heipä hei, Loistoluoto! Kävin blogissasi, hyviä kirjoituksia ja aivan ihania valokuvia sieltä löytyikin.

Nyt onkin taas saaristonkaipuu huipussaan vaikka kesään on vielä pitkä aika... Roikun siis blogissasi jatkossakin haaveksimassa seuraavasta saaristoretkestäni.

loistoluoto kirjoitti...

Kiitos sanoistasi :) Tännepäin ainakin on aika helppoa reissata, saman laivareitin varrella on useampi hauska ja erilainen saari, ja laivamatka on kaiken lisäksi ilmainen :)

Luen juuri blogiasi läpi parin artikkelin päivävauhdilla. Tosiaan ihanaa lukea aiheista, joista itse TUNTEE tai KOKEE ihan täysin samalla tavoin, mutta joiden puolesta ei ikinä osaisi argumentoida noin uskottavasti.

Vielä aiheesta: käydessämme kesällä yhdellä autiolla luodolla,sain itseni kiinni miettimästä ihan samaa kysymystä, tätä absurdia ajatusta - kysyin mielessäni, miten saari pärjää näin "kaukana kaikesta". Siellä kaukaisella kalliosaarella kasvoi puita, mustaviinimarjapensaita ja vadelmia. Koloissa näkyi jo tyhjentyneitä linnunpesiä, käärmeennahkoja ja muurahaisten polkuja. Tuli ihana tunne siitä, että tässä tämä saari pärjää vallan mainiosti, vaikka se on siellä ihan kaukana kaikesta...ei kun siis lähellä kaikkea...ei kun... ;)

Saara R kirjoitti...

Kiva että viihdyt täällä! Olethan huomannut nuo kokoelmapostaukset joihin on oikotie tuossa sivupalkissa.

Kommenttejasi lukiessani olen tosi iloinen siitä, ettei saaristoon ole täältä kovin pitkä matka! :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments