Hullu rakkaus, hullumpi raha

Tämä jo vähän aikaa sitten ilmestynyt Rosa Meriläisen kolumni jäi mietityttämään minua pitkäksi toviksi. Silloin kun jutussa on jotakin niin maan perusteellisen väärin vaikka se ensi lukemalta kuulostaa järkevältä, on aika alkaa kaivelemaan taustaoletuksia. Niin kävi tälläkin kertaa, ja oi mitä rivien välistä löytyikään. Kolmas pyörä, vieläpä harvinaisen ikävä tyyppi. Raha. Hämmennykseni johtui siis siitä että elän vähän toisenlaisessa maailmassa ja minun täytyi siten erikseen huomata se että Meriläisen raadollinen parisuhdepohdinta oli ihan järkevää niin kauan kuin ymmärrämme että parisuhteessa määräsi ennen muuta kuningas Mammona. Niinhän se taitaa monessa perheessä määrätä tänä päivänä, ja se on pirun surullista.

Meriläinen olettaa että on olemassa vain yksi arvokas asia jota puolisot voivat kotiin tuoda, ja se on raha. Näin ollen on luonnollista ja luontevaa että se jolla raha on, on myös valta vaan ei valtaan tavallisesti liitettävää vastuuta. Tarkemmin katsottuna rahaa ei edes tarvitse tuoda perheeseen. Riittää kun sitä tienaa. Kun raha on kerran tehty, sitä ei tarvitse käyttää perheen hyväksi ainakaan tasapuolisesti, vaan kelpo vaihtoehto on pitää itsensä luksuksessa ja laiminlyödä vähemmän ansaitsevan puolison tarpeet. Jos kotipuoliso tarvitsee jotakin, mitä sitten? Menisi tienaamaan rahaa eikä puuhastelisi tyhjänpäiväisiä kotitöitään. Täysin käsittämätön on se ajatus, että puolison hyvinvoinnista olisi jokin vastuu ja sen vastapainona terve ylpeys jota sopii tuntea sen jonka puoliso voi pitkien yhdessä elettyjen vuosien jälkeen paremmin kuin se nuori ihminen jonka kanssa yhteen päätyi. 

Jos syvälliseksi heittäytyy, on ehkä hieman vaikea ymmärtää, mitä perhe-elämästä pidemmän päälle tulee jos lapsia ei hoideta, pirttiä siivota, ruokaa laiteta tai pyykkejä pestä. Kuningas Mammona kuitenkin on päättänyt että hyvä siitä tulee ja kaikki järjestyy kunhan vain on rahaa. Silloin on mahdollista olla alisuoriutuja ja ansaita vähättelevä "kodinhengettären" nimitys, vaikka vastaisi arjen sujuvuudesta tehden pitkiä päiviä ja opetellen jatkuvasti uutta. Meriläisen kuvaamassa perheessä tuntuu riittävän siemeniä moneenkin riitaan. Vain siitä sekä alaspainettu, luuseriksi leimattu kotipuoliso että tienaaja ovat täydessä yhteisymmärryksessä että vain rahalla on todellista arvoa ja merkitystä perheonnelle, ja että se joka tuo kotiin rahan sijaan työpanoksensa, on pohjimmiltaan ansainnutkin tulla kyykytetyksi. Rahan hallitsemassa perheessä pelätään, ja pelkoon on myös paljon syytä. Alisuoriutuja voi lohduttautua vain sillä että tosiasiassa pelkoon on syytä myös sillä menestyjällä- nykyään kun kenenkään työpaikka ei ole turvassa, työttömyys on sitten se mörkö joka voi riistää rahantekijältä kaiken. Entiselle uratykille ja nykyiselle uusavuttomalle työttömälle olisi ehkä hyötyä alisuoriutujasta joka on tottunut hoitamaan talouden sentinvenytyspuolta ja kokkaamaan huokeaa kotiruokaa. Ellei häntä olisi menestyksen huumassa lytännyt tai peräti jättänyt.

Aivan kuten Meriläinen huomauttaa, tällaisessa perheessä elänyt nainen jää tyhjän päälle kun "rakkaus" loppuu ja ero tulee. Minusta ongelman ydin tosin on siinä, että kuvatun kaltaisessa parisuhteessa ei ole ikinä kuultukaan sen paremmin Rakkaudesta kuin oikeasta perheestäkään. Luultavasti siinä perheessä ei ole myös ihan ymmärretty, mitä käytiinkään juhlallisesti lupaamassa viranomaisille, muun muassa toimia perheen parhaaksi. Perheen perusideana on yhteinen yritys ja yhteinen elämä. Juu, jopa yhteiset rahat ja yhteinen päätösvalta perheen asioihin, siten että päämääränä on huolehtia ennen kaikkea toisen hyvästä. Meriläisen kuvaamassa epäperheessä voi olla vihkitodistukset ja vauvat ja perheautot, muttei yhteisyyttä eikä ystävyyttä. Sellaisessa perheessä voi vallita tasa-arvo vain kun molemmat tienaavat täsmälleen yhtä paljon- silloin vallitsee vallan tasapaino. 

Oikea perhe ei kuitenkaan ole pienoismalli jonkinlaiset diplomaattisuhteet solmineista valtioista jotka pyrkivät olemaan hyvissä väleissä sikäli kun kyräilyltä joutavat, vaan jotakin hyvin erilaista. Jos puolisot olisivat valtioita, ne luovuttaisivat toisilleen ensi töikseen suurimmat sotilassalaisuutensa ja avaisivat rajansa. Sitten alettaisiin tarkastelemaan paremmin yhteistyö- ja integraatiomahdollisuuksia, kilpaillen korkeintaan siitä kumpi voisi buustata naapurinsa suurempaan kukoistukseen.Tällainen mielenmaisema taitaa olla maailmanpolitiikassa toistaiseksi ennen näkemätön. Meriläisen kirjoitusta lukiessani mietin kuitenkin, että perhe-elämän tasolla sen kuuluisi olla normaaliuden perikuva. Miten on mahdollista että Meriläisen kuvaaman kaltainen puolison kaltoinkohtelu nähdään normaalina, eikä sinä hirvittävän häpeällisenä tekona jona se tosiasiassa on? Meriläisen kuvaamassa tilanteessa hyvää tahtoa ei näy missään, vaan ainoastaan yhden halu alistaa ja toisen kuvitelma siitä että sellainen on oikeutettua. Kun en minä kumminkaan tienaa yhtä paljon rahaa, perimmäisintä mittaria sekä ihmisarvolle että arvolle puolisona. 


Niille jotka kumartavat kuningas Mammonaa, perheen perustaminen on aina hullun hommaa. Saahan sitä seksiä ja romantiikkaakin elämäänsä vähemmälläkin. Hulluahan se on käyttää kovalla työllä ansaitsemiaan rahoja toisenkin hyväksi. Hullua on tehdä kotityötä ja elää toisen tuloilla. Hullua on myös elää perheenä jossa molemmat käyvät töissä ja jakavat arjen vastuut tasan- siinäkin tilanteessa fiksu rahanpalvoja yrittäisi keplotella tilanteen niin kerää itselleen henkilökohtaista omaisuutta, tekee varmistuksia eron varalle (niillä resursseilla jotka voisi käyttää myös rakkauselämän hoitoon) ja pitää huolta siitä että ikävimmät kotihommat menevät toiselle. Ottaen huomioon miten rationaalista ja kauaskatseista rahanpalvojan individualismi on, onkin perin merkillistä, miten huonosti sillä saa aikaan onnellisia liittoja joissa rakkaus, läheisyys ja osapuolten hyvinvointi kukoistavat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Miten Raha voikin tuottaa niin paljon turvallisuutta mutta sen vastapainoksi elämän joka ei oikein tunnu elämisen arvoiselta. Rakkaus voi olla hullua, mutta rahanpalvonnan mielettömyyden rinnalla se kalpenee joka kerta.

posted under , , |

4 kommenttia:

eetu kirjoitti...

Totta. Mainitsit myös vallan tasapainon tässä yhteydessä, raha tuo valtaa. Mutta valitettavasti tienestit eivät määritä, kuka olisi suhteessa se vallankäyttäjä, myös vähemmän tienaava voi romuttaa toisen idealistisen kuvitelman yhteisestä yrityksestä helpolla "osta sinä vaan, sinulla on rahaa, MINÄ syön kaurapuuroa kun siihen MINULLA on varaa"-taktiikalla.

Saara R kirjoitti...

Kas, marttyyrikortti! Hienosti toit esiin marttyyriuteen sisältyvän taustaoletuksen, että perusyksiköitä ovat "sinä ja minä" eikä "me". Niin kauan kun yhteen hiileen puhaltamisen ideaa ei ole sisäistetty, valtapelit pyörivät iloisesti. Syyllistäminen puolin jos toisinkin sopii siihen kuvioon hyvin.
Rahakin tuo valtaa tasan niin kauan kun se ei ole lähtökohtaisesti yhteistä.

loistoluoto kirjoitti...

Heh, lukiessani Meriläisen kolumnia, ajattelin että tämän on pakko olla jotain niin pitkälle vietyä sarkasmia, etten tajua sitä. Mutta jos kirjoittaja on tosissaan, ovat ajatusmaailmamme niin kaukana toisistaan, etten edelleenkään tajua.

Mutta mikäli joku oikeasti ajattelee noin, niin ymmärrän paremmin sitä, että on olemassa "katkeria kotiäitejä". Itse ajattelen kotiäitiyden mahdollisuutena saada kasvattaa ja tehdä työtä oman lapsen kanssa - yksi tärkeimmistä ja haastavimmista tehtävistä, mitä olen koskaan tehnyt, koska onnistuakseen hommassa pitää olla valmis koko ajan kyseenalaistamaan omia toimiaan (no, sama juttu kai kaikissa töissä?). Raha liittyy tähän vain käytännön järjestelykysymyksenä (eikä se johdu siitä, että kuuluisimme hyvätuloisten joukkoon), eikä se pidä meidän perheessä sisällään mitään valtakytkentää?!!

Ihan silmiä avaavaa lukea ihmisten kirjoituksia.

Saara R kirjoitti...

Koetuksella oli minunkin käsityskykyni. Kuitenkin tämä mielenmaisema tuntuisi julkisessa keskustelussa voivan hyvin ja olevan muutenkin varsin tavallinen.

En usko hetkeäkään (kun en ole sellaista ikinä todistanut), että uraäiti voisi saada kaiken sen minkä kotiäitikin ja vielä uran sen päälle. Molemmissa vaihtoehdoissa saa jotain ja menettää jotain- jokaisen arvosteltavaksi jää, mikä valinta on omalla kohdalla paras. Arvostelemisen pohjalla taas ovat usein arvot, ja tänä päivänä raha ja tavara ovat monelle rakkaita arvoja. Toisinkin voi kuitenkin valita.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments