10 hyvää kysymystä ennen vaateostoksille lähtemistä

Tänä vuonna syyskuu on ollut kuin marraskuu, eli aivan kamala. Vastoinkäymisten sijasta ajattelin kuitenkin jakaa kanssanne ajatuksia joita tähän syksyyn niin ikään kuulunut vaatteiden shoppailu on herättänyt. Ennen ostoksille säntäämistä on aina hyvä pysähtyä miettimään. Tässä on minun
kymmenen kysymyksen patterini jonka avulla yritän säästää luontoa, ihmisoikeuksia, rahaa ja vaivaa. Voi soveltua muihinkin kuin vaateostoksiin.

1. Onko minulla sille todella tarvetta?

Hyvä testi on vanha ”keksi ainakin kolme asua joissa voi käyttää sitä”-testi. Ei kannata ostaa sellaista mikä ei sovi yhteen oikein minkään jo omistamasi kanssa tai (mikä vielä pahempaa) aiheuttaa tarpeen muihinkin päivityksiin.  Kannattaa siis harkita toisenkin kerran hienoa mekkoa johon mikään laukku ei sovi ja joka oikeastaan tarvitsisi seurakseen uuden kaulakorun tai neuletakin. Toisaalta vaate voi olla tarpeellinen vaikkei sille olisi käyttöä kovin usein. Silloin kannattaa ostaa jotakin joka kestää hyvin aikaa ja on helposti päivitettävissä. 
Kaikki tarpeemme eivät ole erityisen jaloja. Jos huomaa itsellään sen tyyppisiä tarpeita kuin tarpeen seurata laumaa, kerätä statusta ostamalla kallista tai herättää huomiota ulkoisilla avuilla, ratkaisu ei löydy vaatekaupasta vaan ajattelunojatuolista.

2. Voinko hankkia sen eettisemmin? Voinko valmistaa sen itse, lainata, ostaa kirpputorilta? Voinko ostaa kotimaista, tai ainakin välttää hikipajatuotantoa? Onko varastossani jotakin mistä saisi tuunaamalla yhtä hyvän?

Vaatetuotantoon liittyy paljon eettisiä ongelmia ja ostamalla voi vaikuttaa. Minulla on hyvin rajallinen usko suuryrityksille jätetyn palautteen voimaan niin kauan kuin kassavirta soljuu vuolaasti riistotuotteillakin. Aina vaihtoehtoja ei ole (esimerkiksi ekovaatemerkit valmistavat usein vaatteita mieluummin nälkiintyneille hipeille kuin suurikokoisille klassisen tyylin ystäville), mutta mitä ahkerammin vaihtoehtoja miettii, sitä useammin niitä myös löytää.

 3. Näenkö itseni käyttämässä sen loppuun?

 Ei ole erityisen ekologista ostaa vaatetta jos tietää jo ostoksilla että se päätyy kirpputorikasaan muutamassa kuukaudessa- jos edes selviää siihen asti ehjänä. Parhaita ovat vaatteet joista näkee, että niiden mentyä käyttökelvottomaan kuntoon niistä voi pelastaa vielä kaunista kangasta ja hienoja nappeja käsityöprojekteihin.

4.Onko minulla jo samanlaista? 

Usein lempivaatteita tulee hankittua useampia kappaleita. Siinä ei ole mitään vikaa, jos kyseessä on perustopin kaltainen nopeasti kuluva ja ahkerassa käytössä oleva vaate. Tiettyyn rajaan asti. Jos vaatekaapista löytyy ennestään melkein samanlaista, on syytä harkita erityisen tarkasti, onko uudelle todellista tarvetta.

5. Pidänkö edes tällaisesta? Oikeasti?

Välillä ilmestyy listoja vaatekappaleista jotka ”jokaisen” vaatekaapissa on oltava. Niissä on aika järjestelmällisesti unohtunut että elämät ovat erilaisia. Kaikki eivät ikinä tarvitse pikkumustaa. Monille kynähame ei sovi ollenkaan, toisten nurkissa joka paikassa tyylikkäät mustat avokkaat keräävät vain pölyä vuodesta toiseen. Minun on ihan turha ostaa housuja muihin tarkoituksiin kuin kuntoiluun. Älä ikinä osta vaatetta vain siksi että jokaisella ”kuuluu” olla sellainen. 

6. En kai vain ole mainoksen uhri?

Silmä tottuu mitä ihmeellisimpiin muoti-ilmiöihin ja kauneutta rakastava mieli innostuu helposti mitä oudoimmista jutuista jos ne esitellään kiiltävälle paperille painettuna hyvin stailatun mallin yllä. Supertyylikäs muotibloggarikin voi kelvata inspiraatioksi. Silti on fiksua muistaa että se mikä näyttää upealta aivan eri ikäisen, näköisen ja muotoisen päällä ei välttämättä sovi itselle. Inspiroitumisen ei tarvitse johtaa kauppaan säntäämiseen, vaan se voi johtaa myös luovuuteen. Mikä tuossa kuvassa on niin upeaa? Värit, siluetit, yleisvaikutelma? Voisinko toteuttaa tuota ilmettä yhdistelemällä uudella tavalla sitä mitä minulla jo on? Jos kuvan puhuttelevin elementti on näkyvä logo, se on varma merkki siitä että on aika kerrata etiikkaa.

7. Vanheneeko tämä hetkessä?

Teollisuus vanhentaa trendejä ja osaa kyllä huolehtia siitä ettei mikään ole niin passé kuin eilisen huippumuoti. Mieti, aiotko todella käyttää tuota peplumtoppia tai hyvästä alesta löytynyttä neonoranssia takkia vielä viiden vuoden päästä jos se on yhä hyvässä kunnossa mutta edustaa vanhentunutta muotia tai maksaa (vaivaa tai selvää rahaa) muodistamisesta?

8. Koituuko tästä  myöhemmin kustannuksia?

Kuivapesut, ompelijan tekemät korjaukset, erikoispesuaineet ja säilytyslaatikot maksavat. Oletko valmis siihen? Kustannukset voivat myös olla lisäaikaa ja vaivaa. Älä osta rypistyvää pellavapuseroa jos vihaat silittämistä, älä kashmirneuletta jos et ole valmis hoitamaan sitä hellästi. Mieti myös, onko sinulla tilaa säilyttää vaatettasi.

9.Ostaisinko tämän jos minulla olisi aikaa harkita?

Tämä on hyvä kysymys etenkin jos löytää itsensä alennusmyynneistä tai muun ainutlaatuisen tarjouksen ääreltä. Alelöytöihinkin kuluu rahaa, nekin kuluttavat kaappitilaa ja vaativat huoltoa, ja mikä tärkeintä, alehintalappu ei poista tuotantoon todennäköisesti liittyneitä eettisiä ongelmia. Minulla on tapana pitää listaa suunnittelemistani vaateostoksista. On ihmeellistä, miten usein asioita tipahtaa listalta vain sillä että maltan odottaa jonkin aikaa ennen ostoksille suuntaamista.

10. Onko tämä minulle liian hieno tai liian rento?

Laatuun satsaaminen voi olla oikein hyvä ajatus, mutta huono ajatus on ostaa vaatteita vain säästeltäväksi.  Älä osta vaatteita jotka eivät kestä elämääsi. Valkoinen pusero joka roikkuu kaapissa koska pelkäät sotkevasi sen ruokatunnilla ja silkkitoppi jonka pelkäät tuhoavasi muutamassa tunnissa ovat juttuja joita on parasta ihailla näyteikkunan läpi. Toisaalta, jotkut meistä (kuten allekirjoittanut) ovat ihmisiä joilla on vain rajallisesti käyttöä rennoille vaatteille. Jos olet ihminen jonka kaapissa mukavat t-paidat viruvat vuosia, hupparit kuluvat vain kuntoillessa ja rennosti kulahtaneet vaatteet painuvat kaapin pohjalle ellei niitä värjää, sekin on syytä tiedostaa.

Unelmat ja todellisuus Kuun pimeällä puolella

1. Unelma: Kirjoitan koko päivän kurssiesseetä jota varten olen tietysti lukenut ylimääräisiäkin artikkeleita. Esseessä demonstroin syvällistä ymmärrystäni itseisarvon käsitteen problematiikasta ympäristöetiikassa. Maustan koko keitoksen avaruusaiheisilla esimerkeillä.
Todellisuus: Siivoan ja myrkytän koko päivän (klo 21.30 asti illalla) kuivatavarakaappia sillä Puoliso bongasi sieltä jauhokuoriaisen. Operaatioon kului huomattava annos Raidia ja se jätti jälkeensä vahvan epäilyksen siitä että tuholaisilla on tukikohta kaapiston rakenteissa. Tuuletin vimmatusti ja yritin olla ajattelematta raidin vaikutuksia muutenkin viallisiin keuhkoihini. Nyt minulla on kaksi päivää aikaa lukea sekä pakolliset että ylimääräiset artikkelit, löytää jostakin pari hyvää ideaa ja kirjoittaa essee. Viikon toisesta deadlinesta selvisin jo muutaman tunnin hammastenkiristyksellä.


      2.Unelma: Edelliseen liittyen, muistan miten kesän lopussa unelmoin siitä että kipeästi kaivattua keittiöremonttia päästäisiin tekemään meillä jo syksyn puolella. 
Todellisuus: Jo reilu viikko sitten elämä oli edennyt siihen malliin että kerroin Puolisolle tulevani mielelläni nykyisen keittiön kanssa toimeen keväälle ja että keittiöremontti on jotakuinkin viimeinen asia maailmassa jota kaipaan nykyisten rytäköiden jatkoksi.

      3.Unelma: Pari kuukautta sitten löysin netistä kivan pienen mustan laukun. Jätin sen ostamatta sillä perusteella että minulla on jo uudehko ja todella kiva vihreä pieni laukku. 
Todellisuus: Sain väskyni, sillä hautajaiset ovat yksi tilaisuus johon vihreä pieni laukku ei kerta kaikkiaan sovi.

        4.Unelma:  Jos vain teen parhaani, totuus tulee esiin ja maailma paranee. 
     Todellisuus: Ihan vapaasti saan parhaani tehdä, mutta sillä ei aina pitkälle pötkitä.

     5.Unelma: Kun omenavyöryn kanssa aletaan olla voiton puolella ja uutisia on luettu, tulee mieleen että olisi kiva käydä tänä vuonna poimimassa itse omat puolukkansa.
     Todellisuus: Vettä sataa, Puoliso on flunssainen, vapaa-aika on muutenkin peruttu emmekä tiedä lähiseuduilta yhtään varmaa puolukkapaikkaa.


                                                                                                                

Tuottoisia harrastuksia

"Harrastaminen maksaa" on niitä totuuksia jotka kertovat vähintään yhtä paljon sanojasta kuin todellisuudesta. Harrasti sitten ostoskeskuksissa notkumista, joogassa käymistä tai postimerkkeilyä, huvibudjetin saa helposti paukkumaan. Jokainen downshiftaaja taitaa kuitenkin tietää, että tämä mielenmaisema on vain yksi mahdollisuus. Harrastukset voivat myös olla konkreettisesti tuottoisia. Esimerkiksi omenanviljely, jos käy niin onnellisesti kuin meille tänä vuonna ja löytää ostajan muutamalle sadalle kilolle. Myös politiikka on minulle taloudellisesti plusmerkkinen harrastus. Vaikka maksan puolueelle korkeampaa jäsenmaksua kuin minun vuositulojeni perusteella tarvitsisi, se kuittaantuu leikiten jo puolueen tapahtumien tarjoilujen nauttimisella. Luottamustoimista saatavat palkkiot, puoluekokousmatkojen ilmaiset hotelliyöt ja sen sellaiset tulevat siihen päälle.

Sitten ovat ne kaikki harrastukset jotka vaativat materiaaleja ja ehkä opetustakin, kuten käsityöt, kasvimaan hoitaminen ja leivonta. Tuottavia ajanvietteitä ovat nekin, jos laskee että ostaisi vastaavan määrän valmiita tuotteita. Tällä viikolla tein vaatekaapissa syyssiivousta ja hajotin koruvarastosta alkutekijöihinsä kaikki sellaiset korut joita en enää rakastanut. Jäljelle ei jäänyt paljoakaan. Etsiskelin netistä päivitystä tilanteeseen ja opin, että samalla summalla jolla saa yhden laadukkaan kaulakorun, voisin ostaa helmiä ja Swarowskin kristalleja ainakin viiteen vastaavan laatuiseen koruun. Eipä tarvinnut kauaa arpoa, malttaisiko sitä viettää jonkun sadeillan harrastellen koruntekoa. Tilanne on samantapainen  monen muunkin kotoisen harrastuksen kohdalla, virkkaamisesta kakkujen leipomiseen. Koska tämäntyyppiset harrastukset vaativat myös materiaaleja ja ehkä kurssitustakin, ne ovat oletettavasti myöskin kansantaloudelle ystävällisiä. Sanotaan vaikka niin, että eipä ole ketjuliikkeissä vastaan tullut suomenlammasvillatakkeja. Olikos kansantaloudelle edullisempaa työllistää ylikansallisen ketjuliikkeen myyjiä vai suomalaisia pienyrittäjiä?

Tuottoisilla harrastuksilla on oikeastaan vain yksi ongelma, nimittäin imago. Kulutusyhteiskunnassa harrastaminenkin on tapa viestittää statusta ja varallisuutta. Tuottavat harrastukset ovat järjestään tylsiä mummojen ja maalaispappojen ajanvietteitä siinä missä coolit ja muodikkaat ihmiset harrastavat matkustelua, shoppailua ja kuntokeskuksessa pomppimista. Niiden kautta ei voi vihjata että varaa harrastamiseen ja korkeaan kulutustasoon on, vaan päinvastoin ne muistuttavat epäilyttävästi säästäväisyyttä, mikä on tunnetusti köyhien hyve. Tästä sivumausta pääsee eroon vasta kun harrastus muuttuu niin tuottoisaksi että siitä tulee työ ja sitä siis siirrytään arvioimaan uusin kriteerein uudessa diskurssissa. Niin kauan kuin harrastus tuottaa vaan ei elätä, se kärsii tyylikkyyden puutteesta. Kun hyve on näyttää kalliilta, vaateliaalta ja paljon kuluttavalta, epämääräisen paheellisia ovat harrastukset joiden parissa puuhastelemalla voi ansaita kahvirahoja tai säästää jo ansaittuja senttejä, tai saada muuten vain halvalla hyvää. Tuottelias ihminen oppii kyllä nopeasti että suurin kohteliaisuus joka tuottavista harrastuksista voi saada on "sinähän voisit vaikka myydä noita!", siirtyä epämääräisestä harrastelemisesta kunniallisen rahantakomisen piiriin. Tämä on mielenmaisema jossa tuotteiden itseis-, tunne-, ja käyttöarvot ovat kyseenalaisia, ja pelin nimenä on "kerää paljon rahaa ja näytä se". Aivan kuin harrastaisimme tuottavia puuhia vain unelmoiden siitä että voisimme jonakin päivänä alkaa laskuttamaan tuotteistamme ja saada siten rahaa joka yksin voi tyydyttää todelliset, syvät tarpeemme. Me joille korun kauneus, kakun herkullisuus tai saippuan hellävaraisuus ovat aitoja arvoja, olemme sellaisissa maisemissa outoja ja erilaisia. Ja niin on oikeastaan ihan hyvä.

Seksuaalinen omistusoikeus: tätä se sitten teettää

Hesari uutisoi eilen YK:n Aasiassa ja Tyynenmeren alueella tekemästä kyselystä jonka mukaan joka neljäs mies kertoo raiskanneensa naisen.
Suomalaisilla ei kuitenkaan ole varaa kovin suureen ylemmyyteen. Ei ole montaa kymmentä vuotta siitä kun meilläkin aviopuolison raiskaaminen oli laillista. Tänäkin päivänä raiskauksen tunnusmerkistössä on keskeistä väkivallan määrä, ei suostumuksen puute. Muutakin parannettavaa nykyhetken lainsäädännössä olisi, mutta ei nyt mennä siihen pidemmälti. 

Lievemmissä määrin seksuaalisen omistusoikeuden käsite rehottaa yhä kulttuurissamme. Käsitys siitä että puoliso (etenkin nainen) ja hänen seksuaalisuutensa ovat omaisuutta, on yhä aivan yleinen ja saa suomalaisenkin pahoinpitelemään, murhaamaan ja raiskaamaan. Mustasukkaisuuden tiedetään yleisesti olevan rakkauden eikä epävarmuuden merkki, puolison kontrollointi on hyväksyttävää niin kauan kuin se ei ole ”liiallista” ja ylipäätään ihmisellä on oikeus määrätä diktaattorin ottein siitä mitä hänen kumppaninsa saa seksuaalisuudellaan tehdä ja mitä ei. Rakkaus on täällä yhä hyvä lyömäase: se että minä rakastan tarkoittaa että sinun on alistuttava mielivaltaani. Koska minä haluan sinua, sinun on pakko haluta juuri silloin, sillä lailla ja sen verran kuin minä määrään. Muuten saat kärsiä. Rakkaussuhde on sitten sitä että noudatetaan yhdessä Parisuhteen Sääntöjä, ei suinkaan ihmisten yritystä elää yhdessä aidosti läheisinä.

Millainen maailmamme olisikaan, jos seksuaalista omistusoikeutta ei tunnettaisi vaan ainoa oikeus olisi oikeus yrittää hyvällä? Että jos hyvä ei tepsi, pahalla ei saa sittenkään yrittää vaan tulee luovuttaa ja joko tyytyä tilanteeseen tai lähteä etsimään parempaa suhdetta. Niin, lähteminen on kelpo vaihtoehto jos pihtari ei anna tai jos huora ei ole tarpeeksi siveä ja uskollinen. Ihan mistä tahansa syystä voi lähteä, milloin vain. Jos on naimisissa, muodollisuuksiin kuluu puolisen vuotta, mutta ei sitäkään aikaa ole pakko kyljikkäin nyhjätä. Jos lähteminen ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, voi myös valita tyytyä tilanteeseensa, itse ja aktiivisesti. Voi sanoa itselleen ja jopa toiselle: "en haluaisi että tilanteemme on tällainen, mutta hyväksyn että näin tämä nyt meillä menee, niin kauan kuin sinä haluat." Oman elämänsä asiantuntija voi valita näinkin. Yksin ei voi korjata kahden ihmisen välejä, mutta tästä tosiasiasta ei seuraa täydellistä avuttomuutta.

On kieltämättä hiukan hirvittävää miettiä pidemmälti sitä seikkaa, että seksuaalisen omistusoikeuden puuttuminen merkitsee sitä ettei edes aviopuolison ole pakko tuntea tai tehdä mitään mitä hän ei halua (moraalisesti suotava on toki toinen juttu). Onhan itse kukin tullut kaikenlaista tietysti luvanneeksi, puhumattakaan siitä kaikesta mikä parisuhteissa tavallisesti luvatuksi oletetaan. Mutta miten voisin alkaa vääntämään piiskoja lupauksista jotka on annettu hyvästä sydämestä? Jos Puolison kärsivällisyys jonakin päivänä loppuu, voin vain surra itsekseni ja kunnioittaa hänen haluaan häipyä. Mutta jos hän ei häivy vaan tulee luokseni, kasvattaa kanssani omenapuita ja viihtyy kotosalla, on pääteltävä että hän ei tee sitä siksi että on sitoutunut, ei edes siksi että hän on kunnollinen puoliso, vaan siksi että todella pitää minusta ja valitsee olla luonani omasta vapaasta, järkevästä tahdostaan. Se on niin makea ajatus, ettei ainakaan minulle mikään vähempi riittäisikään.

Pohjimmiltaan seksuaalisen vapauden antamisessa kumppanille kyse ei ole mistään muusta kuin uskosta hyvän voimaan. On parempi olla ilman sitä mitä ei voi saavuttaa ja pitää vain hyvällä, vain lempeydellä, vain kärsivällisyydellä. Hyvyys ei ole heikkoa, vaan sen valitsevalla on käytössään kaikki sivistyneen ihmisen keinot. Hyvyyden valitseva voi yrittää olla kumppanilleen unelmien täyttymys, seksinjumala ja maailman paras kaveri samassa paketissa. Epävarmuudesta, mustasukkaisuudesta ja muista noloista tunteista ei tarvitse kirjoittaa laskua kumppanin maksettavaksi, vaan myös Asioista Puhuminen on mahdollista. Hiljainenkin rakkaus on vahvaa.

Eihän pahalla edes voiteta sitä hyvää mitä sillä yritetään tavoitella. Rakkauden sijasta paha saa saaliikseen vihaa ja pelkoa, kiintymyksen sijasta inhoa, seksin sijasta väkivaltaa. Joten mistä johtuu se että niin harva näkee eron?

Viime viikon varrelta

1. Maailmankaikkeus on paikka jossa voi yhtäkkiä löytää itsensä etiikan luennolta jossa keskustellaan Elysiumista...muutama päivä sen jälkeen kun on itse blogannut elokuvan syvällisyydestä.

2. Vaikka söisit lääkettä joka saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksena hallusinaatioita, kaikki vastaantulevat jättiläisoravat eivät silti ole niitä.

3. Vaikeina aikoina hyvästä piirasreseptistä on enemmän hyötyä kuin monista viisaista ajatuksista

4. Haasteet pitävät toistensa seurasta.

5. 1500 kilon omenasato ei ole maailmanlopun alku vaan haaste. Pian se on selätetty haaste.

6. Selkäänpuukotukset tapahtuvat yleensä pahimmalla mahdollisella hetkellä, mutta toisaalta joskus oletetut hostiilit osoittautuvat todellisiksi ystäviksi juuri kun sellaisia eniten tarvitaan. Tasapainottavatko nämä seikat nyt toisensa?

7. Tarvitsen lisää lankaa.


Tarkoitan, että blogi ja sen pitäjä taitavat ottaa vielä tovin niin rauhallisesti kuin pystyvät.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments