Kesäillan kevennys

Koska helle on sulattanut aivoni, kurkistin taas sivuanalyytikasta, millä hakusanoilla tänne on lähiaikoina löydetty

citykanien häätö Kesytä citykanista itsellesi ystävä, rakenna sille kotiisi tarha ja leikkauta se. Teistä molemmista tulee onnellisempia.

demokratian puolustus välillä minunkin tekisi mieli googlettaa tätä

sitoutumishaluton mies Maybe he's just not that much into you? niin kuin Sinkkuelämässä taannoin viisaasti lausuttiin 

Lohjan sairaala mielipiteitä  Tutuilta on kuulunut kauhujuttuja, mutta itselläni ei ole valittamista.

vapaan tahdon paradoksi Tähän ei kyllä kannata vedota käräjillä.

munkiksi ryhtyminen Voi olla ihan hyväkin idea. Paitsi jos kuvittelee pääsevänsä siten karkuun pahaa maailmaa. Tai naisia.

oman sukunimen pitäminen  Oletko siis itse keksinyt nykyisen sukunimesi? Jos olet, se ehkä kannattaa pitää.

skorpioni espanjassa Löytyy ainakin kesäiseltä taivaalta. Pakkaa siis hyvät kiikarit tai pieni kaukoputki mukaan!

ruma tatuointi sellaisia ei tästä blogista löydy

syntisen elämä  Kuulostaa kurjalta. Sitä voi välttää joko olemalla tekemättä syntiä tai dumppaamalla ahdistavan uskonnon.

varjobiosfääri olen aikasen varma, että löysin sellaisen kerran avatessani tukkeutunutta lavuaarinputkea

suhteeni suomenuskoon  on toivottavasti vähemmän kompleksipitoisempi kuin minulla


posted under | 0 Comments

Lintuja ja muinaishistoriaa saaristossa

Asennettuani ajastustoiminnon viihdyttämään teitä suuntasin kohti tämän kesän pidempää reissua. Tällä kertaa matkamme suuntautui kohti kaunista Turun saaristoa jossa aika vierähti kuin vesilinnun siivillä, etenkin kun kylmän ja tuulisen alun jälkeen sää lämpeni ja kirkastui.

Ensimmäinen etappimme oli Nauvo. Täällä oli vielä kovin tuulista ja pilvistä. Vierasvenesatamassa kävi kuitenkin kuhina.


.  photo DSCN4026.jpg

Tunnelma vierasvenesatamassa, jonka läheisyyteen majoituimme, oli hiukan turhan turistirysäinen minun makuuni. Seutukunnan mielenkiintoiset kohteet olivat onneksi vähän toisessa suunnassa. Turun saaristo on täynnä luontopolkuja ja nähtävää luonnon ja historian ystäville. Kapusimme aluksi jatulintarhalle.


 photo DSCN4033.jpg

Nauvosta voi myös hypätä yhteysalus Österniin ja vierailla Seilin saarella. Saarella sijaitsee nykyään Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitos, mutta sillä on takanaan synkkä historia lepra- ja mielisairaalasaarena. Saaren historiaan ja nykypäivään saattoi tutustua opastetun polun varrella. Nykypäivänä Seili tarjosi seesteisiä niitty- ja metsämaisemia.

 photo DSCN4138.jpg

Maisemaa hoitamassa oli myös lehmiä joiden kanssa vaihdoimme kuulumisia.

 photo DSCN4100.jpg '


Nauvosta matka jatkui syvemmälle saaristoon, kohti Houtskaria jossa vietimme loppuajan. Hyppeisissä asuu vakituisesti vain kolmisenkymmentä ihmistä. Maisemat olivat avaria. Täällä jo tunsi olevansa Jossain Aivan Toisaalla.

 photo DSCN4626.jpg    

Hiljainen, kaunis seutu vaikutti ihanteelliselta paikalta loikoilla rantakalliolla katselemassa lintuja. Kalliorantakin oli kaunis katsella.

 photo DSCN4257.jpg

Kallioilla kasvoi heinää, vesirajassa sinnitteli rakkolevääkin.

 photo DSCN4268.jpg

Lupaavalta lintujentarkkailupaikalta rantakalliot toki näyttivät lähempääkin katsottuna. Käytimme runsaasti aikaa tämän mustakurkku-uikkuperheen tarkkailemiseen. Kuten kuvasta näkyy, puuha oli oikein palkitsevaa.

 photo DSCN4409.jpg

Tietenkään lintujen ei tarvitse olla erikoisia tai värikkäitä ollakseen viihdyttäviä. Sinisorsien edesottamukset tarjosivat meille paljon hupia.

 photo DSCN4355.jpg

Torstaina löysimme rantavedestä ystävällisen rantakäärmeen. Kyyn olimmekin tavanneet jo aiemmin saman päivän retkellä.

 photo DSCN4622.jpg

Mutta niinpä vain päädyimme joka päivä retkeilemään jonnekin.
Yhden lauttamatkan päässä oli idyllinen Mossala. Tässä välissä täytyy mainita myös ruokapuolesta sen verran, että jos pitää kalasta ja perunoista, saariston pienet ruokapaikat ovat paratiisi. Jos kalaa ja perunoita kohtaan on ennakkoluuloja, ne tarjoavat valaistumisen kokemuksen. Ekohenkisiä retkeilijöitä ilahdutti lähiruuan tarjonta. Ympäristökin kannusti kyllä tiettyyn omavaraisuuteen: saariston kauniit kylät ovat pieniä ja isommat kaupat useamman lossi- ja lauttamatkan päässä Nauvossa tai peräti mantereen puolella.

 photo DSCN4544.jpg

Mossalasta löytyi myös tämä pieni soma lintu. Olen melkein varma että tämä kaveri olisi nuori pikkutiira, mutta mitä mieltä te olette?

 photo DSCN4485.jpg

Trollberg sijaitsi Houtskarissa. Retkestä sinne tuli pidempi ja haastavampi kuin olimme etukäteen arvelleet sillä muinaishaudan paikka oli ilmoitettu vain ylimalkaisesti. Maasto-opasteet joihin olimme jo tottuneet aiemmilla retkillä puuttuivat täältä kokonaan ja kaiken huipuksi suorin tie Trollbergin juurelle oli suljettu yksityisalueeksi. Lopulta kuitenkin selvitimme tien vuoren juurelle, vuorta ylös ja lakea ympäri kunnes löysimme komean pronssikautisen muinaishaudan.

 photo DSCN4714.jpg

Ja sitten aluksi reilulta näyttänyt lomamatka olikin jo ohi. Vaikka kotiin oli kiva palata, oli hieman haikeaa jättää taakse saariston kauniit, avarat maisemat. Tänne palataan vielä...

 photo DSCN4869.jpg



posted under , , | 3 Comments

Kultakutri ja synkät jumalat



Muistettuani taas miten surkea monoteisti minusta tulisi, vetäydyin kuuntelemaan vanhaa Arkonaa, ja niin kuin Arkonaa kuunnellessa tapaa usein käydä, huomasin äkkiä ajattelevani paljon onnellisempia ajatuksia.
Kolyada on Vozrozhdenien avausraita vuodelta 2004. Koska kyse on hartaasta musiikista, siinä  vilahtelee slaavilaisia jumalia: auringon jumala ja onnen antaja Dazhdbog ja synkkä Chernobog. Rodnoveriestä en paljoakaan tiedä, eikä tällä venäjäntaidolla paljoa viisastutakaan, joten ajatukseni siirtyi joutuisasti kotoisampiin maisemiin.

Monoteistis/duoteistisessa käsityksessä maailman tarina perustuu hyvän ja pahan voiman vastakkainasetteluun. Ahura Mazda taistelee luomaansa Angra Mainyuta vastaan ja voittaa hänet lopulta. Ha’shem pitää ikuisesti pintansa Ha’shatania vastaan ja voittaa lopulta pimeyden ja persoonallisen pahan voiman. Itämeren rannoilla ei olla ajateltu näin. Synkkä, vaikeaselkoinen ja pelottavakin pohjatuulessa, pimeimmissä korpikuusikoissa ja soiden kylmissä sumuissa viipyilevä Joukahainen kuvataan pelottavaksi jumaluudeksi jolle ei olla liiemmin ylistysrunoja sepitetty. Silti Hän on jumala, ei kosminen pahis. Hän ei edes ole mikään vähäpätöinen pantheonin alaviite vaan yksi kolmesta Luojastamme. Maailmassa on paljon synkkyyttä ja luonto on paitsi kuvauksellisen kaunis, myös kaoottinen ja uhkaavakin. Luominen ja elämän ylläpitäminenkään eivät ole pikkusievää rakentelua. Esimerkiksi laattatektoniikka aiheuttaa tuhoisia maanjäristyksiä ja tsunameita joista seuraa ihmisille suunnatonta kärsimystä, mutta sitä pidetään yhtenä monimuotoisen elämän ylläpitäjänä planeetallamme. Ilman Joukahaisen edustamaa kosmista myräköintiä tämä ei olisi meidän maailmamme. Siksi synkkyyttäkään ei pidä pelätä eikä se ole synonyymi pahuudelle. Maailma on kova, mutta se on. Kaikessa mikä sitä elämää luo ja ylläpitää, on siten nähtävä jos ei suoranaista hyvää, niin ainakin tiettyä välttämättömyyttä. Universumin pimeä puoli ansaitsee tulla muistetuksi ja kunnioitetuksi. Vaikka ihmiselle on luontevaa rakastaa valoa ja järjestystä ja luoda ympärillemme uudenlaisen järjestyksen muotoja, luonnonuskova ei taistele sitä vastaan kynsin ja hampain. Ihmiselle rakas rauhallinen rakentelu ei ole koko totuus siitä miten monimutkainen, elävä maailma syntyy, monimuotoistuu ja säilyy. Ihmisen osana ei ole pelätä pimeää. Elämme pikku elämämme puitteissa joita myös synkkä luoja on muovaamassa, sillä muutenkaan emme voisi elää. Synkän jumalan käsite on siis kosmologinen myytti. En tiedä, mitä Esivanhemmat siitä ajattelivat, mutta myyttien kestävyys perustuukin juuri siihen että yhä uudet sukupolvet löytävät niistä uusia merkityksiä muuttuvassa maailmassa. Minä muistan Joukahaista ajatellessani iloita olemassaolon ihmeestä- niin kauan kuin voin. Muistan, että on syytä kohdata myös pelottavat, käsittämättömät ja kaoottiset asiat rohkeasti. Maailma joka olisi pelkkää valoa ja hyvää järjestystä ei olisi ihmisten maailma.

Sama uskontoneutraalisti: kosmologiassa tunnetaan ”Kultakutrin arvoitus”, josta kreationistit ovat repineet paljon riemua. Maailmankaikkeus näyttää hienosäädetyltä juuri ihmisenkaltaisten olentojen tarpeisiin nähden. Maailmassamme luonnonvakiot ovat juuri oikeanlaiset ja planeettammekin on varsin täydellinen. Eikö tämä jos mikä todista siitä että jossakin on älykäs suunnittelija? Ilmiölle on kuitenkin yksinkertainen selitys: me olemme täällä, koska tämä on sellainen universumi jossa se on mahdollista. Jos esimerkiksi galaksien muodostuminen ei olisi mahdollista tai universumi tuhoutuisi hyvin nopeasti syntymänsä jälkeen, ei siellä myöskään voisi esiintyä ihmisiä ihmettelemässä huonoa järjestystä. Jos planeettamme olisi elinkelvoton, sitä ihmettelisivät korkeintaan muilla planeetoilla kehittyneiden sivilisaatioiden astronomit. On mahdollista, ettei universumimme erinomaisessa sopivuudessa ole mitään merkillistä. Ehkä universumimme on vain yksi osa multiversumia. Ehkä se on syklinen ja elämme sellaisessa syklissä jossa kaikki on juuri sopivasti. Ehkä emme vielä tiedä kaikkea ja on olemassa kaiken teoria joka osoittaa, että kosmisten vakioiden ja muiden "hienosäädettyjen" piirteiden olemassaolo johtuu siitä että vain tällaisen universumin olemassaolo on mahdollista. Ehkä saamme tämänkin joskus selville, ehkä emme. Fakta kuitenkin on, että sopivuudestaan huolimatta universumimme on alkanut tieteen edistymisen myötä alkanut näytttää kummalliselta ja jotenkin rujolta. Näkyvän aineen osuus on vain muutamia prosentteja ja suurin osa kaikkeudesta koostuu jotenkin huolestuttavan oloisesta, universumin laajenemista kiihdyttävästä pimeästä energiasta. Siitä huolimatta tämä on universumi jossa tietoiset eläimet voivat elää ainakin hetken ajan, kun keskikokoiset ja pienet tähdet loistavat ja galakseissa riittää yhä kaasua uusien tähtisukupolvien muodostamiseksi, etenkin kun silloin tällöin vanhat tähdet räjäyttävät pintakerroksensa supernovina jotka tuhoavat kokonaisia aurinkokuntia...mutta samalla tarjoavat rakennusaineita uusille. Ei kuitenkaan ole sopivaa ahdistua tuntemamme kaltaisen elämän väliaikaisuudesta ja kaiken lopussa vaanivasta universumin lämpökuolemasta. Maailmankaikkeutemme ei ole perimmiltään vain lohduttoman tyhjä ja enimmäkseen vihamielinen paikka joka koostuu yli 90-prosenttisesti pimeästä energiasta ja aineesta, jossa tähdet ovat toivottoman kaukana toisistaan ja jonka kohtalona on hiipua ikuisesti tyhjään ja kylmään lämpökuolemaan. Tällaisenaan, tämä on paikka joka mahdollistaa elävien planeettojen ja niiden myötä meidänkin olemassaolomme ja lukemattomat ihmeet kaupan päälle. Voimme kuvitella esteettisesti tyydyttävämmän universumin- mutta mikä olisi eleganssin hinta? Synkkyys, satunnainen tuho ja kaaoskin ovat elättämässä meitä ja luomassa maailmankaikkeutta joka toistaiseksi on meille juuri sopiva.

Ristiinpostailua: eetikko ja kymmenen käskyä

Sisäministerin sanomisista nousseen kohun innoittamana Keskeneräinen mietti blogissaan, mitä siitä tulisi jos Suomessa alettaisiin noudattaa raamatullista lakia. Idea ei ole mitenkään uusi. 1590-luvulla käydyn talonpoikaiskapinan, Nuijasodan, jälkeen Suomeenkin nousi sääty-yhteiskunta. Se vaati toimiakseen aiempaa huomattavasti tiukempaa ja ankarampaa lainsäädäntöä. Kuningas Kaarle IX määräsi vuonna 1609 Mooseksen lain toissijaiseksi oikeuslähteeksi. Eli jos kansallisesta laista ei löytynyt sopivaa lainkohtaa, tuomarit ryhtyivät lukemaan vanhaa testamenttia. Sieltä löytyikin kasoittain rikoksia joista rangaistiin kuolemalla. Näin tehtiin, joskaan Suomessa ei ilmeisesti aivan suurimmalla mahdollisella innolla.

Tässä vaiheessa voi vain miettiä, mitä olisi tapahtunut jos sisäministeri olisi puhunut samaan sävyyn sharialaista. Ilmeisesti kristilliset fundamentalistit ovat tasa-arvoisempia kuin jotkut muut fundamentalistit.
Keskeneräisen pohdintojen innoittamana päätin kuitenkin tarkastaa, miten pärjäisin sisäministerin onnelassa. Kuinka hyvin minulta sujuu Kymmenen Käskyn noudattaminen?

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.    
      
Minkäs minä sille mahdan, jos muita jumalia vilistää Suomenmaassa mutta YHWH on pysytellyt havaintojen mukaan tiukasti Juudeassa (tai ehkä juutalaista kansaa kaitsemassa), kuten toki heimojumalalle soveliasta onkin? Kristittyjen Jahveakaan en ole nähnyt (mutta sen sijaan ymmärtänyt, että siihen kuvaukseen sopivan jumaluuden olemassaolo on looginen mahdottomuus)

Tämä ei nyt ala yhtään hyvin.

2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.

Yritän parhaani. Mutta esimerkiksi suomalaisen pantheonin Ukko Perkelettä, sään ja maskuliinisen voiman jumalaa voin karjua apuun, jos on tosi hätä. En ole huomannut Hänen pahastuvan.

Jos puhumme yhä juutalaisen heimon jumalasta YHWH:sta, olen mielestäni muistanut kutsua Häntä YHWH:ksi tai Ha’shemiksi silloin harvoin kun mainitsemiseen on ollut tarvetta. (En tietenkään ole varma siitä onko YHWH:ta olemassa, mutta alkuperäisuskontojen jumalten kanssa kannattaa pelata varman päälle)

Ehkä selvisin tästä?

3. Pyhitä lepopäivä.    
              
Mielelläni pyhittäisin, ja tämä on ollut perheemme asialistalla vuosikaupalla. Mutta se on vaikeaa, kun tehtävää on niin paljon! Esivanhempien tapojen mukaan sekä sunnuntai että torstai sopisivat pyhäpäiviksi. Olemme epäonnistuneet kumpanakin äkkiseen arvioituna yli sata kertaa. Juutalaisen lain säännökset soveliaasta pyhäpäivän vietosta ovat tiukat, joten YHWH:n väen on ehkä helpompaa pyhittää sapatinaika.Vaan mistä me vapaat ja kiireiset pakananretkut saisimme rotia elämään?

Ei hyvältä näytä.

4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi.   

Perhesuhteeni sinne suuntaan ovat tukevasti kivillä,  monista syistä joista ei nyt ole tarpeen avautua pidemmälti. Olen (Esivanhempien avustuksella) onnistunut kehittymään sen verran, että ymmärrän jo kunnioittaa Esivanhempiani.
Saanko edes puoli pistettä?

5.Älä tapa.         
           
Jes! En ole tappanut ketään. Saanko bonuspisteen siitä että olen julkipasifisti?

6. Älä tee aviorikosta.             
 
Minulla ei ole ollut rakastajia, mutta kaikkeen on tietysti kotona varauduttu, mikä on vain järkevää, ihmisluonnon huomioon ottaen. Muuten olen sitä mieltä että jumalten sopii pysytellä poissa ihmisten rakkauselämästä, siinä on haasteita ilmankin.

Jeesus oli tosin sitä mieltä, että ollakseen uskoton tarvitsee vain katsoa himokkaasti. Siinä tapauksessa olen jo mokannut. Saatoin esimerkiksi muutama viikko sitten leffaretkellä vilkaista pikkuisen Quinto-Spockia . Suippoja korvia on vaikea vastustaa. Oi voi (Puoliso kertoi, että Zachary Quinto on vielä homo. Se ei kuitenkaan taida auttaa nyt, kuten ei sekään että Spock on fiktiivinen hahmo, sillä tottahan Jeesus jonka sanat ovat ikuisesti totta, olisi maininnut lieventävistä asianhaaroista jos sellaisia olisi ollut).

Kyllä tästä fail taisi tulla, etenkin kun tulin olleeksi sitä mieltä että Maa-planeetan kädellisten rakkauselämän kyttäämisestä innostuneiden jumalolentojen sopisi vaikka loikata lähimpään mustaan aukkoon. Tästä mielipiteestä taitaa tulla lisää miinusta.

7. Älä varasta.

Olen varastanut. Viimeksi karkkia Puolisolta. Tunnustin kyllä jälkeenpäin, mutta sehän ei tekoa tyhjäksi tee. Meillä myös suhtaudutaan varasteluun hirveän löperösti. Yleensä rangaistukseksi saa kuulla olevansa "senkin riiviö" tai ehkä "ryökäle", käsien katkominen ei ole tullut kenenkään mieleen vaikka kirveskin löytyisi eteisestä.

Fail.

8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.        
              
Näinkin on taatusti tullut joskus tehtyä. Nykyään tietysti yritän kovasti olla valehtelematta, mutta helppoahan se ei ole. Lisämiinus siitä, että olen onnistunut analysoimaan tämänkin asian monimutkaiseksi.

Epic fail.

9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.  

Vanhassa raamatunkäännöksessä puhuttiin himoitsemisesta. Sen välttäminen olisikin ollut täysin mahdotonta, sillä tunteilleen ei kukaan mahda mitään. Nyt puhutaan tavoittelemisesta, minkä käsitän aktiiviseksi toiminnaksi omaisuuden haltuun saamiseksi. Huomattavaa on, ettei käskyssä edelleenkään määritellä sitä, millä konsteilla asioita tavoitellaan, joten näyttää siltä että kielto koskee yksiselitteisesti kaikkea tavoittelemista. Olen ainakin pyytänyt lähimmäisiltäni asioita joiden voi katsoa olevan heidän omaisuuttaan.

Fail.

10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

En ensinnäkään usko että elollisia olentoja kuten puolisoa, työntekijöitä tai karjaa voi sanan syvässä merkityksessä omistaa. En siis usko orjuuteen. Tästä käsityksestä vaikuttaisi tulevan nyt miinusta? Naapurustossa kuljeskelevaa pilkkukattia olen lahjonut kissannamuilla ja nykyään se tulee puskemaan heti huomatessaan minut. Kissan kiintymyksen voittaminen taidetaan laskea lähimmäisen karjan tavoittelemiseksi, sillä olen saanut vapaan toimijan tykkäämään perheensä ulkopuolisesta ihmisestä. Minusta tästä on ollut vain lisää hupia kaikille (sitä paitsi Puoliso on kerran pelastanutkin pilkkukatin kissatappelusta), mutta kielletty mikä kielletty.

Fail.

Lopputulos: Olen rikkonut ainakin seitsemää käskyä. Käsittääkseni en ole lausunut turhaan jumalten nimiä enkä tappanut ketään. Esivanhempien kunnioituksesta olen mielestäni ansainnut puoli pistettä, vaikka läheisemmän suvun kanssa tilanne on heikko. Aviorikoskohta on kimurantti, mutta varmuuden vuoksi arvostelen itseni ainakin syyllisenpuoleiseksi.

Kaikille taitaa myös olla selvää, että jos minä saisin antaa ihmiskunnalle kymmenen käskyä, ne olisivat aika toisenlaiset. Esimerkiksi, Lentävän Spagettihirviön "Kahdeksan Juttua Joita En Soisi Sinun Tekevän" on mielestäni paljon parempi (ja sen noudattaminen sujuu minulta paremmin). Siitä voi tulla lisää miinuksia.

Ajatuskokeeni lopputulos on siis Epic Fail, ja julkistamalla asian lienen varmistanut tulevan kivityskuoleman, jos nämä palaavat taas lainsäädäntöön.

ETA: Jeesus ilmoitti, ettei ole tullut kumoamaan laista kirjaintakaan, joten kymmenen käskyn lisäksi olisi luultavasti hyvä noudattaa Tooran 613 lakia (joskin juutalaisten mielestä pakanakansojen edustajille saattaa riittää, jos noudattaa Nooan lakeja. Niitä on vain muutama, mutta ne ovat kymmenen käskyn tasoisia).

ETA2: Keskeneräisen kommenttilaatikkokeskustelu sai minut huolestumaan siitä, että Jeesus saattoi tarkoittaa Tooran sijaan myös halakhaa, eli koko juutalaista lakia johon em. 613 lain lisäksi kuuluvat talmudinen laki, rabbiininen laki ja perinnäistavat). Oi voi.

Goldsteinin erehdys eli muutamia säätöjä Kultaiseen sääntöön

Kesällä on taas tullut luettua, ja yksi tähän mennessä viihdyttävimmistä kirjoista on ollut Rebecca Goldsteinin älykäs romaani 36 arguments for the existence of God. On sitä paitsi hauskaa lukea sellaisen ateistin kirjoituksia joka tuntuu pitävän filosofeista. Teoksessa Goldstein pohtii menestyksellisesti etiikan edistymistä ja toteaa fiksusti, että etiikassa tapahtuu edistystä siinä missä luonnontieteissäkin (itse lisäisin, etteivät monet vastaväitteet joita tähän voisi keksiä liity niinkään etiikkaan vaan siihen ettei filosofeilta löydy muskelia pakottaa sen paremmin yhteiskuntia kuin yksilöitäkään viisastumaan). Sitten hän kuitenkin tekee mielenkiintoisen erehdyksen: hän väittää, että sekulaari etiikka oikeastaan perustuu Kultaiseen sääntöön: ”kohtele muita niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan”. Kieltämättä, tällä keinolla voi ehkä vedellä suuria linjoja. On helppo perustella esimerkiksi kiduttamisen tai tappamisen kielto Kultaisella säännöllä.  Kultainen sääntö myös määrittää oikeuksien rajat hyvin siihen missä muiden vastaavat tai vielä perustavammat oikeudet alkavat. Mutta etiikka ei tietenkään ole vain suuria linjoja vaan hyvän elämän tiedettä. Siis tarpeen tullen myös yhden elämän draamojen kokoista. Silloin Kultainen sääntö joutuu vaikeuksiin.

Ensimmäinen ja ilmiselvin ongelma kultaisessa säännössä on, että se toimii vain asioissa joissa ihmiset ovat suunnilleen samanlaisia. Mutta vaikka ihmisyys on yhteistä, melkein kaikissa muissa asioissa sitten onkin mielipide-eroja. Minun toiveeni, haluni ja mieltymykseni eivät kerro paljoakaan ihmisestä yleensä, vaan vain omasta pikku persoonastani. Metsään menen, jos kuvittelen kaikkien muiden haluavan edes suunnilleen samoja asioita kuin itse haluan ja toimin sen mukaan. Itsetutkiskelu ei kerro minulle mistä muut nauttivat, mikä tuottaa kellekin suurta kärsimystä, tai miten muut asioita arvottavat. Yhden rääkki voi olla toisen nautinto.  Yksi haluaa keskustella ja harkita suhteellisen selvissäkin asioissa, toinen haluaa tehdä päätöksensä nopeasti ja selvästi.  Nyt voi tietysti sanoa, että kultaisen säännön avulla voi johtaa lauseen ”ota selvää muiden arvostuksista, haluista ja toiveista, sillä haluaisit että muutkin huomioivat sinut yksilönä”, mutta tämä alkaa mennä jo aika abstraktiksi…

Toiseksi, kultaisen säännön avulla ei paljon ristiriitoja ratkota. Jos Lohjan kaupunki on veloissa ja sen on pakko leikata menojaan, on selvää että kaikki kunnallisten palveluiden käyttäjät toivoisivat leikkausten kohdistuvan jonnekin toisaalle. Jos olisin vanhus, toivoisin ettei vanhustenhoitoon ja siihen liittyviin terveyspalveluihin kosketa, jos eläisin lapsiperheessä, toivoisin etteivät lapset joutuisi laman maksajiksi. Minun täytyisi olla aika lailla realiteeteista irrallaan jos kuvittelisin että jostakin löytyy sellaisia jaloja kansalaisia jotka tinkivät ilolla arkeensa vaikuttavista palveluista abstraktin kuntatalouden ja yhteisen hyvän nimissä. Miten tasapainottelen, jos olen päättäjä jolla on vain niukkuutta jaettavana monelle tarvitsevalle? Mitä tehdä, jos hyvän sijasta pitää yrittää vain valita pienin monesta pahasta?

Eivätkä ristiriidat tähän lopu. Kuten vakiolukijat hyvin tietävät, itse hyveetkin voivat olla ristiriidassa. Esimerkiksi, voin toivoa että minua kohdeltaisiin jossakin tilanteessa oikeudenmukaisesti, koska oikeudenmukainen osa on juuri se osa joka minulle kuuluu, ja jonka saadessani en ole loukannut muiden vastaavia tai perustavampia oikeuksia. Mutta toisinaan (ellen peräti usein) toivon, että minua ei kohdeltaisi ainoastaan oikeudenmukaisesti vaan peräti reilusti, anteliaasti tai anteeksiantavasti. Sen osaan tietysti sanoa, kumpi on miellyttävämpää, mutta kumpi on aidosti parempaa ja tuottaa suuremman hyödyn? Kumpaa minun tulisi haluta? Oikea vastaus riippuu muun muassa siitä millainen ihminen olen ja on siten yksilöllinen. Jos onnistuisinkin tarkastelemaan omaa tilannettani ikään kuin ulkopuolisen silmin (mitä sopii aina epäillä), ei minulla ole syytä epäillä että sama vastaus olisi sovellettavissa muihin.


Kultaista sääntöä vaivaa myös sama ongelma kuin kaikkia muitakin sääntöjä: se ei ainoastaan kerro sen mitä pitää tehdä, vaan myös sen mitä ei tarvitse tehdä. Todellisuudessa on olemassa ihmisiä, joita meidän ei tule kohdella yhtä hyvin kuin itseämme, vaan vielä paremmin. On ihmisiä ja suuria hyviä, joiden eteen on oikein ottaa riskejä, tinkiä omista perustavistakin intresseistä ja kärsiä koettelemuksia. Vanhemmilla on moraalinen velvollisuus kohdella lapsiaan tavalla joka ventovieraalle olisi supererogatorista.  Samoin puolisoilla, ystävillä ja palveluja tarjoavilla on erityisiä velvollisuuksia. Kultainen sääntö ei auta meitä tunnistamaan, keitä kaikkia kohtaan meillä on tällaisia velvollisuuksia, eikä se myöskään sano mitään erityisten velvollisuuksiemme laajuudesta ja rajoista. Onko minulla velvollisuuksia pienissä arkipäivän asioissa, suurissa asioissa vai molemmissa? Onko minun täysin sivuutettava omat intressini vai riittääkö jos teen jonkinasteisia myönnytyksiä tai lykkäyksiä? Onko tilanteita joissa on paheksuttavaa pitää kiinni perustavistakin oikeuksista, kuten hengestä ja terveydestä? ”Itsen” intressien väistyminen on tilanne josta kultainen sääntö voi sanoa vain ”Olisi hienoa, jos minäkin olisin jollekulle niin tärkeä!” Mutta vaikka toisen tunnustaminen tärkeäksi perustaa vinon pinon moraalisia velvoitteita, emme pohjimmiltaan kuitenkaan voi vaatia ketään kokemaan niin vaan ainoastaan tietyissä tarkkarajaisissa tapauksissa käyttäytymään tietyllä tavalla...

Lopuksi, ympäristöeetikkona en voi olla huomauttamatta, että "itsen" lisäksi myös termi "muut" on epämääräinen. Ovatko "muut" vain toisia ihmisiä? Voiko esimerkiksi eläinten kärsimyksen sivuuttaa vetoamalla niiden ei-inhimillisyyteen (minkä tiede on osoittanut varsin kiikkeräksi kannaksi)? Onko ympäristön turmelemisen paheksuttavuus redusoitavissa siihen missä määrin turmeltuminen haittaa ihmisten mahdollisuuksia hyödyntää ympäristöä? Toisaalta, ei ole ollenkaan helppoa sovittaa ei-inhimillistä luontoa "muiden" paikalle...

Lyhyesti sanottuna, sekulaaria etiikkaa ei voi tiivistää yhteen lauseeseen, eikä sitä myöskään voi sellaisesta johtaa, sen enempää kuin elämää itse. Etiikalla on vielä paljon ihmeteltävää. Onneksi, kuten Goldstein sanoi, edistystäkin on tähän mennessä tapahtunut paljon. Ehkäpä tulevaisuuskin on valoisa, jos vain yhteiskunta muistaa pitää tieteellisen etiikan tutkimuksen ja sen tulosten mukaan ojentautumisen asialistallaan.

posted under , | 0 Comments

Pieniä retkiä ja hyviä hetkiä

Olemme hiukan retkeilleet viime aikoina. Heti Puolison loman alussa olivat Turun keskiaikamarkkinat jonne suuntasimme nauttimaan markkinahumusta.

 photo DSCN3646.jpg

Puoliso nautti ehkä myös tilkasta sahtia jota tarjoiltiin tyylikkäässä kojussa.

 photo DSCN3663.jpg

Kun kotonakin on paljon tekemistä, on lähempänäkin vielä paljon retkeilykohteita katsastamatta. Liessaaren luontopolulla pääsimme nauttimaan kotiseudun kauneudesta. Kuvassa näkymä Lohjan keskustan suuntaan järvenselän yli.

 photo DSCN3773.jpg

Siellä täällä polun varrella oli komeita penkkejä joilla saattoi pysähtyä ihastelemaan rehevää luontoa.

 photo DSCN3748.jpg

Eniten taisimme kuitenkin ihastella järveä ja sen pieniä nähtävyyksiä, kuten lumpeiden kukintaa.

 photo DSCN3781.jpg

Herra silkkiuikku perheineen vietti myös kesäpäivää järvellä.

 photo DSCN3798.jpg

Kotosallakin on kuitenkin tapahtunut.

 photo DSCN3681.jpg














Lumipupu on ollut kovin sairas kuukauden päivät. Eläinlääkäri kutsui kuudesti, ja ehdimme jo pelätä pahinta. Nyt herkkuruuat kuitenkin taas maistuvat porejuoman(!) avittamana, ja terveen papereista puuttuu enää hiukan painonnousua. Kiitämme eläinlääkäriasema Arkin osaavaa väkeä hyvästä hoidosta!

 photo DSCN3685.jpg

Koksu kärsii vain nenänsilityksen puutteesta. Luultavasti loppuikänsä.

Uudet perunat ovat täällä. Muut ovat tainneet jo kyllästyä kun me vasta aloittelemme niillä herkuttelemista. Vaan ovat nämä hyviä!

 photo DSCN3718.jpg

Silloin on elämä rentoa ja mukavaa, kun jaksaa ja ehtii syventyä ristipistoihin. Työn rivakka edistyminen tarkoittaa siis että rauhallisia hetkiä on riittänyt. Edistyksestä huolimatta se näyttää vieläkin hässäkältä.

 photo DSCN3720.jpg

posted under , , | 2 Comments

Lähimmäisenrakkaus ei kukoista

Kirkosta eronnut kansanedustaja saa saavillisen törkypalautetta. Rippileirin vierailupäivänä vanhemmat ovat voineet ostaa lapsille rahalla ”helpotuksia”rippileiristä, kuten vapautuksia siivoamisesta ja lupaa etuilla. "Kenenkään ei ollut pakko osallistua", puolustautuu leirin pastori. Juu ei varmaan. Tämä hyväntekeväisyystempaus oli varmaan tosi kiva leirille osallistuneiden vähävaraisten perheiden lasten mielestä. (/sarkasmi) Kirkkohallituksessa olevalle lukijalle tiedoksi, tämä pakana tulisi mielellään tarinoimaan teillepäin lähimmäisenrakkaudesta ja eettisyydestä, vaikka raamattuviitteillä höystettynä.

On varmasti hankalaa, kun aktiivijäsenet jotka miehittävät sunnuntaimessut ja kirkkovaltuustot, painottuvat änkyräisempään väkeen kun taas kirkon vaikutusvallan ja etuoikeuksien kivijalkana olevat nimikristityt ovat arvoiltaan ja ajatuksiltaan yhä kauempana änkyröistä. Kirkosta eronnut kansanedustaja Viitamies toivoi kirkon irtisanoutuvan selväsanaisesti ministeri Räsäsen edustamista arvoista. Se voi kuitenkin olla vaikeaa, sillä Räsäsen puolustamat arvot kaikessa kehnoudessaan pohjautuvat raamattuun ja sellaiseen tulkintaan joka on ollut kirkon valtavirtaa pikemminkin kymmeniä kuin satoja vuosia sitten. Nykyajan ristipaineissa kirkko on yrittänyt vaieta kiusallisisista asioista, alleviivata kivoja juttuja ja antaa epämääräisiä lausuntoja jotka koittavat ymmärtää kaikkia ja olla ärsyttämättä ketään. Tämä toimii juuri niin kauan kuin rivijäsenet jaksavat sitä katsella. Tässä tapauksessa on kirkon kannalta onni onnettomuudessa, etteivät ihmiset keskimäärin ole kovin solidaarisia olentoja. Monelle nätti joulukirkko on tärkeämpi kuin homojen tasa-arvoinen kohtelu, etenkään jos ei arvele tuntevansa ketään homoa tai biseksuaalia. Kirkon kyvyttömyys nitistää naispappien syrjintää esimerkiksi herätysliikkeidensä parissa ei haittaa rivijäsentä joka ei ole ikinä kirkolliselle uralle halunnutkaan. Onneksi yhä useammalla etiikka ja empatia kuitenkin ovat alkaneet mennä omien etuoikeuksien edelle.

Huvittavin eroajille suunnattu kommentti johon olen tätä kohua seuraillessa törmännyt on, että kirkko on moniarvoinen yhteisö juuri siksi että se ymmärtää sekä konservatiivisia että liberaaleja elementtejä. Mikäkö tässä väitteessä mättää? No juuri se ettei kahta herraa tosiaankaan voi palvella. Jos tuet ja ymmärrät naisten alistajia, et samalla voi väittää edustavasi tasa-arvoa. Jos ymmärrät aborttikiihkoilijoita, et ole paras tukemaan ja edustamaan armoa abortin tehneille naisille. Jos vain hiljaa ja hellävaroen hyssyttelet ihmisiä joiden mielestä homot pitää hävittää kansasta ja saat ison ”kipuilun” aikaan siitä voiko rekisteröidyn parisuhteen puolesta edes rukoilla epämuodollisesti, et voi rehellisesti sanoa että homot ovat tervetulleita tasavertaisina jäseninä. Se vain ei onnistu. Ainoa tapa edustaa tasa-arvoa on tehdä tasa-arvoisia tekoja ja kitkeä kaikki syrjintä ja suvaitsemattomuus pienintäkin piilokettuilua myöten. Ainoa tapa tukea tietyissä elämäntilanteissa olevia ihmisiä on pitää suu supussa tuomitsemisesta ennen kuin on kuullut toista, ymmärtänyt ja hartaasti miettinyt, kaipaako tämä ihminen lähimmäiseltä tosiaan helvetintulta vaiko jotakin aivan muuta.


Kun takaovi käy, kirkon edustajat alkavat puhua sisältäpäin vaikuttamisesta ja moittia eroajien lyhytnäköisyyttä. Fakta kuitenkin on, että jokainen eroaja murentaa osaltaan kirkon vaikutusvaltaa yhteiskunnassa ja sitä myöten sen mahdollisuuksia leikkiä moraalista auktoriteettia ja käyttää valtaa jäsenistönsä ulkopuolisessa yhteiskunnassa. Vastaavasti myös passiivijäsenyys tuo kirkolle rahaa, näkyvyyttä ja vaikutusvaltaa. Taas on pienellä ihmisellä valtaa enemmän kuin uskoisikaan.

Blogimaailma on sellainen kuin sen halutaan olevan

Löysin Heijastuspinnan kautta Kaikki mitä rakastin-blogin Eeva Kolun käynnistämän keskustelun blogien aitoudesta, epäaitoudesta, pinnallisuudesta ja syvällisyydestä.

Blogimaailma ei ole yhtään sen pinnallisempi kuin reaalimaailma. Monet Suomen suositut blogit kyllä ovat pinnallisia, mutta se kertoo vain siitä mikä on kansalaisten maku ja millaisia juttuja he tykkäävät lukea ja jakaa. Se ettei Filosofian puutarha tai joku muu syvissä vesissä säännöllisesti souteleva blogi keiku tilastojen kärkisijoilla kertoo ehkä vähän kirjoittajista, mutta ennen kaikkea siitä etteivät tällaiset blogit sittenkään innosta suuria kansanjoukkoja. Blogien näkyvyys ja suosio riippuvat täysin lukijoista. Useimmat yksinkertaisesti etsivät blogistaniasta vähemmän syvällisiä juttuja, ja heillä on täysi oikeus tehdä niin. Jos (eli kun) ihmisille annetaan tilaisuus lukea joko postaus Boëthiuksesta tai sievän tytön päivänasusta, useimmat tsekkaavat mieluummin sen päivänasun. Se heille sallittakoon, ja sallittakoon myös sellaisten blogien olemassaolo jotka vastaavat tähän kysyntään.

Toinen juttu on sitten tämä perseilyn kulttuuri johon Mariakin puuttui. On ristiriitaista haluta bloggaajien kirjoittavan enemmän ns. syvällisistä aiheista ja samaan aikaan ylläpitää kulttuuria jossa pienetkin mokat ja ammattimaisen osaamisen puute liitataan kerkeästi ja mahdollisimman inhottavin sanankääntein. Toisaalta, väitänpä että sama pätee myös ”pinnallisiin” blogeihin: kyllä netissä käydään julmasti myös niiden kimppuun jotka bloggaavat muodista ja sisustamisesta vaikka eivät täytä kapeita kauneusihanteita tai kuluta hienostunutta luksusta. On olemassa suuri joukko ihmisiä joka haluaa löytää blogistaniastakin vain särötöntä, kaunista ja ammattimaisen teflonista höttöä. On monia jotka heittäytyvät ilkeiksi jos tavalliset ihmiset kehtaavat avata sanaiset arkkunsa. Kuka ei-ammattipoliitikko jaksaa blogata vuodesta toiseen ihmisille joilta saa vain kielteistä huomiota etenkin kun samaan aikaan näkee miten suosituiksi ja pidetyiksi nousee blogeja joiden sisältö on pinnallista ja visusti kantaaottamatonta? Ehkäpä aidosti avarakatseiset, moniäänisyydestä ilahtuvat ihmiset viihtyvät enimmäkseen jossain muualla kuin blogeja lukemassa? Ehkä peri-inhimillisesti hyville jutuille nyökyttelevätkin saavat helposti suunsa auki silloin kun on jotakin valittamista mutta kehuja on vaikeampi jakaa? Luulen, että olen siinä mielessä ihan tavallinen vakavammista aiheista bloggaaja, että vaikka reipas debatti ja kritiikki ovatkin minulle tervetulleita ja valaisevia ja asiattoman palautteen ymmärtää blogistaniaan kuuluvaksi välttämättömäksi pahaksi eikä viiltävän osuvaksi kritiikiksi, kannustus ja kehut ovat niitä mistä saa virtaa ja motivaatiota. Tämän blogin lukijakunta on harvinaisen rakastettavaa väkeä, ja nyt tarkoitan ”harvinaisella” sitä, että moni yhteiskunnallisista aiheista bloggaava saa osakseen paljon vähemmän kehuja ja paljon enemmän haukkuja. Viime vuosina päätään nostanut nettivihailmiö on johtanut siihen että minäkin olen päässyt kuulemaan tilityksiä ihmisiltä jotka mielellään aloittaisivat bloggaamisen...jos uskaltaisivat. Herkillä ja hauraillakin on hyviä ajatuksia, mutta täydellisyyttä vaativa, "mitäs läksit"-mentaliteetilla toimiva blogistania ei aina ole kovin ymmärtäväinen paikka. Sanalla sanoen, yleisesti ottaen ilmapiiri ei aina ole kovin kannustava syvällisistä, mielipiteitä jakavista ajankohtaisista aiheista bloggaamiseen.


Taas minulla siis olisi uudessa paketissa vanha totuus: maailma on enimmäkseen sellainen millaiseksi tavalliset ihmiset sen tahtovat. Yksilöiden pienistä, mitättömän tuntuisista valinnoista, sanoista ja vaikenemisista muodostuu suuri ja vaikutusvaltainen sosiaalinen todellisuus. Eeva Kolun pohdintaan sisältyi syvällinen viesti joka sopii sovellettavaksi muuhunkin kuin makuasioista kiistelemiseen: valittamista ja vaatimista tehokkaampaa on usein miettiä, mitä voisi itse tehdä. Kolun esimerkkiä lainaten, jos kadehtii fitnessbloggaajan timmiä vatsaa, on parempi suunnata jumpalle kuin kettuilla bloggaajalle ja toivoa hartaasti että sixpäkki lihoisi rantapalloksi. Jos kaipailee asiapitoisempaa, keskustelevampaa ja pohdiskelevampaa blogistaniaa, ehdotan että bloggaajille esitettyjen vaatimusten sijaan blogien lukijat kannustaisivat suosikkejaan ja lupaavia uusia yrittäjiä,  jakaisivat hyviä kirjoituksia ja puuttuisivat perseilyn kulttuuriin sellaiseen törmätessään. Tai sitten voi alkaa bloggaamaan itse ja saattaa maailmaan täydellisen blogin.

posted under , | 2 Comments

Lainkuuliaista ja puolueetonta?

Sisäministerimme Päivi Räsänen pudotti keskisuuren uutispommin esittäessään julkisessa puheessa, että ainakin yhden uskonnon edustajilla on oikeus olla tottelematta valtakunnan lakia, jos se on vastoin heidän käsityksiään. Tänään saaga jatkuu: sisäministeri on puhunut itsensä entistä pahemmin pussiin selitellessään sanomisiaan. Hän toteaa, että voimassa olevassa lainsäädännössä on oikeastaan vain yksi kohta joka sotii hänen omaatuntoaan vastaan. Tähän voi tietysti huomauttaa, että käytännön lain sisällön yhteensopivuudessa uskonnon kanssa on kysymys on onnesta (joka voi hyvinkin vaihdella sitä mukaa kun lainsäädäntöä uudistetaan), siinä missä kansa kummastui ministerin mielipiteestä jonka mukaan tosi ikäviä lakeja ei tarvitse noudattaa. Ministeri vielä selvensi kantaansa muistuttamalla että hänellä on herra joka on maallista esivaltaa suurempi. Jos tässä ei olisi vielä kylliksi, ministeri Räsänen ehätti myös lisäämään ettei hänen mielestään homoseksuaalisuus ole heterouden kanssa tasavertainen tapa toteuttaa seksuaalisuuttaan.


Olen kirjoittanut aiheeseen liittyvästä problematiikasta aikaisemmin esimerkiksi täällä. ETA: Täällä taas olen pohtinut lainkuuliaisuutta pidemmälti. Lisättäköön siihen, että valtioneuvoston jäsenenä ministeri Räsänen on vannonut sekä tuomarinvalan että virkavalan. Jälkimmäisessä vannoja lupaa  noudattaa virassaan perustuslakeja ja muita lakeja sekä toimia oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti kansalaisten ja yhteiskunnan parhaaksi. 

Mitäs mieltä olette, Rakkaat Lukijat? Onko ihmisten julkinen kehottaminen valtakunnan lain sivuuttamiseen sekä sen mielipiteen selkeä esilletuominen, että uskonnon säännöt menevät maallisen lain ohi, ylläolevan valan rikkomista? Entä vaikuttaako näin voimakkaasti yhden uskonnon moraalikäsityksien taakse asettuva henkilö ihmiseltä joka kykenee virassaan kohtelemaan oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti niitä kansalaisia joiden tietää edustavan eri katsomuksia ja seksuaalisia suuntauksia? Sallinette minun epäillä, etenkin kun Räsänen on jo aikaisemmin ilmoittanut, että suosisi kristittyjä maahanmuuttajia.

Tämän postauksen loppusanoiksi sopii toivottaa ramadan kariim muslimilukijoille (onko teitä enemmän kuin yksi?)

Kevyttä ja raskasta Aamulehdeltä


Pikaisesti jakoon kaksi uutista päivän Aamulehdestä:

Kati Pehkonen miettii kolumnissaan naisvihan nousua netissä

Keveämmän lukemisen ystäviä ilahduttaa ehkä tämä uutinen, jonka mukaan Lohjan Nummi-Pusulasta on löytynyt Suomen ensimmäinen virtakorento . Taidanpa ottaa itsekin siitä mallia ja mennä nauttimaan kauniista ulkoilmasta.

posted under , | 0 Comments

Miksi edes vaivaudun, osa n?

Otsikko päivän Ilta-Sanomista: kaikista rivoin törkysarja ällistyttää Suomenkin tv:ssä. Linkki sisältää trailerin.

Puoliso juuri eilen muistutti, ettei minun pitäisi lomalla laittaa blogiin kiukkupostauksia. Krhm. Siirryn silittämään lähintä jänöä ja sitten jatkamaan ristipistojani. Jep. Seuraavaksi voisin kirjoittaa vaikka ristipistoista. Tai jänöistä. Tai jänöaiheisista ristipistoista. Yritän olla ajattelematta edellisen postauksen huomautustani yhteiskunnan arvoista ja siitä mikä täällä on tuottavaa työtä. 

Onneksi lomaa on vielä pitkälti jäljellä.



vastaus otsikon kysymykseen: koska olen masokisti?

Eetikoilta ei (taaskaan) kysytty

Tämän päivän Nyt-liitteestä löytyi tämä pieni tutkivan journalismin helmi, jossa selviteltiin torpatun turkistarhauksen kieltämistä ajaneen kansalaisaloitteen seikkailuja. Erityisesti lausuntokierroksen kuvaus oli mielenkiintoinen. Eduskunnan maa-ja metsätalousvaliokunta kuuli asiassa monia asiantuntijatahoja, jotka jakautuivat kolmeen pääryhmäään: luonnonsuojelujärjestöt, turkistarhauksen edustajat ja tieteen asiantuntijat kuten biologit. Asiantuntijoita kuulemalla yritettiin ottaa selkoa siitä onko turkistarhaus eettisesti oikein vai väärin. On selvää, mitä mieltä luonnonsuojelijat ja turkistarhaajat ovat, joten puolueettoman asiantuntijan rooli  lankesi tieteen edustajille.


”Minä en ole eetikko”, sanoivat luonnontieteilijät, ja välttivät ottamasta suoraan kantaa kysymyksiin oikeasta ja väärästä. Ja viisaasti sanoivat. Soveltava etiikka ei ole luonnontiedettä, kuten biologiaa, eikä luonnontieteellinen asiantuntemus anna eväitä tehdä moraalisia arvostelmia. Usein (ainakin pienessä maassa) kysymys on myös suoraan jääviysongelmista. Tutkijalla on usein pelissä henkilökohtaisia ura- ja talousintressejä. Voiko kenenkään odottaa tulevan julkisesti sellaiseen johtopäätökseen että oma leipäpuu on eettisesti hyvin ongelmallinen, ellei peräti suoranaisen paheksuttava? Sellainen on jääviyden perusidean vastaista, mutta juuri sitä tehdään kun pyydetään luonnontieteilijöiltä moraaliarvostelmia omasta rakkaasta tutkimusalastaan. Etiikan asiantuntijoilla ei tätä jääviysongelmaa ole. Substanssiosaamisemme on luonnollisesti heikompaa, mutta kyllä soveltavan eetikon ammattitaitoon kuuluu osata selvittää (esimerkiksi luonnontieteilijöiltä kysymällä) moraalisen arvostelman laatimiseen vaikuttavista seikoista. Ja tässä kohtaa on aika esittää se iso kysymys. Miksi etiikan asiantuntijoita ei kuultu, jos epäselvää oli nimenomaan eettisyys? 

Eduskunnassa kyllä tiedetään, että eetikoita on olemassa. Ovat ne joskus nimittäin onnistuneet meikäläisenkin löytämään, enkä minä suinkaan ole ammattikuntani kuuluisammasta päästä. Valtiovalta tietää, että valtakunnasta löytyy tieteelliseen, järkiperäiseen metodiin perustuvaa etiikan asiantuntemusta. Asia on myös toivottavasti selvinnyt tämän blogin vakiolukijoillekin. Joten: miksi ei?

Itselleni nousee mieleen yksi epäilys: eetikoilta ei kysytty, koska mielipidettämme ei nyt haluttu kuulla. On paljon tyylikkäämpää ja hauskempaa leikkiä, että käsillä on monimutkainen ja asiantuntijoita syvästi jakava ongelma jonka itse kukin voi ratkaista millä kriteereillä huvittaa, kuin löytää itsensä selittelemästä kansalle, miksi eetikoiden asiantuntijan arvovallalla ja kutsusta esittämän mielipiteen yli käveltiin tyynesti. Etenkin kun ammattifilosofien esittämissä hyvissä argumenteissa on usein sellaista rasittavaa loogisuutta joka näykkii helposti sellaistenkin ihmisten omaatuntoa jotka ovat kasvaneet ohi pappien ja niksipalstojen neuvoista. Niitä ei voi sivuuttaa pelkkinä mielipiteinä niin kuin luonnontieteilijöiden varovaiset kannanotot tutkimusalansa reunamilta olevasta aiheesta. Eettisten ongelmien hetteikkö on paikka jossa empiirikko epäröi, mutta jossa eetikko on kotonaan. Harmillinen juttu, jos on oikeastaan jo ennen asian tutkimista päättänyt, mihin johtopäätöksen aikoo päätyä. Jos jo syvällä sisimmässään aavistelee, että sen johtopäätöksen perustelut eivät ole sellaisia mitä olisi kiva esitellä yleisön nähden ajattelun ammattilaiselle. 

Toisaalta kokemus on saanut minut epäilemään, että filosofeja vastaan on tällaisissa tilanteissa myös eräänlainen yleisnerouden illuusio. Ihmiset haluavat uskoa osaavansa ajatella kaikkea mitä on tarpeen osata ajatella. Jostakin syystä on helpompi elää rauhassa sen tiedon kanssa että on olemassa ammattikokkeja ja autonkorjaajia kuin sen kanssa että jossain on ammattiajattelijoita joiden mieli pystyy  pureutumaan kysymyksiin joita aivan kuka tahansa ei osaa ajatella sujuvasti. ”Kuka nyt ajattelemisesta maksaisi?” on yleinen kysymys joka kertoo paljon laajemmankin yhteisön arvoista. Ajattelun ammattilainen osaisi ehkä ratkaista moraalisen ongelmasi  joka on tärkeä koko elämäsi kannalta, hälventää elämän suuria huolia tai rauhoittaa myrskyävän omatunnon.  Hän osaisi toimia puolueettomana asiantuntijana eettisissä kysymyksissä ja tasapainotella eri näkökulmia ja intressejä. Tällainen osaaminen on kuitenkin hyödytöntä eikä siitä kannata maksaa, toisin kuin karkkien myymisestä, pronssikautisten nuotiotarinoiden saarnaamisesta tai kännykänkuorien muotoilusta. Sellaiset ovat yhteiskuntamme arvot. Moni haluaa kuulla olevansa oikeassa, mutta aniharva haluaa vakavasti kysyä, mikä on totuus. Etiikan tapauksessa, vielä harvempi on valmis muuttamaan mielipidettään tai toimintaansa sen mukaan mihin eettinen kompassi osoittaa.


Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa allekirjoittaneen eetikon mielipide turkistarhauksesta, se on löytynyt täältä jo yli kolmen vuoden ajan, ja vieläpä ilmaiseksi. Lyhyesti: Turkistarhaus on eettisesti erittäin paheksuttava elinkeino joka tulee lakkauttaa mahdollisimman pian. Yhteiskunnan tulee luonnollisesti tukea ja avustaa työnsä menettäviä turkistarhaajia uudelleenkouluttautumisessa ja työllistymisessä. 

Rumuuskirurgia ei ole yksityisasia

Edellisen postauksen jälkitunnelmissa, tästä Hesarin uutisesta heräsi paljonkin ajatuksia. Päällimmäisenä tietysti se, että ulkonäköpaineet ovat nykypäivän keino rampauttaa naiset. Suoranainen syrjintä on out, mutta sen voi myös sisäistää oppimalla tuomitsemaan ankarasti omaa ja toisten ulkonäköä. Tämä eristää siskot toisistaan niin ettei heistä pääse muodostumaan merkittävää yhteiskunnallista voimaa. Kun naisilta vielä viedään itsevarmuus, terveys ja rahat, kasassa alkaa olla synkkä paketti. Eikä se suoranainen syrjintäkään lopulta ole kaukana: nyt vain syrjitään väärän ikäisiä, kokoisia ja näköisiä naisia, tietenkin siten että loppujen lopuksi jokaista naista voidaan syrjiä jollakin perusteella joka on vain välillisesti tekemisissä naiseuden kanssa. Miehillekin on tietysti omat standardinsa, erilaiset mutta omalla tavallaan yhtä mahdottomat. Lääke tähänkin sairauteen olisi toki tiedossa: vapaaehtoinen yksinkertaisuus, jonka avulla vapaudutaan pakoista tavoitella mahdotonta ja tuhoavaa ihannetta niin pitkälle kuin resurssit vain riittävät. Harva sitä kuitenkaan haluaa nauttia.

Suosituksi väitteeksi tässä keskustelussa on noussut viisaalla äänellä esitetty toteamus, että on jokaisen oma asia, mitä itselleen tekee. Että esimerkiksi rumuuskirurgia on yksityisasia, jonka moraalinen ulottuvuus pitää hyssytellä kuoliaaksi. Tämä on tietysti yhtä tukevaa sontaa kuin takavuosien ”bisnes on bisnestä”. Eivätkä faktat minnekään hyssyttelemällä kuole. Kaikki inhimillinen toiminta sisältää myös moraalisen ulottuvuuden. No man is an island. Länsimaisten naisten olemattomien rumuusongelmien hoitoon kuluvilla rahoilla oltaisiin autettu aika paljon ympäristöä, kehitysmaiden lapsia ja muita tarvitsevia. Laskutaitoiset voivat käydä vaikka täällä laskemassa, monenko perheen elämän muutos sisältyy yksien silikonien hintaan. Oman navan valitseminen hyvyyden sijaan on aito moraalinen valinta, jolla on hyvinkin konkreettisia seurauksia. Hyväntekeväisyyden puutteen lisäksi käsinkosketeltavat seuraukset ovat myös ympäristön haitallisen kemikaalikuorman kasvua, vaatevuoren kohoamista ja koe-eläinten kärsimystä (arvatkaa, millä uusia leikkaustekniikoita harjoitellaan ennen kuin leidit pääsevät veitsen alle?) Turhamaisuus on pahe joka aiheuttaa kärsimystä muillekin kuin ihmiselle joka ei koe olevansa riittävän hyvä sellaisenaan. Kärsimystä on myös se että normaali ihminen kokee olevansa ruma ja epäkelpo sekä se ettei hänellä riitä resursseja ajatella todella tärkeitä asioita kun oman kehon puutteet haukkaavat ison osan rajallisesta ajatuskapasiteetista. Itsekeskeinen murehtiminen sairastuttaa murehtijan ja on samalla yksilön kokoinen kontribuutio siihen rumaan liemeen joka tunnetaan yleisesti ulkonäköpaineiden ja pinnallisen arvioinnin kulttuurina.
Jos pahe on saanut jostakusta tukevan otteen, hän tuskin tokenee yhden filosofin sanoista. Mutta yleistä keskustelua voisi tervehdyttää, jos osallistujat tunnistaisivat yksityisyyskorttiin kätkeytyvän tekopyhyyden, älyllisen epärehellisyyden ja itsepetoksen monet sävyt.

Mikä on sitten yksinkertaista ja kohtuullista? Siihen ei voi antaa yleispätevää vastausta, sillä ihmiset, elämät ja olosuhteet ovat erilaisia. Siisteys ja puhtaus ovat kohtuutta, enkä kieltäisi pientä itsensä hemmotteluakaan niin kauan kuin kyse on aidon ilon tai kauneudentajun ilmaisemisesta. Mutta roviolle joutavat kaikki tuotteet ja hoidot jotka lupaavat ratkaisua asioihin joista ovat itse tehneet ongelmia: ryppy- ja selluliittivoiteet, harmaita peittävät myrkylliset hiusvärit, kosmeettinen kirurgia terveille ihmisille. Jos jokin aine tai hoito kaunistaa ulkonäköä mutta ruokkii inhoa omaa luonnollista olemusta kohtaan, sitä on syytä karttaa huolella. Samoin rovio on ainoa oikea osoite näyttäville ”luksustavaroille” joiden perusidea on ruokkia eriarvoisuutta ja vihjata että tiettyjen esineiden omistaja on jotenkin muita parempi ja hienompi ihminen. Varovainen olen muotivaatteiden, meikkaamisen ja muun tänä päivänä täysin arkisen kaunistautumisen suhteen, sillä edellä mainitsemani ”itsensä ilahduttaminen” on taitolaji jossa on äärimmäisen helppoa lipsua pitämään ”itsensä hoitamisena” toimintaa joka on vain ohut verho itseinholle ja armottomuudelle. Pukeutumisessakin kannattaa miettiä, millaiset vaatteet suojaavat sekä omaa että muiden itsetuntoa ja myönteistä kehonkuvaa. Parhaita ovat kauniit mutta yksinkertaiset, mukavat ja kohtuuhintaiset vaatteet jotka sopivat eri ikäisten ja näköisten naisten päälle. Huonoimpia sellaiset jotka sopivat vain tietyn ikäisille, mallisille tai tietyn varallisuustason nauttijoille. Ja aina kannattaa muistaa että niitä myönteisiä asioita joita voi ilmaista itseään laittamalla, itsekurista kauneudentajuun, voi ilmaista myös monilla muilla tavoin. Usein ne muut tavat ovat paljon parempia ja rakentavampia.


Omaan ulkomuotoon ei tarvitse olla täysin tyytyväinen pienimpiä yksityiskohtia myöten. Riittää, että hyväksyy itsensä ja pystyy valitsemaan olemaan "parantelematta" itseään tavoilla jotka todellisuudessa tuottavat pinnallisen mielihyvän ohella syvällistä ja laajamittaista kärsimystä. Pitkälle pääsisi jo sillä että ymmärtäisi ettei kalliissa kauneudenhoidossa ja luksuksen kuluttamisesta kysymys tosiaan ole eettisesti yhdentekevistä yksityisasioista vaan moraalisista valinnoista. Oma fyysinen epätäydellisyys on sittenkin pikkuasia verrattuna maailman isoihin ongelmiin, joiden helpottamiseen voisi myös käyttää resurssejaan. Sen kanssa voi tulla toimeen ahdistaviin ihanteisiin sopeutumista rakentavammillakin tavoilla.

Uudemmat tekstit Vanhemmat tekstit Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments