Yksityisyys on rauhaa

Yksityisyys on katoamassa hyvää vauhtia. Valtiotasolla kansalaisten vakoileminen on arkipäivää, ja mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Poteroita hobbesiaanista kaikkien sotaa kaikkia vastaan kaivetaan vauhdilla. Milloinkohan maailma olisi huonontunut niin kuin se huononee Järkevyyden, Terveen varovaisuuden, Yhteisen hyvän ja Turvallisuuden nimissä? Sillä sodasta ja rauhastahan tässä on pohjimmiltaan kysymys.

Mitä on yksityisyys? Se on valtaa omaan elämään. Valtaa hallita, kuka meistä tietää ja mitä. Valtaa päättää siitä, kuka saa jakaa salaisuutemme, paheemme ja nolot mokamme, kaiken mitä emme halua jakaa koko maailman kanssa.Sitä kautta se on arvokkuutta ja mukavuutta. Vapauden tapaan yksityisyyskin voi toimia suojana moraalittomalle toiminnalle. Siksi yksityisyyden antaminen muille vaatii rohkeutta. Kyllä, jos joku tietää minusta asioita joita vastaavia tietoja minulla ei hänestä ole, hän voi satuttaa minua. Mutta kuinka paha asia on tulla satutetuksi tai nolatuksi, hävitä sota, tai vaikka kuolla? Ovatko tällaiset vaarat suurimpia onnettomuuksia joita kuvitella voimme, vai onko olemassa jotakin vielä pahempaa? Minusta on, nimittäin elämä maailmassa jossa käydään kaikkien sotaa kaikkia vastaan, vaikka sitten hiljaa ja sivistyneesti. Sellaisessa maailmassa ei ole toivoakaan läheisyydestä, ystävyydestä, siitä että asiat ovat joskus juuri niin kuin ne näyttävät olevan. Sellaisessa maailmassa voi olla yhteistyötä muttei ystävyyttä, sopimuksia muttei luottamusta ja hyvää tahtoa, avointen vihollisuuksien puuttumista muttei sopua. Suurin onnettomuus ei ole kärsiä pahaa vaan tulla sen välikappaleeksi.

Tässä testataan se, uskommeko todella Sokrateen tavoin, että on pienempi onnettomuus kärsiä vääryyttä kuin tehdä sitä. Useimmat meistä voivat olla helposti samaa mieltä siitä, että ihanteellisinta olisi jos ihmisten välillä vallitsisi luottamus, kunnioitus ja avoimuus. Mutta mikä on toiseksi paras tilanne? Se jossa minulla on valtaa joka antaa minulle mahdollisuuden satuttaa muita, vaiko se jossa rakennan rauhaa vaikka sitten ottamalla vapaaehtoisesti riskin tulla satutetuksi? Onko parempi että tiedän muista asioita joita he eivät haluaisi minun heistä tietävän, syystä mistä tahansa, vai onko parempi maailma sellainen jossa en uhkaa kenenkään turvallisuudentunnetta? Minusta parempia ovat jälkimmäiset vaihtoehdot, sillä ne ovat niitä vaihtoehtoja jotka valitsemalla valitsen rakentaa mahdollista maailmaa jossa ihmisillä on varaa arvokkuuteen, avoimuuteen ja luottamukseen. Joissain tapauksissa yksityisyyden suomat tilaisuudet toki tekevät varkaita (tai vaikka terroristeja). Miten se menikään, onko parempi tehdä pahaa vai kärsiä sitä? Kuolla vaiko menettää ihmisyytensä? Onko parempi pelätä pahaa vai panna toivonsa hyvän voimaan silloinkin kun tilanne näyttää pahalta?

Valinta siitä mikä on toiseksi paras vaihtoehto on se olennainen valinta, sillä loppujen lopuksi ”rauhaan pakottaminen” on samankaltainen paradoksi kuin neliskanttinen ympyrä. Jos meillä on muskelia, voimme ehkä pakottaa ihmiset olemaan hissukseen. Mutta koskaan emme voi pakottaa ketään haluamaan meille hyvää. Emme voi vaatia rauhaa, yhtä vähän kuin voimme pitää kiinni yksityisyydestämme suojautumalla vimmatusti ja pelkäämällä kaikkea. Voimme kuitenkin rakentaa molempia. Rauhaa voi rakentaa, ja yksityisyyttä voi antaa muille. Näin voi valita silloinkin kun näyttää siltä että paluupostissa ei ole luvassa juuri yhtä paljon ja samaa laatua. Ei hyve mikään haaste olisikaan, jos sitä ei ikinä tarvitsisi toteuttaa hankalissa tilanteissa. Silloin kun valitsemme hyvän hankalassa tilanteessa, olemme ymmärtäneet jotakin sen itseisarvollisuudesta ja siitä että se on vähän eri asia kuin pikavoitto.

Urkkiminen ei eroa muista vääryyksistä mitenkään siinä että se vahingoittaa aina ja poikkeuksetta tekijäänsä enemmän kuin kohdettaan. Tilanteen surkeudesta puhuu eniten se että toisten yksityisyyden loukkaamisesta ja kontrollin harjoittamisesta on vaivihkaa tullut järkevää varovaisuutta, turvallisuudesta huolehtimista, jopa välittämisen merkki. Rauhan ihmisillä ei kuitenkaan ole muuta vaihtoehtoa kuin toimia jotakuinkin päinvastoin. Me annamme yksityisyyden kanssaihmisille vaikka teknologia antaisi mahdollisuuden urkkia. Rakennamme rauhaa olemalla sen sijaan itse avoimia ja osoittamalla luottamusta, tietäen että teot puhuvat aina enemmän kuin suuretkaan sanat. Ymmärrämme, että lopulta ainoa paikka josta rauhaa voi alkaa rakentamaan on oma käytös. Emme toimi näin sinisilmäisyyttämme, tyhmyyttämme tai idealistisuuttamme, vaan koska meille on tärkeää että ihmiset voivat olla seurassamme mukavuusalueellaan. Emme siksi ettemmekö pelkäisi että rohkeuttamme, avoimuuttamme ja luottamustamme voidaan käyttää väärin vaan siksi että tämäkään pelko ei hallitse meitä eikä estä meitä tekemästä sitä minkä tiedämme olevan oikein eikä aja meitä tekemään tekoja joita täysissä järjissä ollessamme (tai muiden ihmisten tapauksessa) pitäisimme väärinä. 

Ehkä maailma on sillä mallilla, että rauhan ihmisten käyttäytymisestä tulee vuosi vuodelta omituisempaa ja väärinymmärretympää. Se ei kuitenkaan kerro meistä vaan siitä miten kauas hyvästä tässä on eksytty ja miten kaukaiseksi  ja vieraaksi hiljaisessakin maassa on tullut Rauha jota yritämme edustaa.

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments