Rosvot ja poliisit: kumpi olikaan kumpi?

Hei te siellä sisäministeriössä, poliisihallituksessa, suojelupoliisissa ja muissa jännittävissä instansseissa vaikuttavat Lukijat! Omistan teille pikku postauksen vasta nyt, vaikka monet teistä ovat seuranneet blogia uskollisesti jo pidemmän aikaa. Helsingin huumepoliisin toiminnasta (oikeamielisen prostituoidun ansiosta) alkaneesta ja poliisiylijohdon luottamuskysymykseksi paisuneesta kohusta tässä kirjoittelen pari hajamietettä, siltä varalta että jollakulla teistä olisi mahdollisuus korjata tilannetta jotenkin. 

1) Jos hyviksen ja pahiksen välinen tärkein ero on se että toinen on lähtökohtaisesti hyvis ja toinen pahis, tosiasiallista eroa ei välttämättä ole. Jos poliisia ei erota rosvosta lainkuuliaisuus ja oikeudenmukaisuus vaan ylevät päämäärät ja kapeakatseinen tulosten tavoittelu, heikosti menee. Pidemmälti olen kirjoittanut aiheesta esimerkiksi täällä ja täällä (paljon muitakin kirjoituksia löytyy toki etiikka-tägin alta). Lakien ja määräysten tarkoituksena ei ole rajoittaa tehokasta toimintaa, vaan yrittää hieman jalkauttaa käytäntöön niitä suht hyveellisiä keinoja joiden avulla suuriin päämääriin kannattaa pyrkiä.

2) Vastuunkantamisessa poliisiylijohtaja Paatero näyttäisi lehtitietojen perusteella ainakin yrittävän toimia hyvin. Vastuu ei ole kuuma peruna jota sysitään edestakaisin kunnes löydetään se joka ei pääse luikertelemaan tilanteesta. Sitä kannetaan siten, että jokainen miettii omalta kohdalta, olisiko voinut tehdä jotakin toisin, ja onko vastuussa jostakin. Vastuun kantamiseen liittyy siis suoraselkäisyyden ohella myös avoimuuden hyve. Toisaalta jos organisaatio on sellainen ettei vastuun kantajia tahdo millään löytyä, voidaan ryhtyä pohtimaan myös organisaatiokulttuuria. Rohkaiseeko organisaatio vastuunottoon, vai kannustaako se jollain tavalla hyssyttelyyn, hankalien asioiden piilotteluun ja vastuunpakoiluun?

3) Vanha viisaus "justice must not only be done but be seen done", soveltuu hyvin myös poliisiin. Ei riitä että valvontaa on ja että huomautettavaa ei ole havaittu. Valvonnan on myös näytettävä ulkopuolisten silmiin puolueettomalta ja perusteelliselta. Julkisuudessa olleiden tietojen valossa asia ei näytä olleen näin, vaan on syytä miettiä, ovatko piirit olleet liian pienet. Ovatko valvottavat ja valvotut olleet liian läheisessä suhteessa? Onko tehokkaita valvontakäytäntöjä edes ollut, vai onko asema organisaatiossa ollut tehokas vapaalippu? Onko poliisiorganisaatiossa ylipäätään väärällä tavalla vahva kollegiaalisen uskollisuuden kulttuuri joka haittaa tehokasta puuttumista räikeisiinkin epäkohtiin? Entä onko salassapitomääräysten noudattaminen ja tulkinta oikeanlaista, eli onko salassapitovelvollisuuksia mahdollista käyttää väärinkäytösten peittelemiseen? Jos on, pyritäänkö tätä estämään?
Toisaalta, vaikka valvonta on tehokas keino ehkäistä väärinkäytöksiä ja puuttua niihin, sanonta viittaa mielestäni toiseenkin viisauteen: jotta voisi sekä toteuttaa oikeutta että ilmentää sitä, pitäisi ensiksi ymmärtää, mitä se on. Sääntöjen ohella tarvitaan myös syvempää ymmärrystä etiikasta. 

4) Kun teilläpäin näyttäisi olevan kiireisiä aikoja, mietin aina välillä, mitä ylipäätään teette täällä työkoneelta käsin (eli oletettavasti työaikana). Tottahan blogini on sivistävää luettavaa, ja lukijapalaute on kertonut että ajatuksistani on ollut joskus ihmisille todellista hyötyäkin. Kuitenkin, täällä on edelleen lähinnä ylijäämäajatuksia hajanaisena kasana. Jos teistä tuntuu, että etiikan asiantuntijan konsulttiavusta voisi olla hyötyä, minut tavoittaa tuosta sivupalkissa olevasta sähköpostiosoitteesta.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments