Olenko hyvä ihminen?

Greta Christina mietti blogissaan sitä miten hyviä ihmisiä näyttäisi olevan kahta laatua. Ensimmäisen tyyppiset ihmiset tietävät olevansa hyviä, ja tämä usko omaan erinomaisuuteen on niin vankkumaton että siitä käsin voi oikeuttaa hyvinkin arveluttavia tekoja. He eivät ehkä aktiivisesti usko olevansa hyviä, vaan oma erinomaisuus on päässyt suorastaan taustaoletuksen asemaan. "Tekoni ovat hyviä tai ainakin anteeksiannettavia, sillä minähän olen hyvä ihminen.", sanoo tällaisen ihmisen logiikka ja loukkaantuu syvästi jos joku kehtaa muuta vihjatakaan. Tähän asenteeseen voi todeta vain, että voisimme luultavasti saada paratiisin maan päälle jo sillä jos tämä ajattelutapa onnistuttaisiin juurimaan ihmiskunnasta.

Toisen lajin hyvät ihmiset ovat sitten pohdiskelevampia. He kyseenalaistavat synnynnäisen erinomaisuutensa. He yrittävät kovasti toimia oikein. He pohdiskelevat, arvostelevat ja mittailevat itseään. He ovat hyvin tietoisia vioistaan ja muistavat, että heistä hyvää ajattelevat ihmiset voisivat muuttaa mieltään jos vain tietäisivät... He pyrkivät hyvään vimmatusti, usein niin kovin että ahdistuvat ja uupuvat. Joskus he epäonnistuvat hyvän toteuttamisessa koska eivät uskalla tehdä mitään pelätessään tekevänsä väärin. Usein he ovat tyytymättömiä siksi että se hyvä johon he ovat yltäneet on sittenkin paljon vähemmän kuin Täydellisyys. Tyytymättömyyden kannoilla tulevat ankaruus ja armottomuus jotka saavat normaalit ihmiset miettimään, kannattaako hyvään edes pyrkiä kun siitä tuntuu seuraavan vain paljon pahaa mieltä ja vaikea elämä.

Minun ilosanomani tälle päivälle on, että ymmärtääkseni on olemassa kolmaskin tapa ajatella näitä asioita. Se lähtee yksinkertaisesta kysymyksestä: mihin todella tarvitsen tietoa oman hyvyyteni tasosta? Jos itsetutkiskelu paljastaisi minulle että olen aika erinomainen tyyppi, eikö se johtaisi äkkiä laiskuuteen ja omahyväisyyteen? Jos minulle taas selviäisi että luonteeseeni sisältyy enimmäkseen inhottavia paheita, voisin masentua niin että luopuisin kokonaan hyvän tavoittelemisesta. Ja enkö joka tapauksessa ole perusteellisen jäävi arvostelemaan itseäni? Väitänpä, että riittävää (ja mahdollista tietää) on tietää, pyrkiikö hyvään vai ovatko muut päämäärät rakkaampia. Hyvyys ei ole vain väline sosiaalisten irtopisteiden keräämiseen, vaan jotain paljon suurempaa. Se on jotain jonka tulisi olla olemassa ja siten jotain jonka toteutumista minun pitäisi edistää parhaani mukaan.  On paljon tilanteita joissa osaavampi, fiksumpi, pystyvämpi ja jaksavampi ihminen saisi aikaan asioita joista minä pystyn hädin tuskin unelmoimaan. Koskaan en kuitenkaan ole niin heikko, neuvoton tai resursseja vailla ettenkö osaisi vastata jos joku tulisi kysymään: ”Teetkö nyt parhaasi?” Ei ”mikä on sinun tekosyysi?” eikä ”miksi et pysty tähän mihin jokainen normaali ihminen pystyy?” Vaan ”teetkö parhaasi?” Oman parhaasi. Nyt eletään minun elämääni, ja kun siitä on puhe, ketä kiinnostaa mihin Äiti Teresa pystyisi vastaavassa tilanteessa. Äiti Teresa ei nimittäin ole maisemissa. Vain minä olen tässä mihin elämä on minut heittänyt, ja valittavinani ovat vain ne toimintavaihtoehdot jotka ovat itselleni aidosti mahdollisia.

Oman hyvyytensä mittailu ei ole mitenkään tarpeellista, ja melkeinpä väittäisin ettei se ole edes hyödyllistä. Parempi on pohdiskella hyvän olemusta sekä sitä, onko oman elämän suunta kykyjen rajoissa sinne päin. On tärkeää ymmärtää, että vaikka hyvään pyrkiminen vaatii monenlaista, se ei vaadi kykyä tuomita omia tai muiden virheitä. Tehtyjä virheitä ei saa tekemättömiksi vaikka sättisin itseni helvetin alimpaan hiilikellariin (tiedän sillä olen kokeillut). Edes muiden tuomitseminen ja pilkka ei pyyhi virheitäni olemattomiin.Siksi on rakentavampaa on miettiä, voinko oppia virheistäni ja toimia tulevaisuudessa paremmin. Hyvää tavoittelevan ihmisen on opittava olemaan kiinnostuneempi tulevaisuudesta kuin menneisyydestä. Joskus on käynyt niinkin että olen joutunut toteamaan että nyt ei mennyt hyvin, mutta en kuollaksenikaan tiedä, miten olisin voinut toimia paremmin. Silloin voi vain toivoa että tulevaisuus toisi tullessaan lisää järkeä. Itsesyytöksiin ei silloinkaan ole syytä, sillä itsesyytösten taikavoimiin ei kuulu kykyä luoda suurta viisautta tyhjästä.

Hyvettä toteuttavat teot yleisesti ottaen menestyvät hyvän tuottamisessa maailmaan. Hyvyyteen pyrkimisessä on hyve-etiikan mukaan kuitenkin kysymys ensi sijassa harjoittelemisesta. Jos olemme Aristoteleen kanssa samaa mieltä siitä että hyve ei ole pohjimmiltaan mysteeri vaan jotakin jota voi harjoitella, meidän on järkevää myös uskoa että hyvettä tavoitellessaan pääsee usein harjoittelemaan. Ja mitä on harjoitteleminen? Se on pieniä onnistumisia, osittaisia voittoja, suurta vaivannäköä tilanteissa jotka ovat todellisille mestareille helppoja. Se on takapakkeja, erheitä ja virheitä ja pieleen menemistä. Harjoittelu alkaa muuntautua edistykseksi vasta pitkän ajan kuluessa. Se on yrittämistä uudelleen. Se on ratkaisujen hapuilemista ja kokeilemista josko suunnitelma B toimisi kun A meni puuta päin. Sitä on harjoittelu, ja nimenomaan harjoittelemista lupaa hyve niille jotka päättävät yrittää tulla hyviksi ihmisiksi. Mikä voisikaan olla pitkäjänteisen, lopulta menestykseen johtavan harjoittelun kannalta tuhoisampaa kuin käyttää runsaasti aikaa itsensä arvosteluun mittailemiseen. Jos siis olemme vasta harjoittelijoita, miksi yritämme lähestyä hyvettä kuin virtuoosit? Jos olemme vasta harjoittelijoita, miksi arvostelisimme itseämme mittapuilla jotka sopisivat mestareiden mittailuun? Miksi emme näkisi epäonnistumisia luonnollisina osina hyvän tavoittelemista vaan tuomioina jotka kertovat syviä ja lopullisia totuuksia luonteesta?


Minä en tiedä, kuinka hyvä tai kehno ihminen olen, ja toivon että olen saanut teidätkin epätietoisuuden valtaan. Tiedän vain, että parhaani teen. Ja tiedän että se tieto on aivan riittävä kenelle tahansa joka unelmoi hyvyydestä.

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments