Off line

Sillä välin kun blogissa on ollut hiljaista, olen ahertanut Reaalimaailmassa. Olen viime aikoina puhunut Syyrian pakolaisten puolesta sekä koe-eläinten kokeman kärsimyksen ja turhien eläinkokeiden vähentämisen puolesta. Olen puhunut ihmisten turvallisuuden asettamisesta epämääräisten taloudellisten intressien edelle. Ihan kelpo päämääriä omasta mielestäni. Yhteistä yritelmilleni on, että vastatuuleen on tarvottu ja saatu niskaan kylmää vettä muualtakin kuin marraskuiselta taivaalta. Lopputulemana on taas pahentunut ihmiskammo ja jonkinlainen epäusko: mikä #?%!!! maailmaa vaivaa? Miten voi olla, että minun pitää argumentoida modus ponens (jos P, niin Q. P on tosi, siis Q)-logiikalla sen tyyppisistä aiheista kuin ”suuren kärsimyksen aiheuttaminen vähäisten taloudellisten etujen toivossa on väärin.” Miten voi olla, että lähtiessäni argumentoimaan että inhimillinen kärsimys on pahempi kuin pieni taloudellinen haitta, saan varautua paitsi vastalauseisiin ja yrityksiin ohittaa kantani täydellisesti, myös siihen että olen isommassakin joukossa näiden arvojeni kanssa pääsääntöisesti yksin. Mahdollista hiljaista myötätuntoa ei tässä yhteydessä lasketa samanmielisyydeksi, sillä sitä ei kukaan noteeraa eikä sillä vaikuteta päätöksentekoon mitenkään. Yhteiskuntamme menestyjillä on nyt kovat piipussa, eikä piipun tähtääminen heikoimpia ja puolustuskyvyttömimpiä kohti ole törkeää vaan järkevää jalat maassa-ajattelua. Taloutta ei vain kumarreta vaan sen edessä ryömitään rähmällään. Sekä normaaliälyisen ihmisen aivot että sivistyneen yhteiskunnan perusarvot roikkuvat jossain narikan takanurkassa. Se vanha viisaus että yhteiskunnan sivistyksen taso mitataan sillä miten se kohtelee pienimpiään, on paitsi vanha myös homeessa. Minä en sitä vaan tajua, enkä aiokaan.

Marrasaikana kukkii vain musta huumori. Postilaatikosta löytyi jehovantodistajien esite ”voivatko kuolleet elää uudelleen”. Puoliso innostui siitä keksimään koko liudan walking dead-vitsejä. Minä pohdin vaan, että sitten kun haudan lepoon joskus pääsen, minuahan sieltä ei takaisin ihmiskunnan seuraan vapaaehtoisesti saisi, vaikka se olisikin mahdollista (sitä paitsi, minusta on parempinakin päivinä mukava ajatus etten elä ikuisesti, esimerkiksi näkemään sitä kun Aurinko kärventää planeettamme elinkelvottomaksi, puhumattakaan siitä kaukaisesta ajasta jolloin universumin kirkkaimmat tähtöset ovat punaisia kääpiöitä ja älylliset elämänmuodot saavat katsella sysimustia yötaivaita). Ihmiset joille ajatus ylösnousemuksesta tuo toivoa, ovat piloille hemmoteltuja. Ja toisekseen heidän käsityksensä "ikuisesta" tuntuu olevan pikemminkin pari sataa vuotta kuin pari sataa miljardia vuotta. Puhumattakaan siitä että kontiaiset ja hajottajaeliöt ovat taatusti parempaa seuraa kuin eräät tyypit joita olen tässä tavannut. 

Onneksi edessä on taas vähän rauhallisempaa aikaa. Takka, käsityönurkka, muutama hyvä kirja ja kutomo kutsuvat. Elokuviinkin pääsen. Bloggailemaan palaan, jahka nyt voitan tämän kiusauksen vaihtaa elämäntyöni johonkin miellyttävämpään, kuten viemärisukeltamiseen.

posted under , |

5 kommenttia:

Peppermint kirjoitti...

En ihmettele että tuollaisen jälkeen pitää vetää henkeä - uskomatonta on tämä elämän meno! Hyvä että jaksat taistella ja puhua tärkeistä asioista, kurja että olet (ja olen) vähemmistössä eläinkokeiden vähentämisen puolesta. Tuo talouden kasvun kumartaminen saa kyllä näkemään punaista...Toi sun suunnittelema rauhallinen aika kuulostaa taivaalliselta - nauti siitä äläkä vaihda elämäntyötäsi :)

Keskeneräinen kirjoitti...

Sekin on todella varsin outoa, että esim. suomalaisten työpaikkojen lisääminen on aivan vapaana kulkevien ihmisten mielestä paljon tärkeämpää kuin maapallon pitäminen elinkelpoisena. Miten tuollaista vastaan voi edes argumentoida? Luultavasti aivoissani on joku vika, kun minulle loogiset asiat ovat enemmistölle vaarallista hihhulointia.

Välillä tuntuu oikein hyvältä jäädä neuleen kanssa sohvannurkkaan.

Zepa kirjoitti...

Katsoin äsken netistä Hyvät ja huonot uutiset, huumoriohjelma parhaasta päästä ja erittäin suosittu. Yllättävän voimakkaasti - siis ollakseen huumoriohjelma - pystyivät ja halusivat ottaa kantaa turkisteollisuutta vastaan. Aplodit.

Anu H kirjoitti...

Ainoa asia mistä ylipäätään saat olla tässä yhteiskunnassa huolissasi on juuri talous ja sen kasvun turvaaminen hamaan tappiin asti. Yritäpä siihen sanoa sananen ympäristön puolesta, ihmiskunnan heikoimmilla olevien puolesta, eläinten puolesta. Ei, viherhihhulit hiljaa tai muuttakaa luolaan takaisin.

Saara R kirjoitti...

Peppermint: Se että on vähemmistössä ei onneksi tarkoita etteikö voisi olla oikeassa. Sitten on vaan välillä vähän rankkaa...

Keskeneräinen: Olen yrittänyt (onnistumisesta en nyt sano mitään) tarinoida siitä että ihminen ei ole ympäristöstä erillinen henkiolento, eikä rajaton kasvu ole mahdollista jos resurssit ovat rajalliset. Ihminen voi pilata ilmaa varsin helposti, mutta huomattavasti vaikeampaa on opetella olemaan hengittämättä ilmaa.
On se kyllä ihmeellistä, miten muutaman ituhipin suuresti uhkaama Kansantalous kukoistaisi kahta komeammin planeetan elinolosuhteiden heikentyessä reippaasti.

Zepa: Tuo oli hyvä uutinen! :) Ilahduin.

Anu H: Jos talouskasvun turvaaminen hamaan tappiin asti olisikin huoli, ympäristöargumenteilla olisi toivoa menestymisestä. Mutta kun vain ensi kvartaali ja korkeintaan ensi vuosi kiinnostavat, homma vaikeutuu huomattavasti.
Näissä olosuhteissa on kullanarvoinen taito osata olla piittaamatta siitä onko jokin mahdotonta vaiko ei. >:)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments