Kakkumaakarin syvällinen hetki

Minulla on työn alla syvällistäkin postausta, mutta hieman Keskeneräisen teepostauksen jälkimainingeissa saavat etusijan keveämmät mietteet. Tämän illan tärkein ohjelmanumeroni on ollut pitkästä aikaa täytekakun teko. On taas pikkuisen juhlittavaa (lisää näistä seuraavassa kuvapostauksessa). Jo aikaisemmin olen suunnitellut kakun yhdessä päivänsankarin kanssa, tilannut kakkukaupasta tarvittavia erikoistuotteita sekä ostanut lähempää valmistusaineet. Tänään oli vuorossa päätyö, eli pohjan leipominen ja kakun täyttäminen. Huomenna on aika kuorruttaa kakku sokerikreemillä ja marsipaanilla ja kuljettaa se kahvipöydän keskipisteeksi ja toivottavasti useamman ihmisen päivän piristykseksi.

Toisin sanoen: kakkua ei tehdä hetkessä eikä vasemmalla kädellä sutaisten vaan huolella ja hartaudella. Tästä (sekä tietysti terveyssyistä) seuraa, että olen tottunut syömään kakkua muutaman kerran vuodessa. Ehkä elegantisti kahvilassa tai juhlavieraana. Yhä useammin kuitenkin leivon itse kakun kun sellaista kaipaan. Samalla kun olen alkanut opetella kakunteon saloja, minusta on nimittäin tullut entistä nirsompi. Sen vielä ymmärrän, etteivät rahanahneet pitopalvelut tai maineestaan huumaantuneet brändikahvilat useinkaan vaivaudu tekemään kunnollisia kakkuja. Mutta se alkaa mennä käsityskykyni yli että marketin pakasteosasto pursuaa nykyään kakkuja joilla on esikuvansa kanssa yhteistä lähinnä nimi. Kyllä, pursuaa. Valikoima tuntuu olevan reippaassa kasvussa. Siispä jonkun niitä täytyy myös ostaa. Kenen?

Mikä on näiden kakkujen tarkoitus? Kuka tuhlaa harvinaisen herkkuhetkensä pakastekakkuun? Toisaalta kun pakastekakku kuulostaa myös hankalalta kaksinkäsinkiskomistuotteelta. Luulisi että arkiseen makeannälkään olisi helpompi ostaa vähän karkkia eikä alkaa sulattelemaan jäistä kakkua. Sitä paitsi pakastekakkukin yrittää näyttää kakulta, siis herkulta joka pystyy tekemään sen minkä täytekakun on ymmärtääkseni pystyttävä tekemään: olemaan makuelämys joka on jokaisen annoksen sisältämän kalorin ja sokeripalan arvoinen, ja piristämään syöjänsä loppupäivän jopa näinä terveystietoisina aikoina jolloin epämääräistä syyllisyyttä voi tuntea lähes kaiken muun kuin itsekasvatettujen porkkanoiden syömisestä. Sitten muistin, että olen minäkin joskus ollut kahvipöydässä jossa pakastekakkua on ollut tarjolla. Ja millaisia ovat olleet ne tilanteet? Tilaisuuksia joissa kakun tarjoaja on halunnut ”tarjota oikein kakkua” –ja samalla mennä siitä mistä aita on matalin välittämättä suuremmin näyttävästä kiinnijäämisestä. Ei siinä muuta, mutta eivätkö nämä viestit ole jotenkin ristiriitaisia? Jos haluaa vaikuttaa vieraanvaraiselta, miksi tehdä se tavalla joka julistaa että tilanne piti vaan saada jotenkin äkkiä ja halvalla hoideltua? Jos taas haluaa suoriutua kahvituksesta helpolla ja halvalla, eikö olisi järkevää tarjota jotakin mistä saa hyvää halvalla ja vaivattomasti? Vaan enpä minä ennenkään ole kaikkia sosiaalisen kanssakäymisen kuvioita kovin syvällisesti tajunnut.

Kaiken inhimillisen toiminnan tapaan myös kakku on kommunikaatiota. Oikein hyvä hyvä kakku –kuten se yksilö jonka maut ja kosteus ovat parhaillaan yön yli tasoittumassa jääkaappikylmäksi viilentyneellä verannalla – kommunikoi elämäniloa, välittämistä, hetken erityisyyttä. Nämä viestit taikinan sekaan saa sekoitettua vain huolellisuudella ja lämpimällä tunteella. Vaikka ruokahoukutuksista ei täälläpäin maailmaa pulaa ole, tuntuu herkuttelu kohtuullistuvan pelkästään sillä että menee ihastumaan aidosti hyviin kakkuihin.

posted under , |

3 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Jos joku asia kannattaa tehdä, se kannattaa myös tehdä kunnolla. Tämähän oli erittäin syvällinen postaus, silkkaa zeniä!

Mama Elf kirjoitti...

Ihan samaa mieltä olen. Olin aikoinani ihan kummissani siitä kylmä-ja pakastekakku ja jälkiruokavalikoimasta mitä täällä UKssa on tarjolla. Ja että ihmiset viitsivät ostaa. Eihän ne maistu yhtään niinkuin pitää ja usein niissä on vielä kummallinen sivumaku.

Kakut arvoon ja harvinaisiksi herkuiksi!

Saara R kirjoitti...

Keskeneräinen: Jäin vielä miettimään, eikö tämäkin ole jotenkin niin tyypillistä. Valita aidon sijaan halpa ja helppo kopio ja uskotella että se on melkein hyvä. Kun tämän tekee tarpeeksi monta kertaa, löytääkin itsensä elämästä aika muovista elämää...

Mama Elf: Se trendi on rantautunut Suomeenkin.
Minusta aivan oiva ja terveydellekin hyvä ratkaisu on, että jos (ja kun) kunnon kakkujen tekeminen on vaivalloista ja aikaaviepää, niitä sitten tehdään ja syödään harvemmin.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments