Kuluttaja on laiska kuningas

Näissä Suurissa Lihakohuissa, kuten äläkässä Saarioisten lasagnesta joka ei sisälläkään nautasikaa vaan broilerinlihaa, näyttäisi olevan se yhdistävä piirre että niiden syntyyn on olennaisesti vaikuttanut kuluttajan laiskuus. Kuluttaja vaatii halpaa, ja halpaa hän silloin myös saa. Jopa minun laskupäälläni on selvää, että jos annos lasagnea maksaa pari euroa, mistä hinnasta voittoa on jäätävä raaka-aineiden tuottajille, valmistajalle, tukku- ja vähittäisliikkeelle, paistijauheliha jää siinä kaukaiseksi unelmaksi. Toiseksi, eineksissä on tuoteselosteet jotka on tarkoitettu informaatioksi kuluttajalle. Tuoteselosteessa täytyy lukea, minkä eläimen lihaa tuote sisältää. Jotkut termit kuten ”lihaan verrattavat ainesosat” eivät kieltämättä helposti avaudu, mutta silloinkin voimme valita hyväksymmekö vai hylkäämmekö tällaisia aineksia sisältävän tuotteen. Jos siis vaivaudumme lukemaan sen tuoteselosteen.

Lihateollisuutta syytetään paljosta ja usein erinomaisen hyvästä syystä. On kuitenkin kohtuutonta syyttää sitä sellaisista asioista –kuten siitä etteivät kuluttajat viitsi lukea tuoteselosteita ja järkyttyvät kun toimittaja lukee ne heidän puolestaan– joihin se ei mitenkään voi vaikuttaa. Sama juttu vaateostoksilla: sen sijaan että edes yrittäisimme kuluttaa eettisesti, hurskastelemme siitä miten Bangladeshissa tehtaaseen kuolevilla työntekijöillä oli sentään työpaikka, vaikka sitten orjatyöpaikka, ja miten ahne kapitalisti siirtyisi vain toisaalle jos kuluttajat kehtaisivat vaatia bangladeshilaisten riiston lopettamista. Tämä logiikka on niin kökköä ettei siihen voi uskoa kukaan joka ei halua uskoa (eihän?!), vaan ainoastaan laiska ihminen joka haluaa uskoa sen voidakseen jatkaa huoletonta lusmuilua. Mitäköhän farkkuja hiekkapuhaltava lapsiorja sanoisi jos kertoisimme, ettei hän kuole alle kolmekymppisenä siksi että olisimme pahantahtoisia vaan siksi että olemme vain laiskoja ihmisiä jotka haluavat hukuttaa itsensä halpaan krääsään sen sijaan että tyytyisivät kuluttamaan vähemmän mutta laadukkaampaa ja eettisempää. Eihän laiskuus ole ollenkaan niin iso pahe kuin paha tahto, eihän?

”Mutta Suomen palkkataso on sellainen että tavallisella kansalaisella varaa on vain halvimpaan!” väitetään usein tässä vaiheessa. On totta että Suomessa on aitoa köyhyyttä. Sitä on kuitenkin suhteellisen vähän. Usein kyse on siitä ettemme enää tahdo tulla toimeen esimerkiksi sillä elintasolla jolla enimmäkseen lähi-ja luomutuotantoa kuluttava 1900-luvun alkupuolen kansa pärjäili. Siihen aikaan lihaa ei syöty läheskään joka päivä vaan sodat käytiin ja pellot ojitettiin vaatimattomalla ravinnolla. Asunnot olivat pieniä ja niiden varustelutasoon kuuluivat vain peruskalusteet. Keskiluokkaisella ihmisellä oli vain pari-kolme vaatekertaa, päällystakki ja yksi tai kaksi kenkäparia. Niitä korjattiin, kunnostettiin ja muodistettiin viimeiseen asti. Joten jokaisella jolla on vaatekaappi täynnä päällepantavaa, vaikka sitten halpaa markettitrikoota ja jokaisella jolle liha on arkiruokaa, olisi varaa valita toisin.

Kun kuluttajan vastuusta puhutaan, pitäisi myös malttaa pysyä asiassa eikä alkaa syyttelemään tuottajia ja kauppiaita jotka eivät tee osaansa vaikka heillä on todellista vaikutusvaltaa. Miten meillä on varaa heitä syyttää, jos emme ole hoitaneet omaa tonttiamme vaan vain itkeneet sen pienuutta? Kuvittelemmeko, että toimisimme itse paremmin jos meillä olisi valtaa? Miten jaksaisimme, jos emme jaksa tehdä edes muutamaa arkista kulutusvalintaa? Olennaista ei ole se mitä mahdollisuuksia meillä on ja miten paljon, ei edes se miten monessa asiassa olemme voimattomia koska meillä on liian vähän rahaa, terveyttä tai vaihtoehtoja. Olennaista on se, yritämmekö edes. Vai olemmeko luovuttaneita, kyynisiä laiskureita jotka välittävät eettisyydestä vain silloin kun eettinen sattuu olemaan myös halvinta ja juoksee omin jaloin ostoskoriin?

On selvää, mitä voittoa tavoitteleva yritys tuottaa kuluttajille jotka jeesustelevat eläinten hyvinvoinnista mutta poimivat ostoskoriinsa aina halvinta, nopeimmin valmistuvaa einestä. Tilanne kaupoissamme olisi hyvinkin toisen näköinen jos enemmistö kansasta todella tekisi kulutusvalintoja terveellisyyden, eettisyyden ja kotimaisuuden näkökulmasta. Kaikkea hyväähän ei voi saada, vaan toivoa vain. Arjessa täytyy aina asettaa joku arvo etusijalle ja tinkiä toisaalla. Heikkolaatuisen eineksen ja halpojen rättien vankkumaton suosio kertoo, että valintatilanteessa kansa arvostaa sitä mikä on halpaa, helppoa ja nopeaa. Ihan varmasti jatkuvasti uusia markkinarakoja etsivä teollisuus markkinoisi laadukkaampia ja eettisempiä tuotteita, jos sillä saisi tuloskäyrät nousuun. Välillä, kerran vuodessa- parissa ainakin einesteollisuus näyttäisi yrittelevän jotakin sen suuntaista lanseeratessaan markkinoille premium-eineksiä jotka on tehty vähän paremmista raaka-aineista. Olen pannut merkille, että nämä tuotteet katoavat hyllyistä taas muutaman kuukauden päästä halpamätön tieltä, oletettavasti siksi että parin-kolmen euron hintaero on kuluttajalle ylivoimainen kynnys. Sitä saa mitä tilaa, osa n. 

Lopuksi taas pieni kertaus käytännön vinkeistä joiden avulla meillä on onnistuttu pitämään välimatkaa skandaaleihin.
1)   Osta vain tarpeeseen, älä mielihaluun.
      2) Mitä lähempänä jokin on tehty, sitä helpompi tuotantoa on valvoa. Jos et voi suosia suomalaista, yritä suosia eurooppalaista.
      3) Osta mahdollisimman laadukasta ja hoida hyvin ostoksiasi. Niin voit ostaa harvemmin. Osta viiden halvan trikoorätin sijasta yksi hyvä vaate ja syö arkena lihan sijasta kasvisproteiinia niin sinulla on varaa syödä joskus luomulihaa.
4    4) Osta mieluummin raaka-aineita kuin valmista ja tee mahdollisimman paljon itse. Kun valmistat oman ruokasi, tiedät raaka-aineiden laadun. Itse neulotun villatakin tuotanto-olosuhteitakaan ei tarvitse pähkäillä ollenkaan.
      5) Vaikka voisit tehdä vain vähän, se on aina paljon parempi kuin ei mitään. Laiskuus ja kyynisyys eivät ratkaise ongelmia vaan vain pahentavat niitä yhden ihmisen panoksen verran. Tärkein valinta jonka voit tehdä eettisyyden puolesta on valinta olla luovuttamatta.

2 kommenttia:

Anu H kirjoitti...

Välillä tuntuu että tämä meidän maa on täynnä rutiköyhiä ihmisiä, kun ihmisten selityksiä kuuntelee ja lukee sille miksi ei voi kulutustottumuksillaan vaikuttaa. Ihan taatusti on niitä joilla ei ole varaa valita, mutta yhtä varmasti ellei varmemmin ole taatusti myös niitä joilla olisi varaa valita, mutta jotka eivät vain jaksa eivätkä viitsi.

Saara R kirjoitti...

Sinäpä sen sanoit. Rikkautta ei määrittele pankkitilin saldo vaan se mihin on varaa.

Minusta köyhä on se jolla ei ole varaa inhimillisyyteen. Sääliksi käy Wahlroosia jolla ei ole varaa hyvyyteen, sekä Pauligia jolla ei ole varaa edes maksaa verojaan.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments