Hyviä syitä ja selityksiä riittää aina

Jatkan hiukan vielä tässä postauksessa aloittamaani pohdintaa siitä miten tärkeää on yrittää tulla toimeen vain hyvällä. Tämä aihehan on jokseenkin ehtymätön, eikä tarvitse katsella paljoakaan ympärilleen vakuuttuakseen siitä että sen puolesta on puhuttava kunnes kuulijat nukahtavat. Niille teistä jotka ette ole viime aikoina miettineet synkkiä ja syviä asioita, sopii johdannoksi vaikka tämä Sunnuntaihesarissa ollut juttu Tapani Räisästä joka joutui kärsimään monenlaisesta julmuudessa jouduttuaan lastensuojelun asiakkaaksi. Sillä välin kun päättäjät miettivät, pitäisikö muun muassa lapsena mielisairaalaan suljetulle, henkisesti ja fyysisesti pahoinpidellylle ja seksuaalisesti hyväksikäytetylle miehelle mahdollisesti maksaa korvauksia hänen kärsimyksistään, me voimme miettiä, miten tällaisten asioiden tapahtuminen on mahdollista yhä uudelleen ja uudelleen. Näyttää siltä että yhteiskunta muuttuu ja sukupolvet vaihtuvat, mutta julmuus pysyy ja havaitaan usein vasta jälkiviisauden valossa.

Vuosikymmenten takaiset aatteet, hoitomenetelmät, kasvatuskeinot ja yhteiskunnan ilmapiiri jossa kovin itsestään selvän tuntuisiakaan asioita (esimerkiksi sitä että yhteiskunnasta eristäminen ei ole järkevä tapa sosiaalistaa ihmisiä) ei vaan ymmärretty ovat aina otollisia syntipukkeja. Emme nähneet, emme ymmärtäneet, ei siihen aikaan ollut tapana. Näin voidaan selittää jotakuinkin mitä tahansa tapahtuneita vääryyksiä lasten pahoinpitelemisestä kansanmurhiin, ja on selitettykin. Kun näihin lisätään vielä esimiesten käskyt ja yhteisön paine sekä nykyihmisissäkin sitkeässä istuvat ennakkoluulot yhteiskunnan huono-osaisia ja vähemmistöjä kohtaan, opus nimeltä Klassiset Kootut Selitykset alkaakin olla jo hyvällä mallilla.

Minä uskon, että useimmat pahojen asioiden tekijöistä tietävät hyvin, että heidän tekonsa ovat yleisellä tasolla väärin. Mutta nyt on käsillä erityistapaus. Nyt on sellaiset ainutlaatuiset olosuhteet joissa Arkimaailmassa väärä teko onkin oikein. Ehkä  tekeminen on peräti kiitettävää, koska se vaatii itsensä kovettamista ja luontaisen vastenmielisyyden voittamista. Useimmat ihmiset pystyvät siihen, jos heillä on hyvä syy ja ympärillään ihmisiä jotka ymmärtävät ja vahvistavat käsitystä siitä että oikein tässä ollaan tekemässä vaikka pahalta näyttääkin. Nyt eletään Oikeaa Elämää, ei istuta missään luentosalissa pänttäämässä etiikan teorioita. Etiikan teorioiden mukaan ajattelevia ja toimivia sopii vaikka nimitellä idealisteiksi. He eivät vain tajua että se miten asiat menevät paperilla ja se miten ne menevät oikeassa elämässä ovat aivan eri asia. Oikeassa elämässä on usein hyviä syitä, erinomaisia selityksiä ja poikkeusolosuhteita jotka oikeuttavat toimimisen tavalla joka paperilla näyttäisi arveluttavalta. Oikeita arvoja voi kunnioittaa sen verran että sanoo tiedostavansa ongelmat. Tai ehkä niitä voi opettaa lapsille, ainakin niin kauan kun ne eivät huomaa että sanojen ja tekojen välillä vallitsee ikuinen ristiriita. Kun niin käy, täytyy vain kovasti toivoa että lapset ovat niin isoja että osaavat arvostaa hyviä selityksiä. 

Tämä on niin vanha juttu että erinomainen esimerkki löytyy pronssikautisista myyteistä. Eräässä tunnetussa myytissä kerrotaan miten YHWH-jumala antoi valitsemalleen kansalle lyhyet ja ytimekkäät moraaliohjeet oikein kiveen hakattuina. Yksi ohjeista oli älä tapa. Voiko tärkeän moraaliohjeen enää lyhyemmin ja selkeämmin ilmaista? En minä ainakaan osaisi. Mutta mitä tekivät ihmiset joille tämä ohje oli annettu jumalallisen shown saattelemana? Tottelemisen sijaan he alkoivat välittömästi miettiä poikkeuksia, porsaanreikiä ja rajauksia tähän varsin perustavaan eettiseen periaatteeseen. Eivät juutalaiset lakanneet kivittämästä rikollisiaan ja sotimasta naapureidensa kanssa saatuaan tämän ohjeen. Myöhemmin, moni muukin kansa omaksui vapaaehtoisesti kyseisen käskyn osaksi moraalijärjestelmäänsä...ja pärjäsi aivan yhtä huonosti. Tänä päivänä ihmisiä joiden mielestä tappaminen on yksiselitteisen väärin, kutsutaan rauhallisessa ja vauraassa Suomessa pasifisteiksi. Meitä pidetään jonkinlaisina epäilyttävinä, yhteiskunnalle vaarallisina radikaaleina. Ei ole mikään ihme, että kymmenen käskyä jätti ulkopuolelleen niin paljon. Masentavaahan se olisi ollut jumalankin alkaa näpertelemään kiduttamisen, pahoinpitelemisen, raiskaamisen, vapaudenriistämisen ja muiden hetteikköjen parissa kun jopa yksinkertainen älä tapa on osoittautunut ihmiskunnalle niin vaikeaksi palaksi niellä. Voi vain miettiä, millainen maailmamme olisi, jos ihmiset olisivat käyttäneet kaiken sen pilkunviilausenergian sen miettimiseen, miten tappamatta oleminen olisi mahdollista hankalissakin tilanteissa.

Se miksi me hyve-eetikot yritämme vakuuttaa kansaa siitä että hienoihin päämääriin sopii pyrkiä vain hyvällä, ei johdu siitä että emme tajuaisi elämän monimuotoisuuden päälle. Päinvastoin: hyve-etiikassa kammotaan tiukkoja sääntöjä siksi että elämä on. Ongelma on juuri siinä että selitykset ovat yleensä hyviä, ja sitä parempia mitä kovemmin ne haluamme uskoa. Ja me ihmiset olemme surkeita tunnistamaan oman kovan halun uskoa kökköönkin selitykseen. Ainoastaan jälkiviisauden valossa se toisinaan onnistuu, mutta vain niiltä jotka ovat jo edistyneet terveen nöyryyden hyveessä. On paljon ihmisiä jotka elävät elämänsä loppuun asti olematta ikinä väärässä missään tärkeässä asiassa. Juuri tästä alkaa terve nöyryys: ymmärryksestä että olen erehtyväinen ja että minun on siten huomioitava erehtyväisyyteni, erityisesti sellaisissa tilanteissa joissa sillä voisi olla vakavat seuraukset. Esimerkiksi, jos kasvatusmielessä hakkaan lasta, tarkoitukseni voi olla hyvä. Silti minun olisi mahdollista havaita, että turvautuessani väkivaltaan (tai muuhun pahaan) kasvatusmenetelmänä otan valtavan riskin siinä tapauksessa ettei tällä yleensä pahalla teolla voida tässä erityistapauksessakaan tavoittaa hyvää. Niin, mikä onkaan syynä siihen että tietyt teot ovat saaneet tuon arveluttavan maineen? 

Jos joku siis väittää, että nyt meillä on käsillä sellaiset ainutlaatuiset olosuhteet joissa pahalla voidaan saavuttaa suurta hyvää, järkevää on kyseenalaistaa se ja alkaa vaatimaan todisteita. Todisteeksi ei riitä se että pahalla saavutetaan tietty tulos. Esimerkiksi, julman eläinkokeen tekemistä ei vielä oikeuta se että sen avulla edistetään ihmisten terveyttä (mikä toistaiseksi muuten on valtiomme ja koko EU:n mielestä riittävä oikeutus) , vaan lisäksi olisi mielestäni pystyttävä myös osoittamaan, ettei pahasta tässä tapauksessa seuraa sitä mitä sen laatuisesta pahasta yleensä seuraa. Esimerkiksi, emme pidä julmuutta pahana siksi että epäilisimme sen olevan tehoton ja hidas tapa saavuttaa konkreettisia tuloksia. Julmuus on paha siksi että se raaistaa ihmisiä. Se on huono renki, jolla yleensä ei saavuteta aidosti edes sitä hyvää mihin sillä pyritään- ainakaan ilman että samalla saavutettaisiin vielä suurempaa pahaa. Siksi eläinkokeiden tapauksessa julmuutta ei voi oikeuttaa vetoamalla sen tehokkuuteen tai hyödyllisyyteen tarkkaan rajatulla, palikkakäytännöllisellä tasolla. Ihminen joka käsittää, mitä julmuus todella merkitsee, ei voi rationaalisesti väittää että julmuus on välttämätöntä, vaan on pikemminkin sitä mieltä että rationaalista on hylätä sellaiset päämäärät joiden tavoitteleminen edellyttää julmuuteen turvautumista. Kärsimys on kuningas niin kauan kuin olemme sitä mieltä että hyvä on niin heikkoa että joidenkin päämäärien tavoittelussa pahaan turvautuminen on järkevää ja tavallaan oikein. Niin kauan kuin valitsemme jatkaa vuosituhantista perinnettä ja käyttää resurssejamme hyvien syiden ja selitysten etsimiseen sen sijaan että käyttäisimme ne sen miettimiseen, miten tulla toimeen hyvällä, pysymme tukevasti tuhon tiellä.

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Mietin just eilen, että moni kirjahan on saanut alkunsa blogista. Sun blogissa olisi paljon PALJON oikeaa asiaa kirjaksi asti. Ootko ite miettinyt?

Saara R kirjoitti...

Olenhan minä vähän miettinyt, varsinkin kun mukavat lukijat välillä muistuttavat asiasta. =)
Toistaiseksi sen projektin esteenä on ollut monta seikkaa. Yksi on se, että monet tässä blogissa esittämistäni ajatuksista eivät ole sittenkään erityisen omaperäisiä, vaan moneen kertaan julkaistua filosofian peruskauraa.

Jatkan siis miettimistä ja otan vastaan tarkempia ideoita. Siihen asti, julkisuutta se on blogijulkisuuskin. :)

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments