Seksuaalinen omistusoikeus: tätä se sitten teettää

Hesari uutisoi eilen YK:n Aasiassa ja Tyynenmeren alueella tekemästä kyselystä jonka mukaan joka neljäs mies kertoo raiskanneensa naisen.
Suomalaisilla ei kuitenkaan ole varaa kovin suureen ylemmyyteen. Ei ole montaa kymmentä vuotta siitä kun meilläkin aviopuolison raiskaaminen oli laillista. Tänäkin päivänä raiskauksen tunnusmerkistössä on keskeistä väkivallan määrä, ei suostumuksen puute. Muutakin parannettavaa nykyhetken lainsäädännössä olisi, mutta ei nyt mennä siihen pidemmälti. 

Lievemmissä määrin seksuaalisen omistusoikeuden käsite rehottaa yhä kulttuurissamme. Käsitys siitä että puoliso (etenkin nainen) ja hänen seksuaalisuutensa ovat omaisuutta, on yhä aivan yleinen ja saa suomalaisenkin pahoinpitelemään, murhaamaan ja raiskaamaan. Mustasukkaisuuden tiedetään yleisesti olevan rakkauden eikä epävarmuuden merkki, puolison kontrollointi on hyväksyttävää niin kauan kuin se ei ole ”liiallista” ja ylipäätään ihmisellä on oikeus määrätä diktaattorin ottein siitä mitä hänen kumppaninsa saa seksuaalisuudellaan tehdä ja mitä ei. Rakkaus on täällä yhä hyvä lyömäase: se että minä rakastan tarkoittaa että sinun on alistuttava mielivaltaani. Koska minä haluan sinua, sinun on pakko haluta juuri silloin, sillä lailla ja sen verran kuin minä määrään. Muuten saat kärsiä. Rakkaussuhde on sitten sitä että noudatetaan yhdessä Parisuhteen Sääntöjä, ei suinkaan ihmisten yritystä elää yhdessä aidosti läheisinä.

Millainen maailmamme olisikaan, jos seksuaalista omistusoikeutta ei tunnettaisi vaan ainoa oikeus olisi oikeus yrittää hyvällä? Että jos hyvä ei tepsi, pahalla ei saa sittenkään yrittää vaan tulee luovuttaa ja joko tyytyä tilanteeseen tai lähteä etsimään parempaa suhdetta. Niin, lähteminen on kelpo vaihtoehto jos pihtari ei anna tai jos huora ei ole tarpeeksi siveä ja uskollinen. Ihan mistä tahansa syystä voi lähteä, milloin vain. Jos on naimisissa, muodollisuuksiin kuluu puolisen vuotta, mutta ei sitäkään aikaa ole pakko kyljikkäin nyhjätä. Jos lähteminen ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta, voi myös valita tyytyä tilanteeseensa, itse ja aktiivisesti. Voi sanoa itselleen ja jopa toiselle: "en haluaisi että tilanteemme on tällainen, mutta hyväksyn että näin tämä nyt meillä menee, niin kauan kuin sinä haluat." Oman elämänsä asiantuntija voi valita näinkin. Yksin ei voi korjata kahden ihmisen välejä, mutta tästä tosiasiasta ei seuraa täydellistä avuttomuutta.

On kieltämättä hiukan hirvittävää miettiä pidemmälti sitä seikkaa, että seksuaalisen omistusoikeuden puuttuminen merkitsee sitä ettei edes aviopuolison ole pakko tuntea tai tehdä mitään mitä hän ei halua (moraalisesti suotava on toki toinen juttu). Onhan itse kukin tullut kaikenlaista tietysti luvanneeksi, puhumattakaan siitä kaikesta mikä parisuhteissa tavallisesti luvatuksi oletetaan. Mutta miten voisin alkaa vääntämään piiskoja lupauksista jotka on annettu hyvästä sydämestä? Jos Puolison kärsivällisyys jonakin päivänä loppuu, voin vain surra itsekseni ja kunnioittaa hänen haluaan häipyä. Mutta jos hän ei häivy vaan tulee luokseni, kasvattaa kanssani omenapuita ja viihtyy kotosalla, on pääteltävä että hän ei tee sitä siksi että on sitoutunut, ei edes siksi että hän on kunnollinen puoliso, vaan siksi että todella pitää minusta ja valitsee olla luonani omasta vapaasta, järkevästä tahdostaan. Se on niin makea ajatus, ettei ainakaan minulle mikään vähempi riittäisikään.

Pohjimmiltaan seksuaalisen vapauden antamisessa kumppanille kyse ei ole mistään muusta kuin uskosta hyvän voimaan. On parempi olla ilman sitä mitä ei voi saavuttaa ja pitää vain hyvällä, vain lempeydellä, vain kärsivällisyydellä. Hyvyys ei ole heikkoa, vaan sen valitsevalla on käytössään kaikki sivistyneen ihmisen keinot. Hyvyyden valitseva voi yrittää olla kumppanilleen unelmien täyttymys, seksinjumala ja maailman paras kaveri samassa paketissa. Epävarmuudesta, mustasukkaisuudesta ja muista noloista tunteista ei tarvitse kirjoittaa laskua kumppanin maksettavaksi, vaan myös Asioista Puhuminen on mahdollista. Hiljainenkin rakkaus on vahvaa.

Eihän pahalla edes voiteta sitä hyvää mitä sillä yritetään tavoitella. Rakkauden sijasta paha saa saaliikseen vihaa ja pelkoa, kiintymyksen sijasta inhoa, seksin sijasta väkivaltaa. Joten mistä johtuu se että niin harva näkee eron?

posted under , , , , |

3 kommenttia:

Keskeneräinen kirjoitti...

Tuopa ihmetyttää, että ns. kunniamurhien (= häpeämurhien) katsotaan kuuluvan vieraisiin kulttuureihin, vaikkapa musulmaaneille, mutta ei meille suomalaisille. Lehteä lukiessa tulee toinen käsitys. Kun suomalainen mies murhaa naisen, yleensä on kyseessä ex-vaimo tai eroa harkitseva, siis miehen omaisuutta oleva nainen, joka häpäisee miehen kunnian valitsemalla jotain muuta kuin tämän miehen.

Marmustoi kirjoitti...

Ai ai ai, kylläpäs taas oli makea postaus, femakkolaaksosta pesee taas. Ja silti, eihän nämä ajatukset ole edes erityisen feministisiä, vaan inhimillisiä ja tosia molemmille sukupuolille. Kiitos, Saara.

Saara R kirjoitti...

Keskeneräinen: Tätä olen minäkin ihmetellyt, blogissa ja sen ulkopuolella. Poliisin tilastojen mukaan perheväkivaltaan kuoli Suomessa vuonna 2011 27 naista. Siihen päälle pahoinpitelyt, lähestymiskiellon rikkomiset, uhkailut, raiskaukset...

Marmustoi: Minusta on vähän huolestuttavaa ajatella, että tällaiset ajatukset nähdään usein "feministisinä", eli yhtä aatetta edustavina eikä yleisinhimillisinä.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments