Syksyn merkkejä: villan paluu

Vielä saaristosta kotiutuessani olin vahvasti sitä mieltä, että voisin tehdä Ristipistohässäkkää (joku nimi tälle uudelle ikuisuustyölle on keksittävä sekaannusten välttämiseksi) vielä määräämättömän kauan. Istuisin vielä marraskuussa kirjontakehys kädessäni ja testailisin Raspberry Rabbitsin alesta löytämiäni ThimblePad:eja tyytyväisessä horroksessa. Kiire olisi peruttu maailmasta, takassa räiskyisi tuli ja työni edistyisi neliösentti kerrallaan. Suunnilleen viikossa tilanne on kuitenkin muuttunut, eikä sitä selitä mikään muu kuin syksyn lähestyminen. Ristipistot ovat nimittäin ylellisyyttä joita on aikaa väsätä, jos ei erityisesti tarvitse mitään. 

Ensin Puolison perinteinen kesäinen sisustusinnotus johti siihen että hän laittoi itselleen oman pienen nurkkauksen yläkertaan. Nurkkaukseen tuli muunmuassa valtava jenkkinojatuolimötikkä jota hän rakastaa vähintään yhtä paljon minä rakastan kirpputorilta löytämäämme siroa sammalenvihreää sohvakalustoa. No, päikkäri- ja lukutuoli tarvitsee tietysti oman päikkäriviltin. Ne kolme olohuoneesta löytyvää vilttiä tarvitaan ehdottomasti pitämään olohuoneessa istujat lämpiminä ja lojumaan kutsuvasti uusien kalusteiden selkänojilla. Etenkin, jos tylsänvärisiä ja ongelmajätteeksi julistettuja seiskaveikkoja pyörii yhä nurkissa kilotolkulla. Joten eikun virkkuukoukku käteen ja isoäidinraitaa tulemaan. 

Viltti on vain muutaman dvd-pitoisen illan päässä valmistumisesta, mutta sitä virkatessa on selvinnyt etten palaa ristipistojeni pariin sen valmistuttuakaan. Muistimme, että Puoliso onnistui tuhoamaan viime talven loppupuolella neulakinnaspiponsa ja tarvitsee nyt siis uuden. Ehkä saman tien voisi tehdä kaksi, ihan siltä pohjalta että pitää puolisoihmisen sentään jotain luontaisetuja saada. Lisäksi kalenteri väittää että joulua silmälläpitäen olisi ehkä hyvä taas väsätä pino tiskirättejä, siltä varalta että omaiset toivovat niitä lahjaksi tänäkin vuonna. Ja voisin minä yhden hartiahuivinkin pyöräyttää marrasmasennuksia torjumaan. 

Kun ajattelee, että olen neulonut "aina" ja varsin tasaiseen tahtiin joka vuosi, ja että minulla on pieni perhe, on ihmeellistä mistä tämä kasa villaisia tarpeita on ilmestynyt aivan yhtäkkiä. Saapuvasta syksystä, siitä tämän täytyy johtua. Trooppisten öiden vaihtuminen raikkaisiin sateisiin ja tähtien palaaminen kesän sinisten öiden jälkeen ovat minun maailmassani isoja juttuja. Sitä paitsi, Yarn Harlot muistutti blogissaan, että sivilisaation kaaduttua zombihyökkäykseen he joilla on varastossaan villaa josta tehdä käyttökelpoisia asioita, elävät kuin jumalat. Kyllä näin on.

Juu, ollaan käyty katsomassa World War Z. Ja mainio Pacific Rim josta opin että kajut saavat aikaan hävitystä siinä missä zombitkin. Kuinka niin?

posted under , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments