Kurjistumisen kierre

Marja-ajan saapumisen tunnistaa ainakin siitä, että julkiseen keskusteluun ilmaantuu puheenvuoroja siitä miten työttömät ovat laiskoja nahjuksia kun eivät mene hankkimaan tuloja marjanpoiminnalla. Tänä vuonna ministeritkin ovat innostuneet: kokoomusministeri Risikon (miksi en ole yllättynyt?) mielestä sosiaaliturva pitäisi muuttaa vastikkeelliseksi.

Niin, onhan tässä maassa tekemätöntä työtä. Sitä on sekä yksityisissä yrityksissä (koitapa etsiä tavaratalosta myyjää joka ei ole kiireinen kassalla) että julkisella puolella jossa vanhainkotien vanhuksia ei ehditä ulkoiluttaa eikä puistoja haravoida. Sosiaaliturvan vastikkeellisuudessa on vain eräs iso ongelma: tekemättömästä työstä tulee maksaa käypä palkka. Jo nyt Suomeen on luotu kaksia työmarkkinoita. Toisilla tehdään tavallista palkkatyötä. Toisilla voidaan tehdä sisällöllisesti aivan samaa työtä, mutta siitä ei tarvitse maksaa palkkaa vaan yhdeksän euron ”kulukorvaus” päivässä ja kutsua sitä harjoitteluksi, työpajatoiminnaksi, kuntouttavaksi työtoiminnaksi. Arbeit macht frei. Epäselväksi minulle on jäänyt sekin, miten tavallisten rehellisten yritysten jotka maksavat työntekijöilleen käypää palkkaa, on mahdollista pärjätä kilpailussa ilmaisia harjoittelijoita ja työpajaorjia hyödyntävien firmojen kanssa?

Onkohan ”pääasia etteivät työttömät kotona lorvi”-ajattelun taustalla työelämän kurjistuminen? Näkemys kun ei mitenkään voi perustua esimerkiksi työttömyystilastoihin jotka kertovat ettei avoimia työpaikkoja kerta kaikkiaan riitä  kaikille hyvillekään hakijoille, puhumattakaan niistä joissa on työnantajanäkökulmasta katsottuna pienikin ”vika”, kuten ikä.  Miten, esimerkiksi, työsyrjintä ja ihmisten rankkaaminen yhä epäolennaisempien seikkojen perusteella voisivat onnistua, jos vallalla eivät olisi työnantajan markkinat? Miten on mahdollista että nollatyösopimuksille ja kaikenkarvaisille vedätyksillekin riittää ottajia? Miten on mahdollista että nykyään pidetään kohtuuttomana, jos työnhakija kehtaa sanoa etsivänsä vakituista työtä josta saatava palkka riittää elämiseen? Muistakaamme taas historia: nimenomaan yhteiskunnan antama lupaus siitä että palkkatyöura olisi huoleton ja taloudellisesti palkitseva vaihtoehto elättää itsensä ja perheensä, irrotti aikanaan Suomen pientilalliset tiloiltaan. Epävarmojen satonäkymien korvaajaksi ilmestyivät Virkkalan suurmiehen Kalkki-Petterin tapaiset huolehtivat patruunat jotka ehkä suhtautuivat ammattiyhdistysliikkeeseen nuivasti mutta pitivät visusti huolta siitä että tehtaan työntekijöillä oli tuntipalkan lisäksi ruokalat ja asunnot ja polttopuuta talveksi. Ei auta kuin yhtyä Sakari Timosen huomautukseen siitä että historiasta voimme oppia sen että emme ole oppineet historiasta mitään.


Työelämän kurjistaminen voi toimia vain jos työttömien elämä on vielä kurjempaa ja nöyryyttävämpää. Ajatus perustulosta joka byrokratian karsimisen ohella parantaisi työntekijän asemaa ja toisaalta tekisi satunnaistenkin töiden vastaanottamisesta kannattavaa, ei näissä oloissa tahdo menestyä nimenomaan siksi että se saisi maailman työelämän ulkopuolella näyttämään siedettävältä. Se muistuttaa ihmisarvosta, juuri siitä mitä ylikuumentunut kilpailu työpaikoista ja moderni orjatyö nyt nakertavat. Maailmassa jossa vapaus merkitsee hyvin vähän niille joilla ei ole rahaa, perustulo tarkoittaa vapautta. Vapaus ei kuitenkaan ole hyvästä niiden mielestä joiden käsitys oikeudenmukaisuudesta on se että kaikkien on kärsittävä yhtäläisesti, paitsi niiden joilla on varaa ostaa vapautensa. Kurjistumisen kierrettä ei kuitenkaan katkaista pitämällä visusti huoli siitä että heikommilla on vielä kurjempaa kuin itsellä. Minä arvelisin, että kierteen katkaisemiseen tarvittaisiin inhimillisyyttä ja hyvää tahtoa, vastavoimaa kateudelle joka sanoo että kaikki mitä toisella on, on sinulta pois. Kuitenkin inhimillisyyskin on resurssi. Siihen on oltava varaa, ei valtion kirstussa vaan ihmisten sisimmässä.

posted under , , , |

3 kommenttia:

kaisumarjatta kirjoitti...

nyt on työantajan markkinat, ja hallituskin tukee tätä linjaa. 60-70 luvulla oli töitä vaikka välillä oli lamakin silti työtä riitti. Yks työpaikkojen surma on myös lisääntynyt koneiden käyttö, sen tajusin uhkana jo 70 luvulla.. tietokoneet, ja kaikki automaattiset koneet on vienyt työpaikkoja, inhimmillisyyttä kaipaisin kyllä hallitukseenkin, ihmisiähän hekin ovat luulisi ymmärtävän ..

Ofelia kirjoitti...

Mä kauhistuin siitä sosiaaliturvan vastikkeellisuus -ideasta. Jos työttömän pitää koko päivänsä käyttää työnhakuun (näin meille sanottiin alkuinfossa vuonna 2006), silloinhan mahdollisuudet löytää työ pienenevät, jos osa päivästä kuluu ilmaistöissä! En ikinä usko siihen satuun että noista vastikkeellisuuspaikoista joku löytäisi _oikean työpaikan_... :(

Ystäväni kävi hiljattain työkkärissä ja hänelle sanottiin että työharjoitteluita ei enää ole, ne on lopetettu koska työnantajat eivät palkanneetkaan ketään vaan kierrättivät harjoittelijoita. :O Halleluja jos tämä on totta!

Saara R kirjoitti...

kaisumarjatta: Taloushistoriasta olen oppinut sen, että viime kymmeninä jokaisen laman jälkeen työttömien määrä on pysyvästi jäänyt lamaa korkeammalle tasolle, vaikka huippuluvuista tullaankin alas. Se mikä oli 70-luvun kansallinen kriisitila on tänä päivänä arkista nousukautta.
Täystyöllisyyden idea on kyllä kuopattu vaivihkaa, mutta ajattelutavan korvaajia ei ole vielä oikein löytynyt.

Politiikan korkeilla paikoilla vieraantuu äkkiä siitä todellisuudesta missä tavan tallaajat elävät.

Ofelia: Ehkäpä sosiaaliturvan vastikkeellisuuden idea kuulostaa niin hyvältä koska työttömien syyllistäjätkin tietävät pohjimmiltaan, ettei oikeaa työtä ehkä löydä ahkeralla hakemisellakaan?

Jos työpaikkoja olisi, olisi tosiaan loogista kannustaa työttömät keskittymään rauhassa työnhakuun. Hm.

Hyvä kuitenkin, jos työkkäreissä aletaan vähän heräämään siihen todellisuuteen, että kaikki työnantajat eivät ole suuria hyväntekijöitä eivätkä työttömät vain keppiä kaipaavia luusereita.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments