Homot, muslimit ja juutalaiset, aivan liian mones osa

Näillä PEF-lukemilla joita minä olen viime viikkoina vedellyt, ei olisi varaa keuhkota yhtään, mutta keuhkoanpa kuitenkin. On nimittäin huomattavasti enemmän oman etuni mukaista tikahtua kiukkuun kuin elää siinä maassa josta viime päivien uutistarjonta on kertonut. Milloin tästä kaikesta tuli arkipäivää? Ja silloin kun se tapahtui, olinhan minä varmasti kirjoittamassa ja protestoimassa ja kantamassa korteni poliittiseen kekoon? Luullakseni olin, ja se tieto alkaakin olla ainoa asia joka pitää aamupalan vatsassani.

Kulttuuri-ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen ympärillä kiehuvasta sateenkaarilippukohusta josta Heijastuspinnan Maria Morri kirjoitti hyvän kokoavan postauksen sanon ensinnäkin, että siinä on mies joka toimii niin kuin minun puolueeni puheenjohtajan tulee toimia. Hyvä ja kohtelias käytös on upea asia jota kannatan täydestä sydämestä ja toivoisin näkeväni maailmassa enemmänkin…paitsi silloin kun hyvää käytöstä on olevinaan vaieta yhteiskunnan epäkohdista ja painaa epätasa-arvo villaisella. Herroille pokkuroiminen siinä pelossa ettei vaan tule sanomista silloin kun se edellyttää silmien sulkemista nenän alla tapahtuvalta sorrolta on selkärangatonta. Sellaisissa tilanteissa hiljaisuuden ja hyvän käytöksen vaatiminen on tosiasiallisesti sorrettujen vähemmistöjen vaientamista ja heidän sortoonsa osallistumista. Ja on hiton säälittävää että valtakunnasta on löytynyt vino pino poliitikkoja ja muita "asiantuntijoita" joiden mielestä herrojen loukkaaminen on paljon pahempi juttu kuin vangituksi tuleminen ihmisoikeuksia rikkovan lain perusteella. Siis että ei seksuaalivähemmistöjen puolelle pidä asettua vain siksi että se on oikein, kun ei niillä ole edes valtaa yhteiskunnassaan... Kuinka ollakaan, BlagHag Jen McCreight avautui tästä blogissaan juuri sopivasti. Niin että minä voin lopettaa tästä asiasta tähän.

Muslimeista kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on ehtinyt taas avautua ja Nasima Razmyar on ehtinyt vastata hänelle sivistyneesti. Joten vedän tässä välissä hiukan happea ja totean, että aikaisemmin olen pitänyt islamiin liittyvinä hyveinä erinomaista estetiikan tajua, hartautta ja itsekuria. Nyt liitän joukkoon kärsivällisyyden. Sillä verenhimoa kihisevältä kiihkojihadistilta on varmasti monumentaalisen kärsivällisyyden osoitus odottaa kärsivällisesti kutsua jihadiin jaksaen vuodesta toiseen naamioitua maltilliseksi muslimiksi joka suhtautuu ystävällisesti toisuskoisiin kanssaihmisiin ja näyttää kaikin tavoin ihmiseltä joka tahtoo vain elää rauhassa pikku elämäänsä, ehkä rakentaa elämän uudessa, ajoittain vihamielisessäkin maassa ja kunnioittaa jumalaansa. Hakkarainen myös linkitti avautumiseensa Turun Sanomien jutun jossa kerrottiin että Turussa asustaa satoja kiihkojihadisteja. Ainakaan jutun netissä julkaistussa versiossa ei tosin määritelty tarkemmin ”kiihkojihadistia” eikä sitä, miten sellainen eroaa tavallisesta harjoittavasta muslimista jolla ei ole erityisen verenhimoisia ajatuksia. Ottaen huomioon, että toisinaan lehdistössä on määritelty äärimuslimiksi milloin viisi kertaa päivässä rukoilevat ja ramadanina paastoavat (sekä rukous että paasto tosin ovat islamin peruspilareita), milloin huivia käyttävät naiset ja parrakkaat miehet, olisi tarkempi määrittely ollut tässäkin paikallaan, ihan vain uutisen vakavasti otettavuuden arvioinnin mahdollistamiseksi.

Miksi mieleeni tulee yhtäkkiä Noitavasara? Siis tuo inkvisiittori Heinrich Kramerin v.1486 julkaisema teos jossa tiedettiin kertoa että noidista pahimpia ovat "valkoiset noidat", yrttiparantajat ja muut jotka näyttivät tekevän vain hyvää. Hyvät teot kun olivat tapa hämmentää ihmisten mielissä sitä vastaansanomatonta faktaa että kaikki noidilta haiskahtavat ihmiset olivat välttämättä saatanan kanssa liittoutuneita pahan kätyreitä. Hyviltä vaikuttavat noidat olivat vähintään yhtä pahoja kuin pahuutensa (yleensä kidutuksessa) tunnustavat noidat, lisäksi he teeskentelivät ja helpottivat pahojenkin noitien toimintaa. Teoksessa lanseerattiin myös periaate "Hairesis maxima est opera maleficarum non credere", eli "suurinta kerettiläisyyttä on epäusko siihen että noituus on totta". 

Ei sillä että TS olisi ainoa lehti jossa on hiljan julkaistu omituisia uutisia vähemmistöistä. Hesari, joka on ollut hampaissani tasa-arvoasioista muutaman kerran aiemminkin, tiesi eilen uutisoida Olympiastadionin avajaisten tapahtumista vuonna 1938 kirjailija Kjell Westön nostettua aiheen esiin uusimmassa romaanissaan. "Olympiastadionin avajaisissa tehtiin myöhemmin oikeusmurhaksi kutsuttu päätös julistaa sadan metrin kisan voittajaksi suomalaisjuoksija juutalaisen sijaan...", juttu kertoo. Minulle suuri uutinen tässä oli se että valtakunnan ykköslehden uutisen mukaan suomalaista urheiluseuraa edustava Suomen kansalainen ei olekaan lähtökohtaisesti suomalainen. Juuri kun pääsin miettimästä, olinko sittenkin hieman turhan synkkä arvellessani pari päivää sitten, että vakiintunut asema yhteiskunnan kunnollisena, suomalaiseen kulttuuriin ja väestöön hyvin sulautuneena kansanryhmänä ei taida sittenkään riittää poistamaan toiseuden leimaa aivan kokonaan, tulee tämä uutinen ja informoi että juuri siihen sävyyn Hesarissa kirjoitetaan juutalaisista vuonna 2013. Nyt oikeesti, ei tämä tasa-arvoinen kieli ole niin vaikeaa. Jos on tarpeen mainita suomalaisen henkilön etninen tausta, kuten tässä tekstissä, voi käyttää vaikkapa termejä "taustaltaan juutalainen" ja "kantasuomalainen". Sen sijaan puhe suomalaisista ja juutalaisista on outoa kun kysymys on eri suomalaisista seuroista nousseista Suomen kansalaisista jotka kaikki edustivat Suomea mutta joista yksi näyttäisi joutuneen oikeusmurhan kohteeksi rasistisista syistä. Kieli rakentaa sosiaalisen maailman, ja sanavalinnoilla voidaan joko ilmaista selvästi että etniseltä taustaltaan kaikenlaiset suomalaiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan samaa joukkoa jota valtion ja urheiluliittojen pitäisi kohdella yhdenvertaisesti, tai sitten vihjata että huolimatta pinnallisista yhtäläisyyksistä on olemassa suomalaisia ja niitä muita jotka ovat suomalaisia vain paperilla, vain hyvinä päivinä. Mieleen tulee, että kun suomalaiset ovat kuitenkin pohjimmiltaan eri väkeä kuin juutalaiset, ehkä pieni rasisimi oli siinä tapauksessa jotenkin ymmärrettävää, vaikkakaan ei ehkä nykypäivän mittapuulla ihan hyväksyttävää.

Minun maailmassani jonkinlainen oikeusmurha on sekin jos suomalaiseksi tulemiseen ei hymistelystä huolimatta riitä tosiasiassa mikään vähempi kuin luterilaiset kirkonkirjat joista vaaleita ja sinisilmäisiä, suomea äidinkielenään puhuvia esivanhempia voi jäljittää 1600-luvun tietämille. Minun maailmassani suomalainen on jokainen joka itsensä sellaiseksi kokee, ja jokainen on sitä yhtä paljon. Sen mitä muslimit ja muut epäilyttävät ihmiset mahdollisesti ajattelevat, saa täällä parhaiten selville kysymällä, ja potentiaalisen terroristin erottavat kunnon kansalaisista teot, ei uskonto. Täällä yksikään uskonto ei ole synonyymi sen paremmin pahuudelle kuin hyvyydellekään. On vain ihmisiä. Lisäksi maailmani on paikka jossa korkeaankin asemaan nousseen poliitikon on kiitettävää puolustaa vähemmistöjen ihmisoikeuksia peräkammarissa mutisemisen lisäksi myös selkein teoin. Näinä päivinä tämä minun maailmani vain tuntuu kovin pieneltä. En voi varmuudella sanoa, onko se paljoakaan kahtatuhatta neliötä suurempi.

Milloin herään ja huomaan että kaikki nämä uutiset ja maa josta ne kertovat olivatkin vain pahaa unta? 

ETA 11:40 Kannattaako kiukuttelu sittenkin? HS on kaikessa hiljaisuudessa korjannut uutisointiaan, ja nyt artikkelissa lukee "toinen suomalaisjuoksija juutalaisen sijaan". Parempi.

posted under , , |

0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments