Eetikoilta ei (taaskaan) kysytty

Tämän päivän Nyt-liitteestä löytyi tämä pieni tutkivan journalismin helmi, jossa selviteltiin torpatun turkistarhauksen kieltämistä ajaneen kansalaisaloitteen seikkailuja. Erityisesti lausuntokierroksen kuvaus oli mielenkiintoinen. Eduskunnan maa-ja metsätalousvaliokunta kuuli asiassa monia asiantuntijatahoja, jotka jakautuivat kolmeen pääryhmäään: luonnonsuojelujärjestöt, turkistarhauksen edustajat ja tieteen asiantuntijat kuten biologit. Asiantuntijoita kuulemalla yritettiin ottaa selkoa siitä onko turkistarhaus eettisesti oikein vai väärin. On selvää, mitä mieltä luonnonsuojelijat ja turkistarhaajat ovat, joten puolueettoman asiantuntijan rooli  lankesi tieteen edustajille.


”Minä en ole eetikko”, sanoivat luonnontieteilijät, ja välttivät ottamasta suoraan kantaa kysymyksiin oikeasta ja väärästä. Ja viisaasti sanoivat. Soveltava etiikka ei ole luonnontiedettä, kuten biologiaa, eikä luonnontieteellinen asiantuntemus anna eväitä tehdä moraalisia arvostelmia. Usein (ainakin pienessä maassa) kysymys on myös suoraan jääviysongelmista. Tutkijalla on usein pelissä henkilökohtaisia ura- ja talousintressejä. Voiko kenenkään odottaa tulevan julkisesti sellaiseen johtopäätökseen että oma leipäpuu on eettisesti hyvin ongelmallinen, ellei peräti suoranaisen paheksuttava? Sellainen on jääviyden perusidean vastaista, mutta juuri sitä tehdään kun pyydetään luonnontieteilijöiltä moraaliarvostelmia omasta rakkaasta tutkimusalastaan. Etiikan asiantuntijoilla ei tätä jääviysongelmaa ole. Substanssiosaamisemme on luonnollisesti heikompaa, mutta kyllä soveltavan eetikon ammattitaitoon kuuluu osata selvittää (esimerkiksi luonnontieteilijöiltä kysymällä) moraalisen arvostelman laatimiseen vaikuttavista seikoista. Ja tässä kohtaa on aika esittää se iso kysymys. Miksi etiikan asiantuntijoita ei kuultu, jos epäselvää oli nimenomaan eettisyys? 

Eduskunnassa kyllä tiedetään, että eetikoita on olemassa. Ovat ne joskus nimittäin onnistuneet meikäläisenkin löytämään, enkä minä suinkaan ole ammattikuntani kuuluisammasta päästä. Valtiovalta tietää, että valtakunnasta löytyy tieteelliseen, järkiperäiseen metodiin perustuvaa etiikan asiantuntemusta. Asia on myös toivottavasti selvinnyt tämän blogin vakiolukijoillekin. Joten: miksi ei?

Itselleni nousee mieleen yksi epäilys: eetikoilta ei kysytty, koska mielipidettämme ei nyt haluttu kuulla. On paljon tyylikkäämpää ja hauskempaa leikkiä, että käsillä on monimutkainen ja asiantuntijoita syvästi jakava ongelma jonka itse kukin voi ratkaista millä kriteereillä huvittaa, kuin löytää itsensä selittelemästä kansalle, miksi eetikoiden asiantuntijan arvovallalla ja kutsusta esittämän mielipiteen yli käveltiin tyynesti. Etenkin kun ammattifilosofien esittämissä hyvissä argumenteissa on usein sellaista rasittavaa loogisuutta joka näykkii helposti sellaistenkin ihmisten omaatuntoa jotka ovat kasvaneet ohi pappien ja niksipalstojen neuvoista. Niitä ei voi sivuuttaa pelkkinä mielipiteinä niin kuin luonnontieteilijöiden varovaiset kannanotot tutkimusalansa reunamilta olevasta aiheesta. Eettisten ongelmien hetteikkö on paikka jossa empiirikko epäröi, mutta jossa eetikko on kotonaan. Harmillinen juttu, jos on oikeastaan jo ennen asian tutkimista päättänyt, mihin johtopäätöksen aikoo päätyä. Jos jo syvällä sisimmässään aavistelee, että sen johtopäätöksen perustelut eivät ole sellaisia mitä olisi kiva esitellä yleisön nähden ajattelun ammattilaiselle. 

Toisaalta kokemus on saanut minut epäilemään, että filosofeja vastaan on tällaisissa tilanteissa myös eräänlainen yleisnerouden illuusio. Ihmiset haluavat uskoa osaavansa ajatella kaikkea mitä on tarpeen osata ajatella. Jostakin syystä on helpompi elää rauhassa sen tiedon kanssa että on olemassa ammattikokkeja ja autonkorjaajia kuin sen kanssa että jossain on ammattiajattelijoita joiden mieli pystyy  pureutumaan kysymyksiin joita aivan kuka tahansa ei osaa ajatella sujuvasti. ”Kuka nyt ajattelemisesta maksaisi?” on yleinen kysymys joka kertoo paljon laajemmankin yhteisön arvoista. Ajattelun ammattilainen osaisi ehkä ratkaista moraalisen ongelmasi  joka on tärkeä koko elämäsi kannalta, hälventää elämän suuria huolia tai rauhoittaa myrskyävän omatunnon.  Hän osaisi toimia puolueettomana asiantuntijana eettisissä kysymyksissä ja tasapainotella eri näkökulmia ja intressejä. Tällainen osaaminen on kuitenkin hyödytöntä eikä siitä kannata maksaa, toisin kuin karkkien myymisestä, pronssikautisten nuotiotarinoiden saarnaamisesta tai kännykänkuorien muotoilusta. Sellaiset ovat yhteiskuntamme arvot. Moni haluaa kuulla olevansa oikeassa, mutta aniharva haluaa vakavasti kysyä, mikä on totuus. Etiikan tapauksessa, vielä harvempi on valmis muuttamaan mielipidettään tai toimintaansa sen mukaan mihin eettinen kompassi osoittaa.


Jos jotakuta kuitenkin kiinnostaa allekirjoittaneen eetikon mielipide turkistarhauksesta, se on löytynyt täältä jo yli kolmen vuoden ajan, ja vieläpä ilmaiseksi. Lyhyesti: Turkistarhaus on eettisesti erittäin paheksuttava elinkeino joka tulee lakkauttaa mahdollisimman pian. Yhteiskunnan tulee luonnollisesti tukea ja avustaa työnsä menettäviä turkistarhaajia uudelleenkouluttautumisessa ja työllistymisessä. 

posted under , , |

2 kommenttia:

Zepa kirjoitti...

Asiaa.

Lisäksi Nyt-liitten jutun loppupuolella paljastuu haiseva jääviysongelma.

Saara R kirjoitti...

Pienet piirit ja omat edut pelissä. Siitä on keitetty monta haisevaa soppaa, ja pelkään että tullaan keittämään vastaisuudessakin.

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu

Blogiluettelo

Kirjoittajasta

Oma valokuva
Saara R
Filosofi Saara Reimanin ylimääräisten ajatusten mausoleumi. Ajatuksia on jo aika paljon, aika monista aiheista. Palaute blogista: saara.j.reiman@gmail.com
Tarkastele profiilia

Blog Archive

Hae tästä blogista

Followers


Recent Comments